[ Artikkelin loppu ]

JOITAKIN HAVAINTOJA SUUREN POHJAN SODAN JÄLKEEN SUOMEEN SIIRRETYISTÄ RUOTSALAISRYKMENTTIEN SOTILAISTA

Fil. maist. HEIKKI VUORIMIES, Jyväskylä

Kesällä 1997 Militaria-kokoelman asiakirjoja selatessani käsiini sattui eräs asiakirjanippu, joka koski Hämeen jalkaväkirykmentin sotamiestä Olof Broholmia. Broholm oli niitä ruotsalaissyntyisiä sotilaita, joilla vahvistettiin suuren Pohjan sodan jälkeen sodassa kovin vajaalukuisiksi huvenneita suomalaisrykmenttejä ennen niiden paluuta takaisin Suomeen. Sukututkimuksen kannalta tämä ruotsalaissoturien joukko on varsin mielenkiintoinen, sillä osa heistä jäi pysyvästi maahan ja toi näin oman lisänsä suomalaiseen sukuhistoriaan. Sittemmin samaisesta asiakirjakokoelmasta löytyi lisää vastaavanlaista aineistoa. Tämä aineisto on syytä tuoda julki, sillä kirjallisuudesta löytyy vain vähäisiä mainintoja tästä emämaa Ruotsin puolelta Suomeen suuntautuneesta "siirtolaisuudesta".

Taustaa

Suuren Pohjan sodan kuluessa niin Suomessa kuin Ruotsissa perustettiin lukuisa joukko erilaisia lisäjoukko-osastoja, kuten kaksikkaita, kolmikkaita, viisikkäitä ym., toisaalta vahvistamaan Itämerenmaakunnissa ja Puolassa majaillutta pääarmeijaa, toisaalta turvaamaan emämaan puolustusta. Suuri osa näistä ylimääräisistä joukko-osastoista menetettiin sodassa tai lakkautettiin sotavuosina erilaisista syistä. Rauhan solmimisen jälkeen sotaväen sopeutuessa jälleen vakinaiseen ruotujakoiseen järjestelmäänsä loputkin ylimääräisistä joukko-osastoista kävivät tarpeettomiksi, ja suurin osa niistä lakkautettiin. Osa miehistä sai eron ja osa siirrettiin kantarykmenttien täydennykseksi. Myös suomalaisrykmentit saivat osansa. Tore Blomqvist on tutkimuksissaan todennut, että suomalaisrykmentteihin siirrettiin syksyllä 1721 neljästä silloin lakkautetusta ruotsalaisrykmentistä kaikkiaan 2 327 sotamiestä, joista hän toteaa 2 004 miehen olleen varmuudella ruotsalaisyntyisiä.[1] Kun Ruotsissa majailleiden seitsemän suomalaisen jalkaväkirykmentin vahvuus tuohon aikaan oli päällystö mukaan lukien yhteensä noin 1 800-1 900 miestä[2], merkitsee se sitä, että rykmentteihin sijoitetun ruotsalaisvahvistuksen suuruus oli varsin huomattava.

Suomalaisrykmentteihin siirretyt miehet olivat peräisin Upplannin viisikäsratsuväkirykmentistä (Upplands femmänningsregemente till häst), Västgötan kolmikasratsuväkirykmentistä (Västgöta tremänningsregemente till häst), Henkirakuunarykmentistä (Livdragonregemente) ja Upplannin säätyläisrakuunarykmentistä (Upplands Ståndsdragonregemente).

Upplannin viisikäsratsuväkirykmentin everstinä toimi sen lakkauttamisen aikaan kenraalimajuri Wilhelm Bennet. Rykmentti purettiin Rådmansössä 17. lokakuuta 1721 pidetyssä katselmuksessa, jolloin 236 miestä päästettiin kotiin, 50 miestä siirrettiin kuninkaan Henkirykmenttiin ja 509 miestä vahvistukseksi Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmenttiin, joka tunnettiin vuoteen 1721 saakka mainittujen läänien ratsuväkirykmenttinä. Loput rykmentin 800 numerosta olivat olleet tuolloin täyttämättä. Kenraalimajuri Johan Didrik Löfvensternin komentama Västgötan kolmikasrykmentti purettiin vastaavasti Gävlessä 19. syyskuuta 1721. Kolmasosa rykmentin niistä kelvollisista miehistä, joilla ei ollut omaa taloa, sijoitettiin Porin jalkaväkirykmenttiin ja loput kaksi kolmasosaa Savon jalkaväkirykmenttiin. Värvätty ns. vanhempi Henkirakuunarykmentti puolestaan yhdistettiin ruotujakoiseen Henkirakuunarykmenttiin eli entiseen Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmenttiin.[3]

Upplannin säätyläisrakuunarykmentti, eli ns. kreivi Fersenin rakuunarykmentti, lakkautettiin Rådmansössä 11.-17. lokakuuta 1721 pidetyssä katselmuksessa. Rykmentin koko oli alun perin 1 021 numeroa, joista katselmuksen aikana 45 oli täyttämättä ja 4 miestä poissaolleina. Läsnäolleista miehistä 223 sai eron, 36 siirrettiin ruotsalaisiin ja peräti 713 suomalaisiin rykmentteihin, Uudenmaan jalkaväkirykmenttiin 304 miestä, Hämeen jalkaväkirykmenttiin 311 miestä sekä jo aiemmin mainittuun Henkirakuunarykmenttiin 80 miestä ja Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmenttiin 18 miestä.[4]

Em. säätyläisrakuunarykmentti perustettiin suuren Pohjan sodan syttyessä vuonna 1700. Sen ylläpito sälytettiin aatelin, pappissäädyn, säätyläistön sekä vuorikunnan kontolle. Rykmenttiä kutsuttiin aluksi sen komentajiensa mukaan, vuosina 1700-1701 Erik Stenbockin ja vuosina 1702-1709 Anders Wennerstedtin säätyläisrakuunarykmentiksi. Rykmentti oli kuninkaan mukana Pultavassa, jossa kärsityn tappion jälkeen sen jäljelle jäänyt osa marssitettiin vankeuteen. Rykmentin taru näytti päättyneen, mutta jo vuonna 1712 rykmentti koottiin uudestaan ja sen komentajaksi määrättiin kreivi Hans von Fersen. Vuodesta 1716 lähtien rykmentistä käytettiin nimeä Upplannin säätyläisrakuunarykmentti. Siihen liitettiin vuonna 1719 osa samana vuonna lakkautetusta Upplannin kolmikasjalkaväkirykmentistä.[5]

Seuraavassa esiteltävät miehet kuuluivat nimenomaan viimemainittuun kreivi Fersenin rakuunarykmenttiin sen lakkauttamisen aikoihin.

Sotamies Olof Broholm

Palatkaamme alussa mainittuun Olof Broholmiin. Rullien mukaan Broholm oli syntynyt Upplannissa noin 1693 ja astunut sotapalvelukseen ilmeisesti juuri kyseessä olleeseen kreivi Fersenin rakuunarykmenttiin vuoden 1712 tienoilla.[6] Rykmentin lakkauttamisen yhteydessä Rådmansössä Broholm sijoitettiin Hämeen jalkaväkirykmentin Sysmän komppanian korpilahtelaiseen Raidanlahden ruotuun nro 32, jota ylläpitivät Korpilahden "vespuolella" eli Päijänteen itäpuolella sijainneet kappalaisen virkatalo Mutainen ja ns. Raidanlahden Matintalo sekä Turkkilan torppa Päijänteen länsipuolelta Jämsän Vitikkalasta.[7] Kyseisessä ruodussa Broholm palvelikin sittemmin yli 25 vuoden ajan. Eron hän sai 16.11.1747 pidetyssä pääkatselmuksessa ja eron syynä todetaan olleen heikkous (orkelös).[8]

Eron yhteydessä Broholmille esitettiin sotamieshuoneen eläkettä pitkän 35 vuotta kestäneen palvelusuransa ansiosta. Sittemmin 26. kesäkuuta 1749 myönnetyn eläkkeen osoitukseksi Broholm sai seuraavansisältöisen eläkekirjan:[9]

Wi underskrifne Präsident, General FältTygmästare, General Qwartermästare, och samtel: KrigsRåd; Jiöre härmed witterligit at såsom Soldaten Olof Broholm under Tafvastehus Infanterie regemente hos oss upwisar Mönstringens honom d: 16. November år 1747 gifne afskied, med anhållan; at niuta underhåld af Krigsmanshuset emedan ha tjent 35 år, 57 år gammal, och utur stånd at nära sig; altså warder honom härmed underhåld bewiljat, och för thenskull befalles Regimets Skriwaren wid bemte Regimente Wälbetrodde Carl Hellenius som nu är, eller den efter honom kommer, ofwan bemälte Soldat Olof Broholm årligen låta undfå Sex dalr 24 [öre] Srmt, emot Quittence, samt kyrckioherdens i hwilkens församling denne Soldat boendes är, attest, at han lefwer och sina salighets medel brukar. Begynnandes dermed ifrån den första Julii nästkommande och sedan alt framgent årl: och så länge han lefwer. Datum Stocholm d: 26 Junii år 1749.

Eläkettään Broholm pääsi nauttimaan siis vasta 1.7.1749 lähtien. Myönnetystä eläkkeestään Broholm oli eläkekirjaan tehtyjen merkintöjen mukaan saanut 12. helmikuuta 1750 vuoden 1749 osalta kuuden kuukauden eläkkeen 3 talaria 12 äyriä sekä 21. helmikuuta 1751 vuoden 1750 eläkkeen 6 talaria 24 äyriä kokonaisuudessaan.[10]

Olof Broholmia lienee alkanut Korpilahdella vaivata koti-ikävä, sillä jo vuonna 1751 hän anoi lupaa saada matkustaa kotiseudulleen Lövstan ruukille. Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Gustaf Gyllenborgin myöntämän varsin juhlallisen matkustuslupa-asiakirjan teksti kuului seuraavasti:[11]

Kongl: Maijts Till Swerige ,.,.,. Arfwinges till Norige, samt Hertigs till Schleswig Hollstein ,.,.,. Min aldranådigste Konungs och Herres Tronan och Landshöfding, öfwer Nylands och Tafwastehus Lähner, samt Riddare af den Kongl: Nordstierne Orden Jag Grefwe Gustaf Samuel Gyllenborg Giör witterligit: at som förafskedade Soldaten Olof Broholm är sinnad begifwa sig genom Stockholm til Löfstad Bruk i Upland, och derföre hos mig om rese-Pass anhåller; så hafwa wederbörande i detta Lähn, hwilkom upsickten öfwer the Resande tilkommer, at låta honom utan hinder passera; och blifwar han äfwen hos en hwar utom Lähnet, som wäderbör, til samma förmåns åtniutande recommenderad. Hellsingfors Lands Cancellie d: 26 Aprill 1751.

Matkustaminen kotiseudulle merkitsi sitä, että Broholmin eläkkeensaanti keskeytyi. Hän oli yrittänyt jo aiemmin joko itse tai jonkun muun välityksellä saada hänelle kuuluvia eläkerahoja, mutta epäonnistunut yrityksissään. Tässä esiteltävät asiakirjat syntyivät syksyllä 1759 Broholmin kääntyessä eläkeasiassaan Uppsalan läänin maaherran puoleen. Maaherralle osoitetun anomuskirjeen laati Broholmin puolesta kirjuri Gabriel Lagerwall ja oli se sisällöltään seuraavanlainen:[12]

Kirjeessään Broholm, viitaten mukaan liitettyihin dokumentteihin, toteaa olevansa köyhä raukka ja lisäksi hyvin raihnainen mies sekä koittaneensa sitten Suomesta matkustamisen jälkeen joko itse tai jonkun muun välityksellä vaatia eläkettään vuosilta 1751-1759, joka eläke edelleenkin oli maksamatta. Edellämainitusta syystä Broholm "riensi syvimmässä nöyryydessään" pyytämään maaherralta, että tämä "suvaitsisi korkeassa armossaan olla niin armollinen", että auttaisi Broholmia saamaan maksamatta jääneen eläkkeen.

Anomuksensa kolmannessa liitteessä Österlövstan kirkkoherra Sacharias Westbeck todisti, että Olof Broholm eli hänen seurakunnassaan kristillistä elämää, kävi säännöllisesti Herran korkea-arvoisella ehtoollisella, ei omistanut viljeltävää taloa eikä muutakaan elinkeinoa.[13]

Maaherrojen kirjeenvaihtoa

Kuten jo aiemmin todettiin, oli Broholmin anomus osoitettu Uppsalan läänin maaherra Johan Georg Lillienbergille[14], jonka kansliaan anomus saapui 2. marraskuuta 1759. Maaherra Lillienberg puolestaan lähetti Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Anders Johan Nordensköldille muutamaa päivää myöhemmin kirjeen, jonka alussa maaherra Lillienberg selvittää tilanteen viitaten kirjeen mukana seuraaviin liitteisiin ja toteaa, että "Broholmin muutto Ruotsiin on johtanut siihen, ettei Broholm ole voinut pitää huolta eläkkeensä vuosittaisesta nostamisesta ja näin kyseiset eläkerahat aina vuodesta 1751 tähän päivään saakka edelleenkin seisovat rykmentin kassassa". Lillienberg, "osoittaakseen laupeutta tätä köyhää, vanhaa ja vaivojen kurjistamaa miestä kohtaan, katsoi tarpeelliseksi pyytää, että Nordenskiöld suvaitsisi pitää huolta siitä, että kaikki tälle eronneelle sotilaalle kuuluvat vuosittain maksamatta jääneet eläkerahat nostettaisiin yhdellä kertaa ja toimitettaisiin hänelle". Lillienberg toimittaisi sittemmin kuittausta vastaan kyseiset eläkerahat Broholmille. Lillienberg toteaa lisäksi, että vastaisuudessakin eläkerahat toimitettaisiin hänen välityksellä Broholmille, niin kauan kuin Broholm elää.[15] Kirjeen alussa viitataan kuitenkin virheellisesti Uudenmaan läänin jalkaväkirykmenttiin.

Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Nordenskiöld puolestaan kirjoitti asiasta Hämeen jalkaväkirykmentin silloiselle komentajalle, eversti Petter von Törnelle.[16] Kirjeessään Nordenskiöld pyytää, "että herra eversti suvaitsisi, ei ainostaan periä rahoja rykmentinkirjurilta ja lähettää hänelle, vaan myös käskeä rykmentinkirjuria maksamaan sanottu eläke vastedeskin maaherra Lillienbergin vaatimalla tavalla". Asian lopullinen päätös lienee ollut Broholmille suosiollinen.

Olof Broholm siis palasi kotiseudulleen Lövstan ruukille. Paluu lienee ollut melkoinen yllätys puolin ja toisin, sillä Broholmin jo vuonna 1717 vihitty vaimo ja kaksi elossa olevaa lasta eivät olleet kuulleet hänestä 35 vuoteen mitään ja hänen luultiin jo kuolleen. Vuoden 1749 luettelossa (1749-års längd) Broholmista todetaan seuraavaa: "1751 in Junio kom Olof Broholm hem, som tient i Finska Infanteriet, och som man trodde vara död", sekä vielä Broholmin kuolinmerkinnän yhteydessä 1764 lisäksi, että "Afskedade dragonen Olof Broholm, haft 2 barn, bägge leva, han blef uttagen til dragon, war sedan 35 år från sin hustro så at man ej wiste ... om han lefde. 1750 (sic) kom han hem från Finland oförmodat, warit eljest frisk".[17]

Kotiin palatessaan Broholm oli siis hyväkuntoinen (eljest frisk). Hän kuoli 13 vuotta paluunsa jälkeen syksyllä 1764 Lövstan ruukilla Långbronissa ja haudattiin Österlövstan kirkkomaahan 18. marraskuuta 1764. Broholmin kuoliniäksi mainitaan 76 vuotta, jonka perusteella hänen syntymävuotensa olisi 1688, mutta sotilasrullien mukaan hänen syntyvuotensa sijoittuisi vuoden 1693 tienoille.

Broholmin Österlövstassa 13. huhtikuuta 1717 vihitty puoliso Magdalena Jansdotter[18] eli vielä toistakymmentä vuotta miehensä jälkeen ja kuoli 12. tammikuuta 1775 korkean 88 vuoden iän saavutettuaan.

Broholmin elämänvaiheet Korpilahdella jäävät valitettavasti hämärän peittoon, sillä Korpilahden kirkolliset asiakirjat ovat tarvittavalta ajanjaksolta tuhoutuneet. Näin löytyneen asiakirjanipun arvo Broholmin osalta on tavallista suurempi.

Muita ferseniläisiä

Läpikäydystä aineistosta löytyi muitakin asiakirjoja, jotka koskevat Hämeen jalkaväkirykmenttiin siirrettyjä entisiä kreivi Fersenin rakuunoita. Nämä esiteltävät asiakirjat ovat syntyneet, kuten Olof Broholmin tapauksessa, pääasiassa ikääntyneiden ferseniläisten kääntyessä rykmentinkomentajan puoleen mahdollisen eläke- tai muun etuuden saamiseksi.

Sotamies Hans Roos

Everstiluutnantin komppanian eronnut sotamies Hans Roos lähestyi kevättalvella 1757 rykmentinkomentaja, eversti Petter von Törneä "kaikessa nöyryydessään tuodakseen esille oman historiansa ja surkean tilansa".[19] Kirjeen mukaan hänet oli otettu rakuunaksi kreivi Fersenin rykmenttiin jo vuonna 1717. Taistelussa Edan skanssissa häntä oli lyöty miekalla kasvoihin vasemman silmän tienoille. Vammasta oli jäänyt pysyvä arpi, sillä hän toteaa, että "haavoittumiseni on nähtävissä vasemman silmäni tienoilla". Sittemmin rauhanteon jälkeen Roos siirrettiin Rådmansössä 1721 HJR:n Everstiluutnantin komppanian ruotuun nro 35. Roos ehti osallistua pitkän palveluksensa loppuaikoina vielä Lappeenrannan taisteluun, mutta sai jo seuraavan vuoden alussa rykmentin eversti(luutnanti)n Georgius Reinholdt Palmstruckin toimesta 2. tammikuuta 1742 eron korkean iän ja raihnaisuuden takia. Anomuskirjeen laatimisen aikaan 1757 Roos toteaa olevansa jo 65-vuotias.

Kirjeen liitteenä on kaksi muuta kirjettä, toinen em. Georg Reinholdt Palmstruckin sinetillä varmistettu kirje koskien Hans Roosin eroa ja toinen Hauhon kirkkoherran Martin Martiniuksen kirje. Ensin mainittu kirje[20] kuuluu seuraavasti:

Såsom Soldaten af Tafwastehus Läns Infanterie Regemente och Öfwerste Lieutenants Compagnie Hans Roos, för sin Ålder och Siuklighet til widare kongl: Maijts Tienst befinnes oförmögen, altså warder han härmed af mig ad interims Dimitterad: Åliggandes för öfrigit honom at sig hos General Munstringen anmäla, huru wida han då kan bli ansedd och til afskied förklarad, och om efter General Munstringens ompröfwan honom något underhåll kan tillläggas. Juttila den 2. Januari 1742 G:R:Palmstruck.

Roos siis sai mainitussa rekrytointikatselmuksessa ns. alustavan (ad interims) eron, joka tultaisiin vahvistamaan aikanaan pääkatselmuksessa ja samalla arvioitaisiin myönnettäisiinkö hänelle ero eläkesuositusten myötä. Hauhon kirkkoherran Martin Martiniuksen laatima kirje oli puolestaan sisällöltään seuraavanlainen:[21]

p:s: utom thet åfwannämde har bemälte H. Roos fordt ett stilla, besweren och obehindrat åthniutit sine Salighet medel.

Todistuksessaan kirkkoherra Martinius toi esille mm. Roosin raihnaisuuden ja toteaa hänen potevan alahuulessaan syöpää.

Hans Roosin anomukset eläkkeen saannista eivät mitä ilmeisemmin johtaneet tulokseen, sillä hänen nimeänsä ei löydy eläkeluetteloista.[22]

Katselmusrullien mukaan Hans Roos palveli jo aiemmin mainitun Everstiluutnantin komppanian Luopioisten ja Mustilahden ruodussa nro 35. Vuoden 1728 pääkatsemusrullan mukaan hän oli syntynyt Västmanlandissa vuonna 1697 ja astunut palvelukseen vuoden 1717 aikana ja todetaan olleen tuolloin jo aviossa.[23] Erikoiselta tuntuu vuoden 1750 tarkastuskatselmusrullassa ollut tieto siitä, että Hans Roos olisi saanut eron 16.9.1735.[24] Kyseessä lienee jonkinlainen alustava ehdotus erosta, sillä Roos mainitaan vuoden 1742 rekrytointirullassa saaneen eron nimenomaan kyseisessä rekrytointikatselmuksessa 8.1.1742 korkean ikänsä ja voimattomuutensa takia.[25] Tätä tukee sekin, että ruodun seuraava mies hyväksyttiin samaisessa rekrytointikatselmuksessa.

Hans Roos kuoli Luopioisissa Isoperheen sotilastorpassa 1.1.1759 syöpään iältään 65-vuotiaana ja haudattiin 7.1. kirkkoon ristikäytävän alapuolelle (und. kyrk. underom korsgången).[26] Näin kirkkoherra Martiniuksen kirjeessään mainitsema huulisyöpä lienee ollut Roosin kannalta kohtalokas. Roos näyttää olleen aviossa Valpuri Eerikintyttären kanssa, joka mainitaan syntyneitten luettelossa 1737 syntyneen lapsen äitinä.[27]

Sotamies Johan Fröberg

Majurin komppanian Uskilan ja Hatsinan ruodun nro 63 sotamies Johan Fröberg oli syntynyt rullien mukaan Närkessä 1693, astunut sotapalvelukseen vuoden 1715 aikana ja mainitaan olleen aviossa jo vuonna 1728.[28] Eron Fröberg sai 12.1.1742.[29] Hän kääntyi sittemmin vuoden 1756 aikana rykmentinkomentajan puoleen anoakseen elantonsa kohentamiseksi eläkettä.[30]

Kirjeessään Fröberg mainitsee olleensa sotapalvelukseen astuttuaan mukana kaikilla matkoilla ja sodan rasituksissa, myöskin Norjan sotaretkellä, jonka aikana hän haavoittui pahoin Edan skanssilla. Sittemmin hänet siirrettiin Rådmansössä 1721 HJR:n Majurin komppanian Erkkilän ruotuun nro 63. Fröberg sai eron 8. tammikuuta 1742 omien sanojensa mukaan vaikeiden haavojensa, lähestyvän vanhuutensa ja vaivalloisen raihnaisuutensa takia. Tuolloin vallinneen melskeisen ja rauhattoman ajan takia hänelle ei kuitenkaan voitu antaa mitään kirjallista ilmoitusta erosta suosituksella ylöspitoon. Sittemmin hänen varattomuutensa oli estänyt häntä tekemästä asiasta anomusta, kuten hän itse kirjeessään toteaa. Samalla hän esitti nöyrimmän pyynnön, vedoten pitkään ja uskolliseen palvelukseensa, haavoittumiseensa sekä rasittaviin sotareissuihinsa, että eversti suvaitsisi toimittaa hänet sellaiselle eläkkeelle, jolla vanha halvaantunut soturi kaikkein armollisimmin tulee toimeen.

Frödingin anomus tuotti myös tulosta. Sotamieshuonekassa myönsi hänelle 23. elokuuta 1758 6 hopeatalarin ja 24 äyrin vuosieläkkeen, jota hän sai nauttia 1. heinäkuuta 1758 lukien.[31]

Johan Fröberg kuoli Hollolassa Manskiven Alastalossa 8. tammikuuta 1763 vanhuuteen ja mainitaan olleen kuollessaan 67-vuotias.[32] Kuolimerkinnän perusteella hän olisi syntynyt mitä suurimmalla todennäköisyydellä vuoden 1695 puolella, siis kaksi vuotta myöhemmin kuin rullissa mainitun ikätiedon mukaan.

Korpraali Anders Boman

Sysmän komppanian korpraali Anders Boman oli keväällä 1749 aikeissa anoa eroa palveluksesta vanhuutensa ja raihnaisuutensa takia[33] ja lähestyi rykmentinkomentajaa seuraavansisältöisellä kirjeellä, jonka mukaan hän oli palvellut vuosina 1715-1721 kreivi Fersenin rakuunarykmentissä ja että hänet siirrettiin v. 1721 Hämeen jalkaväkirykmentin Sysmän komppanian ruotuun nro 47. Boman toteaa palvelleensa kyseisessä ruodussa ilman pääpalkkaa ja pestirahaa "utan Lega och stedsell" aina siihen saakka, kunnes hänet ylennettiin korpraaliksi samaisen komppanian ruotuun nro 97.

Vedoten pitkään palvelusuraansa ja siihen, että oli joutunut Norjan sotaretkellä vuonna 1718 hevosen ruhjomaksi, katsoi Boman olevansa kykenemätön jatkossa palvelemaan hänen kuninkaallista majesteettiaan ja kruunua, ja anoi siksi rykmentinkomentajalta eroa.[34]

Bomanin anomuksen liitteenä seurasi A. Wijkmanin todistus siitä, että korpraali Boman oli vuoden 1721 aikana siirretty kreivi Fersenin rakuunarykmentistä Hämeen rykmentin Sysmän komppanian ruotuun nro 47, jossa oli sittemmin palvellut sotamiehenä aina siihen saakka, kunnes hänet ylennettiin vuonna 1743 korpraaliksi ja siirrettiin ruotuun 97:[35]

Att nu Warande Corporalen Anders Boman åhr 1721 wed General Munstringen i Romansiö, blifwit Transporterad ifrån Gref Färgens Regemente, hit till Tafvastehuus Läns Infanterie regemente och Sysmä Compagnie för Rotan No 47, hwarwid han tienst till åhr 1743, då han till Corporal wed samma Compagnie avangerade; och har bemte Corporal Boman hwarcken blifwit Leigd elr stedslader.

Rullien mukaan Anders Boman palveli kuitenkin Luhangan ruodussa 48. Vuoden 1734 tarkastuskatselmuksessa hänelle ehdotettiin jopa eroa siitäkin huolimatta, että hänet oli komennettu Haminan garnisooniin keväällä 1734.[36] Boman ylennettiin korpraaliksi 17.9.1743 ja siirrettiin joutsalaiseen Uimaniemen ruotuun nro 97, josta ruodusta sai eron 14.9.1749.[37]

Bomanin eroanomus siis tuotti tulosta varsin pian. Anders Bomanin myöhemmät vaiheet ovat edelleen epäselvät, sillä talo, jota hän asui sittemmin vaimonsa Riitta Jaakontyttären kanssa, siirtyi 1750-luvun vaihteessa Suontaanmäen kylään Hirvensalmelle, jonka kirkonarkisto on puolestaan tältä ajalta täydellisesti tuhoutunut.[38]

Majoittaja Johan Höök

Varusmestari Johan Höök syntyi itse laatimansa ansioluettelon mukaan Tukholmassa noin 1692 ja astui sotapalvelukseen vuoden 1714 aikana palvellen aluksi rakuunana kreivi Fersenin rakuunarykmentissä.[39] Hänet siirrettiin syksyllä 1721 Rådmansössä sotamieheksi Everstiluutnantin komppanian Tursolan, Korpiniemen ja Pakkalan yhteiseen ruotuun nro 121, josta sai 15.3.1723 ylennyksen korpraaliksi ja samalla siirron saman komppanian Sydänmaan ja Pohjoisen yhteiseen ruotuun nro 11.[40] Höök ylennettiin 19.10.1732[41] Henkikomppanian varusmestariksi korpraalin jakopalkalla ja sijoitettiin kyseisen komppanian 1. korpraalikunnan orimattilalaiseen Niemenkylän ruotuun nro 11.[42] 19.7.1734 seurasi siirto vastaavaalle jakopalkalle Majurin komppaniaan virkatalona Iso-Sattialan Mäkelä Kärkölässä. Tästä virasta hän sai Wirilanderin mukaan eron 30.9.1744.[43]

Johan Höök oli rullien mukaan aviossa jo 1728.[44] Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli sittemmin, sillä Höök vihittiin Kärkölässä 2.12.1742 Anna Sophian Dahlmanin kanssa.[45]

1740-luvun puolivälissä Höök lähestyi rykmentinkomentajaa hyvin erikoisesta syystä. Hän nimittäin joutui (?) ns. alenevaan virkakiertoon. Siihen syynä oli alkuaan ylimääräisellä menosäännöllä palkkansa saanut kersantti Karl Gustaf Procopeus, joka sijoitettiin komppanian majoittajan jakopalkalle 30. syyskuuta 1744. Samalla kyseisellä jakopalkalla ollut majoittaja Anders Berg alennettiin varusmestarin jakopalkalle, ja Höökin kohtaloksi tuli siirtyä vastaavasti korpraalin jakopalkalle.[46] Mutta annetaanpa Johan Höökin itse kertoa asiansa:[47]

Högwälborne Hr Baron och Öfwersten täcktes i Nåder af bifogade mina tiänste åhrs förteckning inhämpta Huru Länge Jag fattige Man tiänst i konge Maijtz och Cronans krigs tiänst, först för gemen Dragon ifrån och wed 1714 till åhr 1722, då samma Dragone Regementet blef reducerat på Rådmans öhn, och efter Hans konge Maijtz Nådigste Befallning understucken under detta konge Maijtz Tafwastehuus Regementet. Här wid Jag fattige man alt från 1722 åhrs början redeligen Mina tiänster giordt, först Corporals beställningen, och omsider Åhr 1730 af högwälborne Hr Baron och Öfwersten von Nummers befordring avancerat till Rustmästare Indelningen, hwilken Indelning Jag fattig karl I samfälte 14. åhrs tid för waltadt och näst på alla Commenderingar, som från Regementet åthgådt så till trachter som arbetter blifwit commenderades. Så wähl min egen Tuhr, som för andra tiänst Giordt finner mig nu aldehles för under Långeliga tiänsters förrättande Degraderader att till backas gåå på Corporals Indehlning, som för min ålderdom eij Mächter mehra Corporals tiänsten förrätta, mycket mindre mig och min fattige hustru derwed föda; för den skull Bönfaller i underdånigheet hos högwälboren Hr Baron och Öfwersten Nådh Gunstigast förunna mig min Dimmission med dehrhoos dess öfwerheten om dubbelt Rustmestare Pension att hugna mig af, för mina Långeliga tiänster, som iag utij 30. Åhrs konge krigstiänst min gambla kropp ut mätadt hafwer. Af wachtandes om nådig utslag, med framhärdan till mitt yttersta förblifwen/Högwälboren herr Baron och Öfwersten/Underdån. Ödmiukaste tiänare Johan Höök.

Höök siis piti kohtuuttomana sitä, että hänet niinkin pitkän palvelusuran jälkeen alennettiin virassa takaisin korpraalin jakopalkalle, jota tehtävää hän ei vanhuutensa takia enää katsonut jaksavansa hoitaa. Hän epäili myös sitä, ettei virasta saatava palkka riittäisi elättämään häntä ja hänen köyhää vaimoansa. Edellämainituista syistä Höök "anoi nöyrästi alamaisuudessaan korkea-arvoista herra paronia ja everstiä suomaan hänelle virkaero ja palkita hänet siihen liittyen kaksinkertaisella varusmestarin eläkkeellä", ja vetosi samalla siihen, että "oli yli 30 vuoden ajan palvellessaan kuninkaallisessa sotapalveluksessa ulosmitannut vanhaa ruumistaan".

Kirje on päiväämätön, mutta se on merkitty saapuneeksi 19.8.1745. Tämä viittaa siihen, ettei Höök ole voinut saada eroa vielä 30. syyskuuta 1744, vaan hänet oli mitä ilmeisemmin siirretty korpraalin jakopalkalle. Näin asia lopulta olikin. Hänet siirrettiin 30. syyskuuta 1744 Majurin komppanian 3. korpraalin jakopalkalle Okeroisten ruotuun nro 54, jossa hän palveli lähes 13 vuoden ajan ja sai 7.3.1757 ylennyksen majoittajan jakopalkalle Rautalammin komppaniaan virkatalona Pääjärven Harju Saarijärvellä. Muutaman vuoden virkaa hoidettuaan hän vaihtoi sen 27.7.1761 majoittaja Mikko Logrénin kanssa saman komppanian varusmestarin virkaan virkatalona Ilmolahden Kinnula Viitasaarella. Johan Höök kuoli rullan mukaan 18. lokakuuta 1763.[48]

Höökin kuolinmerkintäänsä ei löydy Viitasaaren kuolleitten luettelosta, mutta oletettavaa on, että hän muutti Kinnulaan, sillä hänen leskensä Anna (Sophia) Dahlman kuoli Kinnulassa 28. maaliskuuta 1781 iältään 80-vuotiaana.[49]

Edellä esitetyn Johan Höökin anomuskirjeen liitteenä oli hänen ansioluettelonsa, jonka mukaan Höök oli kreivi Fersenin rykmentissä palvellessaan osallistunut Norjan sotaretkelle vuonna 1715 sekä ollut mukana 1718 kahakassa tanskalaisia vastaan Edan skanssilla. Huomattava on lisäksi, että hän sai majoittajan arvon joukkojen ollessa 1743 marssilla Tenholaan, josta joukot sittemmin laivattiin Ruotsiin.[50] Tästä ylennyksestä tai paremminkin sen ajankohdasta ei ole mainintaa rullissa, eikä esimerkiksi Wirilander tunne kyseistä arvokarriääriylennystä.[51]

Kersantti Didrik Bauman

Asikkalan komppaniassa aina vuoteen 1767 (!) saakka palvellut Didrik Bauman (myös Boman) aloitti pitkän sotilasuransa 1712 ratsumiehenä Upplannin kolmikasrykmentissä, josta hänet siirrettiin sen lakkauttamisen yhteydessä 1719 rakuunaksi Fersenin rakuunarykmenttiin. Vuonna 1721 seurasi siirto ja samalla ylennys HJR:n Asikkalan komppanian korpraaliksi. Tehtävässään Bauman osoittautui ilmeisen kyvykkääksi, sillä hän sai jo 1724 varusmestarin arvon. Vuonna 1732 hänet siirrettiin saman komppanian vastaavaan jakopalkkaiseen virkaan, ylennettiin 1742 majoittajaksi, 4. toukokuuta 1742 lippumieheksi ja 26. maaliskuuta 1750 kersantiksi. Pitkän, yli 55 vuotta kestäneen sotilasuransa päätteeksi Bauman sai eron 19. syyskuuta 1767.[52]

Bauman osallistui vuosina 1715-1720 sotaretkille Norjaan ja komennettuna vuosina 1734 ja 1735 Haminan garnisooniin. Hän oli mukana vuosien 1741 ja 1742 sodassa, Skånen sotaretkellä 1743-1744 sekä komennettuna linnoitustöihin Viaporiin ja Loviisaan 1747-1751 ja 1754-1755, vastaavasti Helsingin garnisooniin 1760-1761 sekä jälleen Loviisaan 1762.[53]

Rullien mukaan Bauman oli syntynyt Itägöötanmaalla noin 1692. Alkuaan hänet sijoitettiin 2. korpraalikunnan korpraaliksi Vähinmaan ja Myllykselän yhteiseen ruotuun nro 33, josta hän sai 31.10.1732 ylennyksen saman komppanian varusmestarin jakopalkalle.[54] Wirilanderin mukaan Didrik Bauman ylennettiin varusmestarin jakopalkalle 31.10.1732 virkatalona Pyhäntaan Ämmälä Nastolassa, majoittajan jakopalkalle 1.1.1742 virkatalona Kastarin Mikkola Hollolassa ja lippumiehen jakopalkalle 4.5.1742 virkatalona Salon Pakela Asikkalassa. Ylennys kersantin jakopalkalle tapahtui 26.3.1750 virkatalona Anetun Otila Mäntyharjulla, ja viimemainitusta virasta hän sai eron 19.9.1767.[55]

Didrik Bauman avioitui Nastolassa uudenvuodenpäivänä 1731 Hedvig Charlotta Bröijerin kanssa, ja parille mainitaan syntyi tiettävästi kymmenkunta lasta.[56] Kersantti Bauman kuoli Tuusjärven rusthollissa Heinolan pitäjässä 2.5.1774 vanhuuteen 77-vuotiaana.[57]

Vääpeli Petter Hagmarck

Viimeisenä ferseniläisenä esiteltäköön sotilasurallaan korkeimmalle kohonnut vääpeli Petter Hagmarck. Alkuaan Hagmarck palveli Sääksmäen komppanian 5. korpraalikunnan korpraalina ruodussa 97. Ylennyksen varusmestariksi hän sai 1.2.1728.[58]

Oman kertomansa mukaan Petter Hagmarck oli syntynyt Örebron läänissä, Lindesbergin pitäjän (nyk. Linden) Vedevågin ruukilla 17. maaliskuuta 1700.[59] Sotapalveluksensa Hagmarck aloitti vapaaehtoisena kreivi Fersenin rakuunarykmentissä vuonna 1718. Rykmentin lakkauttamisen yhteydessä Rådmansössä 1721 hänet sijoitettiin Hämeen jalkaväkirykmentin Sääksmäen komppanian korpraaliksi, ylennettiin 1.2.1728 varusmestariksi, 1732 majoittajaksi, 15.11.1738 lippumieheksi ja lopulta 10.6.1742 vääpeliksi em. komppaniassa. Uransa aikana hän osallistui Norjan sotaretkelle 1718, oli sen jälkeen rykmentin mukana Ruotsissa vuoteen 1721 ja komennettuna 1734 Hämeenlinnaan, 1736 Haminaan, 1740 siltatöissä Hämeenlinnassa. Hän osallistui myös vuosien 1741 ja 1742 sotaan Suomessa, oli vuosina 1743 ja 1744 rykmentin mukana Ruotsissa, 1747 Helsingissä, 1748 Hämeenlinnassa, 1749 Loviisassa, 1750 Helsingissä, 1754 makasiinivahdissa Lopella sekä vuosina 1756 ja 1757 jälleen Loviisassa.[60]

Wirilanderin mukaan Hagmarck sai ylennyksen HJR:n Sääksmäen komppanian varusmestariksi 1.2.1728 virkatalona Miemalan Inkilä Vanajalla, majoittajaksi 19.10.1732 virkatalona Linnaisten Keivola Sääksmäellä, lippumieheksi 15.11.1738 virkatalona Iso-Luolajan Voutila Vanajalla ja vääpeliksi 10.6.1742 virkatalona Linnaisten Erkkylä Sääksmäellä. Eron virasta hän sai 7.3.1761.[61]

Miksi vääpeli Hagmarck sitten kääntyi rykmentin komentajan puoleen? Kyseessä oli hyvin ymmärrettävä seikka - hän nimittäin tarjoutui kapteeni Paul Krellin kuoleman johdosta vapautuneeseen rykmentin adjutantin tehtävään:[62]

Högwälborne herr öfwerste... Som igenom Capitain Kräls dödeliga afgång [ ? ] torde yppa sig adjutants ledighet wid Regemente, så får hos Nådige herr öfwersten, iag hafwa then äran, at å aller diupaste ödmiuckhet anmäla mig ut; Nådgunstig åtanka, och mine wid thet tillfälle Nådige herr öfwersten täckes uprätta nembde vacance, Nådige herre iag wägar icke utom nog långligt beswär wid tienstgiörande, anmähla mig till befodran. Altsedan år 1718. och således uti 40. års tid har iag söckt giöra mig wärdig af kong: Nåd och i högmommelse, genom at tienstgiörande, som warit efter all skyldighet fullgiordt, och såsom tiderna det fordrat, och medgifwit Eneligt hoos följande förteckning. Nådige herre låt en gammal och trogen under hafwande winna den ut af thet ädelmod och Rättwisa, hwar med licka wälförtiente wederlickar med mig af Nådige herr öfwersten tillförne blifwit hugnade. Om nädgunstig och yngnestfull willfarighet, giör iag mig aller ödmiuckaste hopp i så måtto at iag nu föres uppå förslaget till adjutants beställning. Med ouphörlig Wördnadt har iag then äran at framhärda Nådige herr öfwerstens allerödmiuckaste Tienare Pett: Hagmarck.

Hagmarck ei tehtävää itselleen saanut, eikä hän myöskään lannistunut hyvän eläkeviran suhteen, sillä hän anoi jo alkuvuodesta 1759, että hänet huomioitaisiin pitkän palvelusajan takia täytettäessä Berliinissä menehtyneen Jämsän komppanian vänrikki Fredrik Georg Ugglan paikkaa.[63]

Hagmarck avioitui ensimmäisen kerran ilmeisesti 1730-luvun alkuvuosina Katarina Biörkellin kanssa. Katarina-vaimo kuoli Sääksmäen Linnaisissa lapsivuoteeseen 19. joulukuuta 1734 26-vuotiaana synnytettyään paria viikkoa aiemmin (6.12.) tyttären Anna Sophian, joka menehtyi seuraavan tammikuun aikana. Toiseen avioon Hagmarck vihittiin parin seuraavan vuoden kuluessa Brita Christina Buren kanssa. Parille syntyi useita lapsia, joista varsin moni menehtyi pian syntymänsä jälkeen. Brita Christina kuoli Sääksmäen Tarttilassa 1762 ja haudattiin 10.10. samana vuonna. Vääpeli Petter Hagmarckin elämä sammui Tarttilassa 25.5.1782, ja hänen kuoliniäkseen mainitaan 82 vuotta 2 kuukautta ja 14 päivää ja kuolinsyyksi vanhuus.[64]

Lopuksi

Vuonna 1721 Suomen kantarykmentteihin siirretyt ruotsalaiset sotamiehet muodostavat lukumääräisesti huomattavan siirtolaisryhmän. Valtaosa heistä lienee palannut kotiseudulleen jo varsin pian, sillä Tore Blomqvist toteaa omissa laskelmissaan ensimmäisen vuosikymmenen aikana 1721-1730 palveluksesta eronneen tai muuten tuntemattomalla tavalla vahvuudesta poistuneen hieman yli puolet eli 55 % alkuaan ruotsalaissyntyisistä sotamiehistä.[65] On oletettavaa, että mitä myöhempää sotamies erosi palveluksesta, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän jäi pysyvästi Suomeen. Olisikin haasteellista selvittää missä määrin näin tapahtui, mutta kuten Blomqvist toteaa, "se olisikin jo varsin isotöinen tehtävä".

Viitteet

[1] Tore Blomqvist, Transporten av manskap från fyra svenska regementen till Finland 1721. HTF 1990:1, s. 87, 89 och Tabell 1. Kokonaismäärään on laskettu taulukossa 1 mainittujen 2240 miehen lisäksi ne 87 Västgötan kolmikasta, joita Blomqvistin ei ole onnistunut identifioida.

[2] Kenraali Hugo Hamiltonin Gävlessä 9. syyskuuta 1721 päiväämän raportin liitteessä seitsemän suomalaisen jalkaväkirykmentin vahvuus mainitaan olleen seuraava: Esikunta ja päällystö yhteensä 409 miestä, korpraalit, soittajat, miehistö ja piiskurit yhteensä 1454 miestä. Kts. mm. Blomqvist 1990, s. 86.

[3] Blomqvist 1990, s. 86-87; Vrt. myös Kaarlo Wirilander, Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718-1810. Virkatalonhaltijain luettelot. Suomen Historiallisen Seuran käsikirjoja III. Helsinki 1953.

[4] Blomqvist 1990, s. 86-87.

[5] Krigsarkivet Beståndsöversikt, Del 5. Västervik 1994, s. 632; Vrt KA, Mil 412, HJR:n vuoden 1728 pääkatselmusrulla (mf ES 2268).

[6] KA, Mil 413, Vuonna 1747 eron saaneiden luettelo, Perniö 16.11.1747 ( mf 54959).

[7] KA, Mil 412A, Vuoden 1728 pääkatselmusrulla (mf 54960); Liisa Poppius, Suur-Jämsän talojen isännät ja emännät 1539-1869. Suur-Jämsän historia I. 2. painos. Vammala 1989, s. 524, 555-556

[8] KA, Mil 413, Vuonna 1747 eron saaneiden luettelo, Perniö 16.11.1747 (mf 54959).

[9] KA, Mil 437b, Olof Broholm maaherra Lillienbergille syksyllä (mahdollisesti lokakuussa) 1759, liite 1.

[10] Emt. liite 1. Sotilaalle annettuun eläkekirjaan kuitattiin maksajan toimesta vastaanotettu eläke.

[11] KA, Mil 437b, Olof Broholm maaherra Lillienbergille syksyllä 1759, liite 2. Lövstan ruukki sijaitsee Uppsalan läänin pohjoisosassa Österlövstan pitäjässä.

[12] KA, Mil 437b, Olof Broholm maaherra Lillienbergille syksyllä 1759.

[13] KA, Mil 437b, Olof Broholm maaherra Lillienbergille syksyllä 1759, liite 3.

[14] Tässä mainittu Uppsalan läänin maaherra Johan Göran Lillienberg oli vuosina 1749-1757 Turun ja Porin läänin maaherrana.

[15] KA, Mil 437b, Maaherra Lillienberg maaherra Nordenskiöldille, Uppsala 7.11.1759.

[16] KA, Mil 437b, Maaherra Nordenskiöld eversti Petter von Törnelle, Helsinki 7.12.1759.

[17] Meddelande av Jan Olsson, Vallentuna. Olof Broholmiin liittyvät ruotsinpuoleiset tiedot on toimittanut Jan Olsson.

[18] Jan Olssonin tiedonannon mukaan mainitaan myös patronyyminimellä Ersdotter.

[19] KA, Mil 467a, Hans Roos eversti von Törnelle, Hauho 17.3.1757.

[20] KA, Mil 467a, Everstiluutnantti Palmstruck Juttilassa 2.1.1742.

[21] KA, Mil 467a, Kirkkoherra Martin Martinius Hauholla 17.3.1758.

[22] Ks mm Krigskollegii arkiv, Krigsmanshuskontoret DIId, kansio 15 (mf WA 1770); sama, DIIc, kansio 10 (mf WA 1768).

[23] KA, Mil 412A, Vuoden 1728 pääkatselmusrulla, aukeama 109 (mf 54960).

[24] KA, Mil 416, Everstiluutnantin komppanian tarkastuskatselmusrulla, Hauhon kirkonkylä 4.4 1750 (mf 55007).

[25] KA, Mil 416, Everstiluutnantin komppanian rekrytointirulla, Vesivehmaa 8.1.1742 (mf 55007).

[26] Sukututkimusseuran puhtaaksikirjoituttama Luopioisten kuolleitten ja haudattujen luettelo.

[27] Sukututkimusseuran puhtaaksikirjoituttama Luopioisten syntyneitten ja kastettujen luettelo.

[28] KA, Mil 412A, Vuoden 1728 pääkatselmusrulla, aukeama 189 (mf 54960).

[29] KA, Mil 416, Majurin komppanian tarkastuskatselmusrulla, Kurjala 2.4.1750 (mf 55007).

[30] KA, Mil 466, Johan Fröberg everstille, saapunut 16.3.1756.

[31] RSA, Krigskollegii arkiv, Krigsmanhuskontoret, D II c, kaniso 10, s. 577-578 (mf WA 768); sama, D II d, kansio 15, s. 530 (mf WA 1779).

[32] Hollolan kuolleitten ja haudattujen luettelo.

[33] KA, Mil 464b, Erik Stenroth everstille, Degerby 13.3.1749.

[34] KA, Mil 464b, Anders Boman everstille, Pakaa 25.2.1749.

[35] KA, Mil 464b, A. Wijkman Pakaassa 25.2.1749. Kyseessä ilmeisesti Sysmän komppanian luutnantti Fredrik Anders Wikman.

[36] KA, Mil 416, Vuoden 1734 tarkastuskatselmus (mf 55007).

[37] KA, Mil 419, Vuoden 1750 tarkastuskatselmusrulla, Vehniä ja Voipaala 14. ja 25.4.1750 (mf 55010).

[38] Hartolan rippikirja 1737-46, fol 117 ja rippikirja 1747-53, fol 104.

[39] KA, Mil 463. Johan Höökin ansioluettelo, Hollolan Iso-Sattiala 18.8.1745.

[40] KA, Mil 412A, Vuoden 1728 pääkatselmusrulla, aukeama 107 ja 138 (mf 54960).

[41] KA, Mil 416, Vuoden 1734 tarkastuskatselmusrullissa Everstiluutnantin komppanian kohdalla ylennys- ja siirtopäivänä mainitaan 19.10.1732, mutta Henkikomppanian kohdalla 3.4.1734 (mf 55007).

[42] KA, Mil 416, Everstiluutnantin komppanian tarkastuskatselmusrulla, Juttila 2.10.1734 (mf 55007).

[43] KA, Mil 416, Majurin koppanian tarkastuskatselmusrulla, Iso-Sattiala 6.10.1734 (mf 55007); Everstiluutnantin komppanian tarkastuskatselmusrulla, Pakaa 28.11.1735 (mf 55007); Wirilander 1953, s. 153.

[44] KA, Mil 412A, Vuoden 1728 pääkatselmusrulla.

[45] Kärkölän vihittyjen luettelo.

[46] Wirilander 1953, s. 153.

[47] KA, Mil 463, Johan Höök everstille, merkitty saapuneeksi 19.8.1745.

[48] KA, Mil 419, Vuoden 1750 tarkastuskatselmusrulla, Kurjala 2.4.1750 (mf 55010); Mil 413, Vuoden 1767 pääkatselmusrulla, Hämeenlinna 16.9.1767, s. 88 ja 230-231 (mf 54959); kts myös Wirilander 1953, s. 171.

[49] Viitasaaren kuolleitten luettelo.

[50] KA, Mil 463, Korpraali Johan Höökin ansioluettelo, Hollolan Iso-Sattiala 18.8.1745.

[51] Mm. Wirilander 1953, s. 153.

[52] KA, Mil 450, Didrik Baumanin ansioluettelo, Heinolan Tuusjärvi 13.1.1771.

[53] Emt Baumanin ansioluettelo.

[54] KA, Mil 412A, Vuoden 1728 pääkatselmusrulla, aukeama 532. Oli katselmuksen aikaan lomalla Tukholmassa (mf 54960); Mil 416, Asikkalan komppanian tarkastuskatselmusrulla, päivätty Kurhilassa 10.10.1734 (mf 55007).

[55] Wirilander 1953, s. 163-164.

[56] Asikkalan syntyneiden ja kastettujen luettelot.

[57] Heinolan pitäjän kuolleitten ja haudattujen luettelo.

[58] KA, Mil 412A, Vuoden 1728 pääkatselmusrulla, aukeamat 235, 238 ja 272 (mf 54960).

[59] KA, Mil 467a, Petter Hagmarckin ansioluettelo, Tarttila 24.11.1758. Vedevågin ruukki sijaitsee Vedevågjoen varrella 9 kilometriä Lindesbergin kaupungista kaakkoon.

[60] Emt. Hagmarckin oma ansioluettelo.

[61] Wirilander 1953, s. 155-157.

[62] KA, Mil 467a, Petter Hagmarck everstille syksyllä 1758 (?), päiväämätön. Päiväyksen osalta vrt. Hagmarckin ansioluettelo, emt.

[63] KA, Mil 467a, Petter Hagmarck everstille, päiväämätön, saapui 20.2.1759; Wirilander 1953, s. 158.

[64] Sääksmäen kirkonarkiston historiakirjat.

[65] Blomqvist 1990, s. 92, Tabell 3. Edellämainittujen eron saaneiden tai muuten tuntemattomalla tavalla vahvuudesta poistuneiden miesten lisäksi kyseisenä aikana poistui rullista 111 miestä kuoleman kautta.

Referat

Heikki Vuorimies: Några iakttagelser beträffande soldaterna i de svenska regementen som överfördes till Finland efter stora nordiska kriget

Efter stora nordiska krigets slut blev det aktuellt att överföra de återstående kraftigt decimerade finska regementena i Sverige till hemlandet. För att säkra försvaret av Finland utökades de finska regementena hösten 1721 före överförandet till hemlandet med manskap från fyra svenska regementen som samtidigt indrogs. De sju finska infanteriregementenas totala numerär var t.ex. vid denna tid endast cirka 1 800-1 900 man och då antalet svenska soldater som tillfördes dessa regementen uppgick till sammanlagt 2 327 man, innebar det en betydande förstärkning. Ur genealogisk synvinkel utgår truppen en synnerligen intressant emigrantgrupp som lämnat bestående spår i finländsk släkthistoria.

Största delen av männen torde ha återvänt till sina hemtrakter relativt snabbt, eftersom Tore Blomqvist - som tidigare undersökt frågan - konstaterat i sina beräkningar att 55 % av den nämnda styrkan antingen tog avsked från sin tjänst under det första årtiondet 1721-1730 eller annars försvann på okänt sätt. En verklig utmaning skulle vara att utreda i vilken omfattning minnen stannade kvar i Finland för gott, men det är redan en mycket arbetsdryg uppgift. Denna artikel tar fram dokument påträffade av en slump i Tavastehus infanteriregementes arkiv, som belyser de tidigare nämnda svenska soldaternas levnadsöden. Dessa män hade ursprungligen tillhört greve Hans von Fersens dragonregemente för ståndspersoner, men överfördes senare som förstärkning till Tavastehus infanteriregemente. Dokumenten har tillkommit då de huvudsakligen ålderstigna männen vänt sig till regementskommendören i hopp om pension eller andra fördelar. Materialet ger en god bild av manskapets levnadsöden och vissa fingervisningar om det pensionssystem som skapats för att trygga de gamla krigarnas sista år.

Handlingarna rörande rotesoldaten Olof Broholm visade sig vara högeligen intressanta. Efter att ända till år 1747 troget ha tjänat i Sysmä kompani vid Tavastehus infanteriregemente (rote nr 32 i Raidanlahti i Korpilax) beslöt Broholm efter några år som pensionär att återvända till sin födelsebygd. Eftersom något kyrkoarkiv för Korpilax inte längre existerar utgår Broholms resetillstånd och de petitionsskrivelser med bilagor rörande icke erhållen pension som sedermera efter åtta år insändes ett unikt material kring denne soldat. Broholms återkomst och det faktum att han fortfarande var i livet, torde ha varit en stor överraskning för hustrun - som han gift sig med år 1717 - och de två vuxna barnen. De hade ju inte hört av honom på över 30 år.

Andra krigare som lyfts fram i artikeln är rotesoldaterna Hans Roos - ursprungligen från Västmanland - och Johan Fröberg från Närke, korpral Anders Boman från Uppland, furir Johan Höök från Stockholm, sergeant Didrik Bauman från Östergötland och fältväbel Petter Hagmarck från Örebro.

Genos 70(1999), s. 3-14, 64

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1999 hakemisto | Vuosikertahakemisto