Laki sukunimestä


N:o 328/1920

Laki

sukunimestä.

Annettu Helsingissä, 23 päivänä joulukuuta 1920.

------------------

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:

1 LUKU.

Sukunimen ottaminen.

1 §.

Jokaisella Suomen kansalaisella tulee olla määrätty sukunimi.

2 §.

Se, jolla ei ole sukunimeä, olkoon velvollinen yhden vuoden kuluessa tämän lain voimaan tulemisesta sukunimen ottamaan.

3 §.

Siinä tarkoituksessa, kuin 2 §:ssä säädetään, tulee sen, jolla ei ole sukunimeä, ilmoittaa valitsemansa nimi asianomaiselle papille siinä seurakunnassa, jossa hän on kirkonkirjoihin merkitty.

Jos pappi katsoo, ettei ilmoitettua nimeä, noudattaen sukunimen muuttamisesta 9 §:ssä säädettyjä perusteita, voida hyväksyä, hyljätköön hakemuksen ja antakoon siitä hakijalle todistuksen sekä kehoittakoon häntä ilmoittamaan toisen nimen. Sitä ennen hankkikoon pappi, jos katsoo sen tarpeelliseksi, asiasta kunnallislautakunnan tai maistraatin lausunnon.

Kun nimi on hyväksytty, merkittäköön se kirkonkirjaan.

4 §.

Jollei se, jolla ei ole sukunimeä, ole säädetyn ajan kuluessa täyttänyt, mitä edellä tässä laissa säädetään, tulee papin, hankittuaan asiasta lausunnon kunnallislautakunnalta tai maistraatilta, merkitä kirkonkirjaan hänen sukunimekseen sen talon, torpan tai muun asumuksen nimi, jota hän hallitsee, tahi se sukunimeä vastaava nimi, jolla hänet muuten paikkakunnalla tunnetaan ja jota vastaan ei 9 §:n säännöksen nojalla ole tiettyä estettä, taikka, milloin näitä periaatteita ei voida sovelluttaa, nimi, jonka pappi katsoo soveliaaksi. Tässä mainitusta toimenpiteestä on papin kruununpalvelijan kautta annettava sukunimen saaneelle todistus.

5 §.

Jos hakemus ilmoitetun sukunimen hyväksymisestä on hyljätty, olkoon hakijalla oikeus valittaa toimenpiteestä läänin maaherralle kuudenkymmenen päivän kuluessa sen jälkeen kuin hän on siitä saanut tiedon. Samanlainen valitusoikeus olkoon sillä, joka on saanut sukunimen, jota hän ei ole itselleen valinnut.

Maaherran päätökseen saa 1 momentissa mainittu valittaja hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta kuudenkymmenen päivän kuluessa tiedon saatuaan.

6 §.

Kun sukunimi on merkitty kirkonkirjaan, on siitä kuulutettava seurakunnan kirkoissa ja kunnanvaltuuston ilmoitustaululla.

7 §.

Jos joku luulee toisen laittomasti saaneen hänen sukunimensä, olkoon hänellä oikeus yhden vuoden kuluessa sen jälkeen kuin on siitä saanut tiedon, ajaa tuomioistuimessa kannetta toimenpiteen kumoamisesta. Ellei kannetta ole nostettu viiden vuoden kuluessa siitä, kuin sukunimi on merkitty kirkonkirjaan, olkoon tässä pykälässä mainittu kanneoikeus rauennut.

II LUKU.

Sukunimen muuttaminen.

8 §.

Jos joku, jolla on kirkonkirjaan merkitty sukunimi, tahtoo sen muuttaa, tehköön kirjallisen hakemuksen uuden sukunimen hyväksymisestä sen läänin maaherralle, jossa hän on kirkonkirjoissa. Hakemukseen on liitettävä papintodistus, joka osoittaa hakijan täydellisen nimen, syntymäpäivän ja perhesuhteet.

9 §.

Hakemukseen sukunimen muuttamisesta älköön suostuttako, jos on kysymys

vähemmän tavallisen sukunimen muuttamisesta sellaiseksi, joka on yleisesti käytännössä, älköönkä myöskään, jos uusi nimi tiettävästi on toisella suvulla, ellei niin ole, että hakija tahi hänen esi-isänsä ovat nimeä aikaisemmin laillisesti käyttäneet ja muutoksen sen vuoksi tahi muusta pätevästä syystä harkitaan olevan sallittava. Älköön myöskään hyväksyttäkö uutta sukunimeä, joka on kielenvastainen tahi sopimaton.

10 §.

Maaherran päätöksestä, jolla hakemus sukunimen muuttamisesta on hyljätty, saa valittaa niinkuin 5 §:n 2 momentissa on sanottu.

11 §.

Kun maaherra on hyväksynyt uuden sukunimen, on hakijan, ennenkuin uutta sukunimeä saa käyttää, kuulutettava hyväksymisestä virallisissa lehdissä ja jossakin paikkakunnalla leviävässä sanomalehdessä sekä ilmoitettava sukunimi asianomaisen seurakunnan kirkonkirjaan merkittäväksi. Ellei näin tapahdu yhden vuoden kuluessa sen jälkeen kuin maaherran päätös annettiin, on hyväksyminen katsottava rauenneen.

12 §.

Jos joku luulee toisen vastoin 9 §:n säännöksiä saaneen hänen sukunimensä, olkoon laki niinkuin 7 §:ssä sanotaan.

III LUKU.

Erityisiä säännöksiä.

13 §.

Kun isä tahi äiti, joka on lastensa holhooja, tämän lain 1 luvun mukaan ottaa tahi saa sukunimen, olkoon tämä myöskin lasten nimi, ellei hakemusta sukunimestä tehtäessä ole lapsille toista nimeä varattu. Sama olkoon laki, jos isä tahi aviottoman lapsen äiti, joiden holhouksen alaiset heidän alaikäiset lapsensa ovat, muuttaa sukunimensä.

Muissa kuin edellisessä momentissa mainituissa tapauksissa tehköön holhooja alaikäisen tai mielisairaan puolesta 1 luvussa säädetyn hakemuksen. Holhooja olkoon myöskin oikeutettu alaikäisen tai mielisairaan puolesta tekemään hakemuksen sukunimen muuttamisesta, kun holhotin suku tai perhe muuttaa nimensä tahi sellaiseen hakemukseen muuten on erikoista syytä. Alaikäistä, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on holhoojansa tässä momentissa mainitusta hakemuksesta kuulustettava, kun se voipi sopivasti ja ilman ajanhukkaa tapahtua.

14 §.

Tämän lain säännökset eivät vaikuta siihen, mitä yleisen lain mukaan on voimassa naidun naisen oikeudesta miehensä sukunimen käyttämiseen.

Nainen, joka on miehestään laillisessa erossa, olkoon yhä oikeutettu käyttämään miehen nimeä, jos sopimus siitä avioeron yhteydessä on hänen ja miehen välillä tehty, tahi jos hän erityisen määräyksen tahi sopimuksen mukaan kasvattaa heidän aviolapsiansa, niin myös jos syy avioeroon on ollut miehen. Muissa tapauksissa ottakoon eron saanut nainen takaisin ja merkityttäköön kirkonkirjaan sen sukunimen, joka hänellä ennen avioliittoa oli.

Eron saanut nainen, joka tämän lain astuessa voimaan käyttää miehen nimeä, olkoon yhä oikeutettu sitä käyttämään.

15 §.

Tämän lain säännöksiä sukunimen merkitsemisestä kirkonkirjaan ja muista toimista, joihin papin on ryhdyttävä asioissa, mistä tässä laissa säädetään, on vastaavasti sovellutettava sekä eriuskolaisseurakunnan jäsenluetteloon ja johtajaan että myöskin siviilirekisteriin ja siviilirekisteriviranomaiseen.

16 §.

Joka ilman asianmukaista hyväksymistä ottaa sukunimen tahi muuttaa sukunimensä, rangaistakoon sakolla.

Oikeus voi kieltää sen, joka oikeudettomasti käyttää sukunimeä, sitä edelleen käyttämästä.

17 §.

Tarkempia säännöksiä tämän lain toimeenpanemisesta annetaan asetuksella.

18 §.

Tämä laki tulee voimaan tammikuun 1 päivänä 1921.

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Helsingissä, 23 päivänä joulukuuta 1920.

Tasavallan Presidentti
K. J. STÅHLBERG

Oikeusministeri Otto Hjalmar Granfelt