[ Artikkelin loppu ]
Kirja-arvosteluja - Recensioner
Maakunta-arkistojen yleisluettelo IV; Jyväskylän maakunta-arkisto, Vaasan maakunta-arkisto. Julk. Kansallisarkisto. Helsinki 1994. 243 sivua.
Maakunta-arkistojen yleisluetteloiden sarjassa ovat aikaisemmin ilmestyneet Turun ja Hämeenlinnan maakunta-arkistoja käsittelevät osat. Julkaisut korvaavat aikaisemmin monisteina ilmestyneet ja monin osin vanhentuneet luettelot.
Luettelo esittelee arkistot ensiksi valtionhallinnon ajoittain, toiseksi kirkolliset, kunnalliset ja yksityiset arkistot, sisällön mukaan muodostetut kokoelmat, kartat, piirustukset, mikrofilmit, valokuvat sekä erilaiset arkistoissa laaditut luettelot. Lopussa on hyvät paikkakunnittaiset hakemistot. Kun tarkastellaan sukututkijan näkökulmasta luettelon sisältämiä tietoja, ensisijaisia ovat tietysti kirkonarkistot. Usean seurakunnan kohdalla arkistoluettelo sisältää enemmän materiaalia kuin mitä löytyy mikrofilmiluetteloista. Evankelis-luterilaisten seurakuntien ohella luetteloissa on useita baptistiseurakuntia, esimerkiksi Keski-Suomen baptistiseurakunnan pää- ja historiakirjat vuosilta 1928-70.
Toiseksi sukututkijan kannattaa kiinnittää huomiota maakunta-arkistoissa laadittuihin hakemistoihin, joita on laadittu mm. lainhuudatuksista, kiinnekirjoista, perunkirjoista ja kartoista. Vaasan maakunta-arkistossa on henkilöhakemisto Vaasan seurakunnan rippikirjoihin 1761-1821 ja Pohjanmaan baptistiseurakunnan pääkirjaan 1892-1905. Sieltä löytyy myös aakkosellinen hakemisto Vaasan läänin (vuoteen 1968 myös Keski-Suomen lääniin siirrettyjen kuntien) paikallislehtiin sisältyvistä henkilö- ja paikallishistoriallisista artikkeleista.
Kolmanneksi sukututkijan kannattaa katsoa niteen lopussa olevaa paikkakunnittaista hakemistoa. Siellä ovat tietysti hyvin edustettuina kaikki kyseisen maakunta-arkiston toimialueeseen kuuluvat pitäjät. Myös henkilöiden, joiden kiinnostuksen kohteet ovat muualla, kannattaa vilkaista hakemistoa. Esimerkiksi saattaa tuntua yllättävältä, että Uudellamaalla sijaitsevien kartanoiden arkistoja löytyy Jyväskylän maakunta-arkistosta (kuten Mäntsälän Alikartano ja Askolan Tiilää). Ne ovat joutuneet sinne Oy Aug. Eklöf Ab:n arkiston mukana.
Mikrofilmejä sisältävä osa luettelosta täydentää aikaisemmin julkaistuja mikrofilmiluetteloita. Samoja mikrofilmejä voi löytyä myös muista yleisarkistoista. Esimerkiksi Vaasan suomalaisen seurakunnan rippikirjat ovat Vaasan maakunta-arkistossa käytettävissä mikrokortteina aina vuoteen 1962 asti. Vaasan maakunta-arkistossa on varsin monipuoliset kokoelmat valokuvia. Vankien valokuvia on Vaasan lääninvankilan osalta vuodesta 1880 ja Turun keskusvankilan osalta vuodesta 1877. Ulkomaille matkustaneiden passivalokuvia löytyy vuosilta 1911-38. Lisäksi kokoelmaan kuuluu mm. eri yhdistysten ja opistojen henkilö- ja ryhmäkuvia.
Sellaiselle sukututkijalle, joka tutkii myös esipolvien elämän ympäristöä ja taustaa, maakunta-arkistojen kokoelmissa on hyvin paljon tutkimisen arvoista aineistoa. Niiden, joille tuomiokirjoista saatava anti on jo tuttua, kannattaa tutustua vaikkapa lääninhallitusten ja paikallisviranomaisten arkistoihin. Esi-isät voivat tulla odottamattomissa paikoissa vastaan.
Tällaiset arkistoluettelot ovat tutkijoille erinomaisia apuvälineitä. Niiden avulla hakeminen helpottuu huomattavasti, vaikka asuisi matkan päässä kyseisistä arkistoista. Niiden avulla voi löytyä myös sellaista, jota ei muutoin edes osaisi etsiä, jonka olemassaolosta ei olisi tietoinen. Luettelot helpottavat niiden seutujen tutkimusta, joissa rajat ovat vuosisatojen kuluessa paljon muuttuneet. Vaikka pääsäännön mukaan lähteet ovat siinä maakunta-arkistossa, jonka piiriin kyseinen kunta kuuluu, niin käytännössä tästä säännöstä on maakuntien rajoilla lukuisia poikkeuksia. Esimerkiksi Virrat kuuluu nykyisin Hämeen lääniin, mutta käräjäkunnan, johon kunta on kuulunut, konseptituomiokirja-aineisto on pääosin Vaasan maakunta-arkistossa. Tästäkin säännöstä on poikkeus siten, että vuosilta 1873-1910 enimmät perunkirjat ovat Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Jäämme odottamaan, että yleisluettelo valmistuu lähivuosina kaikista Suomen yleisarkistoista. Olisi toivottavaa, että nämä luettelot olisivat käytettävissä myös sähköisessä muodossa vaikkapa Internetin kautta. Hämeenlinnan maakunta-arkiston osalta luettelon tiedot näyttävät jo nyt löytyvän osoitteesta http://www.uta.fi/~takako/hma.html/.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1996 hakemisto | Vuosikertahakemisto