GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Suomen saksalaiset kauppiassuvut

Hypoteeseja, luonnoksia

Valtiot. maisteri Aarno Tertti, Espoo

Saksalaisten kauppiaiden suuri panos Suomen menneiden vuosisatojen kaupassa ja koko kaupunkilaitoksen synnyssä on tuttu tosiasia. Seuraavaan valittujen teemojen tueksi lienee kuitenkin sopivaa palauttaa mieleen muutama kenties etäiseltä tuntuva, mutta kiistatta sangen valaiseva yksityiskohta:

Ensinnäkin Suomen vanhimman kaupungin Turun ensimmäinen nimeltä tunnettu (1316) porvari Hartmannus näyttää olleen saksalainen. Johdonmukaista olikin sitten, että seuraavalla kymmenluvulla kaupungissa oli jo saksalaiseen tapaan raati ja pormestari. Myös Turun vanhimman asemakaavan esikuva oli otettu Saksasta, Danzigista.

Samoin 1340-luvun lopussa Kokemäenjoen suuhun perustetun Ulvilan kauppalan asukkaat olivat Ruotsista Mälarin seudulta ja Gotlannista tulleita kauppasaksoja.

Saksalaisten kaupunkihegemoniasta kertoo se, että 1400-luvun alkupuoliskolla niin Turun kuin Viipurinkin asukkaista noin kolmannes oli saksalaisia. Turussa vuosina 1400-1471 tunnetuista pormestareista yhdeksän oli saksalaista, neljä ruotsalaista ja yksi suomalainen. Raatimiehistä noin puolet oli saksalaisia. [1]

Kun sitten harppaamme 1600-luvulle, saamme Gunnar Sarvan laskelmista (1940) tärkeän viitteellisen tiedon: tuolla vuosisadalla sai alkunsa noin 500 sellaista sivistyssukua, joiden kantaisän saattaa varmuudella todeta; näistä noin kuudennes (noin 85) oli saksalaisia, joko Itämeren maakunnista tai suoraan Saksasta muuttaneita kauppiaita ja käsityöläisiä. Suurin piirtein sama oli hänen mukaansa saksalaisten sivistyssukujen osuus myös 1700-luvulla. [2]

Mitä suomalaisiin aatelissukuihin tulee, 1600-luvun noin 200:sta suvusta yli 40:n voi todeta olleen saksalaista alkuperää.

Vanhan Suomen palautusvuonna 1812 Suomen saksalaisimpana pidetyn kaupungin Viipurin vajaasta 3000:sta asukkaasta joka kymmenes oli äidinkieleltään saksalainen, vuonna 1870 (noin 12000:sta asukkaasta) enää joka neljäskymmenes.

Viitisentoista vuotta sitten Eric v. Born esitellessään saksalaisille genealogian harrastajille Suomeen eri aikoina tulleita saksalaisia mainitsi nimeltä 37 sivistyssukua. [3]

On selvää että porvarillisten ulkoa tulleiden sukujen tutkimukset pystytään aniharvoin ulottamaan keskiaikaan. Jo useiden 1600-luvulla maahan tulleiden sukujen juurien selvittely on jäänyt puutteellisten lähteiden vuoksi suomalaiseen kantaisään.

Voimme kuitenkin panna merkille, että varsinaisten faktojen puuttuessa historiantutkijat ja genealogit jo viime vuosisadalla tunsivat silti tarvetta esittää hypoteettisia arveluita kansallisuudesta ja lähtöseudusta. Kansallisuudella on saattanut olla ja lienee vieläkin oma merkityksensä esimerkiksi kaupankäynnin menetelmiä tutkittaessa.


Kun Saksassa on nimenomaan toisen maailmansodan jälkeen julkaistu valtaisa määrä sukuselvityksiä, alkuperäislähteitä ja aika monia sukunimien etymologiaa käsitteleviä teoksia, nykypolven tutkijan mahdollisuudet päästä ajassa taaksepäin ovat moninkertaistuneet. Saksankieliseen kirjallisuuteen tutustumalla voimme asettaa hyödyllisiä hypoteeseja ja tehdä suunnitelmia varsinaisen genealogisen tutkimuksen pohjaksi. Epäilemättä monet vanhat sukujen alkuperää koskevat tiedot on hyvä tuoda samalla kriittiseen tarkasteluun.

Seuraavassa pyritään luonnostelemaan eräitä tämän laajan sosiaali- ja henkilöhistoriallisen alueen kohtia.


1. Muuttoliike

Saksalaisten vaellus pohjoiseen ja koilliseen oli satoja vuosia kestänyt prosessi, josta on olemassa runsaasti tutkimuksia. Meidän kannaltamme on tärkeätä panna merkille, että kun vanhan Hansan aikainen Bruggen ja Novgorodin välinen kauppatie katkesi, Lyypekin merkitys 1500-luvulla entisestään korostui. Samoihin aikoihin tyrehtyi reformaation seurauksena myös varhemmin niin merkityksellinen muuttovirta katoliselta Reininmaan-Westfalenin alueelta.

Vanhaan Tallinnaan, Rääveliin, ja Suomen rannikoille 1500- ja 1600-luvulla tulleet saksalaiskauppiaat olivat varsin usein lähtöisin Lyypekistä tai yleensä Holsteinista. Kiintoisa on havainto, että Itämeren pohjoisrannoille asettuneiden käsityöläisten kotipaikat olivat laajemmalla alueella Saksassa kuin kauppiaiden. [4]

Yleisyytensä vuoksi Lyypekin tulijat voinee tässä jättää vähemmälle huomiolle. Tavallista mielenkiintoisempi reitti oli kuitenkin tunnetulla viipurilaisella kauppiaalla Mathias Wischmanilla, joka asettui suuren Pohjan sodan aikana kaupunkiin Nevanlinnan pakolaisena. [5] Ennen Nevanlinnan aikaansa hän oli ollut Räävelissä, missä hänet lyypekkiläisenä laivurina oli otettu porvariksi 3.4.1691 [6], eikä liene epäilystä että jo 1681 kauppapalvelijana Libaussa [7] tavattava Mathias Wischman oli sama henkilö. Hänen isänsä tai muu lähisukulainen oli varmastikin se Mathias W., joka 1661 oli otettu Lyypekin rihkamakauppiaiden killan jäseneksi. [8]

Ennakkoluuloton ja päämääristään tietoinen kauppias näyttää olleen myös 1500-luvun Hans Lackman (Suomen pappissuvun mahdollinen kantaisä) [9], joka ehti toimia monessa kaupungissa. Viipuriin hän tuli niiden saksalaisten ja hollantilaisten kauppiaiden mukana, joiden idänkauppa oli häiriintynyt vuonna 1558 puhjenneen Liivinmaan ritariston ja Venäjän välisen sodan seurauksena. Hän ei kuitenkaan ollut Suomessa mikään uusi tulokas, vaan aivan ilmeisesti sama Hans Lackman, joka jo aikaisemmin (1556) oli jonkin aikaa ollut Helsingin kaupungin porvarina. Erich Seuberlich päätteli (1924) tämän Lackmanin olleen kotoisin Staden kaupungista. Ennen aktiivisia kauppiasvuosia hän oli ollut Räävelissä raatimies Georg Honerjeggerin oppipoikana ja kauppapalvelijana. Vuosina 1552-1554 hänet tapaa kaupungin mustapääveljeskunnan jäsenenä. Paitsi Suomessa Hans Lackman kävi kauppaa mm. Narvassa. Hän kuoli Tukholmassa (ennen 19.12.1574). [10]

Moni muukin Suomen saksalainen suku on tullut Räävelistä, jonka kanssa meidän rannikkokaupunkimme kävivät vilkasta kauppaa. Eräistä varhaisemmista kontakteista mainittakoon vaikka seuraavat:

Helsingin 1500-luvun pormestarin Lars Michelssonin vävyjä olivat Suomeen asettuneet Casper Reiher ja Henrik Blöth (Bloet), edellinen helsinkiläinen, jälkimmäinen viipurilainen [11]. Räävelistä olivat lähtöisin myös Viipuriin muuttaneet Boismanit (joista tuonnempana enemmän) ja heidän (ilmeiset) porvoolaiset sukulaisensa von Holtenit. Samoin von Holl(en) suvun jäseniä tavataan Räävelissä ennen kuin Viipurissa.

Aivan 1500-luvun lopussa asettui Viipuriin Tesche-suvun kantaisä parturimestari Peter Kristianinpoika Tesche, mutta jo tätä ennen 1582 vilahtaa Räävelissä eräs mestari Hans Tesche aviorikoksen tehneine vaimoineen. [12]

Meidän aateloidut Fieandt- ja von Gertten -sukumme ovat samaten Räävelin porvaristosta lähtöisin. [13] Jälkimmäisen suvun kantaisä pormestari Berendt von Gerten (k. 1627) oli ennen Räävelin porvariksi tuloaan merkittävissä asemissa Tartossa. Markin kreivikunnassa Hattingenissa syntyneen pormestarin veljiä näyttävät (1610) olleen Werner ja Conrad von Gerten, jälkimmäinen Saksin Meissenin porvari ja kauppias. [14]

Menneinä vuosisatoina poikkeamiset Räävelistä Suomen rannikolle ja päinvastoin olivat kuten tunnettua aivan jokapäiväisiä tapahtumia. Kun Fieandtien sukulainen, Suomen kaupungeissa 1630-luvulla hyvin tuttu kauppias Peter Then Herssen nuorempi oli muutaman kerran syytettynä Porvoon raastuvanoikeudessa, häntä ei edes mainittu rääveliläiseksi tai yleensä vieraaksi. [15]


2. Kauppiaan lähtökohdat

Yhteiskuntaelämä on tietysti paljon pitemmälle jäsentynyttä suuressa kaupungissa kuin pienessä. Yleinen, perimmäinen selitys ammatilliselle erikoistumiselle on korkeampi kaupungistumisaste. 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa noin 5 prosenttia väestöstä asui kaupungeissa, mutta Saksan valtioissa 25 prosenttia. (Ei siis ollut ihme, että meillä ei kunnolla onnistuttu toteuttamaan taloudelliseksi uudistukseksi tarkoitettua kaupanjaotusta.) [16]

Ajatellessamme menneiden aikojen "saksalaista kauppiasta", me emme aina muista hänen lähtökohtaansa, joka oli siis pitkälle elinkeinoittain jäsentynyt kaupunkiorganisaatio. Esimerkiksi Lyypekissä myös ulkomaankauppiaat olivat jakaantuneet eri suuntiin kauppaa käyviin kiltoihin, joilla oli omat kokoontumistupansa, omat satamapaikkansa (lauttansa, proomunsa), kirjurinsa, omat ajuri- ja kantajaorganisaationsa, omat perinteensä - aikaisemmin kenties omat suojeluspyhimyksensä ja kirkoissa omat pienoiskappelinsa. [17]

Suomessa kauppaa käyneet lyypekkiläiset näyttävät olleen Stockholm-, Novgorod-, Reval- ja Rigafahrer-kiltojen jäseniä. [18] Ensiksi mainituista on kovin vähän tietoja, mutta vuodelta 1617 on säilynyt 43 nimeä käsittävä luettelo Uthoeg etliker koplude de op Sveden und Finlandt handeln. Joukossa vilahtavat murteellisina monet Suomen 1600-luvun kaupan historiasta tutut sukunimet kuten Bock (Pock), Brouerr, Brunsterer (Prünsterer), vam Dike, Füchting, Scharbow ja Wistinckhusen[19] Lienee kohtuullista olettaa, että juuri edellä mainittujen kiltojen piiristä tuli moni Suomenlahden rantakaupunkiin pysyvästi asettunut kauppias tai kauppapalvelija.


3. Valtaporvarit

Jokaisella hansakaupungilla näyttää olleen erityispiirteensä. Ammatteja ja yhteiskuntaluokkia on vaikea verrata ja punnita. Meitä lähinnä olleessa, Turkua tai Viipuria pari kolme kertaa suuremmassa Räävelissä oli 1500- ja 1600-luvulla homogeeni ja suuri, 18 prosenttia asukasluvusta käsittävä saksalainen kauppiasyläluokka, jolle oli tunnusomaista ulkomaankaupan harjoittaminen.

Räävelin kauppiaiden alakerrostumaksi muotoutuneiden rihkamakauppiaiden (Krämer) sekä ruokatavara- ja kalakauppiaiden (Höker) määrä oli suhteellisen vähäinen. Yhdessä laivurien, parturi-välskärien, ammattikuntiin kuuluvien käsityöläisten sekä pienkaupustelijoiden kanssa he olivat kaupungin keskiluokkaa, jonka osuus koko asukasluvusta oli 22 prosenttia. [20]

Olof Welding toteaa (1951), että vaikka Räävelin pormestarit ja raatimiehet valittiin vaikutusvaltaisen Suuren killan kauppiaiden joukosta, monista muista keskiajan saksalaiskaupungeista tuttua, hallintoa käsissään pitävää sukuperinteistä patriisiluokkaa siellä ei ollut. [21] Silti muistettakoon, että kaupungin vanhoja raatisukuja käsittelevässä teoksessaan (1875) Baltian klassikko Eugen v. Nottbeck halusi tehdä selväksi, että Rääveliin oli porvareiksi asettunut paljon saksalaisten (westfalenilaisten) ritarisukujen jäseniä. [22]

Hieman pienemmän hansakaupungin, Viipurin kokoisen Staden (n. 3.000 as.), vuodelta 1677 säilyneen veroluettelon mukaan varakkaimpia väestöryhmiä olivat raatimiehet (itse asiassa siis suurkauppiaat), olut- ja viljakauppiaat (Brauer), varsinaiset kauppiaat (Kaufleute), kangaskauppiaat (Wandschneider), rihkamakauppiaat (Krämer), Ruotsin vallan virkamiehet sekä majatalonisännät. Näistä luetelluista rihkamakauppiaita ja majatalonisäntiä ei varakkuudestaan huolimatta luettu kaupungin yläluokkaan. [23]

Sylvi Möller pitää Suomen 1600-luvun tapulikaupunkien kauppiasylimyksinä ulkomaankauppaa harjoittaneita, usein raadin jäseninä istuneita (ja usein saksalaisia) kauppiaita, joita toisinaan eurooppalaisen tavan mukaan asiakirjoissa kunnioitettiin arvonimilyhennyksellä S:r tai vain S (Signor, Seigneur). Turun valtaporvaristoon kuuluivat 1638 hänen tulkintansa mukaan tukkukauppiaat, silkinmyyjät, verkakauppiaat, ns. Nürnbergin tavarain (kattiloiden, lusikoiden, miekkojen, panssariliivien ym.) myyjät sekä maustekauppiaat. Noihin aikoihin valtaporvariston ja pienporvariston suhde Suomen tapulikaupungeissa lienee ollut noin 1:2. [24]

1600-luvulla kotimainen porvaristo menetti jo välillä saamaansa vaikutusvaltaansa, ja muuallakin kuin Viipurissa valtaa liukui saksalaisille porvareille.

Kuvatessaan 1600-luvun Viipuria Gabr. Lagus mukaili monista esityksistä tuttua porvariston kolmijakoa: raatisuvut (saks. ratsfähigen, varsinaiset valtaa pitävät patriisit), niihin sukulais- ym. sitein liittyneet arvokkaat (varakkaat, oppineet, virkamies-) suvut (saks. ehrbaren, laajemmassa mielessä patriisit) sekä kolmantena luokkana pienporvarit ja käsityöläiset. [25]

Tietysti meidän pienissä oloissammekin voidaan puhua kauppiasylimystöstä - ovathan arvovalta ja rikkaus suhteellisia käsitteitä - mutta vaikkapa vain Laguksen luettelemista saksalaisista raatisuvuista harvat ansainnevat varsinaisen perinteikkään patriisisuvun maineen. Nykyisin tiedoin tällaisiksi uskaltanee lukea Boismanit, Croëllit, Lehusenit, Schmedemannit ja Wulffertit.

Pantakoon merkille että Wulffert-suvun tausta on vastikään selvinnyt vuosia kestäneiden tutkimusten jälkeen. Torsten G. Aminoffin mukaan suku on lähtöisin Westfalenin Herfordista, missä se tavataan jo 1200-luvulla. Vuosisatojen aikana suvun piiristä valittiin peräti 11 kaupungin pormestaria. [26]

Mitä tulee brabanttilaiseen Lehusen-sukuun, sen sukutaulusto näyttää toistaiseksi epäselvältä. Viipurin raatimies Mårten Lehusen lienee kuitenkin sama henkilö kuin se Martin, joka 1584 Zacheuksen, Reinholdin ja Kasparin mukana kuului Tukholmassa Hans Lehusenin (k. 1588) talouteen. [27]

Viipurissa 1600-luvulla kaupungin rikkaimman miehen maineen saanut kauppias ja raatimies Antoni Burchardt näyttää poikkeuksellisesti olleen papin poika. Hänen isäkseen ilmoitetaan Kielin P. Nikolauksen seurakunnan kirkkoherra Antonius Burchardi (k. 1628) ja isoisäksi Lyyperin porvari Anton Burchardt. Saman lähteen mukaan Antonin äiti oli kirkkoherran ensimmäinen puoliso, stettiniläinen Elisabeth Schening(es)[28]


4. Boismanit

Edellä jo mainittu Räävelin ja Viipurin Boisman (Beussman, Bouisman) -nimi oli 1500-luvulla erään Suderburgissa, Lüneburgin nummialueella Niedersachsenissa sijaitsevan talon isännillä muuttuakseen sitten vuosisadan lopussa Wiermanniksi[29] Samalla vuosisadalla nimi alkaa esiintyä myös Bremenissä. [30]

Koska pohjoisen Boisman-suvun tiedetään asettuneen Rääveliin jo 1400-luvulla ja koska sen on arveltu tulleen Lyypekistä, vastikään huomatut tiedot kahdesta tuonnimisestä 1400-luvun Bergenin kauppiaasta ovat kiintoisia. Kun kiltaveli Hans Boyseman teki Lyypekissä testamenttinsa 19.7.1441, hän mm. mainitsi vanhempiensa olevan haudattuina Betelemiin, pieneen lähellä Niedersachsenin Hildesheimia olevaan kirkonkylään. Testamentissa mainittiin myös hänen veljenpoikansa Hinrich Boysman. Kun tämänniminen Bergenin kauppias (Bergenfahrer) puolestaan teki erään kauppakumppanuutta koskevan sopimuksen 3.7.1479, sen yhtenä todistajana oli Lyypekin porvari Gerd Gruter, etunimestä päätellen Räävelissä sittemmin pormestarina olleen Johann Gruterin isä tai joku toinen lähisukulainen. [31]

Näitä pikku tietoja voinee pitää indiiseinä siitä, että Räävelin (ja myös Suomen) Boisman-suku on Lyypekistä ja alunperin Niedersachsenista.

1500-luvun lopussa Boismanien historiassa on havaittavissa mielenkiintoinen hajoamisvaihe: suku on laajentunut eikä sen monille perheille tunnu enää Räävelissä olevan tilaa; myös sen yhteiskunnallinen status alkaa laskea. [32]

Kun katsomme vuonna 1584 kuolleen porvarin Tönnis Boismanin perhettä, josta tunnetaan 14 lasta, näemme kolmen pojan, Rötkerin ja hänen (oletettujen) velipuoliensa Reinholdin ja Simonin, asettuvan Viipuriin. Siellä kaksi ensin mainittua yltivät sitten kaupungin pormestareiksi ja valtiopäivämiehiksi. Cordt-nimisen pojan tiedetään olleen 1595 porvarina Danzigissa. [33] Vanhin veli Tönnis on taas ilmeisesti se Tonnies Boisman, joka oli (ainakin vielä) 1588 porvarina Taka-Pommerin Kolbergin kaupungissa. Hänen leskensä kävi 1613 kauppaa olut- ja viljakauppiaiden (Brauer) killan jäsenenä. [34]

Perheen kuudesta tyttärestä Catharinan sukulaissuhteista tiedämme nyt, että hänen (ennen 14.3.1607) kuolleen miehensä Martin Hartwichin veli oli rostockilainen konsistorinsihteeri Hermannus Hartwich[35]


5. Kotiseutua osoittavat nimet

Kotipaikkaan viittaavat sukunimet näyttävät olevan alue, jolla on oltava poikkeuksellisen varovainen. Suomessakin tavataan koko joukko saksalaisia nimiä, joiden hyvällä syyllä voi olettaa - viime kädessä - johtuvan kantajiensa kotipaikasta. Viime kädessä todellakin, sillä tänne saapuneen suvun jäsenenhän ei tarvitse olla se, joka ensimmäisenä kotipaikkakunnalta lähti. Sitä paitsi samannimisiä paikkoja on Saksan eri valtioissa paljon, ja monet toisilleen täysin vieraat henkilöt ovat voineet joutua kutsutuiksi samalla nimellä tai ottaa saman nimen. Harvoin on alkuperäislähteessä niin ytimekäs merkintä kuin Narvan porvariluettelon (1640) selvityksessä eräästä nahkurista: Jakob von Stendell född i Stendel[36]

Westfalenin Soestin kaupungin keskiaikaisista patriisisuvuista on esitetty havainto, että paikkaa osoittavat sukunimet on ymmärrettävä kahdella eri tavalla: maantieteellisesti lähelle viittaavat nimet ovat kotipaikkoja, mutta kaukaisiin maihin (von England, Schotte) liittyvät ovat kantajiensa kaupankäyntimaita. [37]

Muistettakoon tässä myös, että Pommerissa Hollender on voinut olla tietyn hollantilaistyyppisen (kiviperustaisen) myllyn ja Schweizer juustomeijerin omistaja. [38] Ei myöskään Harzerin tarvitse olla lähtöisin Harzin alueelta, vaan nimi saattaa kertoa sen, että kantaja tai hänen esi-isänsä on pihkan (hartsin) kerääjä.


6. Brun, Schrey, Zitting ja Jenderjan

Kun kirjallisuutta tutkiessa silmiin osuu tavallinen sukunimi (vaikkapa Schmidt tai Frese), ei yleensä hyödytä pysähtyä ja lähteä spekuloimaan sukulaissuhteilla. Suomen, Inkerinmaan ja Eestin Brun (Bruen, Bruun) -nimiset [39] ovat esimerkki tällaisesta vaikeaselkoisesta ryhmästä. Heidän kansallisuudestaankin on aina epäilyksiä. Silloin tällöin tähän kysymykseen saa sattumalta valaistusta: Nevanlinnan porvari (1640) Andreas Bruen tiedetään Magdeburgista tulleeksi [40], vuosisadan lopulla Narvassa toiminut majatalonisäntä ja kauppias (myöhemmin raatimies) Hinrich Brun Narva literata -luettelon perusteella englantilaiseksi ("Hinrich Brouwne, Anglus") [41].

Westfalenissa tavattavasta Schrey (Schrei) -nimestäkin muistiinpanojen tekeminen on tuntunut mielekkäältä vasta kun nimi on tullut vastaan Itämeren alueella. Tosin 1500-luvun jälkipuoliskolla Räävelissä ollut porvari Heinrich Schrei on hieman etäinen, kun tietää Suomen suvun asettuneen tänne 1600-luvun lopussa. Atle Wilskmanin Släktbok-teoksessaan mainitsemat Ruotsin Schreyt (Skreijt) ovat jo kiintoisampia. Huomionarvoisin on kuitenkin 1660-luvulla Riiassa asunut kauppias Diedrich Schrey - olihan hän samanniminen kuin Suomen kantaisä. Kun meidän sukumme toisessa polvessa tavataan etunimi Jakob, myös Kielin kaupungin porvarilla (1604) Jakob Schreyllä on hypoteettinen mielenkiintonsa. [42]

Kaukanakin vilahtava tuttu mutta harvinainen sukunimi herättää uteliaisuuden. Ensimmäinen meille tuttu Jochim Zitting tavataan Viipurissa 1640-luvun alussa, ja aivan samanniminen - talollinen - Ratzeburgin Schlagsdorfissa Thandorfin kylässä vuonna 1608. Seitsemän vuotta myöhemmin siellä elää Chim Zieting, ilmeisesti siis sama (Jo)chim, ja 1617 hänen ohellaan jo toinen talollinen Heinrich Zieting[43]

Sven-Erik Åström pohdiskeli kerran (1948) ohimennen Genoksessa 1600-luvun oululaisen kauppiaan Claes Jenderjanin (Carpelanilla 1890 Jenderionin) nimen taustaa. Se näyttääkin olevan mielenkiintoinen, vaikka etymologinen verryttely ei tässä(kään) tuota välittömiä genealogisia tuloksia.

Ensin voi arvailla, että nimi jotenkin liittyy itävaltalaiseen Jenner (Jänner eli Januarius) -etunimeen, jota on tiettävästi käytetty Saksassa aviottomien lasten nimenä. Alasaksalainen Jennerjahn (Jannerjahn, Jennerjohann) saattaisi siis alunperin merkitä aviottomana syntynyttä Johannesta.

Rinnalle on kuitenkin syytä tuoda toinenkin mahdollisuus. Koska jo tämä Jennerjahnkin voi horjuen olla Enrian, nimen alkuperä voi olla etunimessä Andreas. Sleesiasta tapaamme tämän nimen puolalaiset muodot Jander ja Jandrich.

Mutta slaavilainen Jendrich (Gendrich) voi olla myös Heinrich (Haganrich)!

1600-luvun Magdeburgista tapaamme Mathias Jendrian (Gendrian) -nimisen teurastajan, jolla oli samanniminen poika.

Nämä hajatiedot olkoot korsia siihen pikkukekoon, jonka rakentaminen aloitettiin yli kolme vuosikymmentä sitten. [44]


7. Skotlannista vaiko Saksasta?

Turkuun 1600-luvulla muuttanutta Wittfooth-sukua on vanhastaan pidetty skotlantilaisena. Niinpä myös Tor Carpelan edellä jo mainitussa, nuoruudenaikaisessa turkulaisia sukuja koskevassa selvityksessään (1890) kertasi polveilevan perimätiedon, että suku on lähtöisin Hampurista, jonne se oli siirtynyt Skotlannista; Suomeen kantaisä Jochim Wittfooth tuli tämän tiedon mukaan kuitenkin Lyypekistä. [45]

Nykyisten tietojen perusteella Skotlannin teoriaan on suhtauduttava epäillen, mutta sitä vastoin on täysi syy kiinnittää huomio Lyypekkiin ja yleensä Holsteiniin. Tätä voidaan perustella niillä detaljeilla, joita Wittfooth-nimisistä henkilöistä on saatavissa saksankielisestä kirjallisuudesta.

Heti aluksi on huomattava, että vaikka sana foot (jalka) on englantia, se samalla on myös alasaksaa (niederdeutschia). Toiseksi voimme todeta, että Lyypekin kaupungissa eli 1600-luvun puolivälissä aivan samanniminen mies kuin Suomen suvun kantaisä: Jochim Wittfooth -niminen koristepuuseppä, jonka P. Jaakopin kirkkoon tekemät työt ovat olleet tutkijoiden kiinnostuksen kohteina. [46] Mutta ei tässä kaikki, saman seurakunnan kastekirjassa esiintyy jo 1639 Jochim Wittfuess[47] Lisäksi tavataan vuonna 1660 Lyypekin P. Pietarin seurakunnan kastekirjassa Asmus Wittfoet[48]

Vuosisadan alussa (1617) tapaamme maaseudulta, Ratzeburgin Schlagsdorfista talollisen Dettlef Wittfoetin. Melko lähellä, Hernburgissa, sukunimi esiintyy kirjurin antamassa muodossa Wittfoht. [49] Edellisen vuosisadan puolella (1593) Wittfuss vilahtaa myös Mecklenburgin Stoven alueella. [50]

Samantapaisin perustein on pakko arvostella myös olettamusta, että toinen turkulainen 1600-luvun kauppias Autor Duvel olisi skotlantilainen. [51] Sukunimi on näet kiistatta alasaksalainen muoto Teufel (sananmukaisesti siis paholainen) -sanasta, etunimi Autor (Auctor) taas vanha, keskiaikainen Braunschweigissa suosittu etunimi. [52] Itämeren piirissä Duvel-nimi esiintyi jo 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla mm. Riiassa ja Räävelissä. [53]

Ensisijaisesti saksalaisina tulisi myös pitää sellaisten Suomessa esiintyneiden ja joskus anglosaksisiksi epäiltyjen nimien kantajia kuin Broke, Brokes, van den Broke, von Broken tai tom Broke ja vom Broke. Alasaksalainen sana Brooken tarkoittaa pensaikkoa, Brok, Broke rämettä tai kosteaa ranta-aluetta.

Lyypekin patriisisuku Brockes (Brokes, von Brokes) oli lähtöisin Plönin seudun Alvestorfin kylästä, missä esi-isät olivat talollisia. [54]


8. Saksasta vaiko Hollannista?

Helsingin historiaan keskeisesti liittyvän 1500-luvun kauppiaan Hans van Santtenin (van Sandenin) epiteettinä on aina ollut "hollantilainen", mutta nykyisin tiedoin meidän on tätä epäiltävä siinä kuin Wittfoothien skotlantilaisuuttakin. Tuntuu näet siltä, että arviot on alunperin tehty vain nimen perusteella; kuitenkin sukunimi van de Sand ja vastaavat ovat saksaa yhtä hyvin kuin hollantia. [55]

Myös van Santten on tuttu nimi Lyypekistä: rihkamakauppiaiden (Krämer) killan jäseneksi tuli 1532 Hans van Santten (k. 1565) ja 1580 Lammert van Santten (k. 1600). [56]

Eri sukua näyttävät olleen van Sendenit, joiden nimi horjuen kirjoitettiin joskus myös van Sanden. [57]

Vielä huomattakoon, että 1600-luvulla Lyypekissä eli P. Jaakopin kirkon koristelussa Jochim Wittfoothin tavoin ansioitunut kuvanveistäjä Jakob van Sandten[58]

Myös turkulaista mahtimiestä Peter Thorwösteä (k. 1659) on aina pidetty hollantilaisena, mutta kuten seuraavasta ilmenee, hän on selvästi saksalainen. (Tämä taas ei tietystikään sulje pois sitä mahdollisuutta, että hän oli syntynyt Hollannissa tai että hän kenties siellä koulutettuna käytti hollantilaisille luonteenomaista kaupankäyntitekniikkaa tms.)

Thorwöste-nimi kuuluu niihin, joiden oikeinkirjoitus on ollut sangen horjuvaa: Thorvöst, Thor Westen, thor Wösten, to Westen, then Westen, ter Woest, latinankielisessä tekstissä ad Westen ja 1500-luvun puolivälissä Lüneburgin seudulla talollisen nimenä jopa Int Westen [59]. Sanomattakin lienee selvää, että kaikkien tämännimisten ei tarvitse olla sukua toisilleen.

Suomen Thorwöstet kuuluvat arvostettuun hampurilaiseen kauppiassukuun, jonka jäsenet jo 1500-luvulla ulottivat kauppamatkansa hyvin laajalle alueelle. Merkittäviä Englannin kauppiaita (Englandfahrer) olivat Clawes to Westen sekä hänen poikansa Herman to Westen ja mahdollisesti vielä hänen pojanpoikansa Simon, Hinrich ja Joachim. Vuodelta 1551 peräisin olevasta Räävelin lähteestä käy ilmi, että Herman then Westen (sic!) on jo kuollut, samoin tämän poika Joachim, joka näyttää olleen kauppiaana Tartossa. [60]

Lyypekissä eli seuraavan vuosisadan alussa Heinrich Thorwoeste, jonka pojan Hermenin tiedetään saaneen holhoojan 28.4.1630. Erich Gercken on arvellut, että myös Suomen Peter olisi tämän Heinrichin poika ja siis Hermanin veli. Tämä on tietysti mahdollista. Lyypekissä oli 1600-luvulla myös Evert thor Westen tai von Westen -niminen kauppias. [61]

Pantakoon merkille, että vaakunakirjojen klassikko Siebmacher jo 1895 esitteli tho Westenin hampurilaisena sukuna ja nimesi tietyn vaakunan käyttäjänä (1627) porvarikaartin kapteenin Johann to Westenin[62] Vuodelta 1630 saamme Räävelistä tiedon (kenties samasta) hampurilaisesta Johann thor Westenistä, joka on ollut kauppasuhteissa Tukholmaan. [63] Vuonna 1604 oli Kielin kaupungin raatimiehenä eräs Hanss Torwesten[64]

Jos joku kauppias ilmoitetaan kauppa-asioissaan Hollannista tulleeksi, tämän ei luonnollisestikaan tarvitse merkitä sitä, että hän kansallisuudeltaan on hollantilainen. Tästä on hyvä esimerkki: kun tunnettu rääveliläinen (ja alunperin westfalenilaiseen sukuun kuuluva) Berend Nottbeck nuorempi kävi kauppaa Viipurissa 1665, hänenkin mainittiin olevan "ifrån hollandh". Selitykseksi kelvannee, että tämä aikoinaan Viipurissa Antoni Burchardtin kauppapalvelijana ollut herra noihin aikoihin piti liiketoimiensa päämajana jotakin hollantilaista kaupunkia. Kotikaupunkinsa Räävelin porvariksi hän tulikin vasta kypsässä iässä, 42-vuotiaana vuonna 1670. [65]

Jos on saksalaisia haluttu pitää hollantilaisina, niin on meillä hyvä esimerkki päinvastaisestakin. Vanhastaan on Räävelin (ja Helsingin) Reiher-sukua pidetty saksalaisena, Baijerista tulleena, kunnes Love Kurtén nyt balttilaisiin lähteisiin perustuen on voinut todeta Reiherien tulleen Hollannin Deldenistä. [66]


9. Lähiympäristön sosiaalinen paine

Ympäröivästä yhteiskunnasta saatavat signaalit ovat Suomessa olleet milloin saksalaisuuden korostamiseen rohkaisevia, milloin sen eriasteiseen peittelemiseen johtavia. Kuten tiedämme, esimerkiksi suomalaiskansallisen poliittisen liikkeen sukunimeä koskevaksi strategiaksi omaksuttiin kielellinen yhdenmukaistaminen. Sukunimien suomalaistaminen "oli tekevä sisäisen, kansamme pohjakerroksia myöten ulottuvan rintamamme lujemmaksi; ulospäinkään tuo ei voisi jäädä vaikutusta vaille!" [67]

Niinpä sitten tällä vuosisadalla mm. vanha kauppiasnimi Bremer muuttui Hongaksi, Hertz Sydänheimoksi, Karsten Kivistöksi, Schwindt Tuuliaiseksi, Winter Ahavaksi, Kesannoksi tai Lumiluodoksi jne.

Tor Carpelan teki (1890) selkoa siitä, miten aatelisen Munsterhjelm-suvun kantaisästä, turkulaisesta 1600-luvun kauppiaasta Riggert von Munsterista, pyrittiin väenväkisin tekemään suomalaisperäinen, Piikkiön Munstin (oik. Mustin) tilalta kotoisin oleva mies. [68]

Päinvastainen pyrkimys oli monilla Vanhan Suomen alueella eläneillä, jotka saivat vaikutteita Pietarista ja Viipurista: saksalaissointiset sukunimet olivat muotia. Viipurin lukion matrikkelista (1805-1842) havaitsemme, miten jotkut Parikkalan Sonnin suvun jäsenet opinahjonsa jätettyään käyttivät nimeä Sonné tai Sonny. Eräästä Tillistä tuli Tilly ja Simpurasta Simming.

Torniolainen kauppias Isaac Taucher (suom. Kuikka) oli talollisen poika Kiihtelysvaarasta ja alkuperäiseltä sukunimeltään Jormanainen. Äidin nimi oli Sorsa, josta uusi nimi muotoiltiin. Sortavalalaisen kauppiaan Matti Uimosen poika Alexander Gottfrid Uimoin, joka opiskeluvaiheidensa jälkeen toimi kotikaupunkinsa postimestarina, käytti sukunimeä Espensee. Lähtökohtana oli isän omistuksessa ollut Haapajärvi-niminen tila. [69]

Kiintoisaa on että meidän sukujemme sukutarinat silloin tällöin sisältävät sittemmin vääräksi osoittautuneen tiedon suvun ulkomaisesta, ruotsalaisesta tai saksalaisesta, alkuperästä.


10. Vaeltamisen filosofia

Kun siirtolaisuuden syinä ovat liikakansoitus, taloudelliset lamat tai uskonnolliset vainot, se saattaa tutkijasta tuntua ahdistavalta. Sitä vastoin on innostavaa, jos voi havaita että menneiden aikojen saksalainen kauppias tai käsityöläinen irrottautui omasta tutusta ympäristöstään noudattaakseen ammattinsa yrittämisen ja vaeltamisen perinteitä.

Kaikuja keskiaikaisen maailmankansalaisuuden Das hansische Weltbürgertumin ihanteesta kuului vielä viime vuosisadan puolivälissäkin. Vaeltaminen (wandern) oli ehto ammattiin kypsymiselle, opiskelun muoto. Kun teollistuminen oli alkanut Saksissa 1840-luvulla, syntyi periaatteellista keskustelua siitä, onko tästä vaeltamisesta yleensä mitään hyötyä - saisihan opin omasta maastakin. Käsittelemättä ei tietenkään jäänyt se epäkohta, että vaeltamaan lähtenyt kisälli saattoi jäädä sille tielleen. [70]

Kun puhumme Suomeen Ruotsin suurvalta-aikana tulleista ja tänne jääneistä saksalaisista, meidän on kai varoen puhuttava siirtolaisuudesta; kuuluihan Ruotsin valtakuntaan osia Saksasta. Osa liikehtimisestä oli sisäistä muuttoliikettä, ja tulihan meidänkin kauppakaupungeissamme vanhastaan toimeen puhumalla "plattdeutschia".

Suomalaiselle sukututkijalle saksalaisten sukujen jäljittäminen saattaa olla turhauttava kokemus: liikkeelle päästyään saattaa joutua siirtyilemään Ahasveruksen - tuon syntinsä takia vaeltamaan tuomitun juutalaisen - tavoin kaupungista toiseen ilman että päätyisi totuttuun talonpoikaiseen rauhaan. Viime vuosina kotimaisten sukujenkin tutkimus näyttää kuitenkin lähentyneen väestön muuttovirtojen tutkimusta, ja näin tämä esillä ollut problematiikka tulee ilmeisesti koskettamaan yhä useampia tutkijoita ja vaikuttamaan heidän ajatteluunsa.


Viitteet

[1]   Erkki Kuujo, Finlands medeltida städer. Det XVII nordiske historikermøte (1977) s. 148-157.

[2]   Gunnar Sarva, Muuumia havaintoja Suomen aatelittomien säätyläissukujen alkuperästä 1500-, 1600- ja 1700-luvulla. SSV XXIV (1940) s. 8-11, 16-17 ja 20.

[3]   Eric von Born, Deutsche Kulturgeschlechter in Finnland. Archiv für Sippenforschung 1967-68 s. 405-414.

[4]   Heinz v. zur Mühlen, Versuch einer soziologischen Erfassung der Bevölkerung Revals im Spätmittelalter. Hansische Geschichtsblätter 1957 s. 51-54. - Gerhard Fischer, Aus zwei Jahrhunderten Leipziger Handelsgeschichte 1470-1650 (1929) s. 63.

[5]   Gabr. Lagus, Ur Wiborgs historia II,1 (1895) s. 39. - Kaarle Soikkeli, Lisiä Nyenin kauppa- ja kauppiashistoriaan. Juhlajulkaisu E.G. Palménin 70-vuotispäiväksi (1919) s. 82.

[6]   Georg Adelheim, Das Revaler Bürgerbuch 1624-1690-1710 (1933) s. 134. Laivurit olivat ulkomaankauppiaiden tärkeä osa, vaikka heidän sosiaalinen asemansa ei ollut kovin merkittävä.

[7]   Ernst Fedor Spehr, Libaus Bürger und Einwohner 1600-1710. Ostdeutsche Familienkunde (OFK) 1972 s. 145.

[8]   Johann Hennings, Die Mitglieder der Lübecker Krämerkompanie von 1382 bis zum 23. April 1673. Zeitschrift für Niederdeutsche Familienkunde (ZNF) 1938 s. 198.

[9]   Akianderin Herdaminne I (1868), s. 427, mukaan Suomen Lackman-suvun vanhin tunnettu jäsen oli näet Hannunpoika, Kuopion kirkkoherrana 1591-1603 ollut Thomas Johannis Lackman.

[10]   J.W. Ruuth, Wiipurin kaupungin historia I (1908) s. 187-188 ja 207. - Sama, Viipurin kaupungin historia I vuoteen 1617 (1931) s. 260-262, 266, 270 ja 285. - P. Nordmann, Gamla Helsingfors 1550-1640 s. 20. Bidrag till Helsingfors stads historia V. SSLS LXXXVI (1908). - Erich Seuberlich, Stammtafeln Deutsch-baltischer Geschlechter I,1 (1924) p. 259.

[11]   Tietoja Blöthien sukulaissuhteista: Roland Seeberg-Elverfeldt, Revaler Regesten 3 (1975) s. 256-257. - Henrik Blöthin pojasta luutnantti Johan B:stä: N. Karl Grotenfelt, Anteckningar om indelta dragoner i Östra Finland 1644-1721 s. 111. SSLS CCLXXIX (1940).

[12]   G. Hansen'i Tallinna linna arhiivi katalog (1924) - O. Greiffenhagen, I. jagu - B. j. Criminalia s. 102.

[13]   Varatuomari Johan v. Fieandtin kirjoittajalle 3.9.1975 toimittamien asiakirjajäljennösten perusteella: Edesmenneen ministeri Rainer v. Fieandtin toimeksiannosta Tallinnan kaupunginarkistossa selvitettiin (1938), miten Suomen Fieandt-suvun kantaisänä pidetty kornetti Albrecht F. liittyy vanhaan Räävelin Fieandt (Viant, Findt, Feind, Vihendt, Fygent, Fygende jne.) -sukuun. Selvityksen laatinut herra H. v. Mickwitz päätteli, että kornetti (mm. etunimien perusteella) ei voinut olla kenenkään muun kuin Suuren killan oltermannina toimineen Johann F:n poika. Koska tätä sukujohtoa ja karoliini Johan Henrik F:n polveutumista kornetista ei ole toistaiseksi asiakirjoin verifioitu, näissä kohdin sukutaulustoa tulisi käyttää kysymysmerkkejä. (Vrt. Carpelan, Ättartavlor II (1954) s. 333 ja 335.) Sanotusta selvityksestä ei myöskään käy ilmi, oliko Räävelissä todella kaksi Fieandt-sukua kuten aikaisemmin oli oletettu (Georg Adelheim, Die Genealogie der alten Familien Revals von Heinrich Laurenty (1925) s. 41.) - À propos, keitä olivat Porvoossa 6.5.1707 sakkoihin tuomittu kauppapalvelija Johan Fiandt ja Viipurissa 5.6.1710 erään asiakirjan todistajana toiminut J. Feindt (V.A. Mf FR 145)?

[14]   Baltische Familiengeschichtliche Mitteilungen 1938 s. 66. - Vrt. Genos 1976 s. 88.

[15]   Porvoon r.oik. 10.9.1632, 27.7. ja 22.11.1639 sekä 11.1.1641. Ks. Sylvi Möller, Suomen tapulikaupunkien valtaporvaristo s. 229, 286-287. HT XLII (1954). Kauppiaan nimi on asiakirjoissa kirjoitettu monin tavoin (thor Herssen, von Harssen, Thänherzen, ten Harsem, ten Harssen jne.), mutta omakätinen nimikirjoitus (V.A. 479: 86, 87) on selvästi "Peter Then Herssem". Aivan ilmeistä on, että Räävelin porvariksi 12.11.1588 tullut Peter von Harsen (thon Harsen, van Hertzen jne., mutta itse 17.3.1601: "Petter then Harssen") oli hänen isänsä. Ks. Carpelan, Ättartavlor II s. 333. - Ks. viitettä 59.

[16]   J.W. Ruuth - Aimo Halila, Viipurin kaupungin historia II (1974) s. 100. - Kaupanjaotuksen epäonnistumisesta ks. Möller s. 38-44.

[17]   Franz Siewert, Geschichte und Urkunden der Rigafahrer in Lübeck im 16. und 17. Jahrhundert (1897) s. 1-8, 55-82.

[18]   Näyttää siltä että kauppias saattoi samanaikaisesti olla esimerkiksi sekä rihkamakauppias- että Stockholmfahrer -killan jäsen. Lyypekin raadin rakenne muuttui radikaalisti vuoden 1669 reformin tuloksena: tavallisten kauppiaskiltojen valta lisääntyi ja vanhojen patriisisukujen valta supistui. - Lyypekin monet kauppiaskillat (tai -komppaniat) sulautuivat 1850 yhdeksi suureksi organisaatioksi, kauppakamariksi.

[19]   Siewert s. 21-23.

[20]   v. zur Mühlen s. 59-64.

[21]   O. Welding, Zur Geschichte der Familie Boismann in Reval. Baltische Familiengeschichtliche Mitteilungen (Baltische Briefe 11) Nr 3 - 1951 s. 5.

[22]   Eugen von Nottbeck, Die älteren Rathsfamilien Revals (1875) s. 19-27.

[23]   Jürgen Bohmbach, Sozialschichten und Steuervermögen in Stade 1677. Stader Jahrbuch 1974 s. 24-25, 31-32.

[24]   Möller s. 33 ja 45.

[25]   Lagus II,1 s. 22-52. - Heinrich Theodor von Kohlhagen, Das Patriziat der freien Reichstadt Nürnberg. Roland Jubiläumsschrift II 1902-1912 s. 26.

[26]   Torsten G. Aminoff, Släkten Wulfferts ursprung och förgreningar. Gentes Finlandiae V (1981) s. 105-114.

[27]   Emil Schieche, Die Anfänge der Deutschen St.-Gertruds-Gemeinde zu Stockholm im 16. Jahrhundert. Pfingstblätter des hansischen Geschichtsvereins (Pfbl) XXVII (1952) s. 65. - Kun tervakomppanian johtaja Zacheus Lehusen nuor. (aatel. 1676) vuonna 1648 nimitti viipurilaisen Mårten Lehusenin vävyä Peter Freseä langokseen, lienee oikein - entisaikojen väljemmän lankoustulkinnan muistaen - pitää tätä Zacheusta ja Fresen vaimoa Catarina Lehusenia serkuksina. Ks. Möller s. 55; hän viittaa Viip. r.oik. ptk:aan 3.7.1648. - Gustaf Elgenstierna, Ättartavlor VI (1931) s. 620, ilmoittaa Catarina Lehusenin Helsingörin pormestarin Zacheus Lehusenin tyttäreksi ja edellä mainitun Zacheus L. nuoremman sisareksi.

[28]   Wilhelm Hahn, Das schleswig-holsteinische Pastorengeschlecht der Burchardis. Familienkundliches Jahrbuch Schleswig-Holstein 1962 s. 18. - Schleswig-Holsteinische Gesellschaft für Familienforschung und Wappenkunde e.V. in Kiel -seuran puheenjohtajalta Friedrich Schmidt-Sibethiltä saamani, 6.1.1982 päivätyn kirjeen mukaan Hahnin tiedot näyttävät perustuvan erääseen tuntemattoman (!) tekijän käsikirjoitukseen. Johannes Mollerin Jyllannin oppineistoa selvittävä teos Cimbria literata (Tomus I: 78-79. Havniae 1744), joka on myös Helsingin yliopiston kirjastossa, ei mainitse Anton-nimistä poikaa, ei myöskään ensimmäistä vaimoa. Moller muuten kirjoittaa kirkkoherran nimen Antonius Burchardus. - Kirkkoherrasta tietoja myös: Genealogisches Handbuch bürgerlicher Familien 12 (1906) s. 12.

[29]   Rolf Hilmer, Die Familien der Besitzer des Ising-Hofes (Vollhof Nr. 1) in Oldendorf I (Kirchenspiel Suderburg). ZNF 1973 s. 2-3. - Ks. myös Tauno Teräs, Paikannimistä syntyneet saksalaiset sukunimet Viipurissa keskiajalta vuoteen 1710 s. 76. Kaukomieli. Viipurilaisen osakunnan julkaisu 1935. Verrattaessa Teräksen tietoja saksalaisten etymologisten sanakirjojen selityksiin, ne tuntuvat teoreettisilta ja hieman epäluotettavilta.

[30]   Tiedonanto: Staatsarchiv Bremen/Schulz 31.12.1981.

[31]   Friedrich Bruns, Die Lübecker Bergenfahrer und Ihre Chronistik s. 74-75 ja 180. Hansische Geschichtsquellen. Neue Folge II (1900). - Georg Luther, Borgmästaren Reinhold Boisman och hans söner. SSV XXXVIII (1965) s. 234. -Karlheinz Volkart, Stammfolgen Revaler Geschlechter. OFK 1976 s. 363 ja OFK 1977 s. 70-71. (Georg Luther kiinnitti huomioni näihin Volkartin tutkimustuloksiin.) - v. Nottbeck s. 40-41. Kirjoittaja kertoo (siis 1875) lähdettä mainitsematta joidenkin Boismannien kuuluneen keskiajalla Lyypekin aateliseen junkkeri- eli Cirkelgesellschaft-kiltaan. Wehrmannin Das Lübeckische Patriziat -tutkimuksen (1888) junkkerikillan jäsenluettelossa ei kuitenkaan mainita yhtään Boismannia (Zeitschrift des Vereins für Lübeckische Geschichte und Alterthumskunde (ZLübG) 5 s. 293-393). Eugen v. Nottbeckin mukaan mainitaan myös Dortmundissa Westfalenissa vuonna 1387 eräs patriisi Eberhard Boisemann.

[32]   Welding, em. aikakauslehti 1951 n:o 4 s. 9.

[33]   Georg Lutherilta (1981) käyttöön saamani 14.2.1976 päivätyn käsikirjoituksen Die Familie Boisman in Reval mukaan.

[34]   Friedrich Merten, Aus Alt-Kolberger Registern. Baltische Studien NF XLI (1939) s. 103-140.

[35]   Hermannus Hartwichin Räävelin sukulaissuhteista enemmänkin: Seeberg-Elverfeldt, Revaler Regesten 1 (1966) s. 284 ja 288.

[36]   Torsten G. Aminoff, Borgerskapet i Narva och Nyen. SSV 41 (1979) s. 132.

[37]   Friedrich von Klocke, Patriziat und Stadtadel im alten Soest. Pfbl 1927 s. 24.

[38]   Deutsches Geschlechterbuch 40 (1923) s. 125.

[39]   Entisaikojen saksankielessä e ja i(y) merkitsivät samanlaista edeltävän vokaalin pidennystä kuin nykysaksassa h - esimerkiksi Luer-Luhr tai Moer-Moir-Mohr (v. Nottbeck s. 28).

[40]   Aminoff, Borgerskapet i Narva och Nyen s. 135.

[41]   V.A. SSS:n jäljennöskokoelma seurakuntien historiakirjoja: Narvan tuomiokirkon tilit. - H.A.G. von Pott, Narva literata sive Catalogus eruditorum Narvensium (1703). Archiv für die Geschichte Liv-, Esth- und Curlands IV (1845) s. 182.

[42]   Atle Wilskman, Släktbok I,2 (1914) p. 489-490. - Seuberlich, Stammtafeln III,1 (1938) p. 40 (von Broitzen). - Otto Hintze, Die Bürger in Kiel im Jahre 1604. ZNF 1935 s. 23.

[43]   Otto Waack, Die Kirchenrechnungen von Schlagsdorf als Quelle bäuerlichen Familienforschung. ZNF 1974 s. 213.

[44]   Genos 1948 s. 65. - Tor Carpelan, Åbo i genealogiskt hänseende på 1600- och början af 1700-talen (1890) s. 160. - ZNF 1958 s. 82 ja 1977 s. 194 ja 196. - Hans Bahlow, Schlesisches Namenbuch (1953) s. 61. - Max Gottschald, Deutsche Namenkunde (1942) s. 153, 266 ja 292. - Josef Karlmann Brechenmacher, Etymologisches Wörterbuch der Deutschen Familiennamen I (1957) s. 549 ja 769. - Ernst Neubauer, Häuserbuch der Stadt Magdeburg 1631-1720 s. 409 ja 469. Geschichtsquellen der Provinz Sachsen und des Freistaates Anhalt N.R. 12 (1931).

[45]   Carpelan, Åbo i genealogiskt hänseende s. 128. - Möller s. 54-58.

[46]   Eduard Hach, Zur Geschichte der groseen Orgel in der St. Jakobi-Kirche zu Lübeck und des Epitaphiums von Jochim Wulff daselbst. ZLübG 7 (1898) s. 142-143.

[47]   Annie Petersen, Fremde in den Taufbüchern St. Jacobi - Lübeck 1630-81. ZNF 1971 s. 102.

[48]   Annie Petersen, Fremde im ältesten Taufbuch von St. Petri - Lübeck. Lübecker Beiträge zur Familien- und Wappenkunde (LüBFW). Heft 2 Sept. 1973 s. 22.

[49]   Waack s. 213. - ZNF 1970 s. 137.

[50]   Ernst Ritter, Die Einwohner des Amtes Stove in Mecklenburg im Jahre 1669. ZNF 1958 s. 133.

[51]   Möller s. 57. Turkulaisen Duvelin yhdistäminen ruotsalaiseen aatelissukuun Duwalliin (Mac-Dougalliin) ei vaikuta perustellulta. Lähteisiin kuuluva Th.A. Fischerin The Scots in Sweden (1907) ei liene yksityiskohdissaan aivan luotettava.

[52]   Brechenmacher I (1957) s. 54 ja 368.

[53]   Vuonna 1534 elivät Riiassa raatimies Johann Duvel ja kauppapalvelija Berndt Duvel. Samalla mainitaan Johann D:n veljen Herman D:n leski. (Seeberg-Elverfeldt, Aus dem Alltag der Beziehungen Revals zu den livländischen Städten im 16 Jahrhundert. Reval und die baltischen Länder. Festschrift für Hellmuth Weiss zum 80. Geburtstag ... (1980) s. 253.) - Räävelissä mainitaan 1523 laivuri Karsten Duvel. (Gunnar Mickwitz, Aus Revaler Handelsbüchern s. 157 ja 192. Societas Scientiarum Fennica. Commentationes Humanarum Litterarum IX (1938).) - Vuosina 1560-91 Räävelissä eli välskäri (chirurgus) Pawel Duwill tai myös Duwell. (Isidorus Brennsohn, Die Aerzte Estlands (1922) s. 166.)

[54]   Genealogisches Handbuch bürgerlicher Familien 2 (1910) s. 63-73. - Hinrich Granz, Die Flurnamen von Harsefeld. Stader Jahrbuch 1962 s. 109. - Bruno Eide Siebs, Die Einwohnerschaft von Lüdingworth im Lande Hadeln in der Zeit von 1525-1625. Stader Archiv (SA) Neue Folge 14 (1924) s. 98. Tässä huomaamme, että erään Hadelnin seudulta kotoisin olevan keskiaikaisen vom Brocke (Broke) -suvun vaakunassa oli "5 pyramidenartig gewachsene Bäume". - Teräs s. 69.

[55]   Gottschald s. 406.

[56]   Hennings s. 193.

[57]   Hennings s. 194. - Aus dem Tagebuche des Lübeckischen Bürgermeisters Henrich Brokes von Oberappelationsrath Pauli. ZLübG 1 (1855) s. 91.

[58]   Hach s. 143.

[59]   Myös hollantilaiselta näyttävä prepositio ten (esim. holl. "ten tweede", toiseksi, "ten slotte", lopuksi) kuuluu siinä kuin tor-prepositiokin alasaksalaiseen sanastoon. Ks. Joachim Heinrich Campe, Wörterbuch der Deutschen Sprache IV (1810) s. 794. - Gottschald s. 458. - Vilhelm Marstrand, Aetten Tersmedens oprindelse. Personhistorisk Tidskrift 1926 s. 115. - Int Westen -nimi: ZNF 1957 s. 99.

[60]   Klaus Friedland, Hamburger Englandfahrer 1512-1557. Zeitschrift des Vereins Hamburger Geschichte XLVI (1960) s. 1-44, liite IV. - Seeberg-Elverfeldt, Revaler Regesten 1 (1966) s. 193.

[61]   Erich Gerckenin tiedonantoja Lyypekistä Vitikkalan suvun juuria (1982) -teoksen toiselle kirjoittajalle Eeva Kytälle Turkuun. Ks. teoksen s. 46.

[62]   J. Siebmacher's grosses und allgemeines Wappenbuch V (1895):5, s. 34.

[63]   Seeberg-Elverfeldt, Revaler Regesten 2 (1969) s. 156.

[64]   Otto Hintze s. 23.

[65]   Viip. r.oik. 15.2.1665 ja 13.-21.1.1647. - Carpelan, Ättartavlor I (1942) s. 218-219. Puheena olevan Berend Nottbeck juniorin isoisä Johann N. tuli Lyypekin rihkamakauppiaiden killan jäseneksi 1601 ja kuoli samassa kaupungissa 2.7.1632 (Hennings s. 191).

[66]   Love Kurtén, Problem kring ätten Reiher. Gentes Finlandiae V (1981) s. 89-94.

[67]   Vilho Selinheimo, Vv. 1906 ja 1907 nimenmuutokset "Suomen Sukukirjan" käsittelemissä suvuissa. SSV V (1921) s. 32-34.

[68]   Carpelan, Åbo i genealogiskt hänseende s. 161.

[69]   Harald Hornborg - Ingegerd Lundén Cronström, Viborgs gymnasium 1805-1842 s. 42, 97, 101, 133 ja 141. SSLS 388 (1961).

[70]   Herbert Pönicke, Studien zur Wanderung sächsisch-thüringischer Handwerker in die baltischen Provinzen im 18. und 19. Jahrhundert (1964) s. 69-70.


Referat

De tyska köpmanssläkterna i Finland. Efter andra världskriget har en omfattande släktlitteratur utkommit i Tyskland och bl.a. har kunskapen om baltiska källor vuxit. Följaktligen har möjligheterna att forska efter ursprunget till tyska släkter i Finland förbättrats avsevärt, likaså möjligheterna att kontrollera gamla uppgifter om inflyttade släkters ursprung och nationalitet. I ljuset av tillgängliga uppgifter är sådana kända släkter som van Santten (Sanden), Thorwöste och Wittfooth uppenbart tyska och inte, såsom hittills har uppgivits, av holländskt resp. skotskt ursprung.

När ett tyskt släktnamn inte är mycket vanligt, så kan litteraturuppgifter ge fingervisning om var det kan vara skäl att bedriva närmare forskningar. I artikeln hänvisas till uppgifter i tysk litteratur om släkterna Boisman, Zitting och Schrey.

Det är skäl att vara försiktig i slutsatser om ursprunget till släkter som bär ortnamn. I tyska köpmanssläkter anger ett sådant namn inte alltid ursprungsorten, utan ofta den ort med vilken en stamfader drev handel.

De tyska köpmännen kom till vårt land från en mycket mera urbaniserad och differentierad miljö. Köpmännen i tyska städer var ofta fördelade på specialiserade gillen för handel med olika varor och i olika riktning. Stort intresse för Finland har Stockholmfahrer-gillet i Lybeck, men tyvärr är uppgifterna om det knappa. Bland 43 namn över gillesmedlemmar 1617 är Bock, Bremerr, Brouerr, Brunsterer, vam Dike, Füchting, Scharbow och Wistinckhausen bekanta i vår utrikeshandels historia.

Många köpmäns bakgrund och affärer blir belysta i de baltiska källpublikationer som småningom ges ut. Som exempel kan nämnas Mathias Wischman, som var borgare i Nyen och 1702 flydde till Viborg. Han kom från Lybeck och var köpgesäll i Libau innan han 1691 fick burskap som skeppare i Reval, därifrån han flyttade till Nyen.

Den tyska överklassen i våra städer härstammade sällan från gamla tyska patriciersläkter. En betydande köpman på 1600-talet, Antoni Burchardt i Viborg var son till en kyrkoherde i Kiel med samma namn och sonson till en borgare i Lybeck, som likaså bar samma namn.


Genos 54(1983), s. 81-100

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1983 hakemisto | Vuosikertahakemisto