Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Dietrichistä tiilimaakareihin - Tiilikais-nimen ongelmia

Sirkka Paikkala

Nykyisessä suomalaisessa etunimistössä on lainoja monista eri kieliryhmistä. Yksi lainakerrostumista perustuu vanhoihin germaanisiin henkilönnimiin (esim. Eino < Aginwald, jonka sisältö ’miekka’ ja ’valta’; Olli < Anleifr, ’esi-isä’ ja ’jälkeläinen’), joille oli tyypillistä kasiosaisuus. Näitä osia ei ainakaan nimistön myöhemmissä kehitysvaiheissa liitetty välttämättä toisiinsa sisällöllisesti mielekkäällä tavalla, vaan tyypillisiksi nimenomaisiksi ymmärrettyjä elementtejä yhdisteltiin vapaasti ja tuotettiin näin yhä uusia nimiä. Tämän järjestelmän on katsottu lainautuneen myös kantasuomalaisille, jotka hyödynsivät sitä sovittamalla tilalle omia aineksiaan: syntyi sellaisia nimiä kuin Ihalempi, Lempivalta, Viljapäivä jne. Nämä omaperäiset henkilönnimetkin ovat jo vuosisatoja sitten hävinneet käytöstämme.

Eivät kuitenkaan kaikki germaanisetkaan lainanimet ole kansan käytössä säilyneet, vaan muoti ja uudet kulttuurivirtaukset ovat tuoneet tilalle uusia nimiä. Yksi tällainen kansanomaisesta käytöstä hävinnyt, mutta Suomessakin keskiajan lopulla melko yleinen nimi tai pikemminkin melkoinen nimiperhe perustuu muinaissaksalaiseen miehennimeenTheodoricus, jonka "perillisistä" tutuimpia lienee mm. saksalaisten yhä yleisesti käyttämä Dietrich-muoto. Siinä oli yhdistetty tuotteliaaseen Diet-kantaan toinen tyypillinen elementti rich. Näin nimen sisältö muodostuu sanoista'kansa' ja'valtias'.

Koska tämä kaksiosainen nimijärjestelmä ei ollut tuttu vain muinaisgermaaneille vaan koko indoeurooppalaissa kielikunnassa muinaisesta sanskriitista muinaisskandinaviaan siis suurimmassa osassa Eurooppaa, oli luonnollista, että samanrakenteisia ja-sisältöisiä nimiä syntyi eri kielissä. Niinpä esim mainittu Dietrich-nimi vastaa täysin sisällöltään tunnettua kreikkalaista miehennimeä Demosthenes.

Hansakauden lainanimi

Lainanimiä ei Suomenniemelle tullut vain varhaisten muilta mailta tulleiden uudisasukkaiden, tänne jääneiden kauppiaiden, virkamiesten, sotilaiden, käsityöläisten tai kirkonmiesten mukana, vaan niitä kulkeutui yleisen kulttuurivaikutuksen myötä samoin kuin muutakin sanastoa, taruja, myyttejä, legendoja ja vaikkapa käsityötaitoa. Nimistön onkin todettu olevan helpoimmin lainautuvaa kielenainesta. Esi-isämme elivät jo kantasuomalaisella kaudella varsin likeisissä yhteyksissä joihinkin germaanisiin kansaryhmiin. Vaikutteita levisi paitsi saksalaisalueilta tulleiden pysyvien muuttajien mukana myös välillisesti Itämeren pohjoisempien keskusten kautta.

Voidaan ehkä otaksua, että Dietrih-nimen ja sen varianttien tulo maahamme ajoittuu vuosituhantemme alkuvuosisatoihin, ehkä lähinnä kuitenkin ns. hansakaupan kaudelle, jolta lienee peräisin nimistön voimakas alasaksalainen aines. Tuon ajan kaupan lähtökohtia olivat paljolti Lyypekki ja Itämeren alueella Visby, Riika ja Tallinna. Näistä kaupungeista onkin mainitusta nimestä paljon vanhoja kirjallisia mainintoja, esim. Thidericum Horn 1342 Lyypekki, Aderkass Tilleken 1397 Riika, Thideke Ebbing 1369 Visby, Thieleke Gerwer 1349 ja Thidericus de Unna 1325 Tallinna.

Meillä tämän vieraan nimen varhaisia kantajia ovat olleet mm. porvari Tideka guldsmed 1373 Turku, Tidika Tidikasson 1413 Raisio, Ljungo Tydicksson 1472 Porvoo, Dirig Sonasson n. 1450 Pirkkala, Snidare Dirich 1541 Viipuri. Tidic olss 1539 Alatornio, Tijri Lemettuin 1541 Vesulahti, Tircko Pirainen 1554 Rantasalmi = Tijrcko Henrckinpoica Piraijn 1541 = ? Tircks Henrik 1551 Tavinsalmi, Petter Tillonpoyca 1466 Asikkala = ? Peer Tilloi 1478 Tennilä, Oloff Tillisson 1483 Tyrvää. Sen sijaan joko tähän nimipesyeeseen tai ortodoksiselle taholle kuuluvat nimet Eskill Tijtikoff 1641 Suistamon pogosta, Petrij Tijronsson 1583 Tervun kappeli Kurkijoella, Tijro Pawilason 1614 Sortavala, Tijro Tiita 1651 Salmi.

Nämä nimiasut sisältävät enimmäkseen kovin vierailta näyttäviä muotoja. Tavallisen kansan keskuuteen levittyään ne eivät ole enää noissa muodoissaan ääntyneet, vaikka kirjuri onkin vielä voinut osata "korjata" nimen kirjoihinsa alkuperäisempää asua vastaavaksi.

Dietrichin puhuttelumuodoista

Tästä Theoderteus, Dietrich-nimestä on jo germaanisella taholla syntynyt monenlaisia muunnoksia: lyhentymiä ja johtimin muodostettuja hellittelymuotoja, joissa keskellä oleva r on voitu vaihtaa l:ksikin, esim. Didrick, Dirik, Dirk, Tetrik, Tirk; Thietilo, Thilo, Thielicke, Thiele, Tillick, Tillo, Tilly. Ja takavokaalisten asujen rinnalla esiintyy myös etuvokaalisia muotoja kuten Tyle, Dürks, Dörken.

Suomeen nimi on voinut siis tulla jo monen muotoisena ja täällä se on kansan suussa muovautunut kielemme ja murteidemme vaatimusten mukaisesti. Se, millaisia muotoja kansa sitten on meille näistä nimistä käyttänyt, selviää aika pitkälle vanhoista asutusnimistämme: kylien ja talojen nimistä sekä sukunimistämme, sillä molempiin on pesiytynyt runsain määrin miestennimiä. Dietrich-pesyeen nimistä meillä olisi voinut olla käytössä mm. seuraavia kansanomaisia etunimiasuja: Tiira, Tiiro, Tiiri, Tiirikka, Tiirukka, Tiri, Tirra, Tirri, Tirro, Tirkka, Tirkko, Tiili, Tiilikka, Tilla, Tillo, Tilli, Tillikka, Tilkka, Tylli, Tölli, Töllikkö ja ehkä myös Tiiti, Tiitikka, Tiito, Tiitta ja Tiitto. Joihinkin samanasuisiin nimimuotoihin on voitu päästä myös muista etunimistä kuten esim: Titus > Tiitto, Tyrgils > Tiiri. Lisäksi alasaksalaiset k(e)-loppuiset nimet ovat sopeutuneet hyvin kotoiseen tyyppiimme.

Se, että niin r:lliset kuin l:llisetkin muodot voi todellakin yhdistää Theorericus, Dietrich, Tidike -nimeen, näkyy hyvin niin nimen vaihtelusta vieraissa maissa kuin kotoisissakin esimerkeissämme: Oulunsuun Erich Tidicka 1549 = Eric Tijricke 1551, Muhoksen Nils Tijricka 1544 = Nils Tijlick 1557, Toholammin Tiilikan talon isäntä oli v. 1606 Pietari Antinp. Tiirikainen (Dirikanen), mutta v. 1658 jo Pekka Tuomaanp. Tiilikka.

Sukunimistössämme näitä varhaisia etunimiä saattavat nykyään edustaa mm. Tiira, Tiiro, Tiiri, Tiirikka, Tiirikainen, Tirranen, Tirronen, Tirri, Tiri, Tirinen, Tirkkonen, Tiili, Tiililä, Tiilikka, Tiilikainen, Tillanen, Tillo, Tillonen, Tilli, Tillikainen, Tylli, Tyllinen, Tyllilä, Tölli, Töllinen, Töllikkö, Tiitinen, Tiitola, Tiitta ja Tiitto. Tosin osa näistä nimistä on voinut syntyä muuta tietä tai samaan nimiasuun on voitu päästä useista eri lähtökohdista. Kadonneeseen sukunimien tapaan käytettyyn nimistöömme ovat voineet vielä kuulua esim. Tiirinen, Tiiriäinen, Tiirukka, Tirkkanen, Tilkanen, Tilkonen, Titikainen; ainakin niiden näköisiä asuja on asiakirjoissa esiintynyt vaikkei niitä nykysukunimistössä tapaakaan.

Paikannimistä mainitun pesyeen edustajia löytyy eri puolilta Suomea, esim. Tirkkala, Lokalahdella, Tilkanen Karinaisissa, Tilkkala Perniössä, Tiilikanoja Tuusulassa, Tiirinkoski ja Tiirikkala Vanajassa, Tiiriönmäki Hämeenlinnassa, Tiirismaa ja Tiilijärvi Hollolassa, Tiitrikinkoski Orivedellä, Tiirinselkä Jämsässä, Tiilikanjoki Rautavaaralla, sekä Tiilikkalan kylä mm. Virolahdella ,ja Mäntyharjulla.

Jonkinlaisena nimen ekspansiokeskuksina voitaneen kai pitää Turun seutua, Kokemäenjoen vartta, Kaakkois-Hämettä, Vehkalahden-Virolahden-Viipurin rannikkoaluetta sekä Pohjanlahden perukkaa Lohtajalta Kemiin. Kun nimi on alkanut levitä eri seuduilta, on hyvin mahdollista, että samanasuisiin sukunimiin on päästy eri "Dietricheistä".

Kirjallisuutta:

Lisätietoja myös Suomalaisen nimikirjan (Suomen kielen sanakirjat, osa 6. Keuruu 1984) artikkeleissa Tiili, Tiilikka, Tiira, Tiirikainen, Tiiro, Tiitinen, Tiitto, Tillanen, Tilli, Tillonen, Tiri, Tirkkonen. Tirri ja Tirronen.

Tervassalon Tiilimaakarit ja Enontekiön Tiilikaiset

Kuten aiemmin on jo käynyt ilmi, on nimistöntutkimus perinteisesti liittänyt mm. Tiillikainen-nimen käsiteltyyn Dietrich-pesyeeseen. Savolaisen Tiilikaisen suvun piirissä on kuitenkin mietitty, voisiko heidän nimensä ainakin osaltaan tulkita kehittyneeksi ammatinnimityksestä tiilimaakari, tiilentekijä.

Sukunimen tutkija voi joutua tai tyytyä tarkastelemaan nimiä usein vain yleisluontoisen tiedon ja siihen perustuvien johtopäätösten avulla, ilman riittäviä konkreettisia tietoja kunkin suvun vaiheista, etenkin sellaisista, joiden aikana nimi on syntynyt. Konkreettinen, lähteisiin suoraan perustuva päättely ja nimen selvittäminen sen avulla on kuitenkin mahdollista vain nimissä, jotka ovat syntyneet historiallisena aikana; aikana, jolta voi löytyä asiakirjatietoja kunkin nimen synty- ja kehittelyvaiheista.

Luotettavuuden kannalta olisikin hyvä hankkia tarkasteltavasta nimestä riittävän tarkat tosiasiatiedot, jos niitä vain on saatavissa, ja tehdä vasta niiden pohjalta yleistäviä teoreettisia päätelmiä. Päätelmien teko perustuu puolestaan siihen, että selitysten on oltava nimenkantajan ja nimenantavan kannalta luontevia ja tietyllä tavalla yksinkertaisia. Konkreettisen tiedon puuttuessa joutuu sitten kyllä nojautumaan todennäköisimpiin vaihtoehtoihin, mutta näihin onkin saatu pohjaa jo selvitetyistä nimistä.

Olen saanut rovasti Mauri Tiilikaiselta käyttööni Tiilikaisen suvun varhaisvaiheita varsin hyvin valaisevaa aineistoa ja tietoa. Sukua tutkineet ovat näet löytäneet Soisalosta 1500-luvulta miehen nimeltä Joan Pålsson Tilimakare (useine eri kirjoitusmuotoineen, joiden joukossa tiettävästi myös Tijlmakainen) ja hänen poikansa Pekan. Heidän nimensä esiintyvät asiakirjoissa vuosina 1551-1589. Vuodesta 1576 heidän asuinpaikkansa Soisalossa tarkemmin sen pohjoispäässä Tervassalossa nykyisen Vehmersalmen alueella on kuitenkin ollut autiona.

Samoilla seuduille ilmestyivät myös Kuopion seudun ensimmäiset Tiilikaiset. Heidät mainitaan vuodesta 1624 alkaen Soisalon itärannalla Enonlahden Jokiniemessä, niin ikään nykyisen Vehmersalmen alueella noin 25 kilometriä kaakkoon Tervassalosta. Ensimmäinen Enonlahden Tiilikainen oli nimeltään Mikko kuten ilmeisesti isänsäkin.

1600-luvun lopulla Tiilikaiset kuitenkin katoavat silloisen Kuopion pitäjän alueelta. Heidän on oletettu siirtyneen Kaavin Varislahteen (nykyistä Outokumpua), mistä on arveltu ja tutkittu ainakin valtaosan nykyisten Tiilikaisten sukujuurista juontuvan.

Siksi tuntuisikin varsin houkuttelevalta uskoa, että Michel Tiilikainen olisi Tiilimaakareiden sukua; niin läheisiä kotisijansa ovat olleet. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että jo 1500-luvun puolimaista on Tiilikaisista merkintöjä kaikista Savon pitäjistä Tavinsalmea lukuun ottamatta. Esim. Rantasalmelta on kirjattu 1535 Peder Tilkonen ja 1541 Antti Tilickan. Rantasalmen Tiilikaiset asuivat Putkisalmen neljänneksessä. Lisäksi Rantasalmen neljänneksestä on ilmeisesti peräisin Tirkkosen suku, joka lienee saanut alkunsa jo mainitusta Tirkko (< Dietrich) Piiraisesta.

Tiili vaurauden merkkinä

Niin Savon kuin muuallakin esiintyvien Tiilikaisten kuten myös Tiilikoidenkin liittäminen tiilentekijään tuntuu vaivalloiselta mm. siksi, että tiilen käyttö on ollut meillä vielä keskiajalla maamme köyhyyden vuoksi vähäistä. Jopa kivikirkkojen esiintymisen katsotaan heijastavan maamme vaurauden keskittymistä lounaiseen Suomeen. Maassamme on vain kolme keskiaikaista rakennusta, joissa on tiiltä merkittävästi käytetty: Turun tuomiokirkko, Hämeenlinna ja Hattulan vanha kirkko. erityisesti Hämeen kivikirkoissa on vaurauden merkkinä tiilisiä päätykoristeita. Muissa rakennuksissa tiiltä tuskin olisi käytetty, kun se rikkaan katolisen kirkon piirissäkin oli lähinnä koriste-, ei rakennusmateriaali.

Nimet Tiilikka ja Tiilikainen olivat kuitenkin jo 1500-luvulla niin yleisiä eri puolilla, ettei niiden liittyminenen harvinaiseen tiilinkäyttöön tunnu uskottavalta. Lisäksi Tiilikainen-nimen käyttö oli keskittynyt köyhään Savoon ja Itä-Suomeen, jossa edes kirkolla ei ollut varaa käyttää tiiltä. Savon moreenimailla olisi kivi ollut savea luonnollisempi rakennusaine.

Koska Soisalossa on kuitenkin todistettavasti asunut Joan Pålsson Tilimakare, ei voi täysin kiistää, etteikö nimi siellä olisi voinut kehittyä Tiilikaiseksi tästäkin (esim. Tiilimaakari > Tiilimaakarinen > Tiilimaakainen > Tiilikainen) varsinkin kun nimen kehitystä on ollut tukemassa samoilla seutuvilla ennestään tunnettu Tiilikainen-nimi; oudot nimethän usein hakeutuvat tuttuihin muotoihin. Tällöin Enonlahden Tiilikaisten nimen synnyn voisi ajoittaa vuosien 1574-1624 ajalle.

Edelleen on otaksuttava Joan Tiilimaakarin tulleen Tervassaloon jostakin kauempaa, sillä Tervassalossa hän ei tuota ammatinnimitystä olisi voinut hankkia. Todennäköisintä olisi olettaa hänen tulleen jostakin Hämeestä, Turun seudulta tai miksei myös Viipurista. Sen sijaan Savonlinna tuntuu kovin epätodennäköiseltä siksi, että Olavinlinnan rakenteissa ei tiettävästi ole tiiltä lainkaan käytetty.

Lisäongelmia

Jos tiilimaakari-teoria olisi oikea, ei Enonlahden Tiilikaisilla olisi suvullisia siteitä muihin Etelä-Savon uuden ajan alun Tiilikaisiin. Tervassalon Tiilimaakareiden ei näet voida otaksua olleen sellainen Tiilikais-haara, jolla muita pidempään säilyi alkuperäinen nimiasu, koska tällöin nimen synty pitäisi ajoittaa pidemmälle keskiajalle. Se olisi entistä enemmän riidoin sen kanssa, mitä edellä tiilenkäytöstä todettiin. Jos Varislahden Tiilikaiset Enonlahden kautta juontuisivat todella Tervassalon Tiilimaakareista, olisi kai todettava muiden Savon Tiilikais-sukujen hävinneen ja nimen jatkuneen vain tuosta myöhäsyntyisemmästä erikoistapauksesta.

Tuntuisi kuitenkin loogisemmalta hakea Enonlahden Michel Tiilikaiselle samannimistä isää ennen vuotta 1624 joko Rantasalmelta tai muualta Savosta, lähinnä kai Vesulahdelta. Todettakoon, että Rantasalmen 1500-luvun Tiilikaisilla ja Enonlahden 1600-luvun sukunimikaimoilla oli myös samoja etunimiä käytössään. Jos Tiilimaakareiden suku on jatkunut vielä vuoden 1576 jälkeenkin, voisi sille hakea jatkoa joko luoteissuunnasta tai Rantasalmelta, sillä vuonna 1614 mainitaan Maaningan Pielaveden kymmenyskunnassa Tiili-Jussi, ja Pirinen mainitsee Savon historiassaan myös Rantasalmelta Sigfrid Tiilimaakarin. Ehkä nämä myöhemmät nimet kuten ammattinimitykset usein ovat kuitenkin jääneet lyhytaikaisiksi liikanimiksi eivätkä vakiintuneet sukunimistöön.

Tiilikais-nimen etymologioinnin ongelmat osoittavat hyvin, että huolellisetkin kielitieteellisiin perusteisiin nojaavat päätelmät voi erikoistapauksissa asettaa kyseenalaisiksi, jos suku- tai historiantutkimus esittää nimille selviä konkreettisia tulkintavaihtoehtoja. Nyt käsitellyssä tapauksessa ratkaisu jää vielä avoimeksi, vaikka itse yhä kallistun tosin entistä varovammin sille kannalle, että nykyistenkin Tiilikaisten nimi juontuu etunimistä Tiilikka < Dietrich. Joka tapauksessa suurin osa vanhoista Tiilikainen ja Tiilikka-nimistä perustuu tuohon etunimeen. On kuitenkin muistettava, että jokainen samanasuinen eri suvun nimi voi selittyä eri tavoin.

Lähde: Sukuviesti 1985:4-5, s. 19-22.

© Sirkka Paikkala

[ Artikkelin alku ]