[ Artikkelin loppu ]
Tiedonantoja - Meddelanden
Genoksen numerossa 1999:4 (s. 189-193) julkaistu Juhani Nuoton artikkeli "Oliko Aleksis Kiven isoisä sittenkin Adlercreutz?" on herättänyt vilkasta keskustelua. Nuoton lähtökohtana ovat olleet tohtori Jaakko Puokan kirjassaan Paloon Stenvallit (1979) esittämät ajatukset Aleksis Stenvallin isänisästä, joka olisi ollut Raalan ja Siuntion kartanoiden omistaja, laamanni Carl Henrik Adlercreutz (1772-1832), eikä räätäli-merimies Anders Johan Stenvall (1769-1840).
Artikkelissaan Nuotto jättää mainitsematta, miten Puokan esittämiin väitteisiin aikanaan reagoitiin sukututkijoiden ja kirjallisuudentutkijoiden parissa. Suomen Sukututkimusseurassakin aikanaan aktiivisesti toiminut Helsingin Sanomien kirjallisuusarvostelija maisteri Aarno Tertti ei alkuunkaan uskonut Puokan laajaan indisiotodisteiden rakennelmaan, jonka mukaan laamanni C. H. Adlercreutz olisi ollut Aleksis Kiven isän Eerik Johan Stenvallin (1798-1866) isä. Helsingin Sanomissa julkaistussa arvostelussaan Tertti totesi, ettei arkisissa asiakirjoissa ollut ainuttakaan viittausta Kiven Adlercreutz-sukuperään.[1] Uudessa Suomessa tohtori (nyk. estetiikan professori) Yrjö Sepänmaa puolestaan ihmetteli, velvoittiko biologinen sukulaisuus vielä sukupolven ylikin pitämään huolta Adlercreutzin äpäräpojan lapsista.[2]
Karjalaisessa julkaistussa arviossaan silloinen apulaisprofessori (nyk. kirjallisuuden professori) Hannes Sihvo piti Puokan väitteitä ällistyttävinä - mutta ei suinkaan Adlercreutz-kytkennän vuoksi. Sihvo ei voinut yhtyä Puokan näkemykseen matalamielisestä Kiven-ketkusta, joka vain vippasi, valehteli, ryyppäsi ja eleli herraskaisesti oletettua sukuperäänsä hyväksikäyttäen. Sihvon mielestä Puokan kirjan heikkous oli siinä, että Adlercreutz-verkosto Kiven ympärillä jäi niin hataraksi ja yksisilmäiseksi, että mahdollisesti oikeakin teoria oli helppo upottaa.[3]
Nuotolta on myös jäänyt mainitsematta, millaisen kulttuurikiistan Veijo Meri sai aikanaan aikaan kirjallaan Aleksis Stenvallin elämä (1973). Meri viittasi Nurmijärvellä liikkuneisiin kertomuksiin Kiven sukuperästä ja Adlercreutzien luomaan sosiaaliseen turvaverkostoon, jonka piirissä Aleksis Stenvall ja hänen veljensä olivat. Tuekseen Meri sai kirjailija-kääntäjä Caius Kajannin, joka oli jo aikaisemmin kannattanut Adlercreutz-selitystä. Samaan aikaan Parnassossa ja Virittäjässä käydyn Kivi-keskustelun yhtenä juonteena olivat Nurmijärvellä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa esitetyt paikallistarinat ja muistitieto Kiven sukuperästä. Keskusteluun osallistuivat kirja-arvosteluissaan ja vastineissaan Eino S. Repo, Yrjö Sepänmaa ja Tuomas Tarkiainen, jotka kaikki pohtivat Nurmijärvi-kertomusten uskottavuutta. Toiset uskoivat ja toiset epäilivät - selvyyttä Kiven aateliselle sukuperälle ei kuitenkaan saatu.[4]
Keskustelu jatkui pienen tauon jälkeen 1980-luvun alussa. Silloinen kirjallisuuden apulaisprofessori, myöhempi professori Kai Laitinen katsoi, ettei Kiven aatelisesta sukuperästä voitu saavuttaa mitään yksimielisyyttä. Kaikki yliampuvat ja liioitellut teoriat tulisivat Laitisen mukaan jauhautumaan aikaa myöten omaan mahdottomuuteensa.[5] Jyrkimmin Kajannin, Meren ja Puokan kantoja vastusti kirjallisuuden tutkija Esko Rahikainen, joka 1980-luvulla julkaisi Kivestä kaksi kirjaakin ja veti asian myös iltapäivälehtien palstoille.[6]
Mitä uutta Nuotto sitten väitteensä tueksi esittää? Valitettavasti ei mitään sellaista, mitä aikaisempi tutkimus ei olisi jo tiennyt. Vahvin argumentti Kiven aatelista sukuperää vastaan on edelleen professori Yrjö Blomstedtin laatima Aleksis Kiven esipolvia käsittelevä Genoksen artikkeli. Siinä kirkonkirjamerkintöjen ristiriita Kiven isän Eerik Johan Stenvallin kohdalla on selkeästi ilmaistu tuomalla esiin Nurmijärven syntyneiden luettelon sekä Helsingin lastenkirjan ja Nurmijärven lasten- ja rippikirjan väliset erot. Puokan, Meren ja Kajannin argumenteista varmasti perillä ollut Blomstedt ei kuitenkaan voinut toisen käden lähteiden perusteella hyväksyä laamanni Adlercreutzin isyyttä. Blomstedt onkin esittänyt Kiven isänpuolen sukujohdon niin, että hänen isänisänsä oli räätäli ja matruusi Anders Johan Stenvall (1769-1840) eikä laamanni C. H. Adlercreutz. - Intuitioon, kerrostuneeseen muistitietoon tai paikallistarinoihin perustuvalle argumentaatiolle Blomstedt ei antanut esipolvitutkimuksessaan minkäänlaista sijaa.[7]
Professori Hannes Sihvo kysyy kirjoittamassaan Kansallisbiografian Kivi-elämäkerrassa, miten Kiven aatelinen sukuperä vaikuttaisi hänen kirjallisen tuotantonsa tulkintoihin? Kysymys on olennainen, koska "tuskin yhdenkään muun suomalaisen kirjailijan kohdalla on sekä biografisten ja historiallisten seikkojen että itse teosten välillä nähty ja etsitty niin likeistä yhteyttä kuin Kiven", kuten Sihvo kirjoittaa. Puokan teoria onkin ainoa aikaisemmista poikkeava näkökulma, joka itse asiassa avaa huikaisevat näköalat Kiven elämän, persoonallisuuden ja tuotannon uudelleen tulkinnalle. Mahdollinen adlercreutzilainen sukuperä ei hetkauta Aleksis Kiven suuruutta kirjailijana mihinkään suuntaan.[8]
Viitteet
[1] Aarno Tertti, Räätäli, merimies ja kartanonherra, Naivistinen taulu. HS 28.10. 1979.
[2] Yrjö Sepänmaa, Aleksis Stenvall aatelissukua? Karhun veljenpojat. US 14.10. 1979.
[3] Hannes Sihvo, Oliko Kivi puoliksi siniverinen - tai kerjuri ja ruikuttaja?, Karjalainen 21.10.1979.
[4] Eino S. Repo, Stenvall ja Meri. Parnasso 1974:8, s. 470-475; Tuomas Tarkiainen, Kivi-tutkimus ja muistitieto. Parnasso 1975:2, s. 129-131; Eino S. Repo, Edellisen johdosta (vastaus Tarkiaiselle). Parnasso 1975:2, s. 131; Yrjö Sepänmaa, Kivi-renessanssi. Virittäjä 1975:3, s. 305-318.
[5] Kai Laitinen, Tutkijat ja Kivi. US 3.10.1981.
[6] Ks. esim. IS 6.10.1984.
[7] Yrjö Blomstedt, Aleksis Kiven esivanhemmat. Genos 1984, s. 137-144.
[8] Hannes Sihvo, Kivi, Aleksis (1834-1872), http:// www.kansallisbiografia.fi
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 2000 hakemisto | Vuosikertahakemisto