[ Artikkelin loppu ]
Kirja-arvosteluja - Recensioner
Hilkka Linna, Tuisku-Camenæus. Sukukirja 1. Jyväskylä 1987. 244 sivua.
Kun arvostelija on itse äskettäin painiskellut sukukirjan aikaansaamisen kanssa, osaa nostaa hattua muitten vastaavanlaisille ponnisteluille. On aina ilahduttavaa, kun tutkimustuloksia julkaistaan laajemmankin lukijakunnan käsiin eikä vain omaan pöytälaatikkoon tai suvun piiriin.
Tuisku-Camenæus-sukukirja on kognaattinen tutkimus. Se sisältää vain osan Henrik Hannunpoika Tuisku-Uhrvederin ja Beata Severinuksentytär Camenæan laajasta jälkeläisjoukosta. Taulustot on laadittu kolmen sukupolven tauluiksi. Tauluja on 251. Ne käsittävät kaksi sukuhaaraa, jotka polveutuvat v:n 1800 tienoilla syntyneistä kantavanhemmista. Valokuvakokoelma vie noin neljänneksen kirjan sivumäärästä.
Aikaisemmat sukupolvet on esitelty erikseen kirjan alussa. Luku »Jälkipolvien yleiskartoitus» olisi ehkä helpommin hahmoteltavissa, jos siinäkin olisi käytetty tavanomaista taulumuotoa.
Henkilöhakemisto, joka käsittää lähes kaikki kirjassa mainitut, on erinomainen apu kirjan käyttäjälle, mutta kaipasin jonkinlaista lähde- ja kirjallisuusluetteloa. - On tietenkin makuasia, pitääkö sukukirjaan liittää sukuseuran säännöt ja muuta seuraa koskevaa tietoa. Itse jättäisin ne pois.
Kirjan nimi »Tuisku-Camenæus» on epätavallinen yhdistelmä, joskin perusteluna on erottaminen muista Tuisku-suvuista. Eikö Luhtikylän Tuiskun suku (sukuseuran nimen mukaan) olisi erotellut riittävästi?
Sukunimien muutosten merkinnässä on horjuvuutta, eikä lukijalle aina selviä, mistä syystä nimi on muuttunut. Esim. taulu L 143 »Uusivuori (Nuuttio)», kun vanhempien (Nuuttio) taulussa L 48 on viitteenä vain puolison nimi »(Hopeasalo)»; taulu V 5 »Viljanen (Juhola)», vaikka Juhola on uusi nimi.
Lasten juoksevaa numerointia en itse kannata. Sen sijaan eri avioliittojen lasten numerointi on paikallaan. Tässä kirjassa miehen eri avioliittojen lapset saa selville vain etsimällä vanhempien kuolin- tai eroamis- ja vihkimisaikoja (esim. L 41, L 119).
»Ymmärtäväinen», (s. 9) on fraasi, jota 1600-luvulla käytettiin yleisesti nimismiehistä yms. Se ei välttämättä sano mitään ko. henkilön ominaisuuksista. (En mitenkään epäile Henrik Tuiskun nuhteettomuutta).
Tärkein huomautukseni koskee lukua »Beata Severinuksentytär Camenæa». Pitäisi aina selkeästi erottaa asiakirjatiedot ja romanttiset tarinat. Tekstistä saa käsityksen, että itsessään viehkeä kertomus Camenæus-nimen ja sinetin alkuperästä sisältyy Genos-lehdessä julkaistuun artikkeliin (Anita Tuurala: Camenaeus. Erään hollolalaisen pappissuvun vaiheita 1500- ja 1600-luvuilla. Genos 1959). Mutta näinhän ei ole laita. Myöskin em. artikkelin tietoja on tulkittu liian vapaasti. Kirjassa sanotaan, että Markus Eskelinpoika »otti nimen Camenaeus». Tästä ei ole mitään asiakirjatodisteita ja on epävarmaa, käyttikö edes hänen poikansa Severinus tätä nimeä, joskin se on mahdollista. Akiander, jolla tosin ei ollut käytettävissään kaikkia mahdollisia asiakirjoja, on liittänyt Camenaeus-nimen vasta Severinuksen poikaan Johannekseen. Mistä nimen selitystarina on lähtöisin? Hollolan kirkon vai Hollolan historiasta? Ja kuka on sepittäjä?
Karjalan sukujen tutkijan silmään pistää, miten monia karjalaisia nimiä on sotien jälkeen ilmestynyt muuten perin hämäläisen suvun piiriin. Tilanne on tietysti vastaavanlainen siirtokarjalaisissa suvuissa.
Kirja on hyvä alku Henrik Tuisku-Uhrvederin ja Beata Camenæan jälkeläisten kartoitukselle, jonka jatkamiselle voi vain toivottaa menestystä.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1989 hakemisto | Vuosikertahakemisto