Neuvoja ja opastusta - Råd och anvisningar
Ruotsin kansalaisuutta koskevien hakemusten käsittelijänä oli vuoden 1809 jälkeen "Kammarexpeditionen" vuoteen 1840 ja sitten "Justitiedepartementet". Kummankin viraston arkisto on Ruotsin Valtionarkistossa.
Ulkomaalaisten tulosta Ruotsin kansalaisiksi kuitenkin luotiin yhtenäinen säännöstö vasta 27.2.1858 annetulla lailla. Ennen sitä monilla ryhmillä oli em. virastojen valmistelemien Kuninkaan päätösten lisäksi muitakin mahdollisuuksia kansalaisoikeuksien saantiin. Siihen saattoi riittää uskollisuudenvalan vannominen maaherran luona tai porvarisoikeuksien saanti jonkin kaupungin maistraatilta taikka jopa pelkkä tuleminen merkityksi kirkonkirjaan pitkähkön valtakunnassa oleskelun jälkeen.
Tiedustelun aiheuttanut seppämestari muutti Ruotsiin hiukan ennen em. yhtenäisen lain säätämistä ja Ruotsin kansalaisuuden hakeminen on hyvinkin voinut tulla ajankohtaiseksi vasta lain astuttua voimaan. Ruotsin Valtionarkistosta kannattaa siis etsiä, löytyykö hänen perheensä hakemuksia Ruotsin kansalaisiksi sikäläisen Oikeusministeriön (Justitiedepartementet) arkistosta. Emme toki tiedä, pyrkikö perhe Ruotsin kansalaisiksi - sehän on saattanut palata Suomeenkin. Mutta vain tutkimalla asiaa voidaan selvittää, johtaako tämä tie tulokseen vai ei.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1984 hakemisto | Vuosikertahakemisto