GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

SIRKKU HELASTERÄ

Moilanen, Mikko Kaskimailta kansaksi. Kainuun Moilaset 1600 - 1800-luvuilla. Jyväskylä 1994. 678 s.

 

Teos, joka sai viime vuonna kunniamaininnan Vuoden sukukirja -kilpailussa, käsittelee Moilasia Kainuussa 1600-luvun alkuvaiheista 1800-luvun loppuun ja vähän 1900-luvullekin jatkuen. Johdanto-osassa kartoitetaan kirjan alkuasetelmat ja luodaan viitekehys teoksen sisällölle. Syntyy vaikutelma, että on etsitty tutkimusmahdollisuuksia ajassa kauemmas siirtymiseen. Mutta, kuten sukututkimuksessa usein ja vielä talonpoikaissuvun ollessa tutkimuskohteena, vastaan tulee hämärän verho. Hyviä kysymysmerkillä varustettuja esi-isävaihtoehtoja ja suvun kulkeutumisreittejä Kainuuseen on. jatkotutkimusta ja -työtä silmällä pitäen kirjaa voi pitää lähes kutsuna! Vaikka taaksepäin ajassa ei enää päästäisikään, voidaan kantaisän jälkeläisiä tutkia lisää.

Suvun kantaisänä tunnetaan Antti Moilanen 1500-1600-lukujen vaihteesta. Hänestä polveutuvia sukulaisia on tähän kirjaan kirjattu 6 700 kappaletta, heistä 1 090 on omana perhetauluna. Nämä perinteiset sukutaulut sisältävät kaikki (saatavilla olevat) perustiedot ja ne ovat loogisia ja selkeästi seurattavia. Kirjaamistapa on tarkka ja johdonmukainen. Nimistö on yhdenmukainen, nykyistä muotoa ja normaaliasussa; liitteistä löytyy mm. yhdysside isojakoa edeltävien ja sitä seuranneiden tilannimien esiintymisille.

Toinen osa kirjassa kuvaa suvun nivoutumista kulttuurihistoriaan. Hetkittäin käy mielessä, että kerätyt ja esitetyt tiedot ovat triviaaleja sukututkimuksen suhteen. Mikko Moilanen on kuitenkin osannut yhdistää tekstissä ajan yleiset virrat ja sen mitä on ollut ja tapahtunut suvun piirissä. Oikeusjärjestelmästä, taloudenpidosta ja hallinnosta säilyneiden lähteiden pohjalta ja niihin nojaten monet perimätietona kerrotut tarinat ovat vakuuttavia kertomuksia Moilasten elämänmenosta. Lukija ei kohtaa ainoastaan tutkittavaa sukua selaillessaan opuksen sivuja, sillä teksti sisältää paljon myös Suomen yleis- ja kulttuurihistoriaa.

Säilyneet lähteet täydentävät perimätietoa ja perimätieto täydentyy kokonaiskuvaksi vasta lähteistä ja niiden kautta; lähteet ja perimätieto vahvistavat ja elävöittävät yleistä kulttuurihistoriaa ja tämä historia tukee säilynyttä kirjallista ja suullista aineistoa suvun osalta. Kun vielä muistaa, että arvostelun kohteena on sukukirja Kainuun Moilasista eikä mikään yleisteos, voi hyvillä mielin todeta palapelin onnistuneeksi.

Teos on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Tällainen kirja palvelee hyvänä innostajana muita sukukirjan tekijöitä ja suvun jäseniä monisärmäisenä kertomuksella suvun välillä värikkäistäkin vaiheista. Kokonaisuuteen yhdistyvät henkilökuvat, elinkeinot, elintavat, tilahistoria, perimätieto jne. Tarinan ja tutkimuksen asettuminen limittäin tekevät teoksesta kerronnallisesti nautinnollisen.

Ulkoasu on hyvä ja siisti, kokonaisuus mahtava peruspaketti suvusta kiinnostuneille. Kuvia on kovin niukasti, mikä on sinänsä harmillista. Tekstistä puuttuvat lähdeviitteet ja viittaukset lähteisiin. Henkilöhakemisto on hyvä. Kokonaiskuva on miellyttävä ja asiallinen.


Genos 67(1996), s. 44-45

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1996 hakemisto | Vuosikertahakemisto