Suomen Sukututkimusseuran esimiehen tervehdys Sukututkimuspäiville
Tervetuloa 31. Valtakunnallisille Sukututkimuspäiville Lapualle!
Pohjanmaa on ylettynyt historiansa aikana Satakunnan pohjoisrajalta aina Kemijokilaaksoon Lapin rajoille. Vahvaan ja laajaan maakuntaan kuuluu neljä maakunnallista identiteettiä: rannikkoseudun ruotsinkieliset, eteläpohjalaisuus, keskipohjalaisuus ja pohjoispohjalaisuus. Monet vaikeat ajat Suomessa ovat saaneet yhdistämään voimat yhteiseksi maakuntahengeksi.
Pohjalaisille ja heidän kulttuurilleen ja ajatuksille ovat tärkeinä satamapaikkoina olleet maakunnan rannikkokaupungit Kristiinankaupungista Ouluun. Pohjalaiskaupunkien kautta on tullut uusia aatteita ja oppeja, mutta myös aineellista hyvinvointia. Satamakaupungit ovat olleet myös monen lähtöpaikka maailmalle.
Maakunnan vauraus on mahdollistanut aktiivisen yhteiskunnallisen osallistumisen. Asioihin on otettu kantaa monen vuosisadan ajan ja tarpeen vaatiessa lähdetty sotajalallekin maakunnan tai Suomen puolesta.
Suomalainen sukututkimus on käynyt viime vuosina ja käy myös tulevina vuosina kohtalon kamppailuja. Useat jo tehdyt ja tulevat lakiuudistukset heikentävät sukututkijoiden etuja varsinkin tietojen saatavuuden osalta.
Suomen Sukututkimusseura on sukututkijoiden edunvalvontajärjestö, joka ajaa sukututkijoiden etua Suomessa. Seuran jäsenyydellä voit tukea ja vaikuttaa tuleviin oikeuksiisi sukututkijana Suomessa.
Ilman laajaa ja vahvaa jäsenpohjaa Suomen Sukututkimusseuralla on vähäisemmät mahdollisuudet toimia politiikan ja byrokratian rattaissa edistämässä sukututkijoiden etua.
Sukututkijat! Nyt tarvitaan sitä kuulua pohjalaista maakuntahenkeä ja joukkovoimaa ympäri Suomenmaan.
Markku Kuorilehto
Suomen Sukututkimusseuran esimies
.