Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Kansanvalistus-seuran Kalenterin ristimänimistöstä sananen

Artturi Kannisto

Kansallistuntomme elpyminen on huomattavalla tavalla vaikuttanut suku- ja ristimänimistöömme. Ilahduttavan harvinaista enää on entiseen verraten että suomalainen mies omistaa itselleen vieraskielisen sukunimen. Ja koko yleiseksi on viime aikoina tullut myöskin suomenkielisten ristimänimien käyttäminen. Viimeksimainittuun seikkaan on paljon vaikuttanut Kansanvalistus-seuran Kalenteri, joka ennen muita almanakkoja on omaksunut suuremman määrän alkuperäisiä suomalaisia nimiä. Vuosi vuodelta siihen on suomalaisten nimien määrää lisätty, jotta ne tämänvuotisessa Kalenterissa ovat jo yli kolmantena osana.

Almanakan nimistö ei ole yksin almanakantekijän asia, enemmän se koskee suurta yleisöä. Lienee sentähden Virittäjänkin lupa asiasta pakista pikkuisen.

Suomalaisten nimien valintaa Kalenterin almanakkaosastoon voi yleensä pitää onnistuneena. Muutamien nimien muodollista puolta vastaan olisi kuitenkin vähän muistutettavaa. Jos Kotkoi tahdotaan edelleenkin säilyttää almanakassa, niin se välttämättä on muokattava kielemme nykyisen kannan mukaiseksi, muodoksi Kotko. Päättyväthän kirjakielessämme nykyään o:hon kaikki muutkin nominit, jotka aikaisemmin ovat olleet oi-loppuisia. Niin sanotaan esim. eno, iso, kukko, repo, veikko, joiden aikaisempi muoto on ollut *enoi, *isoi, *kukkoi. *repoi, *veikkoi; niinikään sanotaan - ottaaksemme esimerkkejä muinaissuomalaisen nimistön alalta - Iko, Ilo, Ilmo, Kauko, Kokko. Metso. Mielo, Pohto, Torkko, Viljo, Unto, Ylppö, jotka vanhimmissa asiakirjoissa vielä tavataan oi-loppuisina.

Mikäli mahdollista tulisi välttää sellaisten ristimä-, samoinkuin sukunimienkin ottamista, joiden nominatiivissa esiintyy eri vartalo kuin muissa taivutusmuodoissa. Nominatiivi on näet nimistä siksi voimakkaasti kielenkäyttäjän tajunnassa, että sen vartalo ihan väkisin ex analogia pyrkii itsevaltijaaksi kaikkiin muihinkin taivutusmuotoihin. Niin taivutetaan koko yleisesti esim. Ilta Iltan. Auer (vieläpä Aueri!) Auerin, Helle Hellen, Rinne Rinnen. Vanne Vannen, jolloin suomalainen nimi ei enää ole paljon muukalaista parempi. Kalenterissa näkyy yleensä vältetyn tällaisia nimiä. Joitakuita siinä kuitenkin on sentapaisia, esim. Onni, Veli, Aarne, Maire, Ihanti,Imanti. Ihalempi, Impi, Lempi. Ainakin kolme viimeistä saattaisi luullakseni vahingotta poistaa, siitä huolimatta että viimeiset niistä ovat koko yleisesti päässeet käytäntöön. - Vielä vähemmän onnistunut on nimi Hellin. Tokkopa kukaan - jollei korkeintaan joku itsepintainen suomenkielen peruukki - siitä huomaa käyttää taivutusmuotoja Hellimmän, Hellintä, Hellimmällä j.n.e.? Useimmilta kai tulee Hellinin, Helliniä. Hellinillä j.n.e.; voipa koko koreus järkenään "taipua" poroporvarilliseksi Heliiniksikin. Ehdottaisin nimen sijalle positiivimuotoa Hellä; eiköhän sekin jo riittäisi mairittelunimestä?

Huvittavaa on vertailla, kuinka vieraan nimen sijalle usein kekselijäästi on asetettu samalta sointuva suomalainen, täten hieman osottaen oikeutettua kunnioitusta historialliselle traditsionillekin. Niinpä on Mariasta tehty Marja, Antimuksesta Antamo, Hilariuksesta Hillervo. Joskus lienee varsinainen kansanetymologia ollut allakantekijää opastamassa. Olisi vielä useammin voinut menestyksellä seurata tätä menettelytapaa. Esim. Ania, joka on viran vienyt Amokselta, olisi paremmin sopinut Anian nimen jälkeläiseksi kuin Eino. Lyyli ehkä kelpaisi Lyydian sijalle, niinkuin se suurella alalla Hämeen murretta on kelvannutkin1; ehkäpä näin vielä päästäisiin kunnialliseen eroon rumasta Lyytistä (Lyyli, Lyytin j.n.e.), joka on tunkeutunut verraten yleiseen käytäntöön. Helvi on varmaan Hedvi(g) nimen äännelaillinen edustaja2. Kun suomessa ei ollut dv:tä, korvattiin nimeä lainattaissa alkukielen dv δv:llä, joka suomessa vielä oli siihen aikaan. Kun δv sitten myöhemmin valtaan päässeen äännelain mukaan murteittain muuttui lv si; saatiin Helvi aikaisemmasta *Heδvi muodosta, samoinkuin aikaisemmasta muodosta *laδva murteittain on tullut lalva (kirjak. latva) ja lainasanasta *aδventti (ruots. aδvent) on tullut alventti. Niinpä onkin Arvi Jännes Hirvenhiihtäjien-suomennoksessaan ruotsalaisen Hedda nimen, joka on toisinto nimestä Hedvig, kääntänyt Helviksi, ja kuuluuhan se paljon sievemmältä kuin Kalenterin proosallinen Heta.

Ei ole tietysti ollut helppo määrätä, mitä on vieraskielisestä almanakan nimistöstä voinut jättää, mitä ottaa. Joskus valikoiminen tuntuu vähemmän onnistuneelta. On karsittu sellaisiakin vanhoja tuttuja kuin Mauri, Adrian (kansankielessä Ateri), Luukas, vaikka on säästetty esim. Gunilla, Guido, Ferdinand, Tyko, Agda, Probus, jotka jo päältäkin katsellen näyttävät sellaisilta, ettei niitä juuri kannata suomalaiselle suositella. Vieläpä on kansan merkkipäiviä hävitetty. Esim. Markku, jolla ilmanennustuksissa on ollut hyvin huomattava sija ja jota nimenäkin paikoin viljellään koko paljon. Niinikään kevät-Erkki (18 p. toukok.). Viimeksimainittu tavataan monen monituisissa sananlaskuissa, joista yksi ("Eerikin aikainen sade ja Juhannuksen aikainen pouta maksavat tuhannen tynnyriä kultaa") on päässyt - omituista kyllä - itse Kansanvalistus-seuran Kalenterin almanakkaosastoon (siv. 27). Sillä eihän kukaan toki ota uskoaksensa, että tässä talvi-Erkkiä (tammikuista) tarkoitetaan. - Vähemmän ihmetyttää että harvinaisempia merkkinimiä, sellaisia kuin Kilian, Maksiminus, Mamertus on pois jätetty. - Tällaisten kansan merkkinimien poistamisella tehdään käsittääkseni vahinkoa enemmän kuin hyötyä. Sitenhän joudutetaan asianomaisten päivien merkityksen unohtumista kansan muistista. Asiassa on tietysti ollut vaikeuksia. Kansan merkkipäivistä ei likimainkaan ole kaikista vielä tietoa. Helppo ei niitä ole ulkoapäinkään arvata, koska taiat ja muut toimet usein ovat liittyneet nimiin, jotka ristimäniminä ainakin nykyään ovat perin harvinaisia. Ja vaikka vaan tiedossa olevat merkkipäivät tahtoisi säilyttaa, suoistuisi suomalaisten nimien tila jo sittenkin vähempään kuin soisi.

Eiköhän sentakia olisi varovinta, että otettaisiin vanha nimistö, jollei kokonaisenaan niin ainakin suureksi osaksi, takaisin armoihin, ja asetettaisiiin suomalainen nimmistö sen rinnalle? Kahden nimistön asettaminen rinnatusten ei tavattomia lisätiloja vaatisi; voisihan ehkä, jollei se muuten käy päinsä, jättää almanakkaosastossa obligatsionien arvontpäivät luettelematta, niistä kun ei suurtakaan iloa liene enimmälle osalle Kalenterin käyttäjiä. Siirrettäköön ne vaikka almanakan alakertaan sen osaston sijalle, jossa on lueteltuna "muistettavia" tapauksia ja jonka tarpeellisuus ainakin lienee hyvin epäiltävää laatua.

Vieraskielisten nimien oikeinkirjoitus Kalenterissa ei aina ole johdonmukainen. Koska on kirjoitettti esim., Iivari, Aukusti, Artturi, Jalmari olisi tullut kirjoittaa myös Aapeli, Anselmi, Kasperi, Esteri eikä Aapel, Anselm. Kasper, Ester. samoin ehkä myös Eevert. Julianan sijasta voisi olla Juliaana, koska on esim. Amaatus, Agaata, Amaalia. Rope on toivottavasti painovirhe, joka ensi kalenterissa korjautunee Roopeksi.

1 Lyydi on tietysti aivan äännelaillisesti kehittynyt Lyyli muodoksi niissä murteissa, joissa alkuperäinen δ on muuttunut l:ksi. Samoissa murteissa ovat esim. ruotsin sanat fogde, bode, lod, reda (< * reiδa) muotoina vouli, puali, luali (kirjakielessä: vouti, puoti, luoti), reila.

2 Joskus on epäilty Helvi nimeä helve sanan sukulaiseksi (Kansanvalistusseuran Kalenteri 1898, s. 275). Selitys nähtävästi ei pidä paikkaansa; eihän saata käsittää, mistä syystä toisen tavuun alussa siinä, esiintyisi labiaaliklusiilin p:n (huom. helpeen, helpeenä j.n.e.) heikko vastine v.

Lähde: Virittäjä 4(1900), s. 9-12.

[ Artikkelin alku ]