GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

P. J. VOIPIO

Nils Gustav Grotenfelt: Hovi Savossa. Suom. Pirkko Huhtanen. WSOY Porvoo 1995. 304 s.

 

Kirja kertoo Juvan pitäjän Vehmaan kartanonseudun vaiheista ja asukkaista. Se on hyvin hauskasti kirjoitettua tekstiä, jota aikansa luettuaan ei malttaisi keskeyttää ennen loppuun pääsemistä. Kirjoittaja on perusteellisesti perehtynyt historialliseen kirjallisuuteen ja itsekin koonnut tietoja monista lähteistä. Niiden perusteella hän on vielä antanut mielikuvitukselleen kohtuullisen vallan. Tuloksena on uskottavan tuntuinen kuvaus historian tapahtumista ja ihmisistä niiden keskellä. Siihen tutustuminen varmasti muuttaa monien käsityksiä entisajan väestön elinoloista. Miten puutteellista ja suorastaan vaikeaa se onkaan ollut aivan normaalissakin elämäntilanteessa, myös ns. herrasväen perheissä. Sotatilanteiden kuvaukset antavat vielä murheellisemman kuvan, ja kaunein on Kaarle XII:n, "sankarikuninkaan", käsky (s. 89), joka ei lainkaan jää jälkeen nykyajan kansanmurhauutisista, vaan on vieläkin julmempi.

Sukututkimuksessa on paljon puhuttu siitä, ettei pelkkä suvun runko ikätietoineen riitä, vaan on saatava "lihaa luiden ympärille", ihmisten elämänkertatietoja myös mukaan. Sukututkija voi kerätä enemmänkin tietoa suvustaan ja kertoa siitä jopa "omin sanoin". Esiteltävä kirja on hyvä esimerkki tällaisesta työstä. Siihen kannattaa tutustua. Jos joku lukija arvelee, ettei hän ehkä pysty yhtä eloisaan kuvaukseen, ei siitä pidä huolestua. Vaatimattomampikin teksti voi olla riittävän hyvä tekemään esipolvet eläviksi nykyjälkeläisille.


Genos 67(1996), s. 45-46

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1996 hakemisto | Vuosikertahakemisto