[ Artikkelin loppu ]
Tiedonantoja - Meddelanden
Seppo Sippu on tehnyt tunnollista työtä selvitellessään Toikkien sukua. Hänellä on samat havainnot, jotka aikanaan tein Sippolan Toikkia tutkiessani. Pientä hämminkiä on herättänyt hänen ehdottomalla varmuudella tehdyt johtopäätöksensä Jaakko Juhonpojan syntyperästä. Sippolassa oli Jaakko Juhonpoika ja Summassa toinen. Sippolan Jaakon myöhempiä vaiheita ei käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella pysty varmuudella todentamaan, joka tapauksessa hän syntyi 1780. Summan Jaakko puolestaan syntyi 1786. Kymenlaaksossa kulki 13 vuoden ajan pelkkä Jaakko Juhonpoika, ilman syntymäaikaa tai sukunimeä. Säkkijärven Laihajärvelle tulee 1817 Jaakko Juhonpoika, ja hänellä on syntymäaika 1780. Hieman myöhemmin hän ottaa sukunimen Toikander, suunnilleen samoihin kuin hänen olettamani veljet Sippolassa. Jos pappi on laittanut syntymäajan arviostaan, niin se sattuu olemaan juuri Sippolan Jaakon syntymäaika.
Tämä Säkkijärven Jaakko poikkesi edukseen useimmasta aikalaisestaan: hänellä oli ammatti ja sukunimi, eikä hän kirkon arvion mukaan ollut hengenlahjoiltaan vähäisempi, josta todisteena hyvät ristit rippikirjassa. Voidaanko olettaa, että 31-vuotias mies tehtäisiin 37-vuotiaaksi, tämän sitä edes myöhemmin korjaamatta.
Tätä syntyperäkysymystä emme pysty tämän hetkisten tietojen valossa varmuudella todentamaan. Se jää olettamusten varaan, kuten usein historiantutkimuksessa tapahtuu, valitettavasti.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1999 hakemisto | Vuosikertahakemisto