GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Tiedonantoja - Meddelanden

Juho Simonpoika Hautamäki Koskelta Hl. Täydennyksiä ja oikaisuja Pirkko-Leena Otonkosken artikkeliin "Henkirikoksista kuolemaan tuomittujen kohtaloita vuosina 1824–1825 Suomessa" (Genos 1997:2)

PAULI HELÉN

Artikkelissa mainitaan mm. "Hautimäki, Juho Simonpoika", joka oli kotoisin Hämeenkoskelta (= ent. Koski Hl). Nimi Hautimäki lienee oikeuden papereihin tullut virheellinen muoto. Nimen pitäisi olla Hautamäki, joka oli Kurkelan ratsutilan torppa. Nimi esiintyy useaan kertaan kirkonkirjoissa jo 1800-luvun alusta lähtien ja vain muodossa Hautamäki, esim. Kosken Hl kasteluettelossa 1807–48 kuusitoista kertaa, kuolleitten luettelossa 1809–46 viisi kertaa, vihittyjen luettelossa 26.12.1829 ja 25.10.1839 sekä manttaaliluettelossa 1875. Hautamäki-niminen tila on edelleen olemassa Porvolan kylässä. Parin sadan vuoden aikana sitä on viljellyt useita eri sukuja, joista osa on ottanut sukunimen Hautamäki. Yksi Hautamäki-suku asuu vieläkin Hämeenkoskella.

Ei oikeastaan voi sanoa: "Rustholli sijaitsi Porvolan kylässä, Kosken kappelissa, Lammin pitäjässä". Koski oli itsenäinen seurakunta 1410–1540. Sen jälkeen Koski Hl kuului vuoteen 1870 Lammin seurakuntaan kappeliseurakuntana. Lammin hallintopitäjään Koski sen sijaan ei ole kuulunut. Hallinnolliset pitäjänrajat kulkivat Kosken kohdalla aivan eri tavoin kuin seurakunnalliset. Porvolan kylä kuului 1600- ja 1700-luvuilla Tennilän pitäjään, johon kuului osia nykyisestä Kärkölästä, Hollolasta ja Hämeenkoskesta. Koski ja Lammi eivät kuuluneet samaan kihlakuntaankaan, vaan 1700- ja 1800-luvuilla Lammi kuului Hollolan Aliseen ja Koski Hollolan Yliseen kihlakuntaan. Ehkä selvintä olisi puhua 1820-luvulla sekä Kosken kappelista että pitäjästä. – Esajas Kurkelan kuolinpaikka oli siten Koski Hl eikä Lammi. Hänet on merkitty Kosken eikä Lammin kuolleitten luetteloon. Kosken kuolleitten luettelossa murhapäiväksi on merkitty 15.3.1823 – onko oikeudenistunnon papereissa 1.4.1823?

Artikkelin mukaan Juho Simonpoika Hautamäellä ja Maija Liisa Markuksentyttärellä ei ollut Fredrikin (s. 8.10.1810) lisäksi muita lapsia. Kirkonkirjojen mukaan heillä oli ainakin seuraavat lapset:

1. Eeva Maija Juhont. s. 10.11.1807 Koskella Hl, Hankalan rälssitilalla, missä kasteluettelon mukaan äitinsä oli piikana. Kasteluetteloon on isä merkitty sulkeisiin. Hän oli Juho Simonpoika Porvolan Kurkelasta. Lasta ei ole merkitty aviottomaksi, toisin kuin moni muu lapsi samana vuonna. Pidän todennäköisenä, että vanhemmat asuivat jonkinlaisessa avoliitossa, mistä voi esittää monta muuta samanaikaista esimerkkiä talollis/ratsutilallisperheistä Koskelta ja Hollolasta. Eeva Maijan 1. puoliso oli Mikko Aataminp. (1792–1840), ratsutilallisen poika Porvolan kylän Kurkelasta. Perhe asui Mikon sukulaisten luona Leiniälän kylän Ylöstalon ratsutilalla. Heillä oli 3 poikaa, jotka kuolivat lapsina. Eeva Maijan 2. puoliso oli Pätilän kartanon myllytorppari Mikko Heikinp. (1806–1850).

2. Fredrik Juhonp. s. 8.10.1810 Koskella Hl.

3. Helena Juhont. s. 24.12.1812 Koskella Hl, Porvolan kylän Hautamäen torpassa.

4. Josef Juhonp. s. 18.3.1817 Koskella Hl, Porvolan kylän Hautamäen torpassa. Hän voisi olla kuolleitten luettelossa 24.5.1819 mainittu torpparin poika Josef Juhonp. Porvolan kylästä, joka kuoli yskään 2-vuotiaana.

5. Erika Juhont. s. 13.7.1820 Koskella Hl, Porvolan kylän Hautamäen torpassa.

6. David Juhonp. s. 22.5.1822 Koskella Hl, Porvolan kylän Hautamäen torpassa.

Vain viisi vuotta Juho Hautamäen mestauksen jälkeen 7.12.1830 yhdellä osaa Kurkelan ratsutilasta murhattiin talon vanhin poika Kalle Kustaa Fredrikinp. Kurkela (s. 18.12.1804). Nuorempi veli pidätettiin teosta epäiltynä, mutta hän sai hovioikeudessa 1831 vapauttavan tuomion. Silti aika oli muuttunut, ja hän olisi langettavallakin tuomiolla selvinnyt vankeusrangaistuksella, kuten Pirkko-Leena Otonkoski ansiokkaassa kirjoituksessaan osoitti.


Genos 68(1997), s. 182-183

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1997 hakemisto | Vuosikertahakemisto