[ Artikkelin loppu ]
Kirja-arvosteluja - Recensioner
Jussi Nuorteva ja Tuire Raitio (toim.): Ulkoasiainhallinnon Matrikkeli 1918-1993, 1-2. Ulkoasiainministeriö. Länsi-Savo Oy. Mikkeli 1993 ja 1996. 395 ja 506 sivua, kuvitettu.
Ensimmäinen Suomen diplomaatteja esittelevä laaja matrikkeli on nyt kokonaisuudessaan valmis sen toisenkin osan ilmestyttyä tänä kesänä. Sen toimittajina ovat olleet matrikkelin laatimiskokemusta entuudestaan omaava filosofian lisensiaatti Jussi Nuorteva ja filosofian maisteri Tuire Raitio.
Matrikkeli esittelee lähes 900 diplomaattia. Sen alkuun on liitetty noin viisikymmentä sivua käsittävä hallinnollishistoriallinen johdanto "ekskursioineen". Viimeksi mainitut ovat eräänlaisia ulkoasiainhallinnon erityispiirteitä kuvaavia tietoiskuja, jotka varmaankin ovat hyödyllisiä tätä hallinnonhaaraa lähemmin tuntemattomalle. Toisen osan lopussa on taas lueteltu toimikausittain kaikki ulkoasiainministerit ja ulkoasiainministeriössä toimineet ministerit, kansliapäälliköt/valtiosihteerit ja johtavat virkamiehet sekä Suomen diplomaattisten edustustojen päälliköt maittain lähes kahdeksalta vuosikymmeneltä. Teoksen päättää peräti miltei 6000 nimeä käsittävä henkilöhakemisto. Korkea lukumäärä selittyy sillä, että mukaan on otettu varsinaisten matrikkelihenkilöiden lisäksi myös heidän vanhempansa, puolisonsa ja tämän vanhemmat sekä lapsensa; heistä puolisot ja lapset vieläpä syntymäpäivämäärineen. Näin laaja henkilöhakemisto ammattimatrikkelissa on harvinaisuus ja lisää suuresti sen arvoa hakuteoksena - se ansaitseekin erityisen kiitosmaininnan.
Matrikkelit on aina laadittava tiettyjen muodollisten kriteerien pohjalta. Niitä ei voi koostaa subjektiivisten arvostusten, vielä vähemmän mieltymysten mukaisesti - se tehtävä jääköön elämäkertojen ja muistelmien kirjoittajille. Tämänkin matrikkelin laatijat ovat joutuneet lähinnä kahden tärkeän ja vaikean valinnan eteen: keitä matrikkeliin sisällytetään ja minkä tapaiset tiedot heistä otetaan mukaan. Nähdäkseni he ovat tässä tehtävässään onnistuneet. Teokseen on sisällytetty vain niin sanotut karrieeridiplomaatit avustajista valtiosihteereihin eräin poikkeuksin matrikkelin alussa tarkemmin selostetuista kriteereistä. Ulkopuolelle on näin ollen jätetty muun muassa nuoren kehitysyhteistyöhallinnon ja sanomalehtiasiain eli "pressin" virkamiehet. Eräitä kriteereitä on - epäilemättä painavin perustein - höllennetty itsenäisyytemme ajan ensimmäisten vuosien osalta, jolloin tämä Suomessa käytännöllisesti katsoen perinteitä vailla ollut hallinnonhaara oli vielä muotoutumisprosessin alaisena poikkeuksellisen runsaine henkilövaihdoksineen. Näin on saatu mukaan joukko oman aikansa tärkeitä vaikuttajia tai muutoin ehkä unohduksiin jääneitä mielenkiintoisia edustajia.
Jokaisessa matrikkelissa varmaankin on sekä ansioita että puutteita. Niin myös esillä olevassa teoksessa. Edellä jo esitetyn lisäksi myönteisenä piirteenä on mainittava erityisesti se, että mukana on kolme sukupolvea, mikä ei ole suinkaan tavallista ammattimatrikkeleissa. Vaikuttaa siltä kuin henkilötietosuojaviranomaiset olisivat nyt vihdoin ulkoasiainhallinnon kohdalla tulkinneet alansa lainsäädäntöä hieman aikaisempaa vapaamielisemmin. Silti tästä matrikkelista löytyy niin genealogisten kuin virkauratietojen osalta pahojakin puutteita ja epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkkeinä tällaisista mainittakoon, että eräiden useamman avioliiton solmineiden kohdalta löytyvät tiedot vain asianomaisen nykyisestä avioliitosta, kaikkien vanhempia ei ole ilmoitettu ja joidenkin virkauratietoja on vaikenemisella tai muutoin kaunisteltu. joidenkin kohdalle on taas lisätty vastoin tämän matrikkelin toimituksellisia yleisperiaatteita siihen kuulumattomia kunniamerkkejä ja huomionosoituksia. Valo tästä ei kuitenkaan lankea toimittajien, vaan tietojen antajien ylle. Jotkut heistä ovat näet tiettävästi tietosuojalainsäädäntöön viitaten ilmoittaneet, että mikäli heitä koskevia tietoja ei ilmoiteta juuri heidän vaatimassaan muodossa ja laajuudessa, mitään tietoja ei heistä saa ilmoittaa. Tässä tilanteessa toimittajat ovat joutuneet valitsemaan kahdesta pahasta pienemmän.
Myönteistä matrikkelissa on myös se, että annetuissa tiedoissa ei ole rajoituttu pelkkiin ulkoasiainhallinnon virkauratietoihin, vaan on yleensä melko tarkasti kartoitettu elämänura niin ennen kuin jälkeen diplomaattiuran. Tämä valottaa mielenkiintoisella tavalla ennen kaikkea itsenäisyytemme alkuvuosien aikana rekrytoitujen diplomaattien yliopistollisia ja muita taustoja, mutta myös lähinnä elinkeinoelämän palvelukseen johtaviltakin ulkoasiainhallinnon paikoilta siirtyneiden myöhempiä vaiheita. On myös paikallaan, että kunkin mahdollinen kirjallinen toiminta on ilmoitettu. Kriteerinä kirjallisen työn kelpuuttamiselle on tällöin jouduttu käyttämään jossain määrin tulkinnanvaraista monografiakäsitettä. Valitettavasti tätä kartoitustyötä ei ole huolella suoritettu. Aivan pistokoeluonteisesti totesin ainakin kaksi merkittävää teosta puuttuvaksi, nimittäin ulkoasiainministeriön ensimmäisen kansliapäällikön ja entisen ulkoasiainministerin K. G. Idmanin (1885-1961) "Diplomatminnen 1919-1927" (1954) ja Moskovassa v.a. asiainhoitajana 1921-22 toimineen Boris Gyllenbögelin (1884-1948) "Sotilaana ja diplomaattina Itä-Euroopassa" (1946). Olisi toivonut, että kirjallisen toiminnan lisäksi myös tunnetuista matrikkelihenkilöistä kirjoitetut elämäkerrat olisi sisällytetty matrikkeliin.
Ulkoasiainhallintoa koskevat virkauratiedot on tiettävästi koottu pääasiassa ulkoasiainministeriön ansioluetteloista. Kun nämä eivät kaikkien kohdalla ole tyhjentäviä, on niitä pyritty täydentämään muista lähteistä. Aina tämä ei ole onnistunut. Muun muassa on häiritsevää, ettei monien kohdalla ole mainittu heidän kaikkien kunniamerkkiensä saamisvuosia. Nämä tiedot olisivat olleet helposti saatavissa kotimaisten kunniamerkkien osalta ritarikuntiemme kanslioista ja itsenäisyydenajan ulkolaisista kunniamerkeistä ulkoasiainministeriön arkistosta tasavallan presidentille osoitettujen kantolupa-anomusten joukosta. Autonomian ajan venäläiset kunniamerkit taas olisi voinut jäljittää esimerkiksi valtiokalentereista. Tulkoon tässä yhteydessä todetuksi, että jääkäreillemme annetun arvostetun, alhaalla rinnassa kannetun kunniamerkin nimi oli jääkärikunniamerkki (jm.), eikä suinkaan mikään "Jääkärimitali" (Jääk. mit.), josta nimestä saa lisäksi erheellisen käsityksen merkin kantamisesta rinnassa nauhasta.
Tietoja niiden matrikkelihenkilöiden puoluekannasta, jotka ovat olleet jonkin puolueen jäseniä tai jotka ovat ilmoittaneet sellaisen omaavansa esimerkiksi "Kuka kukin on"-tyyppisissä hakuteoksissa, jäi kaipaamaan. Tällainen ainakin perinteelliselle kutsumusvirkamiestyypille vieras puoluekantasidonnaisuushan alkoi ilmetä näkyvästi vasta joskus 1960luvun tienoilla. Aikansa tuotteena ja esittelyn kohteena olevan henkilön identiteetin osana se epäilemättä olisi ollut huomioimisen arvoinen tämänlaatuisessa matrikkelissa.
Edukseen teos poikkeaa sellaisista viime aikoina yleistyneistä matrikkeleista, jotka sisältävät tuskastuttavan paljon kaikenlaisia omatekoisia lyhenteitä. Mukaan on nyt otettu vain yleisimpiä ja eräitä tässä teoksessa toistuvasti esiintyviä lyhenteitä.
Kun on kyseessä niinkin suuri henkilömäärä kuin esittelyn alaisessa matrikkelissa,
on ymmärrettävää, ettei virheittä ja puutteellisuuksilta voi välttyä. Niitä on
myös genealogisissa tiedoissa, mutta niiden luettelemiseen ei tässä ole
mahdollisuuksia. Esimerkkinä kuitenkin mainittakoon, että "Suomen edustajana"
Pariisissa 1919 toimineen Adolf Törngrenin (1860-1943) 2. puolison Maria
Linderin (1863-1900) äiti ei ollut Elisabet Amélie Héléne de Fontenilliat (tämä
oli hänen äitipuolensa), vaan kreivitär Maria Mussin-Pu
kin.
Ulkoasiainhallintomme on niin nuorta, että varsinaisista diplomaattisuvuista ei ehkä vielä voi puhua. Tulkoon kuitenkin mainituksi, että eniten - neljä kappaletta - varmuudella saman suvun jäseniä on toiminut karrieeridiplomaatteina suvuissa Castrén, Hannikainen ja Hjelt. Lisäksi useita toisen polven ja yksi kolmannenkin polven diplomaattisuku (Hannikainen) on jo tähän mennessä ehtinyt syntyä.
Teoksen ulkoasua ja siinä olevien valokuvien kokoja ovat jotkut arvostelleet. Kyseessä kai ovat lähinnä makuasiat. Mielestäni teos on kokonaisuutena tietyssä epäsovinnaisuudessaan ja tuhlailevassa tyhjän palstatilan käytössään tyylikkään moderni. Puuttuvia valokuvia on melko vähän. Varsin myönteisenä pitäisin sitä, että ne on pyritty - ja suurelta osalta onnistuttukin - hankkimaan nimenomaan asian omaisten ulkoasiainhallinnon palveluksen ajalta. Kun joukkoon on saatu myös rinta-, puolivartalo- ja vieläpä kokovartalokuvia eikä siis tyydytty passikuvien tapaisiin saman suuruisiin kasvokuviin, on mukaan saatu elävyyttä sekä ripaus ajan henkeä ja pukuhistoriaa.
Tietyistä puutteistaan huolimatta voi nyt ilmestynyttä diplomaattimatrikkelia pitää nykyisen, henkilötietosuojarajoitusten kanssa painiskelevan matrikkelikirjallisuutemme parhaimmistoon kuuluvana. Se ei ole pelkkä yhden ammattikunnan matrikkeli. Siihen mahtuu monien merkittävien elämänkaarien myötä myös melkoisesti poliittista, taloudellista ja kulttuurista henkilöhistoriaa. Arvokkainta tässä hyödyllisessä hakuteoksessa on lopulta kuitenkin kai se, että se muodostaa erinomaisen asiatietopohjan diplomaattiammattikuntamme syvällisemmälle analysoinnille eri lähestymistapoja käyttäen. Ja onhan siitä lähes tuhansille kansalaisineen sekä kolmine sukupolvineen ja appivanhempineen tietysti hyötyä myös niin henkilöhistorioitsijoille kuin sukututkijoille.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1996 hakemisto | Vuosikertahakemisto