[ Artikkelin loppu ]
Vuosien 1788-1790 Kustaan sotaan sijoittuvassa historiallisessa kertomuksessaan Kuninkaan hansikas Zachris Topelius (1818-1898) mainitsee erikoisesta tapahtumasta Kymin kirkolla elokuussa 1788. Aamuvarhaisella muuan vanha talonpoikaisvaimo pääsi kuninkaan puheille Korkeakoskella ja pyysi tätä kummiksi tyttärensä pojalle, joka kastettaisiin vielä samana päivänä. Epäonnisten sotatoimien ja Anjalan liiton upseerikapinan keskellä tuskaileva Kustaa III näki tarjouksessa mahdollisuuden esiintyä entisten Ruotsin alamaisten suojelijana ja suostui vanhan vaimon pyyntöön. Topeliuksen mukaan Kymin kirkossa pidetyn jumalanpalveluksen jälkeen seurasi kastetoimitus, jossa lapsi Ruotsin sotaisten perinteiden mukaisesti sai nimekseen Kustaa Adolf. Risti-isä Kustaa III antoi kummilapselleen lahjaksi hopeapikarin ja tämän äidille kymmenen tukaattia.[1]
Tapahtumien keskipisteenä oli Kymin pitäjä, joka vuonna 1743 solmitussa Turun rauhassa oli siirtynyt keisarikunnalle. Raja vedettiin Kymijoen läntiseen suuhaaraan, jonka itäpuolelle jäi Pyhtään saari, jolla sijaitsivat Kymin ja Pyhtään vanhat seurakunnat. Tätä osaa entisestä ruotsalaisesta Savon ja Kyminkartanon läänistä kutsuttiin yhdessä vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhassa liitettyjen Viipurin ja Käkisalmen provinssien kanssa Vanhaksi Suomeksi.
Tavoitteenaan soturikuninkaan kuolematon maine ja rajan siirto idemmäksi Kustaa III hyökkäsi Venäjän kimppuun kesäkuussa 1788. Hetki oli Ruotsin kannalta otollinen, kun Turkin ja Venäjän edellisenä vuonna syttynyt sota jatkui. Poliittisesti tilanne oli vaikeampi, sillä Kustaa III ei ollut onnistunut hankkimaan liittolaista, joka olisi osallistunut rahallisesti avomeri- ja saaristolaivastojen rakentamiseen ja armeijan varustamiseen. Suursaaren luona heinäkuussa 1788 käyty meritaistelu jäi ratkaisemattomaksi, mutta ruotsalaisten maavoimien hyökkäys Utin malmilla alkoi pienellä voitolla venäläisistä rajajoukoista. Sotatoimet pysähtyivät pian tämän jälkeen, sillä upseerit ryhtyivät vaatimaan rauhan solmimista, valtiopäivien koolle kutsumista ja vuoden 1772 hallitusmuodon kumoamista. Tämä Anjalan liitoksi kutsuttu upseerikapina lamautti armeijan, eikä hyökkäyksestä enää sinä kesänä tullut mitään.[2]
Topeliuksen mukaan Kustaa III osallistui kastetilaisuuteen Kymin kirkolla elokuun alussa heti Haminan surkeasti epäonnistuneen valtausyrityksen jälkeen. Haminan valleilta armeijan pääosastot vetäytyivät pohjoiseen, ensin Liikkalaan ja sitten Kymijoen yli Ruotsin puolelle Anjalaan. Kuningas itse lähimpien neuvonantajiensa ja pienemmän armeijaosaston kanssa jatkoi Kymijoen itäisemmässä haarassa sijaitsevalle Korkeakoskelle. Juuri täällä niiailevan talonpoikaisvaimon onnistui päästä kuninkaan puheille.
 |
| Topeliuksen kertomuksen mukaan talonpoikaisvaimo oli pyytänyt Kustaa III:tta kummiksi Korkeakoskelle. Kuva Z. Topeliuksen teoksesta Vanha Kaunis Suomi. |
Kuningas kummina
Topeliuksen kertomusten historiallisuus eli mahdollinen todenperäisyys on aika ajoin herättänyt keskustelua tutkijoiden parissa. Kysymys siitä, missä määrin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston historianprofessorin kertomuksissa vilahteli todellisuudessa eläneitä kansanihmisiä on kiinnostava, joskin Topeliuksen tuotanto ja historianfilosofia huomioon ottaen hieman epäoikeutettu. Topelius ei ollut rankelainen historioitsija, joka olisi pyrkinyt tutkielmissaan "kuvaamaan asiat sellaisina niin kuin ne olivat" ja etsinyt asiakirjalähteistä tietoja selvittääkseen tapahtumiin vaikuttaneet tekijät, syyt ja seuraukset. Pikemminkin Topelius oli kertoja ja suurten historiallisten selitysten etsijä, joka pohti kansan olemusta, säätyjen välisiä vastakohtaisuuksia tai kuninkaan vallan oikeutusta. 1800-luvun jälkipuoliskolla positivisinen, luonnontieteistä omaksuttu tapa etsiä historiallisista lähteistä mahdollisimman laajaa evidenssiä väitteiden tueksi ei kuulunut Topeliuksen persoonallisuuteen historiantutkijana.
Kymin kastettujen luettelo osoittaa, ettei Kustaa III ollut kummina elokuun alkupuolella eikä muunakaan ajankohtana oleskellessaan Suomessa 1788. Myöskään Pyhtään vastaavassa luettelossa ei ole mainintoja tällaisesta tapauksesta. Kesällä 1789 kuningas oli jälleen Suomessa johtamassa sotatoimia, mutta taaskaan samaisten seurakuntien kastettujen luettelot eivät kerro mitään Topeliuksen mainitsemasta tapahtumasta.[3]
Merkintä Pyhtään kastettujen luettelossa heinäkuun lopussa 1790 tekee Topeliuksen tarinasta yllättävästi totta. Luettelossa on merkintä 27. heinäkuuta 1790 samana päivänä syntyneen talonpoika Matts Johanssonin ja Helena Johansdotterin tyttölapsen kastamisesta. Lapsi sai nimekseen Gustava. Kastettujen luettelossa mainitaan kummeina"- - Hans Kongl. Maj. ifr Sverje Allerdurchl. Stormacht Herrn Konung Gustav den Tredie, General Baron Armfelt, General Baron Klingsparre, General Graf von Horn (och) General Baron Essen." Matts Johansson asui Öman-nimisessä talossa Myllykylässä (Kvarnby, Qvarnby) kylässä, joka sijaitsi noin kymmenen kilometriä Pyhtään kirkolta itään. Todennäköisesti lapsi kastettiin kotona, koska vastasyntynyttä olisi tutkin viety sen enempää Pyhtään kuin Kyminkään kirkolle.[4]
Tapaus mainitaan myös Herman Hultinin vuonna 1926 julkaistussa Pyhtään historiassa, joskin hieman erilaisena versiona. Hultin mainitsee Kustaa III:n oleskelusta Pyhtäällä ja tämän lempeästä ja rakastettavasta suhtautumisesta paikalliseen rahvaaseen. Hultin siteerasi pyhtääläistä kansankertomusta, jonka mukaan kuningas olisi ryhtynyt kummiksi Västerbyn kylässä asuneelle talonpoika Skumanin vastasyntyneelle tyttölapselle, joka olisi kuitenkin pian kuollut.[5]
Tiedon osoittautuminen todeksi herättää eräitä kysymyksiä. Vaikka tapahtuman ajankohta, kastamispaikka ja lapsen sukupuoli eivät Kuninkaan hansikkaassa vastaa todellisuutta, niin joka tapauksessa Topelius oli selvillä tärkeimmästä seikasta eli kuninkaan kummiudesta. Yksityiskohdissa piilevät virheet eivät olleet Topeliuksen kertomuksen kannalta olennaisia, kuten hän ilmoitti Kuninkaan hansikkaan johdannossa.
"Tämän kertomuksen kuteista ja langoista arvelkoon suosiollinen lukija mitä haluaa; en sitoudu vastaamaan kaikista niistä posliinikuvasista, jotka olen siinä vetänyt esiin tuosta hyvin tunnetusta (historian - J.P.) kaapista."[6]
Topelius tunnusti, ettei detaljitiedoilla ollut hänen päämääränsä kannalta mitään ratkaisevaa merkitystä. Mikä oli siis se tavoite, johon Topelius pyrki tapahtuman kuvaamisella?
Kastetilaisuuden osoittautuminen historialliseksi nostaa esiin myös toisen kiinnostavan tutkimusongelman. Mihin Kustaa III pyrki ja mitä hän uskoi saavuttavansa ryhtymällä pyhtääläisen talonpoika Matts Johanssonin tyttären kummiksi? Miten Venäjän keisarikuntaan kuuluva pyhtääläinen rahvas ymmärsi hänen hallitsija-asemansa?
Topeliuksen Kustaa III
Ei ole selvillä, mistä Topelius poimi tiedon Pyhtään tapahtumista. Varmastikaan Topelius ei ollut lukenut Pyhtään seurakunnan kirkonkirjoja, sillä silloin hän olisi todennäköisesti sijoittanut tapahtuman oikeaan ajankohtaansa heinäkuun loppuun 1790.
Kustaa III:n kummius oli Topeliuksen elinaikana hyvin tunnettu pyhtääläinen anekdootti. Myllykylässä sijainnut Ömanin talo n:o 1 oli Turusta Viipuriin kulkeneen Kuninkaantien ja pohjoiseen Hirvikosken kautta Anjalaan ja nykyiseen Kouvolaan päin jatkuneen tienristeyksen läheisyydessä. Perimätiedon mukaan Kustaa III yöpyi samaisessa talossa, joka on jäljellä vielä tänäänkin.
Tapaus tunnetaankin V. E. V. Wessmanin toimittamassa Finlands svenska folkdiktning -teoksessa. Pyhtään Myllykylästä tallennettiin kertomus, jonka mukaan "för någon av skräddar Knapes barn skall Gustaf III ha stått fadder". Topeliuksen Kuninkaan hansikkaassa mainitsema ajoitus voidaan selittää samojen kansankertomusten perusteella. Niin ikään Pyhtäältä kerättyjen tietojen mukaan "vid sin återresa till Sverige 1788 skall Gustav III stått fadder i Pyttis kyrka" ja "vid ovannämnda resa skall Gustav III stått fadder i Kvarnby på Danielsbacka, där Leander Vialas mors faster döptes".[7] Onkin hyvin todennäköistä, että Topelius, joka kulki matkoillaan useita kertoja Pyhtään halki, olisi kuullut jonkin edellä mainitun version tapauksesta.
Myös Topeliuksen lukemassa Kustaa III:tta käsittelevässä kirjallisuudessa on saattanut olla mainintoja tapauksesta. Kuninkaan hansikkaan johdantoluvussa Kustaa III:n muistosta Suomessa Topelius kertoo lukeneensa runsaasti ruotsalaista Kustaa III:tta ja hänen aikaansa käsittelevää historiantutkimusta, muun muassa Erik Mikael Fantin (1754-1817), Anders Fryxellin (1795-1881) ja Erik Gustaf Geijerin (1783-1847) tuotantoa. Erityistä arvoa Topelius antoi Ruotsin Akatemian sihteerille Bernhard von Beskowille (1796-1868), joka kirjassaan Om Gustaf den Tredje såsom konung och menniska pyrki antamaan "-- lämpimän, kaunopuheisen, joskaan ei aina täysin luotettavan, niin kuitenkin läpeensä jaloaatteisen ja arvokkaan kuvauksen Kustaa III:sta kuninkaana ja ihmisenä --".[8] Teos jäi von Beskowilta kesken, ja hänen kuolemansa jälkeen painettu elämäkerran viimeinen vihko päättyy vuoden 1789 alkuun.
Kustaa III talonpoikaislapsen kummina viittaa Topeliuksen pyrkimykseen kuvata hallitsijan ja kansan välistä suhdetta. Kuningas oli valtakuntaa yhdistävä tekijä, jolle rahvas osoitti kunnioitusta, uskollisuutta ja pyyteetöntä ihailua. Tätä liittoa kertomuksessa symboloi hallitsija talonpoikaislapsen kummina ja rahvaan uskollisuutta kastetilaisuuden harras tunnelma.
"Koko kansa nousi seisoalleen hallitsijan astuessa kirkkoon; laulettiin virsi 310, jota ei oltu laulettu moneen vuoteen. Vanhat, joiden mieleen palasi mennyt aika, itkeä nyyhkyttivät ääneen, nuoret seisoivat hämmästyneinä ja katselivat milloin kuningasta, milloin hänen koreata seuruettaan."[9]
Aihe oli Topeliukselle käyttökelpoinen myös toisesta syystä. Poliittiselta maailmankatsomukseltaan hän oli lähinnä bonapartisti, joka vierasti eliittejä, erityisesti aatelia, joka tuon tuosta vehkeili hallitsijansa selän takana ja käyttäytyi kopeasti talonpoikaista kansaa kohtaan. Kuninkaan hanksikkaassa Anjalan liiton upseerikapinalliset leimataan hämärämiehiksi, jotka juonittelevat hallitsijaansa vastaan ja käyttävät väärin tämän luottamusta. Sen sijaan kansa osoittautuu uskolliseksi, ja jopa sekin pyhtääläinen rahvas, jonka kuningas Kustaa III ei koskaan ollut ollutkaan! Kontrasti on jyrkkä, eikä jätä tulkinnan varaa Topeliuksen suhteesta kansaan ja aateliin.
Topeliuksen Kustaa III ymmärsi myös kastetilaisuuden arvon ja käytti sitä hyväkseen omassa sotapropagandassaan. Gustaf Mauritz Armfeltille kuningas kehuikin anastaneensa keisarinnalta yhden ristipojan. Hyökkäävät ruotsalaiset hyväksyvä kansa oli kuninkaalle arvokas tuki, ja samalla Kustaa III pääsi esiintymään kansan suojelijana. Topelius katsoi myös, että vuoden 1743 Turun rauhassa Kymijokeen vedetty raja oli luonnoton. Kahtiajaettu, samaa kieltä, uskontoa ja lakeja tunnustava kansa tulisi ennemmin tai myöhemmin yhdistymään.
Kustaa III Myllykylässä
Vuoden 1790 kevään ja alkukesän aikana sotaonni oli vihdoinkin kääntynyt Ruotsille suosiolliseksi. Diplomaattiset neuvottelut johtivat Preussin ja Turkin liittoutumiseen, mikä merkitsi sotilaallisen jännityksen lisääntymistä lähes koko Venäjän länsirajan pituudelta. Kustaa III lähti hyökkäykseen, ja Ruotsinsalmessa 9. heinäkuuta 1790 käyty laivastotaistelu päättyi Ruotsin merisotahistorian suurimpaan voittoon.
Ruotsinsalmen jälkeen Kustaa III sai mahdollisuuden solmia kunniallisen rauhan. Kuningas vaati Ruotsin ja Venäjän välisen rajan siirtämistä vuoden 1721 rauhansopimuksen mukaiseksi. Laivastovoiton myötä Kustaa III uskoi, että rajansiirto oli todella mahdollista, vaikka hänen maavoimansa eivät olleet onnistuneet etenemään vuoden 1721 rajalle.[10] Neuvottelut alkoivat Värälässä 1. elokuuta, ja rauhansopimus allekirjoitettiin saman kuukauden 14. päivänä ilman rajamuutoksia. Sen sijaan kuningas sai sopimuksen maininnan, jonka mukaan Venäjä ei enää puuttuisi Ruotsin sisäpolitiikkaan.[11]
Kustaa III:n osallistuminen kastetilaisuuteen Pyhtäällä heinäkuun lopussa 1790 liittyi tämän matkaan Kyminkartanosta Värälään.[12] Kuninkaan seurueeseen kuuluneen J. A. Ehrenströmin päiväkirjojen perusteella voidaan konstruoida Kustaa III:n ja hänen seurueensa matkareitti. Heinäkuun 22. päivänä juhlittiin Te Deumilla Ruotsinsalmen voittoa, ja kolme päivää myöhemmin 25. heinäkuuta kuningas oli Amphion-laivallaan Ruotsinsalmessa. Tämän jälkeen Kustaa III matkusti Kyminkartanosta rauhanneuvotteluihin Värälään. Koska venäläiset olivat asemissa Kymijoen itäisen haaran rannoilla kuninkaan täytyi palata Pyhtään saarelle ja kääntyä maantietä pohjoiseen kohti Hirvikoskea ja Anjalaa juuri Myllykylän kohdalla. Kyminkartanon lähdön päivämäärää ei tunneta, mutta 29. heinäkuuta kuningas seurueineen oli Elimäen pitäjän Peippolan kartanossa, jossa viivyttiin kuukauden viimeiseen päivään saakka. Ensimmäinen elokuuta Kustaa III oli Värälässä.[13]
 |
| Kustaa III:n matkareitti Ruotsinsalmesta Värälään 25.7.-1.8.1790. |
Rauhanneuvottelijaksi nimitetty G. M. Armfelt oli toipumassa Savitaipaleen taistelussa saamastaan haavasta Loviisassa, josta hän lähti kohti Värälää 27. heinäkuuta 1790, eli samana päivänä, jolloin Mats Johansson tytär kastettiin Myllykylässä. Armfelt ei ollut tavannut kuningasta ja tämän seuruetta vielä seuraavanakaan päivänä, jolloin hän joutui kirjoittamaan kirjeen Kustaa III:lle saadakseen yhteyden kuninkaaseen. Vasta 30. heinäkuuta hän oli liittynyt kuninkaan seurueeseen Peippolassa.[14] Pikku-Gustavan kummina mainittu Armfelt ei osallistunut Pyhtäällä vietettyyn kastejuhlaan, koska hänen matkareittinsä kulki Kymijoen läntistä haaraa seurannutta maantietä suoraan Peippolan kartanoon. Tämä osoittaa, että kastettujen luettelon merkinnät tehtiin jälkeenpäin.[15]
Matkallaan Kyminkartanosta Värälään Kustaa III joutui kulkemaan Myllykylän kautta ja todennäköisesti myös yöpymään siellä. Ömanin talossa Helena Johansdotter oli juuri synnyttänyt tai synnyttämässä kolmatta lastaan, kun kuningas seurueineen saapui paikalle. Kastetilaisuus järjestettiin vielä samana päivänä kuten kirkonkirjat osoittavat, mutta kasteen antajasta ei ole varmaa tietoa. Sen suorittajana ei ainakaan ollut Pyhtään kirkkoherra Fabian Bergstein (1751-1840), joka venäläiselle esivallalle lojaalina oli vangittu kesä-heinäkuun taitteessa 1788 ja kuljetettu Svartholman linnoitukseen. Hänet vapautettiin neljä kuukautta myöhemmin, ja seuraavana keväänä hän pakeni venäläisen varuskunnan turviin Haminaan, josta palasi Pyhtäälle vasta Värälän rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen elokuussa 1790.[16]
 |
| Kustaa III Lorenz Paschin maalauksen mukaan. |
Pyhtään ainoana pappina keväästä 1789 elokuuhun 1790 toimi Samuel Orrström (s. 1755 Orivedellä), joka oli nimitetty kappalaiseksi 1788. Hän osoittautui sopimattomaksi hoitamaan sielunpaimenen tehtäväänsä, ja seurakuntalaiset tekivät hänestä useita valituksia Haminan konsistorille. Lopulta konsistori teki 22. toukokuuta 1793 visitaation eli tarkastusmatkan, jossa Orrströmin viranhoitoa ja elämäntapoja tutkittiin. Asiaa käsiteltiin aluksi Viipurin siviilitribunaalissa, joka siirsi päätöksenteon kriminaalitribunaalille. Sen kesäkuun alussa 1795 antamalla päätöksellä Orrström erotettiin virastaan ja kuljetettiin perheineen kotiseudulleen Ruotsin Suomeen. Erottamisen syynä ei mainita pikku-Gustavan kastamista tai muuta mahdollista sotavuosien veljeilyä ruotsalaisten kanssa.[17]
Ei ole pitäviä todisteita sen puolesta, että Orrström olisi suorittanut Matts Johanssonin tyttären kastamisen. Pyhtään kirkolta, jossa kappalainen asui, oli kymmenkunta kilometriä Myllykylään, joten on täysin mahdollista, että Orrström hälyytettiin paikalle. Kappalaisen puolesta puhuu sekin tieto, ettei Kustaa III:n seurueisiin tavallisesti kuulunut pappeja. Toisaalta kasteen saattoi antaa myös paikalla ollut auditööri eli sotatuomari.
Topeliuksen selitys niiailevasta talonpoikaisvaimosta koko hankkeen käynnistäjänä ja aloitteentekijänä saattaa olla täysin todennäköinen. Joka tapauksessa Myllykylän kastetilaisuus perustui Kustaa III:n nopeaan improvisointikykyyn. Matkallaan Kyminkartanosta Myllykylän, Hirvikosken ja Peippolan kautta Värälään heinäkuun lopussa 1790 kuningas seurueineen yksinkertaisesti osui Ömanin taloon sopivasti paikalle, ja tämä käytti tilanteen heti hyväkseen. Kustaa III:n elämäkerran kirjoittanut professori Erik Lönnroth korostaa tavan takaa kuninkaan improvisointikykyä ja taitoa nähdä tilanteiden käyttökelpoisuus omien tavoitteidensa kannalta. Kuningas halusi luoda itsestään kuvan kansansa pelastajana ja suojelijana. Hän halusi olla kahden suuren Kustaan, Kustaa I Vaasan ja Kustaa II Adolfin perillinen, kansansa häpeän kostaja, soturikuningas, joka metsästi kunniaa.[18]
Kustaa III:n motiivi
Mihin Kustaa III pyrki ryhtyessään talonpoika Matts Johanssonin tyttären kummiksi? Näennäisesti koko tapahtuma näyttää pelkältä sattumalta tai hallitsijan päähänpistolta, mutta tuskinpa asia on selitettävissä näin yksinkertaisella tavalla. Ruotsinsalmen taistelun jälkeen Kustaa III tavoitteli nopeaa rauhaa, johon sisältyisi rajan siirto vuoden 1721 linjalle. Päämääränsä saavuttamiseksi kuningas tarvitsi kaiken mahdollisen tuen, varsinkin kun muistetaan, etteivät ruotsalaiset joukot olleet edenneet lähellekään Uudenkaupungin rauhan rajaa. Kuninkaan päättäväisyys piti näyttää niin venäläisille kuin Viipurin kuvernementin rahvaalle.
Ensimmäinen sopiva tilaisuus osoittaa kuninkaan halua suojella kuvernementin rahvasta saatiin juuri Pyhtään Myllykylässä 27. heinäkuuta 1790. Katariina II:lle kuningas pyrki osoittamaan, että vajaat 50 vuotta keisarikuntaan kuuluneet pyhtääläiset talonpojat olivat edelleen uskollisia ruotsalaisille hallitsijahuoneelle. Ottamalla kummilapsekseen Matts Johanssonin tyttären Kustaa III ilmoitti samalla, että hän oli valmis suojelemaan luterilaisia uskonveljiään ortodokseja vastaan. Huolehtiminen talonpojista ilmensi kuninkaan pyrkimystä yhdistää Turun rauhan rajan rikkoma kansa Ruotsin kruunun suojeluksessa. Kuninkaan kannalta kastetilaisuuden tavoitteet olivat kuitenkin kaukainen utukuva. Kun rauhanneuvottelujen ratkaisunhetket olivat käsillä, kansainvälispoliittinen ja sotilaallinen tilanne oli jo muuttunut Venäjälle edullisemmaksi, eikä Kustaa III:lla ollut voimia ajaa suunnitelmiaan lävitse. Niinpä kastejuhla Pyhtään Myllykylässä painui unohduksiin ja sai korkeintaan paikallishistoriallisen anekdootin arvon.
Kustaa III:n persoonaa verhoaa salaperäisyys, joka on heijastunut häntä koskeviin historiallisiin tulkintoihin. Kuningas käyttäytyi ja esiintyi kuin näyttelijä, jolla oli tietty rooli, hallitsijan rooli, joka piti sisällään viittauksia niin klassisen kirjallisuuden hallitsijahahmoihin, antiikin jumaltarustoon, Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumiin, oman kuningashuoneen ja valtakunnan historiaan sekä 1700-luvun valistuneen itsevaltiaan ruhtinashyveisiin. Kustaa III:n aikalaisille tämä rooli oli tuttu, eikä se kaivannut selityksiä.[19] Ruhtinaan käyttäytymistä ei pitänyt ottaa kirjaimellisesti vaan allegorisesti, kuten venäläinen kulttuurintutkija M.M Bahtin on korostanut. Ruhtinas pyrki siirtämään olemassa olevan nykymaailman menneisyyteen ja sen avulla liitämään itsensä suurten esi-isiensä maailmaan.[20]
Tästä syystä 1800-luvun jälkipuoliskon porvarillisista hyveistä 1700-lukua tarkastelevan ruotsalaisen historiantutkimuksen oli vaikea tunnistaa, mistä Kustaa III:n "näyttelemisessä" ja roolipelissä oli kysymys. Kustaa III saattoi olla hyvä näyttelijä, mutta se ei ollut hänen toimintaansa selittävien aikomusten ja tavoitteiden kannalta olennaista. Hän oli eri tilanteissa erilainen hallitsija, traaginen kuningas kuten Anjalan liiton alkupäivinä elokuussa 1788 tai kuolinvuoteellaan 1792, tai soturikuningas kuten Ruotsinsalmen suurvoiton jälkeen kesällä 1790. Vastaavanlaisia esimerkkejä eurooppalaisista hallitsijoista on 1600-luvulta lähtien Ludvig XIV:sta Pietari I:n ja Aleksanteri I:n kautta Napoleon Bonaparteen 1800-luvun alkuun saakka.[21]
Tunnettu tarttolainen filosofi ja kirjallisuudentutkija Juri Lotman (1922-1993) on jäsentänyt tällaista käyttäytymistä teatraalisuuden, teatralnostin, käsitteellä.[22] Ruhtinaiden symbolimaailman kohdalla se piti sisällään tragedian peruselementtien tuntemuksen sekä sotilaallisten hyveiden, urheuden ja kunnian korostamisen. Kustaa III:n käyttäytyminen Puumalan lavastetusta kahakasta kesäkuussa 1788 Värälässä solmittiin rauhaan elokuussa 1790 voidaan nähdä sodan tragedian ja ruhtinashyveiden näkökulmasta. Myös Pyhtään Myllykylään seurueineen saapunut Kustaa III osoitti Matts Johanssonin tyttären kastetoimituksessa samoja jaloja ruhtinashyveitä ja ylläpiti kaikkia niitä julkisen esiintymisen muotoja, jotka olivat tuon aikakauden ruhtinaalle tyypillisiä.
Entä Kustaa III:n ja Topeliuksen ohella tämän esseen kolmas päähenkilö pikku-Gustava - mikä oli hänen kohtalonsa? Kuninkaan ristilapsen Gustava Mattsdotterin elämä oli yhtä lyhyt kuin Kustaa III:n rajanmuutosunelmakin. Neljä päivää Värälän rauhan allekirjoittamisen jälkeen 18. elokuuta 1790 Kustaa III:n kummitytär Gustava Mattsdotter menehtyi "tuntemattomaan sairauteen", ja hänet haudattiin Pyhtään kirkkomaahan viikkoa myöhemmin.[23] Ruotsin kuninkaan ristilapsen Gustava Mattsdotterin kuolema viittasi tulevaisuuteen: Suomen kansan tuleva yhdistäjä ei olisi Ruotsin kuningas vaan Venäjän keisari.
Viitteet
[1] Sakari Topelius, Kuninkaan hansikas. Kootut teokset IV. Porvoo 1929, s. 146-151.
[2] Yrjö Blomstedt, Kustavilainen aika. Suomen historia 4. Espoo 1986, s. 260-279.
[3] Kymin ja Pyhtään seurakuntien kastettujen luettelot vuosilta 1788-1789.
[4] Pyhtään seurakunnan kastettujen luettelo 27.7.1790. Myllykylän Öman-nimisellä tilalla asuvalla Matts Johanssonilla ja hänen vaimollaan Helena Johansdotterilla oli kaksi aiemmin syntynyttä tytärtä Elisabet ja Catharina. Lisäksi tilalla asui Mattsin isä Johan (patronyymi puuttuu, k. rippikirjan mukaan 1791) ja äiti Anna Hansdotter. Pyhtään rippikirja 1789-1792, mf TK 861. Asutuksen kieliraja kulki juuri näillä kohdin, ja tässä artikkelissa mainittu Matts Johanssonin perhe oli todennäköisesti ruotsinkielinen. Gustavan kummina mainittu paroni 'Klingsporre' oli tunnettu Suomen sodan (1808-09) aikainen Ruotsin armeijan ylipäällikkö Wilhelm Mauritz Klingspor (1744-1814), joka Kustaan sodan aikana kuului kuninkaan seurueeseen.
[5] Herman Hultin, Pyttis socken. Helsingfors 1926, s. 107.
[6] Topelius 1929, s. 15.
[7] V. E. V. Wessman, Finlands svenska folkdiktning, II. Sägner, 2. Historiska sägner. SSLS CLXXIV. Helsingfors 1924, nr 1588, A1-3, s. 305.
[8] Topelius 1929, s. 14; Bernh. von Beskow, Om Gustaf den Tredje såsom konung och menniska. Svenska Akademins handlingar ifrån år 1796, d. 32, 34 (pain. 1860 ja 1861), d. 37, 42, 44 (pain. 1863, 1867 ja 1869). Von Beskow kirjoitti elämäkerran myös Kaarle XII:sta, ja hänet tunnetaan molempien kuninkaiden "puolustusasianajajana".
[9] Topelius 1929, s. 149.
[10] Beth Hennings, Gustav III. En biografi. Stockholm 1957, s. 275-277; Carl von Bonsdorff, Gustav Mauritz Armfelt, levnadsskildring, I. SSLS CCXII. Helsingfors 1930, s. 144-148. G. M. Armfelt toimi Kustaa III:n valtuuttamana rauhanneuvottelijana, ja tällä perusteella elämäkerran avulla voidaan tarkastella myös Kustaa III:n tavoitteita Värälässä.
[11] Fredsfördrag emellan Sverige och Ryssland i Wärälä d. 14 Aug. 1790. Suomi 1843, s 243-247; Rainer Knapas, Fredstemplet på krigsteatern. Värälä 1790. HTF 1997:3, s. 453-454.
[12] Omissa kirjoituksissaan ja kirjeenvaihdossaan Kustaa III ei mainitse Pyhtään tapahtumaa. Ks. Gustaf III:s samlade skrifter i politiska och vittra ämnen tillika med dess brefväxling, utg. av J. G. Oxenstjerna, del 6. Stockholm 1812.
[13] Statsrådet Joh. Alb. Ehrenströms efterlämnade historiska anteckningar, förra delen, utg. S. J. Boethius. Uppsala 1892, s. 301-308; Yrjö Blomstedt, Johan Albrecht Ehrenström, Kustavilainen ja kaupunginrakentaja. Helsinki 1963, s. 120. Kuninkaan oleskelusta Amphionilla Ruotsinsalmessa 25.7. ei ole täyttä varmuutta. Kustaa III kirjoitti Ehrenströmille 29.7. Peippolassa päivätyn kirjeen, jossa hän kehoitti Ehrenströmiä väärentämään G.M. Armfeltin p l e i n s p o u v o i r s -valtakirjan päiväyksen "Anphionilla Ruotsinsalmessa 25.7". Teiden kulusta 1700-luvun lopussa, ks. Timo Alanen - Saulo Kepsu, Kuninkaan kartasto Suomesta 1770.1805. SKS:n toimituksia 505. Tampere 1989, s 75-76, 93, 111, 129-130, 146-147.
[14] G. M. Armfelt vaimolleen Hedvig Ulrikalle Loviisasta 27.7.1790, G. M. Armfeltin kok. mf. PR 5, KA; Bonsdorff 1930, s. 144-145. Heinä- ja elokuun taitteessa vaimolleen lähettämissään kirjeissä G. M. Armfelt ei mainitse Pyhtään kastejuhlaa.
[15] Kastettujen luetteloiden merkinnät kummeista voitiin tehdä myös jälkeenpäin. Säätyläisperheissä oli tapana, että lapsella oli useita kummeja, joista kaikki eivät voineet esimerkiksi pitkien etäisyyksien, virkatöiden tms. syiden perusteella osallistua kastejuhlaan. Tällaisissa tapauksissa kummin nimi ilmoitettiin seurakunnan papille, joka kirjasi sen jälkeenpäin kastettujen luetteloon. Kummilaitoksesta ks. Pentti Lempiäinen, Kastekäytäntö Suomen kirkossa 1500- ja 1600-luvulla, SKHS Toim. 69. Forssa 1965, s. 174-194, kummien jälkeenpäin kirjaamisesta erit. s. 175-176..
[16] Matthias Akiander, Herdaminne för fordna Viborgs och nuvarande Borgå stift, II. Helsingfors 1869, s. 200, 203; Hultin 1926, s. 81. Akianderin ja Hultinin mukaan vuonna 1785 Pyhtään kappalaiseksi ja kaksi vuotta myöhemmin kirkkoherraksi nimitetty Bergstein oli kesällä 1788 kieltänyt pyhtääläisiä osallistumasta venäläisten sytyttämän Stockforsin sillan sammutustöihin. Komentava ruotsalainen upseeri G. M. Armfelt vangitutti Bergsteinin ja lähetti hänet Svartholmaan. Akiander kertoo kirkkoherran saamansa vähemmän ystävällisen kohtelun perusteella vihanneen kaikkea ruotsalaista koko loppuelämänsä ajan.
[17] Siviilitribunaalin päätös n:o 26/1795 (25.4.1795), Vanhan Suomen tuomiokirjoja käskynhaltijakaudelta 1784-1797, n:o 83, KA; Kriminaalitribunaalin päätös n:o 26/1795 (8.6.1795), Vanhan Suomen tuomiokirjoja käskynhaltijakaudelta 1784-1797, n:o 40, KA.
[18] Erik Lönnroth, Den stora rollen. Kung Gustaf III spelad av honom själv. Svenska Akademin 200 år, n:o 1. Stockholm 1986, s. 128-136, 196-207.
[19] Knapas 1997, s. 455-459, 466-474. Hyvin kuvaavaa Kustaa III:lle oli hänen esiintymisensä inkognito Värälän rauhansopimuksen juhlallisuuksissa vyöllään Kaarle XII:n miekka ja rinnassaan hänen kunniamerkkejään.
[20] M.M Bathin, The Dialogic Imagination. Four Essays. University of Texas Press, Austin 1990, s. 13-17.
[21] Richard Wortman, Scenarios of power: myth and ceremony in Russian monarchy, vol 1. From Peter the Great to the death of Nicholas I. Princeton 1995, s. 3-10, 405-417.
[22] Ju. M. Lotman & B. A. Uspenskij, The Semiotics of Russian Culture (ed. Ann Shukman). Ann Arbor, Michican 1984, s. ix-xiv. Sovellutuksena ks. Lotmanin artikkelia Echoes of the Notion "Moscow as the Third Rome" in Peter the Great's Ideology samassa teoksessa, s. 53-67. Ks. myös Wortman 1995, s. 42-78.
[23] Pyhtään seurakunnan kuolleiden luettelo 18.8.1790.
Referat
Jyrki Paaskoski: Gustav III i Pyttis
I sin historiska roman Konungens handske nämner Zachris Topelius i förbigående att Gustav III stod fadder för ett bonderbarn. Topelius har förlagt händelsen till augusti 1788, d.v.s. den tidpunkt då den svenska armén hade lidit ett nederlag i vattnen utanför Fredrikshamn och de i Anjala församlade officerarna hade börjat kräva fred och sammankallande av riksdagen. I längderna över döpta i Kymmene och grannförsamlingen Pyttis år 1788 kan man inte hitta några belägg för den av Topelius omtalade händelsen, men i 1790 års motsvarande längd för Pyttis nämns Sveriges konung Gustav III den 27 juli som fadder för bonden Matts Johanssons dotter Gustava.
Topelius hade sannolikt hört talas om händelsen under en resa genom Pyttis, eftersom bl.a. samlingsverket Finlands svenska folksägner (1924) känner till berättelsen om Gustav III som fadder i Pyttis. Ur Topelius synvinkel var temat användbart, då dophögtiden ju symboliserade förbundet mellan regenten och folket. Topelius, som till sin politiska världsåskådning närmast var bonapartist, kände sig främmande för eliter, i synnerhet adeln, som konspirerade bakom ryggen på sin regent och förhöll sig högdraget till bondebefolkningen.
Gustava Mattsdotters dop ägde rum i Kvarnby vid tiden för Gustav III:s resa till Värälä, där fredsförhandlingarna skulle inledas. Till konungens svit hörde bl.a. J.A. Ehrenström, enligt vars dagboksanteckningar regenten befann sig på Amphion i Svensksund den 25 juli, på Kymmene gård följande dag och på Peippola gård i Elimäki den 29 juli. Till Värälä anlände konungen den 1 augusti. Under resan övernattade han i Kvarnby där Matts Johanssons hustru Helena Johansdotter höll på att föda - eller just hade fött - ett flickebarn.
Gustav III:s motiv anslöt sig till förberedelserna inför freden i Värälä, eftersom konungen hade krävt att gränsen skulle följa samma linje som vid freden i Nystad 1721. Med åtgärden ville konungen visa för Katarina II att pyttisborna, som tillhörde det ryska kejsardömet, fortfarande var trogna det svenska kungahuset. Samtidigt gav Gustav III bönderna en signal om att han var villig att skydda sina lutherska trosfränder mot det ortodoxa Ryssland.
Genos 69(1998), s. 180-188, 213-214
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1998 hakemisto | Vuosikertahakemisto