Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Sukunimen synty ja historia

Pirjo Mikkonen

Jäntti on keskisuomalainen sukunimi; sen aluetta ovat Jyväskylän mlk., Karttula, Rautalampi, Saarijärvi, Vesanto ja Suonenjoki. Viljo Nissilä on (mm. 1954) rinnastanut nimen ruotsin sanaan jämte ’jämtlantilainen', eli ensimmäinen Jäntti olisi ollut kotoisin Jämtlannista. Nissilä on huomauttanut kuitenkin, että Suomen murteissa on sana jämtti, jäntti' tarkka, täsmällinen' (ruotsin jämt), joka on voitu antaa esim. sotilasnimeksi. Näiden selitysten lisäksi on syytä muistaa, että nimen Johannes lukemattomien muunnosten joukossa on sellaisia kuin Janz, Janze, Jentzen ainakin friiseillä) Genentz, Jänitsch, Jentsch, Gensch (vendeillä). Viipurin linnan palveluväkeen on kuulunut 1551 ambrosius Gentz = 1563 Ambrosius Jänttz, jonka lisänimeä, voi pitää, juuri tuollaisena Johanneksen muunnoksena. Pekka Jäntti on lähettämässään kyselyssä maininnut, että Rautalammin kirkkoherraksi tuli Laurentius Laurentii Jentze vuonna 1561. Tietohan sopii hyvin yksiin sen kanssa, että Jäntti on keskisuomalainen nimi. Hämäläismurteissahan ts:ää vastaa tt, joten nimestä Jäntsi on tullut Jäntti.

Mikä on "germaaninen nimi"?

Mitä pitemmälle henkilönnimien tutkimus edistyy, sitä useammin tulee vastaamme selitys, että nimi on germaanista alkuperää. Mitä se tarkoittaa? Pekka Jäntti kertoo saaneensa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimitoimistosta tiedon, että Jäntti-kin on germaaninen nimi. Sisältyykö sama ajatus äskeiseen nimen selitykseen?

Germaaneiksi sanotaan eräitä kieleltään läheistä sukua olevia indoeurooppalaisia kansoja; germaaneja on asunut jo 2000-1500 eKr, Luoteis-Saksassa, Tanskassa ja Etelä-Skandinaviassa, Esim. saksa, friisi, hollanti, englanti, ruotsi, tanska, islanti ja norja ovat germaanisia kieliä. Siten siis esim. friisien käyttämä Johanneksen muunnos Jentzen on germaanien (vaikka itse nimi Johannes on alkuaan heprealainen). Vendit sen sijaan eivät olleet germaaneja vaan länsislaaveja. Mutta slaavitkin, kuten germaanit, polveutuvat indoeurooppalaisesta kantakansasta.

Suomalaisten esi-isillä on ollut kosketuksia germaaneihin jo alkaen toiselta esikristilliseltä vuosituhannelta. Kulttuurivaikutteita saatiin paljon, mm. maanviljelyn suomalaiset ovat ilmeisesti oppineet germaaneilta. Yhteyksien on täynyt olla hyvin tiiviit kaksikielisiä yksilöitäpaljon, seka-avioliittoja yms. sillä germaaniset kielet ovat vaikuttaneet syvällisesti jopa muuttaen äännejärjestelmää. Yhteydet ovat jatkuneet vuosisatoina ajanlaskun kahta puolta: germaaneja on asunut Suomen rannikoilla, viikingit ovat retkeilleet itään noin 800-1000 jKr. Sitten on seurannut ristiretkien aika, jolloin Suomi hallinnollisestikin sidottiin Ruotsiin. Olisi omituista, jos ei henkilönnimiä olisi jatkuvasti omaksuttu germaaniselta väestöltä, jota ilmeisesti arvostettiin mm. kehittyneempien elinkeinojensa ansiosta.

Nimistökirjallisuudessa mainitaan usein kielimuodot ylä- ja alasaksa. Alasaksaa on puhuttu Saksan pohjoisosissa, yläsaksaa siitä etelään. Muinaissaksa on ajoitettu vuosisadoille 700-1050 jKr., keskialasaksa ja keskiyläsaksa aikaan 1050-1500 (tai n. vuoteen 1350) ja lopulta uusyläsaksa siitä nykyaikaan. Keskiajalla Hansan kauppamahdin aikana Suomeen virtasi vahva alasaksalainen vaikutus. Silloin kulkeutui meille runsaasti nimistöä, josta tyypillisiä esimerkkejä ovat sukunimet Hartikka ja Hartikainen.

Nimestä Hartikainen

Germaaninen henkilönnimi Hartwig ja varsinkin sen pohjoissaksalainen deminutiivimuoto Harteke ovat saaneet Suomen nimistössä vankan aseman ensimmäisiin keskiaikaisiin asiakirjamerkintöihin mennessä. Rinnalla on myös lyhyempiä muotoja, Harto, Harttoja Harttu. Esim. Piikkiössä 1380 mielis hartika, Turussa useita Hartikka-nimisiä 1300-luvulta alkaen, Kalannin kihlakunnan tuomari, Pohjois-Suomen laamanni Hartik Japson 1450, (omisti Laitilassa Hartikkala-nimisen tilan). Padasjoella 1478 Hardikan Nicki, Jämsäsä 1465 Hardus Lars, 1466 Harttulan Rawald, Asikkalassa 1467 Gudmund Hardoinen, Loimaalla 1551 Hartuisten Madtz ~ 1552 Hardoijsten Madz, Viipurissa 1559 hartick looss, Jääskessä 1546 Hartika Staffan ~ 1551 Hartickain Staffan, 1554 hartikaine ante, Liperissä 1638 Anders Hartikain ~ 1642 Hardickeinen, Pielisjärvellä 1642 Harticka Haatainen, 1638 Erich Hartikainen, Kurkijoella 1641

Hindrich Hartikainen, Kiteellä 1631 Harto Bertilsson. 1500-luvulla Kuopion seuduille perustetun Tavinsalmen kartanon voudin Hartwig Anderssonin pojat olivat sukunimeltään Hartikaisia. Muualla Savossa 1500-luvulla esim. Pellosniemellä 1541 Joan Hartiekan, 1547 Lau Hartickainen, Rantasalmella 1541 Tomas Hartwiik. Savossa Hartikainen yleistyi niin, että 1890 nimenkantajia oli 500-1000, eli Hartikaiset olivat "Savon vanhaa suuraatelia", kuten O. A. Kallio on asian ilmaissut. Pohjoisessakin asuu Hartikaisia vanhastaan, esim. Oulussa 1650 Matz Hardika, Kajaanissa 1634 Simon Hartikainen.

Nimestä Heiskanen

Alkujuuriltaan voi Heiskasenkin sanoa olevan germaaninen nimi, onhan Heiska muunnos muinaissaksalaisesta Heimrich-nimestä, johon myös Hendrik palautuu. Suomessa nimi on ollut suuressa suosiossa 1100-luvulla vaikuttaneen piispa Henrikin, kansallispyhimyksemme, ansiosta muunnos Heiska on tunnettu vanhastaan Satakunnassa ja Hämeessä: mm. Eurassa 1552 Bencth Heijskalan, Lammilla 1487 Olle Heiska, Tuuloksessa 1487 Olle Heiskan. Muunnos on levinnyt ilmeisesti hyvin varhain koko maahan, sillä sukunimi Heiskanen on tyypillinen savolaisnimi. Sata vuotta sitten se kuului Savon yleisimpiin nimiin, eikä 1500-luvun maakirjoissakaan ole esimerkeistä puutetta, vaan nimen haltijoita on verotettu kaikissa silloisissa hallintopitäjissä, yhteensä toistakymmentä perhettä, esim. Juvalla 1552 Greus Heiskain, Rantasalmella 1546 Cauppi Heiskanen. 1600-luvulla nimi ilmestyy Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen: Pielisjärvellä 1638 Caupi Hejskainen, Uukuniemellä 1631 Anders Heiskain, Sotkamossa 1629 Oluff Heiskanen. 1900-luvun alussa nimi on ollut yleinen Pohjois- ja KeskiSavossa, Pohjanmaalla sekä Pohjois- ja Keski-Karjalassa (Koskimiehen kokoelma, Nimitoimisto).

Onko Laari ’laari'?

Nimessä Jäntti tuli esille erilaisia selitysmahdollisuuksia: se sisältää ristimänimen muunnoksen tai yleensä valmiin yksilönnimen, se on kotipaikkaa tai alkuperää ilmaiseva lisänimi tai se on nimetyn ominaisuutta ilmaiseva liikanimi. Todennäköisimmältä näyttää ensimmäinen vaihtoehto. Niin onkin hyvin usein.

Olen ottanut Suomalaisesta nimikirjasta eri aakkosväleiltä 800 sukunimeä ja laskenut, kuinka suuri osa niistä selittyy paikannimen, henkilönnimen tai liikanimen pohjalta. Tulos tukee ennakkokäsitystä. Paikannimiin perustuvia sukunimiä on noin puolet. Ryhmä on suuri, koska siihen kuuluvat kaikki viimeisten sadan vuoden aikana otetut talonnimistä saadut sukunimet ja lisäksi talon tai muun paikannimen näköiset uudet nimet.

Toiseksi suurin ryhmä (n. 28 % lasketuista nimistä) on sukunimiä, joihin sisältyy ristimänimi tai muu henkilönnimi. Lisäksi on muistettava, että monet vanhat talonnimet ja uudemmistakin la-loppuiset sisältävät henkilönnimen, usein talon perustajan nimen. Alkuaan liikanimeksi on selitetty vain noin 11 % laskemistani sukunimistä. Tähän joukkoon otin mukaan mm. asuinpaikkaa tai heimoa ja kansallisuutta ilmaisevat nimet (esim. Ahokas, Ahonen, Suokas, Syrjänen, Hämäläinen, Karjalainen). Varsinaisia, nimetyn luonnetta tai muita ominaisuuksia kuvaavia liikanimiä on sukuniminä siis harvemmassa kuin joka kymmenes (esim. Karhapää, Kähäri, Lihavainen, Lonka, Mustonen, Pitkänen). Liikanimipohjaisiin sukunimiin on laskettava kaikki erilaisia esineiden nimityksiä sisältävät nimet, esim. Kaplan, Kipinä, Suksi. Näissä tapauksissa pitäisi aina olla jokin järkevä selitys, miten sana on siirtynyt nimeksi, esim. Kipinä-Mikko ja 'suksentekijä'. Nimenannossa malli on ratkaiseva. Uusia nimiä on annettu yleensä vanhojen mallien mukaan. Vaikka nimi näyttäisi selvältä suomen sanalta, löytyy nimen selitys useimmiten vierasperäisistä henkilönnimistä. Niinpä Havu, Hiiva ja Hillo ovat germaanisia lainanimiä, samoin Hattu (vrt. Hatakka ja Hatunen); nimen Huttu takana on skandinaavinen Hudde; Kasari saattaa palautua nimien Kassian tai Kristianus muunnoksiin.

Nimistöntutkija ei siis tyydy siihen, että sukunimi Laari näyttää samalta kuin yhdyssanan viljalaari jälkiosa. Sukunimelle Laari onkin olemassa hyvin luonteva lähtökohta: ortodoksinen ristimänimi Hilarios, josta karjalaiset ovat käyttäneet mm. muunnoksia Lari, Laari ja Laaro(i) venäläisten esikuvien mukaan (Ilarij, Larion, Larik, Larja, Lara). Laari-muodosta on kiistattomia merkintöjä Uukuniemeltä, Kiteeltä ja Kaukolasta: Laari Saawasonn ja Laari Clementtissonn 1614 (= Lari Clementtisson 1615) Uuk; Lari Sissoisonn Kiteellä 1614, sama mies 1616 Laar, 1641 Larka: Kaukolassa Lari Wassellss (on) 1616 = Laari Waassellonn 1631.

Hilarios-nimi on sekaantunut paikoin Laurentiuksen kanssa siten, että niillä on samoja muunnoksia, mm. Lari ja Laari. Sukunimen Laari alkuperän voisi varmasti vain siten, että tutkisi suvun lähtöpitäjän, Savitaipaleen, Laarin kylän talojen isännät yksitellen.

Nimestä Hyvärinen

Supisuomalaisina omaperäisinä pidettävien henkilönnimien joukko on pienentynyt sitä mukaa kun nimiä on laajemmin tutkittu ja vertailtu suomalaisten nimiä muiden kansojen nimistöihin. Saman ovat saaneet todeta sanastontutkijat.

Sukunimi Hyvärinen edustaa niitä harvoja nimiä, joita edelleen on syytä pitää alkuperältään muinaissuomalaisina. Hyvä-kannasta muodostettuja monia johdoksia. (Hyvöi, Hyvikkä, Hyväkkä, Hyväri, Hyvätti, Hyvänen) on oletettu käytetyn esikristillisinä yksilönniminä koko suomenkielisellä alueella ja lappalaistenkin keskuudessa. Sukunimi Hyvärinen on yleistynyt Karjalassa ja Savossa. Se on ollut tyypillinen savolaisnimi 1500-luvulta alkaen, jolloin se on puuttunut vain Mikkelin tienoilta. 1500 ja 1600-luvulla ovat saman henkilön nimenä vaihdelleet eri johdokset, tavallisimmin Hyvöinen ja Hyvärinen. Esim. Kivennavalla 1549 hyue martt = 1552 m hyffuoin, Liperissä 1646 Pål Hywärinen = 1647 Pål Hywänen, Karjalassa muoto Hyvärinen on vakiintunut sukunimeksi Kurkijoella, Käkisalmessa, Raudussa ja Räisälässä. Pohjois-Karjalaan Hyvärinen on ehtinyt 1600-luvun alkupuolella Outokumpuun ja Rautavaaraan. Paltamossa on mainittu 1654 Anni Henriczdotter Hijwötar, Saloisissa 1646 Hyväri. Pohjoiseen Hyvärisiä on asettunut Rovaniemelle ja Inariin asti.

Jos Hyväriä pidetään laajalle levinneenä muinaissuomalaisena yksilönnimenä, eivät nykyiset Hyväriset ole kaikki samaa sukua, vaan sama sukunimi on kehittynyt eri suvuissa eri tahoilla. Toisaalta jotkut Hyvöset ja Hyväriset saattavat olla samaa sukujuurta.

Lähde: Sukuviesti 1984:10, s. 4-6.

© Pirjo Mikkonen

[ Artikkelin alku ]