|
Lauantaina 11.4.2009
Tämä verkkopäiväkirjani alkaa kristillisen historian synkimmällä hetkellä, pitkänperjantain yönä. Kuoleman yönä. Vastakkainasettelua, riitelyä ja poliittista peliä on seurannut tuomio, täytäntöönpano ja – hiljaisuus. Kristillisen historian nollapiste.
Minun esi-isäni ja esiäitini ovat olleet kristittyjä ainakin niin kauan kuin lähteet tietävät kertoa. He ovat hiljentyneet tällä samalla hetkellä ja saman sanoman äärellä, kukin vakaumuksensa, aikansa ja ympäristönsä mukaisesti. Tällaisilla hetkillä on helppo tuntea se sukupolvien ketju, joka ulottuu silminkantamattomiin taaksepäin, lakeuden taivaan taakse. Tällaisella hetkellä on helppo olla pieni ihminen kaiken suuren keskellä.
Saatoin joulun alla hautaan isoisäni, viimeisen isovanhempani. Yksi aikakausi minun henkilökohtaisesta elämänhistoriastani päättyi. Elämän ketju katkesi, tullakseen kerran jälleen ehyeksi kuoleman, menneiden sukupolvien ketjuksi.
Sukututkimus on täynnä kuolemaa, täynnä kesken jäänyttä elämää, sairautta ja hätää. Kaikki ne uusien ja taas uusien sukupolvien toiveet, kaikki ilot ja surut – poissa ikuisesti, muistamattomissa.
Tai ei ehkä kuitenkaan kokonaan poissa. Muistitietomme on kovin rajallista ja historialliset lähteet monin tavoin puutteellisia ja virheellisiä. Silti ne kantavat jälkiä niistä, jotka kerran olivat, muistoa.
Oman sukututkimuksen perimmäisiä tarkoituksia on itsensä asettaminen sukupolvien ketjuun: muistaminen ja ymmärtäminen. Sen muistaminen ja ymmärtäminen, että itselle annettujen vuosien tärkein tarkoitus on elää, elää joka päivä ja joka hetki.
Silloin menneiden sukupolvien kuolema voikin olla meidän elämämme.
Ja silloin, silloin koittaa pääsiäisaamu.
Teppo Ylitalo
|
Teppo Ylitalo (Lapua) on filosofian maisteri ja intendentti sekä Suomen Sukututkimusseuran hallituksen ja työvaliokunnan jäsen.