Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Näkökohtia sukunimien tarkasteluun

Sirkka Paikkala

Tarkoitukseni on seuraavassa tarkastella sukunimiemme syntyyn ja sisältöön liittyviä nimistöllisiä, ei niinkään sukututkimuksellisia näkökohtia.

Nimistöntutkijan ja sukututkijan lähtökohdat ja menetelmät nimien lähestymiseen ovat osin erilaiset: nimistöntutkija pyrkii selvittämään mm. nimien kielellisiä yhteyksiä ja lainalaisuuksia, sukututkija hakee ensisijaisesti sukuyhteyksiä. Nimistöntutkija joutuu usein tarkastelemaan nimeä varsin teoreettisesti, yleiseltä kannalta, kielitieteen, historian ym. seikkojen opastamana. Jos ajatellaan, mitä esim. sukunimet Melanen, Taskinen ja Parviainen voisivat tarjota ilman, että niistä on vielä saatu ennakkotietoja, tarkastellaan näitä nimiä yleensä, sellaisinaan tiettyinä kielellisinä ilmauksina, ei suoraan ja konkreettisesti tietyn Melasen, Taskisen tai Parviaisen suvun nimeä.

Lopputuloksen kannalta ovat molemmat näkökulmat sekä yleiset kielelliset näkökohdat ja nimeämisperiaatteet, nimistöllisen vertailuaineiston ja levinneisyyden huomioon ottava että kronologinen, sukujohdollinen tarkastelutapa toisilleen hyödyksi. Yleisten todennäköisyyksien hahmottaminen voi auttaa sukuaan ja nimeään tutkivaa löytämään nimensä sisällölle oikean ratkaisun ja karsimaan ehkä jälkeen syntyneitä romanttisia nimenselitystarinoita. Sukututkimuksen metodein saatetaan puolestaan löytää nimen sisällölle lopullinen varmistus, joko ennakoitu tai poikkeava tulos. Lisäksi kronologinen suvun seuraaminen polvesta polveen antaa arvokasta tietoa lisä- ja sukunimiemme iästä, muokkautumisesta, vaihtumisesta, säilymisestä ja katoamisesta. Sen avulla saame selkoa myös suvussa käytetyistä etunimistä, suvun jäsenten ammateista, yhteiskunnallisesta asemasta, varhemmista asuinalueista sekä siitä, onko näillä seikoilla ollut vaikutusta sukunimen sisältöön.

Sukunimien sisällöstä

Syntytavan perusteella voidaan nykyiset sukunimemme jakaa karkeasti seuraaviin päätyyppeihin: 1) vanhat, lähinnä itäiset nen-loppuiset nimet, esim. Huuskonen, Susi, 2) talonnimen sisältävät, esim. Jussila, Halmetoja, 3) aatelisnimet, esim. Tandefelt, von Qwanten, 4) sivistyneistönimet (usein kreikan, latinan ja ranskan avulla muodostetut mm. -en, -in, ius-loppuiset nimet), esim. Tengén, Cygnaeus, 5) porvaris- ja käsityöläisnimet (enimmäkseen ruotsinkielisiä). esim. Lindqvist, Ekström, 6) sotilasnimet (lähinnä ruotujakolaitoksen ajalta), esim. Hålfast, Svärd, Hjelm) 7) nuoret, lähinnä läntiset nen-nimet (maasto- ja kasvisanoja sisältävät, 1800-luvun loppupuolella ilmaantuneet), esim. Virtanen, Lehtonen ja 8) ns. otetut nimet, erityisesti 1900-luvun alkupuolella syntyneet uudet tai vieraskielisistä suomalaistetut nimet, esim. Rundberg - Runne, Stenius - Korpijaakko.

Alkuaan lisäniminä esiintyneet ja sittemmin periytyviksi muuttuneet sukunimemme sisältävät pääpiirteissään neljänlaista ainesta: 1) miehennimen (hyvin harvoin naisennimen), joka on voinut juurtua käyttöön paitsi isännimen, patronyymin myös isännän nimen sisältävän talonnimen välityksellä. esim. Pekanpoika - Pekkanen; Mattila 2) asuin tai kotipaikan ilmauksen, esim. paikannimen, sen osan tai asuinpaikan luonnehdinnan: Puumalainen, Mansikka-aho, Järveläinen, Suokas 'suon äärellä asuva, 3) ammatinnimityksen, esim. Seppä, Suutarinen ja 4) alkuaan henkilökohtaisen liikanimen, köllin, esim. Mustaparta/pää - Mustonen, Partanen.

Suurin osa sukunimistämme sisältää miehennimen: ristimänimen tai sen muunnoksen tai esikristillisen yksilönnimen. Tämä etunimen muuntuminen on meille tuttua jo arkielämästä. Voimme siksi hyvin ymmärtää, että meille sisällöltään mitään merkitsemättömästä miehennimestä Johannes on kansan suussa saatu mm. asuja Hannes, Hannu, Jussi, Janne, Juva ja jopa Juna.

Nyt onkin syytä muistaa, että tämäntyyppiset muunnokset ovat hyvin voineet siirtyä sukunimiinkin. Ja että vaikka kaikki kansankieliset puhuttelumuodot eivät olisi sellaisinaan enää jokapäiväisessä käytössä, niitä voidaan sukunimistämme jäljittää. Esim. miehennimeen Georgius palautuvat puhuttelumuotojen kautta mm. sukunimet Irjala, Orjanen, Yrjäkkä, Yrjänäinen, Yrjönen, Ylli, Jurvanen, Jyrkinen ja Jyrkiäinen.

Harvinaisten, jo aikaa sitten käytöstä jääneiden "etunimien" ja niiden puhuttelumuotojen tuntemattomuus saattaa johtaa nimen tulkitsemiseen tutun sanan pohjalta. Esim. karjalainen sn. Patja palautuu ristimänimeen Obadja, eikä siltä osin kaipaa lennokkaampaa selitystä; Juoppo ei viittaa ryyppyveikkoon, sillä kansa on muokannut Joosefista Juopon ihan kielellisistä syistä.

Nimen ilmiasu harhauttaa muutenkin helposti, nimi ei ole useinkaan sitä, miltä se näyttää. Esim. kuullessaan sukunimen Kumara moni ajattelee helposti kumaraista ihmistä, jolle tuo nimi olisi annettu ulkoisen ominaisuuden perusteella. Itse asiassa tämä laihialainen nimi selittyy proosallisesti suutaria merkitsevästä ammattinimityksestä: Laihian Kumaran talossa mainitaan 1546 Juho Skomar, 1558 Niilo Skomakare l. 1573 Niilo Skomar, 1585 Niilo Kumara.

Melanen

Kun nimistä ei paljoa ennalta tiedetä, on sen sisältöä arvioitaessa siis otettava huomioon monia seikkoja, joista sitten tvön kuluessa moni karsiutuu. Esim. sukunimeä Melanen voidaan verrata sanastoomme (sana Mela olisi tuskin voinut välttyä muusta kuin asuinpaikan nimestä), paikannimiin (lähinnä Mela-alkuiset vesistönimet eri puolilla Suomea), äänteellisesti läheisiin sukunimiin (mm. Mellanen Länsi-Kannaksella: lukuisat Mela-alkuiset, joista tosin suurin osa on ns. otettuja) ja mahdollisiin kannaksi sopiviin yksilönnimiin (ort. Melenti, Melo, Meloi, germ. Melle, Mello, Melleko; Melchior).

Nimen vanhojen ja nykyisten esiintymisalueiden selvittäminen on tärkeää ratkaisuvaihtoehtojen rajaamiseksi. Melasen alueita ovat toisaalta vanhastaan (jo 1500-luvulta) Vilppulan - Mäntän seutu ja toisaalta Laatokan luoteispuolen pitäjät. nykyisin lähinnä Uukuniemi ja Kitee. Myös muut kuin pelkästään tutkittavaa nimeä koskevat alueen asiakirjamerkinnät voivat auttaa nimen tulkinnassa.

Näistä lähtökohdista voi Melasen sisältöä hakea ainakin kahtaalta. Itäiset, Laatokan seudun nimet saattaisivat olla kielellisesti samaa juurta kuin ns. Mellanen, jonka pohjana voisi olla joko germaaninen tai ortodoksinen miehennimi, Esim. Sakkolassa on kirjattu 1500 Meleh Mikiforov, Suojärvellä 1618 Jako Melånen, Sortavalassa 1618 Senka Mellonen, Uukuniemellä 1817 Paul Melain.

Vilppulasta löydämme Melasen talon Melaskosken (varhemmin myös Vitsakoski) ääreltä, Melasjärven eli Melasen läheltä. Vilppulalaisen Melanen-sukunimen tulkinta siitä, onko vesistönimeä pidettävä vanhempana kuin henkilönnimeä Melanen, vai ovatko koski ja järvi saaneet nimensä varhaisen ranta-asukkaansa tai eränkävijän mukaan. Länsi-Suomestakin näet löytyy keskiaikaisia kirjaanpanoja Melle ym. -nimistä. Jos vesistönimi olisi ensisijainen, voitaisiin nimen ajatella kehittyneen seuraavasti: Melajärvi / -koski vesistönimi, Melanen talonnimi Melanen talonnimestä sukunimi Melanen.

Kahden kulttuurin rajankäyntiä

Nimistöä tutkivalle muodostuu lukuisia nimiä selvitellessään pakostakin paitsi ajatuksia ja tietoa siitä, millaisista aineksista ja aihepiireistä nimet yleensä syntyvät, myös yleiskuva niistä ajallisista ja paikallisista seikoista, joiden rajoissa nimi on voinut kehittyä.

Esim. Taskisen selitys Suomalaisessa nimikirjassa ortodoksisesta ristimänimestä on ihmetyttänyt nykyisiä nimenkantajia, koska heidän tietämänsä mukaan suku ei ole koskaan ollut ortodoksinen.

Tarkasteltuani joukkoa vanhoja itäisiä sukunimiämme olen päätynyt siihen tulokseen, että sekä 1500- ja 1600-luvun että nykyinenkin sukunimiemme levinneisyys heijastelee vanhan itäisen ja läntisen kulttuurin, keskiaikaista ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon välistä valtapiirirajaa, jonka olemassaolo vahvistettiin v.1323 Pähkinäsaaren rauhan rajassa. Poikkeamia tämän rajan suhteen tapaa yleensä Mikkelin seudulta, jonka on todettu olleen vielä varsin myöhään läntisin ordodoksinen keskus.

Taskisia koskevat vanhat, 1500-1600-luvun nimitiedot löytyivät lähinnä Pähkinäsaaren latinan rajan itäpuolelta niin Kannakselta, Savosta kuin Pohjanmaaltakin (ks. kartta 1). Sen sijaan Vesulahden eli nykyisen Mikkelin tienoilla ei nimeä vielä 1500-luvulla esiinny. Vanhan levikin, äänteellisten seikkojen ja sukunimiemme yleisten muodostumisperiaatteiden (suurin osa sisältää miehennimen) mukaisesti voisi Taskisen yhdistää karjalaisen ristimänimeen Taska. Tasko (i), jota on käytetty mm. nimien Ostaško, Protasij ja Tarasij puhuttelumuotoina. Venäjässä on Ostaškosta saatu sukunimet Taskajev ja Taskin, vrt. esim. Derevna Ostaškin 1500 Sakkola, Ivashko Dashkov 1500 Kaukola, Hodari Ostaskinpoika 1651 Hiitola, Tarsia Jeronpoika 1618 l. Tasko Jeroieff 1631 Ilomantsi.

Myös nimen Parviainen voi levikin perusteella (ks.kartta 2) liittää karjalaiseen kulttuuriin. Venäjän Parfenijsta on karjalaisilla ollut käytössään mm. asut Parppa, Parhia, Parvia. Tämän ortodoksisen ristimänimen käytöstä on Parviaisten vanhoilla kotisijoilla niin paljon mainintoja, että sen sisältyminen nykyiseen sukunimeen on hyvin todennäköistä. Esim. Vpl. Pyhäjärvellä on kirjattu Parfeiko Orefin 1500, Sortavalassa Maksimko Parfjev 1500, Suistamolla Parfia Osipanpoika 1618, Pielisjärvellä Heicki Parfwieff 1640 eli Hindrick Parwiainen 1641 ("Heikki Parvianpojalla" on siis lisänimessään ortodoksinen ristimänimi, mutta etunimenä jo läntisen kirkon tuoma!)

Taskisen tai Parviaisen juontuminen ortodoksisesta nimestä ei suoranaisesti kerro muuta kuin että joku tai jotkut heidän esi-isistään ovat voineet saada itäisen kulttuuripiirin etunimen. Heidät on ehkä kastettu ortodoksiseen uskoon, mutta yhtä hyvin he ovat voineet saada nimet ympäristöstään muutenkin. Kun Taskisten ja Parviaisten asuinalueet joutuivat Ruotsin vallan ja sen kulttuurin piiriin, he omaksuivat uudet tavat ja uskomukset. Ortodoksinen nimi oli kuitenkin jo ehtinyt muovautua pysyväksi lisä- tai sukunimeksi tai vakiintua isältä pojalle tai pojanpojalle siirtyväksi etunimeksi.

Tämän itäisen ja läntisen kulttuurin valtapiirirajan muutosten ja niiden vaikutusten heijastuminen nykyiseenkin sukunimistöömme saattaisi tarkemmin tutkittaessa antaa lisävalaistusta suku- ja lisänimistömme iän selvittämiseen yleensä. Tällä kertaa en voi kuitenkaan puuttua asiaan tämän enempää.

Lähde: Sukuviesti 1984:10, s. 7-9.

© Sirkka Paikkala

[ Artikkelin alku ]