[ Artikkelin loppu ]
Zachris Topelius lehtimiehenä
Tunnemme Zachris Topeliuksen lähinnä kirjailijana ja runoilijana. Ammatiltaan ja viraltaan hän oli pitkäaikainen historian professori ja yliopiston rehtori sekä osallistui monenlaisten yhteiskunnallisten ja kulttuurijärjestöjen toimintaan. Varsinainen historiantutkija sanan nykyisessä mielessä hän ei kuitenkaan ollut, mutta hänen historialliset romaaninsa ja Maamme-kirjansa ovat silti vaikuttuneet Suomen kansan historiallisiin näkemyksiin enemmän kuin moni tutkimus. Topelius luennoi ja kirjoitti mielellään myös maantieteestä ja häntä voidaan pitää suomalaisen maiseman "isänä". Lehtimiehenä hän oli lehdistömme historian merkittävimpiä.
Tuoreen maisteri Zachris Topeliuksen etsiessä sopivaa työtä huolehtiva äiti opasti häntä: "Minun puolestani saat ruveta miksi hyvänsä, kunhan sinusta tulee kunnon mies, vaan et sanomalehdentoimittajaksi." Vuoden 1841 lopulla nuori mies kuitenkin teki juuri päinvastoin, tarjoutui ja pääsi pääkaupunkilaisen Helsingfors Tidningarin toimittajaksi ainoana ansionaan muuan äsken pitämänsä esitelmä. Lehden omistaja ja kustantaja, konsuli G. O. Wasenius hyväksyi nuoren miehen, jonka ilo oli ylitsepursuavaa. Nyt hän oli, kuten ystävälleen kehui "nykyajan mahtavimpia miehiä" ja jatkoi itseluottamusta täynnä, että "vain sana minun suustani, niin se leviää kaikkeen maailmaan ja jälkimaailmankin keskuuteen."
Varmasti moni muukin nuori yrittäjä on myöhemminkin tuntenut samalla tavalla "maailman aukeavan" toimittajaksi päästyään. Niihin, joille se todella aukesi, kuului Topelius itse. Hänestä tuli niiden kahden vuosikymmenen (1842-60) aikana, joina hän lehdestään vastasi, yksi aikansa todellisista vaikuttajista.
Topeliuksen astuessa lehtimiesuralle oli Suomessa vasta parikymmentä vuotta aikaisemmin siirrytty yhdestä lehdestä monikolliseen lehdistöön. Helsingfors Tidningar oli perustettu 1829 ja saanut 1830-luvun mittaan sijan pääkaupungin ilmoituslehtenä. Lehti ilmestyi kahdesti viikossa, oli kooltaan puolen arkin laajuinen, nelisivuinen ja kaksipalstainen. Vuodesta 1854 se ilmestyi koko arkin laajuisena ja kolmipalstaisena. Sama kehityskuvio koski muitakin ruotsinkielisiä lehtiä.
Toimittajat olivat tavallisesti sivutoimisia ja palkkaus vaatimaton. Topelius oli aikakauden harvoja päätoimisia lehtimiehiä, itse asiassa Suomen ensimmäinen todellinen ammattitoimittaja. Hänenkin palkkansa oli alkuun keskitasoa, mutta vuodesta 1843 hän sai tietyn osuuden jokaiselta myydyltä vuosikerralta, mikä 1850-luvun lopulle tultaessa peräti kymmenkertaisti hänen palkkansa: vuonna 1842 hän sai 900 paperiruplaa eli 260 hopearuplaa ja vuonna 1860 2 500 hopearuplaa. Ammatillista ambitiota lehden sisällön kehittämiseen Topeliuksella oli alusta lähtien. Lehden suosion kasvattamiseen tuli nyt myös taloudellinen houkutin. Helsingfors Tidningarin levikki oli Topeliuksen ottaessa toimituksen käsiinsä 700 vuosikertaa ja hänen viimeisenä vuotenaan 1860 2 350. Se oli selvästi maan suurin sanomalehti.
Kustantajalta uusi toimittaja sai kolme ohjetta: tärkein oli uutisosasto ja oleellisia olivat myös ilmoitukset. Uutiset piti tehdä, kuten Topelius myöhemmin muisteli, "mahdollisimman kirpeiksi". Muun sisällön tuli olla helposti sulavaa, mikä tarkoitti kevyiden juttujen kääntämistä ulkomaisista lehdistä, joita Wasenius lähetti toimittajalle. Tärkeä muutos oli sijoittaa uutiset etusivulle. Iso osa niistäkin saatiin ajan yleiseen toimitustapaan saksimalla toisista lehdistä. Topelius tilasi Helsingfors Tidningarin toimitukseen useimmat oman maan sanomalehdet, Pietarin ranskankielisen Journal de St. Petersburgin vuodesta 1850 lähtien ja useita ruotsalaisia ja keskieurooppalaisia sanoma- ja aikakauslehtiä.
Harvoin ilmestyvinä sanomalehdet eivät voineet kehua suurella ajankohtaisuudella. Ulkomaanuutiset olivat kuitenkin juuri 1840-luvun alussa huomattavasti nuorentumassa höyrylaivaliikenteen alettua Itämerellä. Pariisin uutisilla oli ollut muutama vuosi aikaisemmin ikää kuukausi, nyt enää pari viikkoa, ja 1850-luvun lopulla lennättimen ansiosta vain osa tästä. Topelius alkoikin kehittää ulkomaanosastoa ajankohtaisemmaksi ja laatia vuodenvaihteissa edeltänyttä uutisvuotta koskevia katsauksia. Sensuuri kuitenkin kiristi uutistoimitusta juuri 1840-luvulla eurooppalaisten levottomuusliikkeiden pelosta. Lisäksi on otettava huomioon, että vanhastaan ulkomaanuutisten katsottiin kuuluvan hallituksen viralliselle lehdelle Finlands Allmänna Tidningille. Vasta 1840-luvulla muut lehdet vähittäin alkoivat ottaa niitä palstoilleen.
Vaikka ulkomaankatsaukset kertovat kirjoittajansa perehtyneisyydestä kansainväliseen politiikkaan, Topeliuksen varsinaisen mielenkiinnon kohteina olivat kotimaan ja tällöin etenkin Helsingin tapahtumat. Hän alkoi nähdä uutisarvoa tapahtumilla, joilla sitä ei ennen arvattu olevan. Ja ennen muuta hän alkoi kirjoittaa jo tutuistakin uutisista kiintoisalla tavalla. Tätä varten hän kehitti Suomessa uuden esitystavan, lehtipakinan. Niiden muotona oli etenkin englantilaisen kirjallisuuden suosima kirje, mutta sikäli käänteinen, että kirjeen kirjoittaja olikin toimittaja, joka kertoi fiktiiviselle luutnantti Leopoldille Gruusiaan kotimaan ja nimenomaan Helsingin uutisia luoden samalla helsinkiläisyyden käsitteen. Kirjeissä kuten myös erillisissä artikkeleissa Topelius kosketteli sangen moninaisia yhteiskunnallisia asioita. Yhteiskunnallinen reformaattori hän ei silti ollut, vaan pikemminkin silmien avaaja.
Nimensä mukaisesti Helsingfors Tidningar oli siis Helsingin sanomat. Topelius käsitteli artikkeleissaan Helsinkiä niin arki- kuin pyhäasussa, kertoi kaupunkikuvasta, kaupunkilaisten elämästä ja tavoista. Erityisesti hän kiinnitti huomiota moniin sosiaalisiin epäkohtiin, kuten köyhiin ja huonoihin asuntoihin. Helsingfors Tidningar kasvatti ilmoitusosastoaan, joka jälkimaailman tutkijalle värikkäällä tavalla kertoo, mitä kaupungin puodeissa myytiin, mitä haluttiin erityisesti kaupata, millaiset olivat vuokramarkkinat. Ajan tapana oli ilmoittaa kaupunkiin tulleet matkustavaiset, missä Topeliuksen lehti oli huomattavan tarkka. Kun Helsinki 1830-luvulta 1850-luvulle oli merkittävä kylpylä- ja kesänviettokaupunki, sinne tulleet ulkomaiset vieraat rekisteröitiin tarkkaan vuosina 1841-1849 (vuonna 1842 tätä ei jostain syystä tehty). Olen näiden vuosien vieraat ja heidän vuokraisäntänsä julkaissut kirjassani Helsinki kylpyläkaupunkina 1830-1850-luvuilla (Entisajan Helsinki VI, Helsinki 1955). Sukututkijoille tällaisilla luetteloilla uskoisin olevan käyttöä, samoin kuin koko sillä pikku-uutisten ja ilmoitusten massalla, mitä tuonkin ajan sanomalehdistöön sisältyi.
Tärkeä Topeliuksen lehdistöömme tuoma uutuus oli jatkoromaani, joka oli tuolloin uuden ranskalaisen journalismin yksi tavaramerkki. Lehden edellytettiin olevan monipuolinen, hyvin hoidettu ja kaikkia kiinnostava. Tähän suuntaan oli jo 1830-luvulla kehitetty turkulaisia lehtiä, mutta erityisen hyvin juuri Topeliukselle sopi ranskalaisen journalismin henkevyys ja sujuvakynäisyys. Aluksi hän kirjoitteli pieniä kertomuksia, jotka eivät olleet kovinkaan alkuperäisiä, mutta eivät olleet toisaalta sellaisiksi tarkoitettuja. Aikaa myöten hän nimittäin mieluummin kirjoitti omia tarinoita kuin käänsi niitä muista lehdistä. Niinpä Topelius hämmästyi itsekin, kun viipurilaisen Kanavan toimittaja Pietari Hannikainen 1847 ryhtyi moitiskelemaan hänen kynänjälkeään perin keveäksi. Mutta kun kirjoittajalla oli kuitenkin selviä kykyjä, Hannikainen esitti toivomuksen kertomusten kaunokirjallisen tason korottamisesta. Myöhempi Topelius-tutkimus on katsonut kritiikin aiheelliseksi ja juuri oikeaan aikaan esitetyksi. Topelius etsi tietään ja itselleen sopivaa kuvausten aihetta. Myös hän itse halusi nousta paremmalle laatutasolle. Uusi aihepiiri löytyi lopulta vaivattomasti historiallisista romaaneista.
Jatkokertomusten suuri uranuurtaja oli Honoré de Balzac, mutta ahkerin soveltaja Alexander Dumas. Topeliuksella oli siis esikuvia runsaasti kun hän keväällä 1849 alkoi julkaista Helsingfors Tidningarissa jatkokertomuksena ensimmäistä suurta historiallista romaaniaan Rautakylän vanha paroni. Laajin ja merkittävin romaaneista oli tietysti Välskärin kertomukset, ja myös muun muassa Suomen herttuatar ja Linnaisten vihreä kamari ilmestyivät alkujaan juuri Helsingfors Tidningarin palstoilla. Topeliuksen ahkeruuden ansiosta Helsingfors Tidningarin artikkeli- ja kaunokirjallisuusaineksen kotimaisuusaste oli poikkeuksellisen korkea.
Kaikkiaan Helsingfors Tidningar oli huolellisesti toimitettu. Hengeltään se oli isänmaallis-kansallinen. Alkuvuosinaan Topelius joutui kiivaaseen kiistaan sanomalehtien tehtävästä J.V. Snellmanin kanssa, joka ajoi jyrkkää totaalista suomalaiskansallista ohjelmaa. Snellman moitti 1830- ja 1840-luvun vaihteessa Spanska Flugan -nimisessä julkaisussaan ja sitten Saimassa suomalaista sanomalehdistöä ohjelmattomaksi ja mitään sanomattomaksi. Hänen ihanteenaan oli aktiivinen ja mielipiteellinen lehti, jolla tuli olla - täyttääkseen tehtävänsä - suomalaiskansallinen ohjelma. Helsingfors Tidningar oli Snellmanin mielestä liian kevyt ja liian säilyttävä. Tästä aiheutui Topeliuksen kanssa kiivas polemiikki. Kummatkin olivat hegeliaaneja, Topelius vieläpä Snellmanin oppilas. Suomalais-kansallisen hengen tärkeydestä ei ollut erimielisyyksiä. Mutta Snellman ei voinut ymmärtää Topeliuksen ranskalaishenkistä ja yleisöhakuista toimitustapaa, sillä hänen mielestään sanomalehden tuli koko sisällöltään olla aatteellinen julistaja. Topelius ei kuitenkaan antanut periksi, ja hänkin ryhtyi pisteliääksi: kun kirjoitat lehteä, älä koskaan tee vastapuolelle oikeutta vaan tee hänen aikeensa epäilyttäviksi.
Polemiikissa ei ollut voittajaa, vaikka kirjallisuudessa Topelius yleensä katsotaan hävinneeksi. Niin Helsingfors Tidningar kuin Saima kehittivät lehdistöämme, toivat uutuuksia ja vaikuttivat lukijoihin. Toimittajien tyylit vaan poikkesivat suuresti toisistaan.
Itämaisen sodan vuosina 1850-luvun puolimaissa Topelius oli Venäjänpoliittisesti samoilla linjoilla Snellmanin kanssa, mutta joutui lojaalisen asenteensa vuoksi nuorten vihaisten liberaalien syyttämäksi - nykytermein - rähmällään olemisesta itään päin. Hän kävi kuitenkin taistelua enemmän runon asein, kun Snellman kirjoituksillaan ruhjoi nuoret "verettömiksi".
Varhaisista nuoruusvuosista lähtien Topelius oli pitänyt päiväkirjaa. Luonteelleen ominaisella tavalla, mihin aikaa myöten kytkeytyi historioitsijan halu tallentaa tietoja, hän teki toimittajana muistiinpanoja myös sanomalehtioloista Suomessa. Hän kirjasi levikkitietoja, sensuurin kukkasia, luonnehti toisia lehtiä. Myös näistä syistä niin Helsingfors Tidningar kuin Topeliuksen arkisto Kansalliskirjastossa ovat keskeisen tärkeitä lehdistöhistoriamme tutkimukselle.
Topelius nimitettiin 1854 Suomen historian ylimääräiseksi professoriksi. Uusi virka vaati aikansa, ja vaikka Helsingfors Tidningarin samanaikainen laajeneminen toi myös lisää töitä, Topeliuksella riitti tarmoa osallistua Suomen ensimmäisen lastenlehden Eoksen perustamiseen. Hänestä tuli myös sen keskeinen hahmo ja lehdestä esikuva muiden Pohjoismaiden vastaaville julkaisuille. Topelius alkoi nyt saada satusedän mainetta, joka on täysin ansaittu, mutta joka liikaakin on peittänyt alleen hänen monipuolisen kirjallisen työnsä ja yhteiskunnallisen aktiviteettinsa. Jätettyään 1860 Helsingfors Tidningarin Topelius ei enää jatkanut ammatti-journalistin uraansa, mutta ei toisaalta lopettanut kirjoitustyötänsäkään. Kirjoittaminen oli hänellä veressä ja kynällä hän osasi parhaiten ilmaista itsensä. Pitkin 1800-luvun jälkipuoliskoa Topelius oli haluttu kaunokirjallinen avustaja niin sanoma- kuin aikakauslehdissä sekä erilaisissa tilapäisjulkaisuissa kuten joululehdissä. Hän oli mukana fennomaanien kummassakin ruotsinkielisessä lehdessä, Morgonbladetissa (1872-84) ja Finlandissa (1885-92), jälkimmäisessä jopa innokkaana perustajana. Kielipoliittisesti Topelius ei ollut ääri-ihminen, mutta häntä miellytti kielikysymys sosiaalisen yhtäläisyyden ajajana sekä kristillinen arvomaailma, mitä etenkään ruotsinkieliset liberaalilehdet eivät hyväksyneet.
Topeliuksen lehtikirjoitusten määrästä ei ole tietoa, sillä kattavaa bibliografiaa ei ole tehty. Sen tekemistä myös hankaloittaa se, että kaikki kirjoitukset Helsingfors Tidningarissa eivät ole signeerattuja. Topelius kuitenkin ansaitsisi samankaltaisen koottujen teosten julkaisun kuin mitä Snellmanin kohdalla on tehty.
Kirjallisuutta
Helsingfors Tidningar 1841-60.
Helsinki Sakari Topeliuksen kuvaamana. Entisaikain Helsinki III. Helsinki 1940.
Zacharias Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja. Julk. Paul Nyberg. Helsinki 1923.
Paul Nyberg, Z. Topelius. Elämäkerrallinen kuvaus. I-II. Porvoo 1950.
Päiviö Tommila, Helsinki kylpyläkaupunkina 1830-1850-luvulla. Entisaikain Helsinki VI. Helsinki 1955. 2. Uudistettu painos 1982.
Päiviö Tommila, Suomen lehdistön levikki ennen vuotta 1860. Porvoo 1963.
Suomen lehdistön historia 1-10. Kuopio ja Jyväskylä 1985-92.
Referat
Päiviö Tommila: Zachris Topelius som journalist
Vi känner Topelius framför allt som författare och diktare. Han var länge professor i historia, och som tidningsredaktör var han en av de mest betydelsefulla personerna i vår presshistoria. Han erbjöd sig att bli redaktör för Helsingfors Tidningar och blev också antagen, med ett föredrag han hållit som enda merit. Av sin förläggare fick den nye redaktören tre anvisningar: notisavdelningen var viktigast, men också annonserna var betydelsefulla. Nyheterna måste göras "så skarpa som möjligt" och det övriga innehållet skulle vara lättsmält.
Topelius började utveckla sin utrikesavdelning i riktning mot större aktualitet. Myndigheternas skräck för de europeiska rörelserna på 1840-talet gjorde dock att censuren noga höll efter utrikesredaktionen. Särskilt intresserad var Topelius dock av skeendena i hemlandet i allmänhet och i Helsingfors i synnerhet. Han började skriva på ett intresseväckande sätt också om sådant som alla redan kände till. Han utvecklade tidningskåseriet, en för Finland ny stilart. För en fiktiv löjtnant Leopold i Georgien berättade han vad som hade timat i hemlandet ja särskilt i Helsingfors. Både i breven och i separata artiklar behandlade han också sociala missförhållanden.
En annan nymodighet var följetongen, den dåtida franska journalistikens varumärke. En banbrytare bland följetongförfattarna var Honoré de Balzac. Våren 1849 började Topelius publicera sin första stora historiska roman Gamla baron på Rautakylä som följetong i Helsingfors Tidningar. Också Fältskärns berättelser och bland annat Hertiginnan af Finland publicerades först i Helsingfors Tidningars spalter.
Topelius utnämndes 1854 till eo. professor i Finlands historia. Den nya tjänsten var tidskrävande, men trots att Helsingfors Tidningar samtidigt utvidgades och krävde större insatser, räckte redaktörens energi till för att medverka vid grundandet av Finlands första barntidning Eos. Topelius började nu få sagofarbrorns rykte. Han lämnade Helsingfors Tidningar år 1860. Han fortsatte inte sin bana som yrkesjournalist, men slutade inte heller att skriva. Skrivandet satt i blodet och med pennans hjälp kunde han bäst uttrycka sig.
Genos 69(1998), s. 162-165, 212-213
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1998 hakemisto | Vuosikertahakemisto