Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Suomalaisuuden laineita ja virtoja

Sirkka Paikkala

Kun länsisuomalainen maalaisrahvas ja kaupunkien työväestö alkoi joko omasta halustaan tai elinympäristönsä vaikutuksesta käyttää sukunimiä, nimet valittiin lähinnä seuraavaan tapaan: a. sellaisista ruotsinkielisistä tai muista vieraskielisistä nimistä, joita porvarit, käsityöläiset tai sotilaat olivat aiemmin käyttäneet (Lundberg, Lindfors, Holm, Blom, Helin, Helander).

b. ruotsalaisten patronyymien näköisistä nimistä. Nämä nimet muodostettiin joko isän (siis aitona patronyyminä), isoisän (isän patronyymi perinnölliseksi) tai omasta etunimestä tai yleisimpiä patronyymejä (Johansson, Karlsson, Henrikson) otettiin muotia seuraten käyttöön ilman aitoa patronyymin muodostusta.

c. aiemmin jonkinlaisina lisäniminä olleista asumuksen nimistä: torppien, mäkitupien ja talojen nimistä. Myös talon alustalaiset saattoivat saada isäntätalonsa nimen.

d. uusista, erityisistä suomalaisista sukunimistä, jotka olivat lähinnä kahdenlaisia: nen-loppuisia useimmiten luontoaiheisia Virtanen tyypin nimiä (tästä tyypistä enemmän artikkeleissani Sukunimien käyttöönotosta Salon seudulla, Sukuviesti 9 ja 10/1985 sekä nen-loppuisia sukunimiä Virmailan suvussa, Sukuviesti 9-10/1986) tai samaa teemaa käyttävistä nimistä ilman nen-johdinta. Nämä jälkimmäiset nimet ovat kantasanoja (Laine, Mäki, Niemi), joihin olen lukenut myös sellaiset nimet, jotka sisältävät selvästi appelatiivisen johdoksen (Alanko, Suvanto, Vainio). Tätä tyyppiä olen kutsunut Laine-tyypiksi.

1890-luvulla alettiin näistä samoista sanateemoista johtaa muillakin johtimilla uusia nimiä (Meriö, Nurmio, Saarikko). Edelleen alettiin ottaa sukunimiksi yhdyssanoja, joissa yleensä perusosa oli samasta teemasta. Viimeksi mainittuja nimiä voisi kutsua Sinisalo-, Hurmerinta- tai Laaksovirta-tyypiksi. Niiden valtakausi alkoi kuitenkin vasta 1906.

Aiheet luonnosta

Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella tilastoaineiston valossa Laine-tyyppiä, jonka käyttöönottoa vertailen Virtanen-tyyppiin. Lukuisia tilastoja, joihin esittämäni yhteenvedot perustuvat, ei voida tilanpuutteen vuoksi tässä yhteydessä julkaista. Ne perustuvat tietokonetiedostoon ns. otetuista sukunimistä (tiedosto sisältää virallisten lehtien nimenmuutosilmoitukset vuosilta 1870-1906; ks. tark. Sukuviesti 2/1987, s. 38) ja eri lounais-suomalaisten seurakuntien kirkonkirjoista muodostettuihin taulukoihin sukunimien jakaumasta. Joitakin näistä taulukoista on julkaistu tai esitetty Sukuviestissä 10/1985.

Vuosien 1876-1906 välisenä aikana otettiin ilmoitusten mukaan käyttöön kolmisensataa erilaista luontoappelatiivista sukunimeä. Nimet valittiin yleensä kasviston, maaperän tai topografisista termeistä. Eläinten nimitykset eivät tähän nimistöön kuulu, eikä niitä sukunimiksi tuona aikana juuri otettukaan.

Suurin osa näistä luontosanan sisältävistä nimistä otettiin vasta 1906. Muina ajanjakson kolmenakymmenenä vuotena ilmestyi käyttöön 1-11 uutta Laine-tyypin nimeä vuotta kohden. Vilkkaimmillaan uusien nimien luonti oli 1880-luvulla ja uudestaan vuodesta 1897. Ks. taulukot 1 ja 2.

Atk-tiedosto sisältää vuosilta 1870-1906 hieman vajaat 40 000 nimen muutto- tai ottoilmoitusta. Niistä noin 12 000 edustaa Laine-tyyppiä, siis noin 30 %. Virtanen-nimien osuus on 7,5 %, ja kaikkien nen-nimienkin yhteenlaskettu osuus jää alle 10 %:n. Virtanen-tyyppisten nimien otto kääntyy 1890-luvun taitteessa jyrkkään laskuun; vielä 1880luvulla nimien osuus otetuista nimistä oli yli 20 %. Vuoteen 1905 tullessa nimien osuus oli pudonnut jo alle 4 %:n.

Taulukko 1
Luettelossa ovat yleisimmät otetut Laine-nimet, minä vuonna nimi ensimmäisen kerran esiintyy ilmoituksessa, ottojen absoluuttinen määrä ja nimenkantajat 1985 (Väestörekisterikeskuksen tiedoston mukaan). Nimen perässä oleva -merkitsee, että nimen suosio on jo laskussa 1906, + taas ilmaisee suosion nousua.
Laine -

1882

553

18486

Vainio

1876

431

6914

Nurmi

1877

408

8775

Salo -

1880

381

12528

Laakso -

1879

378

9299

Aalto -

1879

366

8490

Lehto

1883

358

9020

Niemi

1882

356

13962

Salmi -

1877

355

7605

Kanerva +

1879

312

2885

Rinne -

1880

262

4161

Halme

1890

260

3016

Lahti -

1886

260

7456

Kallio -

1878

243

9221

Aho -

1888

241

6511

Heino -

1882

225

6352

Vuori

1880

221

3498

Ranta

1885

220

4838

Virta

1880

212

4577

Luoto

1886

202

1991

Saari-

1883

198

7254

Tuomi

1882

192

3237

Koski +

1876

191

6104

Laiho +

1876

165

2189

Elo +

1898

154

2154

Kari -

1876

153

2160

Suvanto +

1897

145

1800

Helle

1897

139

765

Manner -

1877

127

1263

Jalava +

1885

124

1134

Aro -

1886

118

2009

Terho +

1890

113

848

Tammi +

1891

110

1496

Alantere

1897

109

857

Mäki

1884

108

5789

Oksa +

1883

96

1043

Alho +

1892

95

1733

Alanko +

1887

90

2193

Kivi

1891

90

1117

Lampi

1894

88

712

Lehti

1884

86

1975

Kataja +

1890

84

1447

Kunnas -

1891

84

701

Palmu +

1880

83

1281

Valkama

1897

80

2129

Listaa voisi jatkaa seuraavilla nimillä: Tanner, Kaisla, Lumme, Vesa, Koivu, Valo, Murto, Raita, Järvi, Vuokko, Vaahtera, Lilja, Latva, Vahtera, Lehmus, Honka ja Pihlaja. Teemastoon voisivat kuulua myös mm. Ruis, Kytö, Niva, Käpy ja Haka. Tällaisia harvinaisia nimiä ei välttämättä voi laskea Laine-tyyppiin kuuluviksi, sillä niiden syntyyn ovat voineet vaikuttaa muutkin tekijät kuin tyypin malli ja muoti.

 

Taulukko 2
Varsinaisten Laine-nimien lisäksi samoihin aikoihin syntyi arvioita 30-50 muuta nimeä, jotka voitaisiin laskea mukaan tyyppiin, vaikka ne eivät teemaltaan täysin tyypin määritystä täytä. Ne ovat kuitenkin lyhyitä (yleensä kaksitavuisia) sisällöltään appellatiivisia nimiä, joiden aihe on yleensä kansallis-, romanttis- tai runollissävyinen. Joukkoon mahtuu jokunen erisnimikin. Artikkelissa esitellyissä tilastoissa en kuitenkaan vielä ole niitä Laine-tyyppiin laskentit. Yleisimpiä niistä ovat:
Leino

1882

204

5907

Suomi

1885

134

1779

Hurme

1891

134

1671

Roine

1885

122

723

Ahti

1886

70

544

Soini

1883

57

1973

Leino

1892

55

1240

Säilä

1897

52

418

Heimo

1891

48

281

Aura

1887

38

454

Venho

1906

37

510

Kilpi

1886

36

579

Vasama

1895

35

369

Kalske

1887

31

135

Jalo

1892

30

643

1890-luvulla muotiin

Laine-tyypin osuus kaikista nimenotoista oli jo 1880-luvulla yli 20 %, mutta 90-luvulla osuus yhä lisääntyi ylittäen 35 % rajan ennen vuosisadan vaihdetta. Laskusuuntaus alkoi vasta 1905. Vaikka Laine-tyyppisten nimien suhteellinen osuus kaikista otetuista nimistä olikin suuri jo 1880-luvulla, määrällisesti ne lisääntyivät ja niiden suhteellinen osuus koko väestön nimistä kasvoi merkittävästi vasta aivan 1890-luvun lopulta alkaen. Otetun nimistön tilastot kuvaavat huonommin Virtanen-tyypin käyttöönottoa. Vain murto-osa käyttöön otetuista tyypin nimistä ilmoitettiin virallisissa lehdissä. Nimien käyttöön otosta ilmoitti pappi tai opettaja suullisesti nimenkantajalle.

Yhtenä vertailulukuna voisi käyttää sitä, kuinka monta nimenmuuttoilmoitusta on rekisteröity nykyistä 1000 nimenkantajaa kohden. Laine-tyypille (luvut on laskettu vain liitetaulukoissa olevien nimien osalta) saatava luku on 46, eri nimien luvut vaihtelevat 26-230. Virtanen-tyypin vertailuluku on 6.4 (vaihtelu 4.7-12.2). Ero kuvastaa sitä, että Laine-tyyppisten nimien ottoa voidaan hyvin seurata nimenmuuttoilmoituksista, mutta Virtanen-tyypin nimet löytyvät ilmoituksista huonosti.

Laine-tyyppisten nimien ottajat ilmoittivat useimmiten itse asiasta ja kirjallisesti. Tämä näkyy hyvin vertailtaessa nimien kirkonkirjoihin ilmaantumista virallisten lehtien ilmoituksiin. Virtanen-tyypin nimet yleistyvät kirkonkirjoissa nopeasti 1870-luvun puolesta välistä 1890-luvun alulle asti, mutta näin nopeasta määrän kehityksestä ei juuri näy merkkejä lehti-ilmoituksissa. Lainetyyppiset nimet ilmestyvät sen sijaan kirkonkirjoihin ja ilmoituksiin kutakuinkin tasatahtisesti. Eivät kuitenkaan täysin; kyllä niitäkin pappilassa ja koulutuvassa annettiin.

Rekisteröidyissä otetuissa nimissä on kaiken kaikkiaan Laine-tyyppisiä nimiä nelinkertaisesti Virtanen-tyypin nimiin verrattuna (ks. taulukko 3), kuitenkin nen-loppuisten Virtanen-tyyppisten nimien kantajien määrä on vielä nykyisinkin huomattavasti suurempi kuin johtimettomien Laine-nimien kantajien, siitäkin huolimatta, että Virtanen-tyypin nimistä alettiin jo viime vuosisadan puolella luopuakin. Laine-nimiä (kuten Mäki, Lahti) on sukunimiksi otettu myös suoraan talonnimistä tosin joidenkin Virtanen-tyypin nimien kokonaismäärä puolestaan kasvattavat jonkin verran myös savolaiset ja karjalaiset vanhemmat hononyymit (Ahonen, Heinonen, Honkanen).

Taulukko 3
Virtanen-tyypin yleisimmät, rekisteröidyt nimenotot 1870-1906 ja nimenkantajien määrä 1985:
Virtanen

150

24742

Koskinen

140

17551

Mäkinen

117

21443

Lehtonen

109

16711

Tuominen

107

12833

Lehtinen

106

15774

Nieminen

99

21592

Salminen

96

15312

Salonen

88

14109

Vuorinen

82

6732

Järvinen

81

16971

Oksanen

81

7231

Rantanen

79

12609

Saarinen

77

15113

Heinonen

70

147

Virtanen- ja Laine-tyyppi olivat siis muodissa eri aikoina. Virtanen-nimet olivat selvästi ensimmäiset aidot suomalaiset, läntiset sukunimet: niitä otettiin vielä lehti-ilmoituksissakin lähinnä suomalaisten tai ruotsalaisten patronyymien sijaan.

Laine-tyypin nimien ottajilla oli sen sijaan jo ennestään enemmän tai vähemmän pysyvät lisä- tai sukunimi: suomalainen (esim. talonnimi tai itäinen vanha nimi tai Virtanen-nimi) tai vierasnimi tai sukunimistynyt ruotsalainen patronvymin asuinen nimi.

Koska Virtanen-tyyppisiä nimiä ottivat lähinnä sukunimettömät, niiden valta-alueeksi muodostui kolme lounaisinta lääniämme. Otettujen nimien tilastoissa myös nykyisen Kymen läänin pitäjät ovat vahvasti edusteilla, mutta koko alueen väestön nimissä Virtanen-nimien suhteellinen osuus ei kuitenkaan ole kovin suureksi noussut. Otetuissa nimissä esiintyvät Virtanen nimet kertovatkin luotettavasti vain nimityypin myöhemmästä levinnästä kanta-alueensa ulkopuolelle.

Innovaatiokeskukset

Virtanen-tyypin innovaatiokeskuksina olivat sekä Helsinki että Turku, mutta myös Hämeenlinnan, Tampereen ja Jyväskylän merkitys oli vahva nimityypin leviämiselle.

Laine-tyypin innovaatiokeskuksena oli yksiselitteisemmin Helsinki. Tyypin leviämiskeskuksia oli sen sijaan jo useampiakin: Turku, Tampere, Viipuri, Kotka, Vaasa, Oulu ja Kuopio, jossain määrin myös Pori, Rauma, Pietari, Sortavala, Mikkeli ja Iisalmi sekä jotkut maalaispitäjät: Iitti, Valkeala, Nurmijärvi, Ul. Pyhäjärvi, Tammela, Hausjärvi, Parikkala. Siis nimityyppi levisi paljon laajemmalle alueelle Suomessa kuin Virtanen-tyypin nimet.

Helsingissä Laine-tyypin osuus kaikista otetuista uusista nimistä oli jo 1880-luvulla yli 30 %. 1906 osuus oli 24 %. Turussa nimityyppi pääsi suosioon vasta 1890-luvun lopulla ja suosio oli suurimmillaan vuosisadan alussa jatkuen vielä 1906. Tampereella ja Viipurissa Laine-tyyppisten nimien suosio alkoi nousta samoihin aikoihin kuin Turussa, mutta laskusuuntaus alkoi nopeammin. Tampereella huippu saavutettiin 1905. Seuraavana vuonna suosio romahti. Viipurissa kannatus laski jo 1905. Vertailun vuoksi todettakoon, että Virtanen-tyypin nimien suhteellinen osuus kaikista otetuista nimistä oli näissä kaupungeissa 1906 enää 0.7-2.2 %.

Maaseudulle myöhemmin

Olen tarkastellut nimien suhteellisen osuuden (siis kaikista otetuista) kehitystä myös viiden läänin (tiedot laskettu läänien nykyisten rajojen mukaan) maalaispitäjissä.

Uudenmaan läänissä suosio alkoi 1890-luvulla ja jatkui vielä 1906, prosenttiosuus vaihteli 35-40 %:iin.

Turun ja Porin läänissä jo 1880-luvulla joka viides uusi nimi oli Laine-typpiä. Huippu (n, 40 %) saavutettiin vuosisadan alussa, 1905-1906 alkoi jo lievä laskusuuntaus.

Hämeen läänissä osuus lähenteli jo 1880-luvulla 40 %:a. 1906 tyypin nimien suosio oli jo laskussa.

Mikkelin läänissä suosio oli vahvimmillaan 1800-luvunpuolella. Kuopion lääniin nimityyppi levisi vasta 1890-luvun lopulla. Vuoteen 1905 asti enemmistö uusista nimistä edusti Laine-tyyppiä tosin nimenvaihdoksia oli kaiken kaikkiaan vähän. 1906 osuus oli enää alle neljänneksen.

Virtanen-tyypin prosenttiosuudet mainituissa lääneissä 1906 olivat 6.8 (Ul.), 7.9 (Tl.), 5.0 (Hl.), 19.9 (Ml.) ja 4.1 (Kl.).

Koko maassa Laine-tyypin osuus otetuista oli 1906 yli 25 % ja Virtanen-nimien osuus alle 6 %. Muiden kuin varsinaisten Virtanen-tyyppisten nen-nimien osuus ei missään vaiheessa ole noussut Yli 10 %:n, 1906 osuus oli alle 2 %.

Mikä vaikutti Laine-nimien yleistymiseen

Nimityypit Virtanen ja Laine olivat kansallisen heräämisen ja kielitaistelun ajan nimistöllisiä innovaatioita. Ne levisivät aikana, jolloin voimakkaasti propagoitiin paitsi suomalaisuuden, myös suomalaisten sukunimien ja yleensä sukunimien käyttöönoton puolesta.

Muodoltaan Virtanen-tyyppiset nimet nojasivat itäsuomalaiseen vanhaan sukunimistöön. Laine-tyypin nimien voi taas sanoa olleen pitkälle seurausta Virtanen-tyypin nimistä; kun Virtanen-tyypin nimet kanta-alueillaan yleistyivät ja ihmiset alkoivat itse hakea itselleen uusia nimiä, keksittiin lyhentää nimet, syntyi uusi muoti. Seuraavat muodit taas pidensivät nimiä (uusin johtimin ja muodostamalla yhdyssanoja), ja näin saatiin nimivalikoimaa lisättyä kuitenkaan sanastoa kovin paljon lisäämättä.

Aihepiirin syntyyn vaikuttaneita syitä on monia ja niiden tärkeysjärjestykseen asettaminen voi olla turhaa ja mahdotonta. Yksi tärkeä syy oli kuitenkin kansallisuusaate ja topeliaaninen Suomi-kuva. Haettiinhan teemat Suomen luonnon luonteenomaisista piirteistä tai kainsallisromanttisesta runoudesta. Useimmat nimet nojasivat tuttuihin talonnimien aineosiin. Osaksi niin Virtanen- kuin Laine-tyyppien nimet olivat talonnimien suoranaisia johdannaisia. Esim. Pikkumäki, Mäkinen (Helsinki 1880, Tammela 1899), Mäkitapani, Mäkinen (1886), Mastomäki, Mäki (1895), Marjamäki, Mäki (Turku 1897).

Nimien aiheet noudattivat hyvin ensimmäisten suomalaisten kirjailijanimien linjaa (Koskinen, Oksanen, Kivi, Jännes, Suonio, Salmelainen). Innovaation välittäjinä toimivat paitsi papit ja opettajat myös sanomalehdet. Esim. Rauman Lehdessä 19.2.1890 oli Kaarlo Kramsun kirjoitus suomalaisten sukunimien puolesta. Artikkelissa esitettiin joukko suomalaisia "sanoja, joita voipi sukunimiksi käyttää." Esitetyistä nimistä 36 oli nen-loppuista (mm. Aironen, Ehtonen, Aamunen, Kallioinen, Ilmanen, Luomanen, Terhonen), suurempi joukko (yli 50) oli kuitenkin Laine-tyyppisiä kansasanoja (Salmi, Ahava, Apaja, Halava, Kaisla, Kielo, Noro, Suova, Uitto, Vanamo, Visa, Vasama, Vuokko) ja yhdyssanoja lähes sata (Pyysalo, Mäyrävuori, Vehkasalmi, Tuomivaara).

Ruotusotilaillakin suomalaisia nimiä

Paitsi, että teemasto oli sopusoinnussa talonnimistömme kanssa, muistutti se paljon myös viimeisen parin sadan vuoden aikana käytettyjä porvaris-, käsityöläis- ja sotilasnimia.

Kun Sukuviestissä 9/1985 kirjoitin, että nämä nimet (Laine- ja Virtanen-tyypit) muistuttavat suomalaisia 1850 ja 1860 luvun ja vastaavia ruotsalaisia sotilasnimiä, en tarkoittanut asiaa niin kategorisesti, kuin asia on nyttemmin ymmärretty. Täysin väärä käsitys on, että Laine-nimet olisivat suoraa seurausta 1850 ja 1860-luvun ruotusotilaiden nimistä, vaikka näillä sotilailla samanlaisia nimiä jonkin verran olikin käytössä. Heillä oli paljon muitakin suomalaisia nimiä (eläinten ja esineiden nimityksiä, adjektiivisia ilmauksia), jotka eivät ole produktiivistuneet sukunimistössä myöhemminkään. Lisäksi Laine-tyypin voi tilastollisesti osoittaa alkaneen yleistyä toden teolla vasta Virtas-nimien jälkeen 1890-luvun lopulla, siis 30-40 vuotta ruotukauden jälkeen.

Vahvistavaa vaikutusta sillä, että käytössä on ollut suomalaisia, Laine-tyypin mukaisia homonyymisiä sotilasnimiä, on tietysti nimityypin vakiintumiseen voinut olla. Varsinkin, kun ensimmäisiä suomalaisten sotilasnimien puolestapuhujia oli koko suomalaisen sukunimistön kehittymiseen voimakkaasti vaikuttanut Georg Zacharias Forsman, Yrjö Koskinen, joka Suomettaressa 1859 julkaisi artikkelin (Jaetun sotaväen Liikanimistä) suomalaisten lyhyiden sotilasnimien puolesta ja kirjasi listankin sopiviksi käyttöön otettaviksi nimiksi. Forsman lähestyi asiaa armeijan ulkopuolelta, ajan aatteellis-poliittisessa hengessä. Suomalaiset sotilasnimet kumpusivatkin paitsi edeltäneistä ruotsalaisista ns. varsinaisista sotilasnimistä, Myös samasta kansallisesta ajattelusta, joka 1850-luvulta lähtien loi myös muille väestökerroksille uusia suku-, lisä- tai kirjailijanimiä.

Ruotuarmeijaa suurempi vaikutus Laine-tyypin leviämiseen saattaisi olla asevelvollisuusarmeijalla (vuodesta 1881), mutta tämä seikka on tutkimatta. Joka tapauksessa kutsuntoihin osallistuvilla miehillä piti, vaikka laki ei sitä suoranaisesti vaatinutkaan olla sukunimi, josta kehotettiin yleensä sopimaan seurakunnan kirkkoherran kanssa. Asevelvollisuusarmeijalla oli joka tapauksessa suuri kiirehtivä vaikutus sukunimien yleiseen käyttöönottoon. Tutkia pitäisi, miten 1880-luvulla kutsuntoihin osallistuneiden miesten nimet jakautuivat, suosittiinko Laine-nimiä.

Laine-tyypin nimien jälkeen ei syntynyt enää kovin paljon uusia nimiä, joilla olisi suuret nimenkantajamäärät. Kun tyypin nimet jakautuivat laajalle Suomeen, ei millään paikkakunnalla saman nimen kantajia ole kovin paljon. Vielä vuosisadan alulla sillä, että nimi oli valtakunnallisesti yleinen, ei ollut häiritsevää merkitystä; olennaisempi kriteeri uuden nimen valinnassa oli nimen paikallinen yleisyys. Siksi Laine-tyypin, kuten seuraavienkin muotityyppien nimet sopivat korvaamaan jollakin paikkakunnalla yleistyneitä savolais tai Virtanen-tyypin nimiä tai tavallisia talonnimiin perustuvia nimiä.

Lähde: Sukuviesti 1987:5, s. 18-21 & 27.

© Sirkka Paikkala

[ Artikkelin alku ]