Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

"Pietarin perillisiä" sukunimissämme

Sirkka Paikkala

Kreikkalaisesta miehennimestä Petrós latinaistettu Petrus on peräisin aramealaisessesta lisänimestä Keefa 'kivi, kallio', jonka Jeesus antoi Simon Joonaanpojalle, apostoliensa johtajalle. Tämä Jee suksen lähimpään piiriin kuulunut apostoli kärsi Paavalin kanssa marttyyrikuoleman v. 67 Neron vainoissa, ja jo vuodesta 258 on kristikunta viettänyt kesäkuun 29. päivää näiden marttyyrien muistoksi. Nykyisessä kalenterissamme päivä on Pietarin ja Pekan, Paavalilla on nimipäivänsä tammikuun 25:ntenä.

Petruksen eli Pietarin asema on katolisessa kirkossa huomattava siksikin, että hän on katolisen käsityksen mukaan "koko kirkon ruhtinas", sillä Jeesus sanoi antavansa hänelle "taivasten valtakunnan avaimet". Pietarin nimissä on myös paavin istuin. Keskiaikaisessa Turun hiippakunnan pyhimyskalenterissa Pietarin ja Paavalin, "kaikkien kansojen opettajan", erityisasema näkyy muistopäivän arvossa: silloin toimitettiin kalenterin mukaisesti korkein messupalvelus. Kalenteria seuranneet jumalanpalvelusmenot tekivät puolestaan ainakin pyhimysten nimet kansalle tutuiksi.

Vaikka läntinen kirkko teki nimeä tunnetuksi, levisi se varhain myös idän kirkon välittämänä. Nimi sai eri tahoilla erilaisia muotoja ja niinpä Petrukseen palautuvat niin pohjoismainen Per ja sitäkin kansainvälisempi Peter, ranskan Pierre, italian Pietro, espanjan Pedro, unkarin Péter, venäjän Pjotr, kotoinen Pietarimme jne. näiden lukuisista muunnoksista puhumattakaan.

Myös meillä on Pietari yleisytensä ja tuttuutensa vuoksi saanut varhain erilaisia muotoja, joiden runsaus näkyy edelleen sukunimistössämme. Etunimistöstä monet näistä ovat ajan mittaan saaneet väistyä ja tehdä tilaa nuoremmille, jotkut ovat säilyttäneet halki vuosisatojen.

Pekkarinen ja Pekurinen

Yksi yleisimpiä ja tutuimpia Petruksen ja Pietarin hellittelymuotoja on -kka-loppuinen Pekka. Ortodoksisen kirkon piirissä siihen on voitu päästä venäläisestä Pedka-muodosta, läntisessä Suomessa on läöhtökohtana tavallisesti pohjoismainen pe(te)p. Kun Pekka vakiintui, altistui se uusille johtimille: tuttuutta, hellittelyä tms. saatettiin ilmaista esim. muodoilla Pekkari ja Pekuri. Sukunimistöön saatiin puolestaan mm. Pekkarisia ja Pekurisia. Tuo ri-aineksen käyttö on ollut meillä tavallista jo vanhastaan niin henkilön- kuin paikannimissä, eikä se siis lähimainkaan aina viittaa tekijännimitykseen, vaikka samanasuinen sana olisikin löydettävissä.

Sekä Pekkarinen että Pekurinen ovat lähtöjään savolaisia sukunimiä. Pekuristen kantakoti on Juvan Pekurilassa (Ivan Pekurin 1555 eli Jont Pecuri 1556). En tiedä, ovatko sitten pohjalaiset Saloisten ja Tyrnävän Pekuri-nimiset talot saaneet nimensä juvalaislähtöisiltä Pekurisilta, mutta myös näiden talojen nimet näkyvät yhä sukunimistössämme.

Pekkarisia on Savon lisäksi tavattu varhain Jääskessä (an peckerine 1551). Nykyisin Pekkaristen keskeisimpiä asuinseutuja ovat Kinnula, Kuopion seutu ja Lieksa.

Pietikäinen

Pietarin rinnalla käytössä ollut Pieti on tunnettu jo keskiajalla: Jämsässä on kirjattu Olef Pietin jo 1478. Vaikka Pieti ei olekaan päässyt almanakkaan, on sitä annettu pojille vielä tälläkin vuosisadalla Oulun ja Lapin lääneissä (Eero Kiviniemi: Rakkaan lapsen monet nimet 1982, s. 335). Hellittelymuodoissa yleisin -kka ~ kkä-aineksen avulla Pietistä johdettu Pietikkä näkyy sen sijaan enää vain suku- ja paikannimissä.

Pietikäisten kantakoti on Pekuristen tapaan Juvalla, josta Niilo Pietikäinen muutti n. 1550 Kiuruveden Sulkavan kylään. Sieltä suvun päähaara levisi lähinnä Ylä-Savoon ja osin Pohjois-Pohjanmaallekin.

Pellikka

Samaan nimisarjaan "Pietain perillisten" kanssa kuuluat myös Pelli ja sen edelleenjohdos Pellikka. Niiden esikuvana on ilmeisesti ollut Pelle, yksi Perin yleisimmistä ruotsalaisista kutsumamuodoista, jota on kyllä meilläkin tavattu maan itäosia myöten, esim. Pelle Pederson 1541 Viipurissa, Pelle Pedersonn 1571 Hauholla, Pelle Torwin 1638 Liperissä. Suomalaistunut, l-loppuinen muoto näkyy kivennavalla 1549 kirjatussa asussa Olli pellin[poi]ca.

Varhaisimpia mainintoja sukunimen tapaan kirjatusta Pellikka-nimestä Kannakselta (Per Pellicka 1543 Vuolaa), sittemmin myös Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta. Kesälahdella ja paikoin muuallakin Pohjois-Karjalassa nimi lienee koko ajan säilynyt periytyvänä sukunimenä. Sen sijaan Pohjois-Pohjanmaalla Oulun Pyhännän seudulla ja Kolarissa esiintyvät nykyiset Pellikka-sukunimet juontuvat talonnimistä. Alkuperäiset Pellikka-nimiset talot lienevät saaneet nimensä 1500-luvun puolimaissa Siikasavossa asuneilta, mahdollisesti karjalaislähtöisiltä uudisasukkailta.

Piippo ja Piipponen

Yksi kiintoisimmista, mahdollisesti "Pietarin perillisiin" lukeutuvista nimistä ovat ppo-loppuiset muodot Peppo, Pieppo, Piippo ja Pippo, joiden olemassaoloa voisi uumoilla vastaavanalkuisista sukunimistä. Aiemmassa nimistökirjallisuudessamme en ole nähnyt näitä käsiteltävän lukuun ottamatta Viljo Nissilän tulkintaa Pieppo-nimestä vuodelta 1939. Tuolloin ilmestyneessä, Vuoksen paikannimistöä käsittelevässä väitöskirjassaan on Nissilä yhdistänyt sukunimen Pieppo Lönnrotin tuntemaan sanaan piepottaa ’visertää kuin peippo', ei etunimeen Pietari.

Sanan selityksen hyväksymistä vaikeuttaa paitsi sisältö myös se, että silloin kun sukunimistämme tapaa ilmauksia henkilökohtaisista ominaisuuksista, ne liittyvät tavallisimmin selviin ruumiinominaisuuksiin tai suorastaan ruumiinosiin (Jalkanen. Partanen, Pitkänen, Valkeapää).

Toki värikkäämpiäkin, jopa halventavansävyisiä lisänimiä on ollut, mutta useimmiten ne ovat jääneet ymmärrettävästi lyhytikäisiksi. Ainakaan niiden kantajien määrä ei nykypäivään mennessä ole suureksi päässyt.

Pietariin yhdistämisen mahdollisuutta puolustaisivat mielestäni mm. seuraavat seikat: 1) Nimien ensimmäinen tavu, Pe-, Pie-, Pii-, olisi aivan riittävä runko Pietarin ~ Perin ~ Petruksen kansanmuunnoksille, 2) ppo-johdinta on meillä vanhastaan käytetty uusien puhuttelumuotojen tuottamiseen, esim. Aabrahamista on saatu Aappo ja Appo, Emilistä Emppo, Jaakobista Jappo, Joosefista Juoppo, Sigfridistä Sipo ja Siip(p)o, Leenasta Lieppo, Liisasta Lippo, 3) esim. Virossa on Petruksesta käytetty muotoa Peep. Esittämäni kaipaa tietenkin vielä tarkistamista.

Piippoisista on 1500-luvun puolimaista alkaen tietoja Kannakselta ja Pohjois-Pohjanmaalta, sitten myös Pohjois-Karjalasta ja Kajaanin seudulta. Näistä kahdesta viimeksi mainitusta alueesta onkin tullut Piipposten keskeisintä kotiseutua: heitä on Tuupovaarassa, Joensuussa, Ilomantsissa, Enossa. Polvijärvellä, Kaavilla, Lieksassa, Kuhmossa, Sotkamossa ja Kajaanissa.

Pohjois-Pohjanmaan Piipposet ovat antaneet nimensä mm. Piippolan pitäjälle ja seudun Piipon ~ Piippolan kantatalolle. Tästä ja muista myöhemmistä Piippo-nimisistä taloista ovat lähteneet nykyiset Piippo-sukunimet. Koska pohjalainen lisänimikäytäntö perustui vielä pitkään viime vuosisadallakin talonnimiin, ei suuria samaa nimeä kantavia sukuyhteisöjä päässyt kehittymään. Sen sijaan Savon puolelle siirryttyään nimet saivat sukunimen roolin ja niiden kantajien määrä lisääntyi sen mukaisesti. Siksi Piippoja asuukin nykyään eniten savolaisessa Kiuruveden pitäjässä, ja paljon heitä on myös Iisalmessa ja Vieremällä. Pohjanmaan puolella on Piippoja eniten Pyhännällä, Piippolassa ja Oulussa.

Muita nimiä

"Pietarin perilliset" eivät suinkaan lopu tähän. Sukunimistömme perusteella ryhmään voisivat kuulua vielä esim. Peteri, Petri, Petti, Pieto, Pietu, Piitu, Päti, Päty, Pätäri; Pekki, Pekko, Peko, Piekka, Piekki, Piekko, Piekkari; Pälli (Pellin etuvokaalinen muunnos); Peso, Pesu, Pessa, Pessi, Piesa, ?Peussa, ?Pöysä, Pösö; Pipi; Pärssi (tosin samannäköiseen asuun on päästy myös ortodoksisesta Perfirij-nimestä).

Edellä jo käsiteltyjen sukunimien lisäksi näitä "perillisiä" voisi jäljittää seuraavista sukunimistämme: Peteri, Petri, Petrilä, Petriläinen, Petrinen, Nikupeteri; Pietarila, Pietarinen, Pietala, Pietarinsaari, Pietilä, Pietiläinen, Pietinen, Pietiäinen, Pietola, Pietula, Pietulainen, Pietilänaho, Pietinhuhta; Petti, Pettinen, Piitulainen, Pätilä, Pätynen, Pätäri; Pekka, Pekkala, Pekala, Pekko, Pekkola, Pekola, Pekkanen, Pekkonen, Pekonen, Pekkalainen, Pekkari, Pekari, Pekarila, Pekiiri, Pekki, Pekkilä, Pekkinen; Pelli, Pellilä, Pellinen, Pellikainen, Storpellinen, Pälli, Pällinen; Piekka, Piekkala, Piekkanen, Piekkari, Piekkola, Piekäinen, Piekäinen; Pesola, Pesoneiz, Pessi, Pesu, ?Pessa, Pessala, Piesanen, Pösö, Pösölä, ?Pöysä (Peussan etuvokaalisena muunnoksena), Pärssinen; Piepponen, Pippola, Piippolainen, Pipinen, Piippa, Piippanen, Piippolainen.

Tosin on huomattava, että samoihin nimiasuihin on joskus päästy muistakin lähtökohdista. Esim. sukunimi Pekki voi paikoin perustua ruotsalaiseen nimeen Bäck 'puro'. (Monista näistä nimistä tarkemmin: Suomalainen nimikirja, Suomen kielen sanakirjat 6, Keuruu 1984.).

Lähde: Sukuviesti 1985:7-8, s. 20-22.

© Sirkka Paikkala

[ Artikkelin alku ]