Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Huomioita suomalaisen persoonallisen nimistön alalta

Ralf Saxén

I.

Tunnettua on että suomalaisessa nimistössä löytyy paljon muista kielistä lainatuita nimiä; eikä tämä koske ainoastaan nykyään käytetyitä nimiä, vaan myös vanhempaa, vieläpä pakanuudenkin aikuista nimistöä. Ja luultavaa on että vastainen tutkimus tulee osottamaan, että jo siihen aikaan, jolloin suomalaiset joutuivat liettualaisten, vanhojen germaanilaisten ja slaavilaisten kansojen vaikutuksen alaisiksi, nimistöönkin tuli paljo vieraita aineksia. - Seuraavassa tahdon luetella muutamia suomalaisia nimiä, jotka nähtävästi ovat germaanilaista alkuperää. Useimmat ovat kuitenkin verrattain myöhään lainatuita, ainoastaan muutamat näyttävät taantuvan yhteisskandinaavilaisiin muotoihin.

Anttia pidetään tavallisesti ruots. Anders nimen suomalaisena vastineena; vaan tästä se ei ole voinut suorastaan lähteä (huom. esim. pitkä tt); on siis luultavaa että se on lainattu jostakin jokapäiväisestä lyhennysmuodosta. Ja sellaisena käytetään Ruotsissa ja Suomessakin usein Ante (ks. esim. Nordlinder, Svenska Landsmålen VI, 3 s.3; H. o. E., Sv. Landsm. IX, 1 s. 12; Freudenthal, Nyländska mans o. kvinnonamn, s. 5), josta säännöllisesti saadaan suom. Antti.

Tällaisista jokapäiväisistä lyhennys- ja hyväilymuodoista on moni muukin suomalainen nimi lähtenyt. Sellaisia ovat s. Kitta1 (vrt. r. Kitta l. Tjitta = Kristiina), s. Iiska2 (r Isk, Iisk, Isken, Nordlinder, Sv. Landsm. VI, 3 s. 4), s. Jussi (mr. Jusse, < Iöan = Johannes, ks. Noreen, Altschw. gr. § 112)3, s. Matti (r. Matt, Matte < Mathias: Freudenthal, Nyl. mans o, kvinnonamn).

Luultavasti edellyttää usea seuraavistakin nimistä ruotsalaisia lyhennys- tai hyväilymuotoja, mutta koska se ei niissä ole yhtä silmäänpistävää, tahdon vaan huomauttaa vastaavia ruotsalaisia nimimuotoja.

S. Hintsa < r. Hinsse. Hinse, Hinze (vrt. Nordlinder, Sv. Landsm. VI, 3 s. 3). S. Yrjänä ja Yrjö < r. Yrjan (> nr. Örjan) < Iurian; ks. Noreen, Altschw. gr. §. 100.

S. Junnu < mr. Iunne (Iune), ks. Lundgren s. 139.

Heikki nimelläkin on vastineensa keskiaikaisissa asiakirjoissa: Heike, Heiki, Heyki, Heiche, jonka tähden on mahdollista, että se on lainattu niistä. Mutta koska kaikki yllämainitut keskiaikuiset muodot ovat Suomesta saatuja (ks. Lundgren, Sv. Lm. X, 6 s. 98), pidän luultavampana, että mainitut muodot ovat suomalaista alkuperää (suom. Heikki tietysti alkujaan = r. Henrik , tai saks. Heinrich). Grubb (Praenomina sveogothica; vanhin ruotsalainen nimikirja, vuodelta 1675) mainitsee myös nimen Häke, josta sanoo: "ett finskt nampn för Hindrich". Tämä on sitä todenmukaisempaa, kun Henrik t. Hindrik Suomen ruotsalaisissa murteissa (ainakin Uudellamaalla) tavallisesti lyhennetään Hinku-muotoiseksi (Freudenthal, Nyländska mans o. kvinnonamn under medeltiden, s. 28). Tästä kenties s. Hinkka (Vrt. Forsman, m. p., s. 80).

S. Juti (josta vähennysmuoto Judikka t. Jutikka) < mr. Ludde, ludhe (vrt. myös Iut, Iute). Ks. Lundgren, Sv. Landm. X, 6, s. 139 ja Forsman, Pak. nim., s. 77. Samaa alkuperää ovat myöskin seuraavat vanhoissa asiakirjoissa (v. Hausen, Bidrag till Finlands historia I) esiintyvät nimet: Jusse Jutta v. 1483 (s. 78), Jusse Jutte v. 1486 (s. 80), Juss Juttan (kahdesti v. 1486; s. 81). Vrt. myös Jutonpaasi (Sysmä, v. 1465; s. 86); Juttila (Tuuloksessa v. 1502; s. 49), Juttela 1478 (s. 51).

S. Asta (naisnimi, sukunimi Astala ylioppilasluettelossa 1897). Forsman (Pak. nim. s. 74) arvelee tätä nimeä alkuperäiseksi. Niin ei kuitenkaan liene laita, sillä ruotsinkielessäkin löytyy sekä naisnimi Asta että miehennimi Aste (vrt. Eichhorn, Den svenska namnboken; Lundgren Sv: Landsm. X, 6, s. 19).

S. Kalla nimeä Forsman m. p. ei myöskään usko lainatuksi ruots. arkimuodosta Kalle, koska tämä muka "lienee Suomessa uudempien aikojen ilmiöitä". Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Kallan, Kalle ovat vanhoja muinaisruotsalaisia nimiä (Lundgren, Sv. Landsm. X, 6, s. 145 s.). Muin.-tanskassakin oli nimi Kalli (sukunnimenä Ikaalisissa) ja jo riimukirjoituksissa tavataan muoto kal, joka Buggen mukaan (Runverser, s. 82, Antiqvarisk tidskrift X) on luettsva Kall (= Karl) Vrt. Kalle: Kalli: Kallu: Kalla = Heicke: Heikki: Heikku: Heikka.

Puhuessaan persoonallisnimistön ja kansallisomituisuuksien keskinäisestä suhteesta Forsman (m, p , s. 245) johtaa nimen Lalli, Lallo lapsen "ilmanaikaisesta lallatuksesta". Tämänkin suhteen pysyn epäilevällä kannalla, vaikken vsrmuudella tahdo väittää nimeä lainatuksi. On kuitenkin huomattava että Grubbilla tavataan miehrnimi Lalle ja Lundgren (m. p. s, 164) mainitsee muin.-ruots. nimen Lale (muin. tansk. Lali), jotka kuitenkin lienevät eri nimiä. Lale sanasta voisi kyllä korottomassa asemassa (esim. Lale Svénsson) syntyä Lalle, mutta siinä tapauksessa ei tämä muoto voisi olla niin vanha, että saisimme olettaa Lalli nimen siitä lainatuksi. Olisikohan Grubbin mainitsema Lalle suomalainen laina?

S. Leko (Forsman, s. 74),vrt. mr. Lek. Leko. mt. Leko (Lundgren, s. 165). Tätä vastaan voi kumminkin huomauttaa, että r. Lek luultavasti edellyttää vanhempaa muotoa Leik (vrt. muin. norj. Laeik), jolloin välttämättömästi odottaisimme suomalaista Leiko, vieläpä Leikko, sillä laina olisi jotensakin vanha (vrt. s. leikki ja r. lek). Sitä vastoin voisi Laiko t. Laikko (kylä Kokemäellä), joka v. 1362 kirjoitettiin Leyko (Åbo domkyrkas svartbok), lähteä vielä vanhemmasta muodosta tätä nimeä.

Ruotsalaista alkuperää on luultavasti myöskin vielä Pohjanmaalla käytetty miehen nimi Penna, joka ennen näyttää olleen sangen yleinen (ks. Forsman 74 s.). Se nimittäin nähtävästi johtuu muin.-ruotsalaisesta nimestä Benni, Benne, Benno, jotka Lundgren'in mukaan (m. p. s. 41) ovat lyhennettyjä muotoja nimestä Benedictus. (Pohjois-Savossa ja Itä-Pohjanmaalla Penna kumminkin nykyään on = Benjamin. Siihen nähden että nimeä ennen käytettiin Hämeessä ja Karjalassakin, näyttää siltä kuin laina olisi kutakuinkin vanha. - Benne nimestä löytyy myöskin rinnakkaismuoto Baenne, joka luultavasti -.päättäen suomalaisesta muodosta Pännäinen on säilynyt paikannimessa, Bennäs (Pietarsaarella).

S. Lippa, Lippo (Forsman s. (77) mr. Libbe (Lundgren s. 166). S. Lieppo ja Liippo sitä vastoin lienevät aivan eri nimiä. Epävarmalta näyttää niin ikään, voiko s. Kapu, johtua mr. Kabbe'sta, konsonantismi kun jää epäselväksi. Paralleleja voi kuitenkin mainita; vrt. esim. Potila = Boddeby (Laihialla;< mr. miehennimi Bodde: Lundgren, s. 29).

S. Heino nimestä Forsman (s. 80) arvelee, että se alkujaan on suomalainen, mutta että se sitten on saanut uutta elinvoimaa saks. Heine nimen kautta. Tämäkin tietysti . saattaa olla mahdollista, mutta emme mielestäni ole oikeutetut tällaiseen johtopäätökseen ainoastaan siitä syystä, että se keskiajalla oli laajalla alueella tavallinen nimi. Laina on sitä todennäköisempi, kun nimi saksalaisissa murteissa oli hyvin tavallinen ja käytettiin Ruotsissakin: Hene. Heine (Lundgren, s. 99). Suom. muodot Heini ja Heino suhteutuvat toisiinsa kuin esim. Ahti ja Ahto, Vilkki ja Vilkko, Lalli ja Lallo. y.m. ei siis tarvitse pitää niitä eri niminä. Forsmanin (s. 80) mainitsema Hentto (miehennimi Karjajalassa 1500-luvulla) voisi sekin olla alkujaan ruotsalainen,vrt.mr. Haente (Lundgren s. 120); mutta koska tämä nimi on saatu vaan Suomesta, niin voipi olla mahdollista, että tuo Haente (Olof Hentisson) onkin suomalainen nimi.

Hyvin vanha laina on miehennimi Hakeni, jos kohta se ei ole missään tekemisissä Hako nimen kanssa (Forsman s. 80). Se epäilemättä johtuu muin.-skandinaavilaisesta muodosta Haguni (m.-ys. Haguno), josta isl. Hogne, mr. Høgne ja Hagne4. (Ks. tästä nimestä: Bugge, Bidrag til den ældste skaldedigtnings historia, ss. 16, 25, 158; Noreen, Aisl. gr.5 § 78 muist., Lundgren, ss. 90, 123). Laina on siis vanhempi kuin u-äännemukaus skandinaavilaisissa kielissä. - Toisintomuoto Hakuli suhteutuu tähän niinkuin esim. kumppali: kumppani.

Vanhanlainen laina on myöskin kansantarinoissa esiintyvä nimi Harinka (Forsman, s. 154, 193), sama nimi kuin riimukirjoituksissa säilynyt muin.skand. Hariŋa (ks. Noreen, Aisl. gr.5, §§ 119, 332 anm.; anh. 31). Nimi on siis lainattu siihen aikaan, jolloin skandinaavilaisissa kielissä svarabhakti-vokaali a oli olemassa muutamien konsonanttiyhtymien välillä. - Voisi tosin ajatella, että Harinka olisi nkamuodostus nimeä Hari, samoin kuin esim. Himanka: Hima. Ks. Forsman s. 294. Samaten voisi s. Aninka johtua jostakin nyt kadonneesta Ani nimestä (vrt. mr. Ane t. Ani). Mutta m.-sk. Hariŋa ja s. Harinka ovat kuitenkin muodoltaan niin yhtäläisiä, että skandinaavilaista alkuperää tässä tapauksessa tuskin voi epäillä. Sitä paitse pidän mahdollisena, että Hari, Hara nimetkin ovat sieltä päin saatuja. Olen Tampereen reaalilyseon vuosikertomuksessa 1896 koettanut näyttää toteen, että pitäjännimi Harjavalta olisi vanha skandinaavilainen miehennimi (= nyk. Harald). Samaa alkuperää ovat kenties myöskin Forsman'in (s. 152) mainitsemat Haravalta, Haravalti, ja näistä on sitten saatu lyhennysmuodot Hara. Hari5, joista sitten taas muitten nimisarjojen analogian mukaan Harappa, Harittu (vrt. esim. Iha, Ihappa, Ihattu).

Pohjolan emännän toisintonimi Ilpotar, joka on saatu yhdestä Päivölän virren kappaleesta, voi sekin olla germaaniainen laina. Nimi edellyttää tietysti miehennimeä Ilpo, joka on säilynyt samassa Päivölän virren kappaleessa mainitussa paikannimessä Ilpola. Tätä Ilpo-nimeä näyttää vastaavan m.-ys. Ilbo, joka Ilve. Ihvo-muotoisena tavataan Ruotsissakin keskiajalla (Lundgren, s. 126). Tästä myöhemmästä ruotsalaisesta muodosta ovat kenties pn. Ilvola (kansansaduissa) sekä sukunimi Ilvonen lähteneet.6

S. Herlevi (paikan- ja sukunimi); on tietysti ennen ollut miehennimenä kuten muin.-ruotsissakin, josta se on saatu. Vrt. mr. Haerlef (Lundgren, s. 121).

Jo mainitussa nimikirjassaan Grubb luettelee joukon hänen mielestään ulkomaalaisiakin nimiä: tanskalaisia, englantilaisia, ranskalaisia y.m. vieläpä muutamia suomalaisiakin. Niitten joukossa on Sefredh ja Sippe ("för Sefredh"). Nimi on tietysti germaanilainen, mutta näyttää todellakin keskiajalla olleen sangen yleinen Suomessa. (Ks. Freudenthal, Nyländska mans och kvinnonamn, s. 46). Tuo lyhennysmuoto Sippe on nähtävästi sama nimi kuin Forsmanin (s. 83) mainitsema Sippo (ja Sipi?), mutta epävarmalta minusta näyttää, oliko tämä hyväilymuoto alkujaan ruotsalainen vaiko suomalainen.7

Valtari nimeä Forsman (s. 75) pitää kuuluvana valta sanasta johtuvaan nimisarjaan, vaikka se muodon puolesta voi olla = Walthar (Walter). Tämä saksalainen muoto oli tosin keskiaikana hyvin tavallinen (ks. Freudenthal, Nyländska mans o. kvinnonamn s. 54), mutta nimi näyttää kuitenkin olevan selvä laina m.-sk. Waldarr nimestä (< verbistä valda; ks. Noreen, Uppsalastudier, s. 222). - Mitä tuohon valta sanasta muodostettuun nimisarjaan tulee, tuntuu siltä kuin sekin olisi syntynyt germaanilaisesta vaikutuksesta. Ja tämä on sitä todenmukaisempi kuin valta sana suomalaisessa nimisarjassa (ks. Forsman s. 165) esiintyy liitoksen jälkijäsenenä aivan samaan tapaan kuin germaanilaisissa kielissä -valt, -vald (ks. esim. Pott, Die Personennamen, s. 202 s.).

1 Vrt. Forsman, Pakan. Nimistö, s 81, ja H.o.E Sv.Landsm. IX, 1 12.

2 Ja Isko? (Vrt. Forsman, Pakan. nim. s. 14). Tämä miehen nimi esiintyy kenties kylänninessä Iskmo (Mustasaari): vanhempia muotoja, Iskimo 1550, Iskiemåby 15.-v). Vai olisiko tässä Iskias ( = Hiskias).

3 Johan-nimi on sitten ruotsinkielessä kehittynyt toisella tavoin seuraavasti: Johan > Johann > Jann Janne jota muotoa Suomessakin käytetään.

4 Tästä epäilemättä Haunia (Tyrväällä), joka "Kallialan (Tyrvään) pitäjän kirkontileissä vv. 1469-1524 on pari kertaa kirjoitettu hagnia, hagnian; mutta paljoa useammin hawnia, haunia. Samoin Hagnissby (Raisiosta v. 1532)" Ks. Setälä, Äännehistoria s. l48.

5 Vrt, esim. Kaukomieli, Kauko y.m.m.

6 Vrt. kuitenkin hepo, hevonen; ks. Ilpo-nimestä myöskin Forsman s. 244.

7 Muut Grubbin mainitsemat suomalaiset nimet ovat: Chanut. Charle, Lowis (myös holl.), Örian ("för jöran") sekä jo mainittu Häke. (Grubbin kirjaa en ole saanut käsiini, vaan siteeraan sitå Sv. Landsm. VI. 7:n mukaan.

Lähde: Virittäjä 1899:1, s. 1-5.

[ Artikkelin alku ]