[ Artikkelin loppu ]
Sadan yleisimmän Suomessa käytössä olevan sukunimen joukossa oli vuoden 1985 alussa vain 3 ruotsinkielistä nimeä. Suomalaisista nimistä 40 oli itäsuomalaisia nen-loppuisia nimiä (Korhonen, Kinnunen, Heiskanen). 25 muuta nen-loppuista nimeä kuului 1800-luvun lopun Virtanen-tyyppisiin muotinimiin (Salonen, Lehtinen, Suominen). 18 nimeä oli suurin piirtein saman aikakauden lyhyitä johtimettomia nimiä (Laine, Niemi, Salo). la~lä-loppuisia nimiä oli sadan joukossa 13, muita talonnimien kaltaisia nimiä oli vain yksi (Koivisto).
20 yleisimmän nimen joukossa oli Virtanen-tyypin nimien osuus suuri (12), itäsuomalaisia oli vain 4, Laine-tyypin nimiä 2 ja la~lä-loppuisia samoin 2.
Kymmenen yleisimmän nimen kantajia oli yhteensä liki 200000 (4 % väestöstä), 20 yleisimmän 341000 (7 %) ja 100 yleisimmän lähes miljoona (yli 20 %).
Tämän vuosisadan alun tyypillisiä ns. otettuja nimiä ei sadan tavallisimman nimen joukossa ollut yhtään. Yleisimmät pelkästään otettuina niminä esiintyvät sukunimet olivat Sainio (2289 nimenkantajaa) Eloranta (2260), Salomaa (2147), Aarnio (2030), Sinisalo (1761) ja Salovaara (1303). Yleisimmät yhdyssanalliset nimet ovat kuitenkin kehittyneet sukunimiksi lähinnä talonnimistäi. Taulukossa 1 ovat yhdyssanalliset suomalaiset sukunimet.
TAULUKKO 1 Mäenpää 5374
Uusitalo 4813
Sillanpää 4049
Järvenpää 3440
Lehtimäki 3367
Välimäki 3166
Kivimäki 3139
Lähteenmäki 3091
Myllymäki 3012
Hautamäki 2987
Kankaanpää 2594
Ylitalo 2554
Kiviniemi 2528
Alatalo 2445
Peltoniemi 2324
Palomäki 2222
Keskitalo 1975
Haapaniemi 1950
Riihimäki 1886
Koivuniemi 1777
Kujanpää 1732
Niistä vanhoista itäsuomalaisista nimistä, jotka eivät ole nen-loppuisia, ei yltänyt sadan yleisimmän sukunimen joukkoon. Taulukossa 2 ovat sellaiset tavallisimmat ei nen-loppuiset nimet, jotka ovat olleet käytössä myös vanhoina itäsuomalaisina sukuniminä.
TAULUKKO 2 Määttä 5363
Kokko 5013
Karhu 4223
Rautio 3935
Autio 3681
Repo 3505
Huotari 3402
Varis 3049
Kurki 2766
Puhakka 2743
Tikka 2684
Räty 2610
Kuisma 2558
Jäntti 2461
Tervo 2433
Ahokas 2318
Kärki 2272
Seppä 2241
Rossi 2203
Johtimellisista talonnimistä yleisimmät sukunimiksi muodostuneet nimet ovat Kuusisto (4662), Lepistö (3742), Haavisto (2348), Kivistö (2954), Männistö (2251) ja Tuomisto (1816).
TAULUKKO 3
100 yleisintä suomalaista sukunimeä. Kirjaimet merkitsevät: V = Virtanen-tyypin nimi, L = Laine-tyypin nimi, I = vanha itäinen nimi ja T = talonnimen kaltainen nimi.Virtanen 24743
V
Korhonen 22126
I
Mäkinen 21443
V
Nieminen 21592
V
5 Hämäläinen 18604
I
Laine 18486
L
Mäkelä 18400
T
Koskinen 17551
V, I
Järvinen 16971
V
10 Lehtonen 16711
V
Heikkinen 16494
I
Lehtinen 15774
V
Salminen 15312
V
Saarinen 15113
V
15 Heinonen 14756
V, I
Salonen 14109
V
Niemi 13962
L, T
Turunen 13189
I
Tuominen 12833
V
20 Heikkilä 12757
T
Laitinen 12634
I
Rantanen 12609
V
Jokinen 12534
V
Salo 12528
L, T
25 Kinnunen 12220
I
Karjalainen 11559
I
Mattila 11338
T
Lahtinen 11048
V
Savolainen 10960
I
30 Ahonen 10427
V, I
Aaltonen 10380
V
Leppänen 10371
V, I
Miettinen 10238
I
Laaksonen 9685
V
35 Ojala 9677
T
Väisänen 9653
I
Hiltunen 9587
I
Leinonen 9543
I, V
Pitkänen 9428
I
40 Laakso 9299
L, T
Hakala 9273
T
Kallio 9221
L, T
Manninen 9124
I
Räsänen 9113
I
45 Hirvonen 9030
I
Lehto 9020
L, T
Toivonen 8899
V
Anttila 8817
T
Peltonen 8794
V, I
50 Nurmi 8775
L, T
Koivisto 8533
T
Aalto 8490
L
Mustonen 8306
I
Hänninen 8157
I
55 Pulkkinen 7988
I
Partanen 7983
I
Seppälä 7968
T
Rantala 7931
T
Lappalainen 7870
I
60 Kettunen 7724
I
Moilanen 7700
I
Suominen 7693
V
Saimi 7605
L, T
Kauppinen 7601
I
65 Niemelä 7457
T
Lahti 7456
L, T
Huttunen 7354
I
Saari 7254
L, T
Seppänen 7246
I
70 Oksanen 7231
V, I
Kärkkäinen 7210
I
Kemppainen 7158
I
Ahola 7076
T
Koponen 7073
I
75 Ikonen 6990
I
Halonen 6921
I
Vainio 6914
L, T
Pesonen 6890
I
Nurminen 6771
V
80 Vuorinen 6732
V
Mikkonen 6685
I
Peltola 6668
T
Aho 6511
L, T
Koskela 6446
T
85 Immonen 6442
I
Mikkola 6410
T
Heiskanen 6392
I
Heino 6352
L
Niskanen 6213
I
90 Rissanen 6202
I
Honkanen 6140
V, I
Koski 6104
L, T
Kokkonen 5943
I
Leino 5907
L
95 Karppinen 5820
I
Harju 5810
L, T
Mäki 5789
L, T
Jääskeläinen 5705
I
Rajala 5687
T
Rautiainen 5687
I
TAULUKKO 4
100 yleisintä vierasnimeä1 Lindholm 6759
Johansson 6664
Nyman 6348
Lindström 5466
5 Karlsson 5436
Lindroos 4475
Lindqvist 4431
Andersson 4358
Eriksson 4329
10 Lindberg 3836
Helenius 3786
Helin 3381
Blomqvist 3197
Lindfors 3108
15 Lindgren 3086
Eklund 3082
Nylund 2902
Nyberg 2885
Jansson 2779
20 Holm 2735
Backman 2685
Henriksson 2658
Mattson 2613
Holmberg 2531
25 Holmström 2317
Sjöblom 2226
Berg 2194
Grönroos 2122
Forsman 2093
30 Sundström 1868
Nordström 1860
Nyström 1840
Friman 1775
Wikström 1749
35 Vesterlund 1745
Ekman 1744
Ekholm 1718
Nygård 1709
Nyholm 1709
40 Forsström 1699
Sandberg 1698
Grönlund 1696
Helander 1696
Björklund 1679
45 Siren 1676
Lind 1664
Bergman 1641
Selin 1582
Söderlund 1571
50 Hellsten 1480
Sirén 1449
Grönholm 1446
Hellman 1418
Lönnqvist 1382
55 Sundqvist 1363
Snellman 1338
Stenberg 1337
Vikman 1285
Sundberg 1277
60 Söderholm 1270
Sandström 1256
Fagerström 1229
Öhman 1225
Lamberg 1222
65 Nordman 1216
Malmberg 1215
Wallenius 1191
Nordlund 1184
Blom 1182
70 Sjöberg 1181
Lindell 1166
Roos 1148
Pettersson 1141
Nikander 1139
75 Sundell 1139
Bergström 1090
Sjöholm 1088
Linden 1082
Ström 1074
80 Ahlgren 1072
Lindeman 1065
Nummelin 1038
Kajander 1032
Bäckman 1027
85 Åberg 1026
Vikström 1023
Malin 1016
Blomberg 1008
Ek 1008
90 Granlund 987
Westerholm 982
Ekström 981
Söderström 978
Lundberg 976
95 Osterlund 968
Björkman 963
Forsberg 961
Malm 936
Wallin 932
100 Nordberg 912
Lähde: Sukuviesti 1988:3, s. 22-23 & 30.
© Jarmo Paikkala
[ Artikkelin alku ]