[ Artikkelin loppu ]
Sotilaisiin kohdistuva suku- ja henkilöhistoriallinen tutkimus on etenkin aiemmin keskittynyt upseereihin ja erilaisiin eliittiosastoihin. Ehkä tunnetuin ja Suomessakin runsaasti viitattu upseerimatrikkeli on Adam Lewenhauptin suuren pohjan sodan upseerien henkilötietoja esittelevä kaksiosainen Karl XII:s officerare (1920, 1921). Ansioistaan Lewenhaupt kutsuttiin Suomen Sukututkimusseuran kunniajäseneksi vuonna 1928. Uutena esimerkkinä mainittakoon vuonna 1997 ilmestynyt Itsenäisen Suomen Kenraalikunta 1918-1996, joka sisältää biografiat kaikista kenraaleista, amiraaleista ja kenttäpiispoista.
Alempaa päällystöä koskevaa tutkimusta on julkaistu vähemmän. Kaarlo Wirilanderin teoksessa Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718-1810, virkatalonhaltijain luettelot (1953) on mukana kersantteja, lippumiehiä, majoittajia ja varusmestareita. Suomalaisten sotilasmatrikkelien joukossa tutkimus on merkittävä myös täydellisyytensä vuoksi. Wirilander esitti upseerit ja aliupseerit omassa ympäristössään joukko-osastoittain ja viroittain, mikä teki teoksesta käyttökelpoisen niin sukututkijalle kuin paikallis- ja sosiaalihistorioitsijallekin.
Ruotsinaikaisen Suomen armeijan miehistöä koskevat julkaisut ovat jääneet vieläkin vähemmälle, joskin Ali Pylkkäsen väitöskirja Talonpojan vainioilta sotilaan ruokapöytään (1996) sivuaa vanhemman jakolaitoksen miehistöä 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja Jari Niemelän väitöskirja Tuntematon ruotusotilas (1991) valaisee Satakunnan alueen miehistöä Ruotsin vallan lopulla. Kumpikaan tutkimus ei luonnollisestikaan sisällä matrikkelitasoisia elämäkertatietoja, mutta ne piirtävät sukututkijoille käyttökelpoista taustakuvaa aikakautensa armeijasta ja sotilaista. Myös monet sukukirjat ja -tutkimukset saattavat osoittautua hyviksi lähteiksi, jotka sisältävät runsaasti pääkatselmus- ja palkanmaksurulliin perustuvia yksittäisiä selvityksiä suomalaisista sotilaista.
Kiinnostus viime sotiemme veteraaneihin on onneksi muuttanut sotilasmatrikkelien vinoa kokonaistilannetta. Talvi- ja jatkosodan päättymisen 50-vuotismuistojen jälkeen veteraanijärjestöt ja kunnat ryhtyivät kokoamaan ja julkaisemaan laajoja miehistömatrikkeleita, joiden tiedot kerättiin Sota-arkistossa säilytettävistä sotilaiden kantakorteista.
Näitä matrikkeleita on ilmestynyt viime vuosina useita kymmeniä, ja monet hankkeet ovat vielä kesken. Tätä tärkeää työtä sukututkijoiden kannattaa seurata, sillä julkaisut sisältävät sotilaiden henkilötietojen lisäksi runsaasti arvokasta ja jo valmiiksi painettua asiakirjatietoa yksilöiden vaiheista viime sotien aikana.
Den släkt- och personhistoriska forskningen rörande militärer har i synnerhet under tidigare år koncentrerat sig på officerare och olika slag av elitförband. Den kanske mest kända officersmatrikeln, som man flitigt hänvisat till även i Finland, är Adam Lewenhaupts tvådelade verk, Karl XII:s officerare (1920, 1921), som innehåller personuppgifter om officerarna under stora nordiska kriget. För sina förtjänster kallades Lewenhaupt till hedersmedlem av Genealogiska Samfundet i Finland år 1928.
Som ett nytt exempel kan nämnas verket, Itsenäisen Suomen Kenraalikunta 1918-1996 [Det självständiga Finlands generaler 1918-1996], som utkom år 1997 och innehåller biografier över alla generaler, amiraler och fältbiskopar.
Undersökningar om det lägre befälet har inte publicerats i samma grad. I Kaarlo Wirilanders verk‚ Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718-1810, virkatalonhaltijain luettelot‚ [Officerare och underofficerare vid Finlands armé 1718-1810, förteckningar över boställsinnehavare] (1953) förekommer sergeanter, förare, furirer och rustmästare. Bland de finländska militärmatriklarna är undersökningen anmärkningsvärd också tack vare sin fullständighet. Wirilander presenterar officerarna och underofficerarna i sin egen miljö truppförbandsvis och tjänstevis, vilket gjorde verket användbart för såväl släktforskare som lokal- och socialhistoriker.
Publikationerna om manskapet i den finska armén under svenska tiden är ännu färre, även om Ali Pylkkänens doktorsavhandling‚Talonpojan vainioilta sotilaan ruokapöytään [Från bondens åker till soldatens matbord] (1996) snuddar vid manskapet inom det äldre indelningsverket under första hälften av 1600-talet och Jari Niemeläs doktorsavhandling, Tuntematon ruotusotilas [Den okända rotesoldaten] (1991) belyser manskapet i Satakundaområdet i slutet av svenska tiden.
Naturligt nog innehåller ingetdera verket biografiska uppgifter på matrikelnivå, men de målar upp en för släktforskare användbar bild av sin tids armé och soldater. Även många släktböcker och -undersökningar kan visa sig vara goda källor som innehåller rikligt med utredningar om finska soldater, baserade på generalmönster- och avlöningsrullor.
Intresset för veteranerna från våra senaste krig har till all lycka förändrat den snedvridna helhetssituationen beträffande militärmatriklarna. Efter 50-årsminnet av vinter- och fortsättningskrigets slut har veteranorganisationerna och kommunerna börjat samla in och publicera omfattande manskapsmatriklar. Uppgifterna i dessa matriklar har erhållits från soldaternas stamkort som förvaras i Krigsarkivet. Under de senaste åren har flera tiotal dylika matriklar utgivits och många projekt är fortfarande på hälft. Det lönar sig för släktforskarna att följa med detta viktiga arbete, eftersom publikationerna vid sidan av soldaternas personuppgifter även innehåller en stor mängd värdefulla och redan färdigt tryckta dokumentuppgifter om vederbörande individers öden under de senaste krigen.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1999 hakemisto | Vuosikertahakemisto