Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Suomalaiset sukunimet

Pirjo Mikkonen

Vasta ilmestyneen Suomalaisen nimikirjan sukunimet-osa on teos, jossa on tietoja yleisimpien suomalaisten sukunimien alkuperästä, varhaisvaiheista ja levikistä. Kirjasta on yritetty tehdä yleistajuinen.

Nimet on pyritty etymologioimaan eli selittämään niiden alkuperä ja sisältö. Niinpä artikkeleista hahmottuu kuva sukunimistömme syntytavoista ja eri tyypeistä.

Selvitettäväksi on otettu vain suomalaisia nimiä, muodoltaan ja äänneasultaan suomalaisia tai suomalaistuneita (esim. Hyökki < Höök, Viikki < Viik). Pois on jätetty muukalaistetut suomalaisperäiset nimet, kuten Ranin < Raninen, Järvelin < Järveläinen, koska niiden käsittelyssä olisi jouduttu liiaksi sukututkimuksen puolelle. Aineistoa on rajattu myös yleisyyden perusteella: hakusanoiksi on poimittu ne suomalaiset nimet, joilla on vähintään 100 edustajaa Kansaneläkelaitoksen vuoden 1970 sukunimiluettelossa. Kaikkiaan luettelossa ori 75 862 sukunimeä.

Rajauksien jälkeen jäi selvitettäväksi 4 890 sukunimeä. Lisäksi artikkeleihin sisältyy yli 6 000 hakusanoihin liittyvää harvinaisempaa tai jo kadonnutta tai vieraskielistä nimeä, jotka löytyvät kirjan lopussa olevan hakemiston avulla. Sukunimistämme on vieraskielisiä noin 27 % eli hieman yli 20 000 nimeä ja toisaalta noin 15000 nimeä kuuluu vain yhdelle henkilölle (monet niistä ovat kaksiosaisia avionimiä). Lisäksi suuri osa harvinaisista nimistä on samaa kantaa kuin yleisimmät, selvitetyt nimet esim. 22 nimenkantajan Littu ja 5 nimenkantajan Littonen ovat samaa alkuperää kuin 170 nimenkantajan Littunen. Selvitettävänä on siis ollut huomattavan suuri osa suomalaisista sukunimistä. Hakusanoina olevat nimet koskevat väestöstämme kolmea neljäsosaa eli yli kolmea ja puolta miljoonaa kansalaista ja noin 90:tä prosenttia suomalaisten sukunimien kantajista.

Henkilönnimitietoja on koottu Savosta, Viipurin läänistä 1500-luvulta ja Käkisalmen läänistä 1600-luvulta. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa säilytettävastä poimintakokoelmasta sekä Kaakkois-, Länsi- ja Pohjoi-Suomen nimistöä 1600-luvulta Valtionarkistossa olevasta tuomiokirjakortistosta. Paljon aineistoa on poimittu painetuista lähteistä: esim. Savon vanhimmista tuomiokirjoista sekä Satakunnan ja Hämeen hopeaveroluetteloista ja tuomiokirjoista. Keskiajan aineistoa on saatu mm. Turun tuomiokirkon Mustastakirjasta sekä teossarjoista Finlands medeltidsurkunder I-VIII ja Bidrag till Finlands historia I-VII (sisältää mm. Kallialan kirkontilit).

Muista lähteistä ovat olleet hyödyllisiä maakuntien ja pitäjien historiat, varsinkin niihin liitetyt isäntä- ja taloluettelot. Suuri apu on ollut Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen paikannimikokoelmista, sillä talonnimien ja sukunimien yhteys on kiinteä ja muihinkin paikannimiin sisältyy runsaasti henkilönnimiä. Monilla asutusnimityypeillä on selkeärajaiset levikkialueensa, joiden perusteella talonnimipohjaisten sukunimien lähtösijat ovat osoitettavissa. Monet paikalliset sukunimityypit selittyvät paikannimistä. Esim. Luoma-alkuiset sukunimet Luoma-aho ja Luomanperä ovat syntyneet Pohjanmaalla, missä ojaa tai puroa sanotaan luomaksi; pohjalainen on myös kaksiosainen tyyppi Rinta-Opas, Latva-Jouppila; Peräpohjolan luontoon liittyvät esim. sukunimet Kyngäs ja Luusua. Joskus taas sukunimeen sisältyy sana, joka puuttuu sukunimen esiintymäalueen paikannimistöstä. Silloin on varmaa, ettei sukunimellä ole yhteyttä asutusnimistöön, vaan on lähdettävä etsimään tietoja nuorista harkiten valituista nimistä. Esim. Varsinais-Suomessa vaara-loppuinen Koskivaara ei voi perustua talonnimeen tai muuhun paikannimeen.

Vertailuaineistona arvokas on ollut nimitoimistossa säilytettävä A. V. Koskimiehen 1900-luvun alkukymmenillä keräämä henkilön- ja paikannimikokoelma, joka sisältää aineistoa koko maasta.

Pika-apuna nimien paikantamisessa on käytetty postin osoitehakemistoa, Suomenmaa-teoksen hakemistoa, Siirtokarjalaisten Tien osoitehakemistoa sekä monia erilaisia karttoja. Valtakunnan puhelinluettelot antavat hyvän kuvan nimien nykylevikistä.

Tiedot uusimmista 1900-luvun puolella otetuista ja muutetuista sukunimistä ovat peräisin virallisesta lehdestä. Erityisesti on seurattu vuoden 1906 suuren nimen muuton vaikutuksia, tarvittaessa myöhempiäkin.

Teokseen sisältyy lähes 20-sivuinen yleiskatsaus suomalaisten sukunimien vaiheisiin. Nimien eri-ikäisistä ja lähtöisistä aineksista antanevat hieman kuvaa tähän näytteeksi poimitut muutamat artikkelit aakkosten alkupäästä. (Hakunimen jäljessä sulkuihin merkitty luku kertoo nimenkantajien määrän vuonna 1970.)

AHONEN (10845)

Asuinpaikkaa ilmaiseva nimi on saatu -inen-johtimella aho sanasta. Ahoisia on ollut vanhastaan paljon, sillä ahojakin on varmasti ollut runsaasti; sanan aho merkityshän on ’viljelyn jälkeen nurmettunut, niittynä tai laitumena oleva entinen kaskimaa'. Esim. 1554 Nils Ahoyn on maksanut papinveroa Viipurin pitäjässä. Käkisalmen linnan väkeen kuului 1616 Madz Madzss(on) Ahoinen. Parikkalan, Kiteen, Pielisjärven ja Liperin maakirjoissa on vuodesta 1631 alkaen useita Ahoinen-nimisiä. Savossa on 1500-luvulla asunut Ahoisia Juvalla, Rantasalmella ja Tavinsalmella, 1600-luvulla Pohjanmaalla lissä sekä Kajaanissa. 1800-luvun lopulla Ahonen on ollut Savon runsaslukuisimpia sukunimiä, mutta 1910 sitä ei ole Matti Kuusi enää laskelmissaan sijoittanut varsinaisiin savolaisnimiin vaan ainoastaan ’osaksi savolaisiin'. Nimen alue onkin laajentunut ja määrä lisääntynyt tällä vuosisadalla nimiä harkiten otettaessa, mm. nimenmuutoissa 1906, jolloin parisen kymmentä perhettä valitsi sen ruotsalaisen sukunimen tilalle 15 paikkakunnalla Uudellamaalla, Hämeessä ja Satakunnassa, Lopella jopa neljä perhettä.

AINALI (130)

Tuomiokirjoihin on merkitty Ol. Pyhäjärveltä 1654 Larss Hendrichson Ainali. Edelleenkin nimi on pohjalainen: Haapavedellä on Ainalinkylä ja Ainalinpää-niminen talo. Ainali-nimisiä asukkaita on myös Himangalla ja Kiuruvedellä; Alavieskan Ainalit ovat lähtöisin Himangalta, Savossa nimi on esiintynyt nen-loppuisena; 1541 maakirjassa lautamies Henrich Aynalin Vesulahdelta, samoin Magnus Aijnalinen ym. Nimelle ei ole aiemmin esitetty etymologiaa, mutta mahdollisesti se on yhdistettävissä muinaissaksalaiseen henkilönnimeen Aginald, myöh. Ainald ~ Einold.

AJO (113)

Ajo on tavallinen niittyjen ja peltojen nimi eräissä Varsinais-Suomen, läntisen Uudenmaan ja Lounais-Hämeen pitäjissä. Toinen selvä Ajo-nimien alue on Tornionlaaksossa ja Kemissä. Talon nimeksi se on siirtynyt esim. Karungissa,Ylitorniolla ja Perniössä. Sana ajo merkitsee näillä seuduille 'raivattua niittyä, perkkiötä', joskus myös 'vesijättömaata' (joita on hyödynnetty luonnonniittynä). Rinnakkaismuodon ajos perusteella Jouko Vahtola on tehnyt Tornionjokilaaksoa koskevia asutushistoriallisia päätelmiä. Muoto ajos on hämäläisempi kuin ajo. Termin ajo 'raivio, pelto' alueelta lienevät myös Ajo-sukunimet. Tälle alueelle sijoittuvat myös 1906 nimenmuutoksissa otetut Ajo-nimet: Pusulassa Ajo < Forströrn, Akaassa Ajo < Jagt, joskin jälkimmäisessä Ajo on käännös, ja sana merkitseekin 'jahti, metsästys, riistanajo'.

ALKULA (201)

Alkula on niitä nimiä, jotka havainnollisesti kertovat maamme asutushistoriasta. Eräillä seuduilla esim. Satakunnassa monet keskiaikaiset isännät ovat nimiensä perusteella olleet saksalaisia tai skandinaaveja. Heidän kauttaan siirtyivät ilmeisesti Suomen laajojen erämaiden turkisrikkaudet maailmanmarkkinoille. Tässä tapauksessa on joku ruotsalainen Algot asettunut Pälkäneen Mälkilän kylään. Alku ja Alkku ovat skandinaavi sen Algot-nimen suomalaisia muunnoksia, joiden pohjana ilmeisesti on keskiaikainen Algot-muoto, Pälkäneen Alkula-nimisen talon omistajasuku on ollut Alkuinen, josta on monia tietoja 1500-luvulta. Sama nimi esiintyy muuallakin Satakunnassa; Lempäälässä, Vesilahdella, Kangasalla, Hämeenkyrössä ja Sääksmäellä. Ehkä vanhin kirjaanpano on vuodelta 1405: lautamiehenä toimi Andres Alkunis Kyrön, Pirkkalan ja Kangasalan tutkintakäräjillä. Konneveden ja Suolahden Alkula-nimet on helppo tulkita osoitukseksi Hämeen rintamailta Pohjois-Hämeeseen suuntautuneesta uudisasutuksesta. Jouko Vahtola on arvellut. että 1561 Kivennavalla esiintyvä Clemet Alcko saattaa olla muisto Karjalaan muuttaneista hämäläisistä. Tornionjokilaaksossa ja Kemijoen suulla 1500-luvulla sukunimenä esiintynyt Alkku kertoo puolestaan satakuntalaisten muutosta pohjoiseen. Sotkamossa ja Suomussalmella talonnimi Alkkula on saattanut kehittyä omalla tahollaan sukunimeksi.

EEVA (273)

Sukunimi sisältää ortodoksisen miehen ristimänimen Ieva (venäjän Ieva,Evfimij, kreikan Euthymios). Virallinen muoto Eeva on syntynyt kirjoitusasun pohjalta, sillä Ieva on tuntunut murteelliselta. Eevaa on käytetty etunimenä koko Laatokan-Karjalan alueella, esim. Hiitolassa 1651 Ewa Michitanpoika, Pälkjärvellä1648 Ewa Demitoff, Ilomantsissa 1590 Eua Kuruanen; sukunimi Ieva tunnetaan Metsäpirtistä ja Sakkolasta, Ievanenen (Eevanen) Viipurista, Muolaasta ja Jääskestä, Ievalainen Impilahdelta, esim. Muolaassa 1561 Per Euaine(n), Jääskessä 1553 Suni Euaine(n). Karjalaista vaikutusta sukunimi Eeva on Oulaisissa ja Utajärvellä.

HAAVISTO (3439)

On aivan odotuksenmukaista, että Haavisto on yleisempi sukunimenä kuin Haavikko. Johtimet sto ja -kko ovat nimittäin jakautuneet levikiltään siten, että -sto-johtimisia paikkaa tarkoittavia sanoja käytetään yleensä Lounais-Suomessa. Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla, jonkin verran myös Peräpohjolassa, -kko-johtimisia esim. Karjalassa ja Savossa. Näitä johdoksia tarkastellut Eeva Putus on todennut (1959), että -sto-sanojen raja itään on melkein täsmälleen sama kuin hämäläis- ja savolaismurteiden välinen raja. Paikannimissä raja ei ole yhtä selvä, mutta -sto-loppuisia kylännimiä, esim. Haavisto esiintyy vain siellä, missä -sto-appelatiivejakin, esim. Haavisto. Sen sijaan -sto-loppuisia talonnimiä tunnetaan laajemmalta alueelta eniten Etelä- ja pohjois-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta, jonkin verran myös Peräpohjolasta, Uudeltamaalta ja Savosta. Kun juuri Länsi- ja Keski-Suomessa on otettu viimeisten sadan vuoden aikana sukunimiä talon- tai muun paikannimen mukaan, on luonnollista, että Haavisto on päässyt sukunimeksi useammin kuin itäsuomalainen Haavikko. Molempia on otettu 1906 nimiä suomalaistettaessa: Haavikko Alahärmässä, Helsingissä ja Mäntsälässä, Haavisto 15 paikkakunalla Varsinais-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Huomiota kiinnittää se, ettei yhdenkään nimenmuuttajan entiseen nimeen ole sisältynyt ruotsin 'haapaa' merkitsevä sana asp, joka muuten on melko tavallinen ruotsalaisten sukunimien aineksena. Osalla Haavisto-sukunimistä voi olla vanhoja perinteitä, jos ne on otettu talonnimen mukaan. Esim. Saarioisissa on merkitty 1508 Anders Laurissin Hauisto (Haavisto). Sekä Haavikko että Haavisto ovat suojattuja sukunimiä.

HAIPUS (146)

Peräpohjalainen sukunimi. Kiimingissä on Haipus-niminen kylä, Ylikiimingissä samanniminen talo. Iistä on vanhoja merkintöjä, mm. 1647-68 Simon Pålsson Haipus ja 1635 Påuell Haippusess ~ Påuell Haippunen. Sana haippu (myös haiput, haipuli, haipukka, haippura) tarkoittaa monissa murteissa huonosti kasvavaa, harvakasvuista viljaa tai tukkaa.

Lähde: Sukuviesti 1984:4-5, s. 6-8.

© Pirjo Mikkonen

[ Artikkelin alku ]