Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Esihistorialliset henkilönnimet Ihamuoto, Ikäheimo ja Ikävalko

Pirjo Mikkonen

Esihistoriallisista suomalaisista etunimen asemassa käytetyistä yksilön nimistä on vamoja tietoja hyvin vähän. Yleensä vanhimmat henkilönnimet esiintyvät lähteissä lisäniminä, sukuniminä tai paikanniminä, useimmiten talon tai kylänniminä. Useimpien nimien alkuperäistä tehtävää on mahdotonta päätellä: ne ovat voineet olla alkuaankin lisänimiä, mutta osan on täytynyt olla pakanallisia kastenimiä. Varmasti yksilönnimiä ovat olleet kaksiosaiset nimet tyyppiä Hyvälempi, Ihamieli, Ikäheimo, Ikäpäivä, Lempivalta.

Tästä nimityypistä on länsisaksalainen Detlef-Eckhard Stoebke julkaissut 1964 väitöskirjan "Die alten ostseefinnischen Personennahmen im Rahmen eines urfinnischen Namensystems", johon tekijä on koonnut aineiston sekä suomalaisia että suomensukuisia kansoja, kuten virolaisia ja liiviläisiä, koskevista lähteistä. Stoebke on päätynvt käsitykseen, että kaksiosainen henkilönnimityyppi on alkuperäinen kantasuomalainen ja että kaksiosaisista nimistä on lohjennut yksiosaisia, joihin on voinut liittyä erilaisia johtimia. esim. Ihamieli-nimen osista olisi syntynyt Ihala, Ihanlahti, Ihanto ja Mielikkä, Mielitty ym. Stoebke ei ole käsitellyt muita kaksiosaisia ikivanhoja suomalaisia henkilönnimiä, esim. eläimennimityksiä.

Viljo Nissilä on katsonut suomalaisten omaksuneen kaksiosaisen nimityypin germaaneilta, joiden muinaisen nimijärjestelmän tärkeä osa tuontyyppiset nimet olivat. Saksalaisia esimerkkejä tyypistä ovat Adal + bert, Sig + frid, Gott + schalk, Helm + ger ja Wolf + ram. Nissilä on arvellut nimityypin lainautuneen viikinkiaikana eli n. 800-1050 jKr. Eero Kiviniemi pitää germaanilähtöisyyttä todennäköisenä, mutta hän aientaa lainautumisaikaa jopa pronssikauteen asti, jolloin kantasuomalaisten ja germaanien yhteydet ovat alkaneet (Rakkaan lapsen monet nimet 1982 s. 42, 43). (Suomen pronssikauden katsotaan kestäneen n. 1500-500 eKr.) Tosin useimmat suomalaisten kaksiosaisten henkilönnimien osat näyttävät selviltä suomen sanoilta: hyvä, ikä, ilma, lempi, mieli, toivo. Lainaa olisikin vain nimien rakenne: muinaiset suomalaiset olisivat omaksuneet germaaneilta uuden nimimallin, jonka mukaan olisivat oman kielen aineksista muodostaneet uusia nimiä. Tunnettuahan on, että germaanien vanhoihin henkilön nimiin sisältyvät sanat ovat aihepiiriltään sotaisia, suomalaisten ei. Toisaalta on esimerkkejä itse nimiaineksenkin lainautumisesta: pitäjän nimi Harjavalta on alkuaan kaksiosainen germaaninen henkilönnimi.

Käsitystä nimityypin germaanisesta alkuperästä vahvistaa se, että kaksiosaisia nimiä on tavattu suomen lisäksi läntisistä lähisukukielistä, itäisistä ne puuttuvat lähes kokonaan, samoin etäsukukielistä. Virolaisista ja liiviläisistä 1200- ja 1300-luvun lähteistä on poimittu mm. seuraavat henkilönnimet (suomalaistettuina): Hyvälempi, Ihalempi, Ihamieli, Ihatoivo, Ikämieli, Ilmalempi, Ilmatoivo, Kaukamieli, Lempitoivo, Mielipäivä, Mielitoivo, Mielivalta, Mielivilja ja Viljapäivä.

Lappalaisten on katsottava lainanneen nimityypin suomalaisilta ja karjalaisilta. 1500-luvun lähteistä voi Lapista poimia tämän tyypin nimiä, joista joihinkin lappalaiset ovat sovittaneet myös omia aineksiaan: Inarissa 1570 lientauko [Iäntauko] Thorijoson, Wallia Aijkasarisonn, Melidy Melikijriasonn [Mielitty Mielikirjanpoika], Alkijpeijwe Melikijriasonn [Alkipäivä Mielikirjanpoika], Mårthen Ikepeijuesonn [Ikäpäivänpoika], Sompion kylässä 1570 liejohzi Ikämielisonn [Iänjoutsi], Kemin kvlässä 1570 Aripeijue Ihalasonn = 1571 Archipeiue Ihalasson [Arkipäivä], Kuolajärvellä 1570 Arijjohzi Arijpeijuesonn [Arijoutsi Aripäivänpoika]. Lapin esimerkeissä kaksiosaiset nimet ovat vielä etuniminä, yksilönniminä. Kun suomalaisten kirjalliset lähteet alkavat, ovat nämä nimet jo väistyneet yksilönnimen tehtävästä; niitä esiintyy lisäniminä ja asutusniminä, myöhemmin sukuniminä.

Stoebke on esittänyt 23 varmaa yhteissuomalaista nimikantaa, joiden joukossa Iha ja Ikä. Lisäksi Stoebken taulukossa on vain jälkiosina käytetyt -joutsi ja -neuvo sekä -heimo, joka sisältyy ainoastaan nimeen Ikäheimo. Ainekset -muoto ja -valko eivät esiinny Stoebken aineistossa.

Ihamuotila

Sukunimi Ihamuotila palautuu talonnimeen Ihamuotola. Maarian pitäjässä on ollut keskiajalla tämänniminen kylä, joten kylän kantatalon pitää olla peräisin jo varhaiskeskiajalta. Nimen aiempi muoto näkyy asiakirjoista: 1540 Ihamothåla, 1543 Ihamottola; 1600-luvulla esiintyy jo nykyinen muoto: 1647 Ihamottila, 1680 Ihamotila-Ihamuotila.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimitoimiston kokoelmissa on lisäksi tiedot samannimisestä talosta Auran Prunkkalasta 1700-luvulta sekä sukunimitieto Yllöjärveltä. On syytä olettaa, että kaikki Ihamuotilat ovat lähtöisin Maariasta.

Muita vanhoja Iha-nimiä tavataan Lounais-Suomesta, Hämeestä, Karjalasta tai ja Lapista. Varsinkin nimestä Ihalempi on paljon tietoja, esim. Mynämäeltä 1432 Yhalemppe, Hattulasta 1445 Paual Ihalempis, Kalvolan käräjiltä 1508 Jons Oleffsson Yhalempis, Sääksmäen käräjiltä 1509 Anders Oleffsson aff Ihalampis, Jääskestä 1543 Anti Ihalempins. Savossa sukunimi Ihalempinen on kehittynyt 1500-luvulla Rantasalmen ja Säämingin rajamailla ja sieltä levinnyt pohjoisemmaksi Vehmersalmen seuduille (Arvo S. Soininen, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa, 1981 s. 82, 83).

Savolaisia ovat ilmeisesti myös Pohjois-Pohjanmaalla 1560- ja 1570-luvulla merkityt Ihalempiset, samoin 1631 Outokummussa asunut Ihalempinen.

Vanhimpiin kirjallisiin nimilähteisiimme kuuluu vuodelta 1340 kirje, jossa paavi Benedictus lll julisti sakkotuomion parillekymmenelle sääksmäkeläiselle talonpojalle, koska nämä olivat kieltäytyneet kirkon vaatimista maksuista. Talonpoikien nimistä kuusi on tulkittu omaperäisiksi suomalaisiksi: Cuningas, Callas, Melico, Melita, Ye ja Somalayni. Kirjoitusasu Ye on luettavissa nimeksi Iha; muut vaikeaselkoiset nimet olisivat Mielikko, Mielitty ja Suomalainen.

Nimenosan iha merkityksiä ovat suomen murteissa ja sukukielissä 'halu, kiima', 'mieliteko' ja 'sulous'. Yksiosaisia johdoksia Iha-kannasta on nimistössämme monin verroin runsaammin kuin kaksiosaisia henkilönnimiä, esim. Ihalainen, Ihari, Ihas ja Ihatsu.

Ikäheimo

Nimen Ikäheimo osia voidaan pitää suomen sanoina ikä ja heimo. Myös takavokaaliset nimiainekset Ika- ja Iko- on rinnastettu suomen ikä-sanaan. On kuitenkin olemassa myös germaaninen henkilönnimiaines, josta muinaissaksalaisia muotoja ovat Iko, Ico, Icha, Ichilo, muinaistanskalaisia lco, Igghe ja Iggi myös jälkiosalle -heimo on helppo osoittaa esikuva germaanisesta nimistöstä, jossa muinaissaksan sanasta heim 'koti' on muodostunut useita nimimuotoja, mm. Heima, Heimo, Heimmo ja Heimila. Suomessa esiintyvät Haimi-nimet kuuluvat samaan kantaan.

A.V. Koskimiehen (Forsmanin) mukaan Ikäheimo on ollut 1500- ja 1600-luvulla Lapin itäosissa, erityisesti Kuusamossa varsin tavallinen miehennimi. esim. Kuusamon Maanselässä 1570 Ikeheijmo Erichsonn ja Thomas Ikeheijmosonn.

Sukunimenä Ikäheimo on savolainen kuten muoto Ikäheimonenkin. Ikäheimoista on tietoja ainakin Karttulasta, Maaningalta ja Pielavedeltä, lisäksi Vpl. Pyhäjärveltä. Ikäheimoset ovat lähtöisin Rantasalmelta, mistä suku on levinnyt Pohjois-Savoon, Keski Suomeen ja Kainuuseen 1500-luvun puolivälissä, Pohjois-Pohjanmaalle 1600-luvun alussa. Arvo S. Soinisen mukaan Rantasalmen Harjunrannalla (nyk. Kangaslammin allueella) isuneen Pekka Räisäsen erämaalle Suuren Ruokoveden itärannalle Iisalmen reitin varrelle rakensi Olli Ikäheimonen talon 1550-luvun vaihteessa. Myöhempiä, esim. 1900-luvun alun tietoja Ikäheimosista on Heinävedeltä. Kuopion mlk:sta, Säämingistä, Kangasniemeltä ja Viitasaarelta.

Ikävalko

Sukunimi Ikävalko on etelä-karjalainen: Koskimies on maininnut 1900-luvun alkukymmeninä keräämässään kokoelmassa Antrean, Jääsken, Kaukolan, Kirvun ja Viipurin pitäjän. Nimitoimiston kokoelmien mukaan luetteloon voi lisätä Johanneksen, Kuolemanjärven, Muolaan, Nuijamaan ja Joutsenon, eli nimi on selvästi länsikannakselainen. Antrea lienee levikin ydinaluetta, sillä siellä on ollut Ikävalkola-niminen kylä ja siellä on vanhimpia henkilönnimitietoja, mm. 1543 Mons Ikaualkon, 1554 M Ickäualcho. Samoihin aikoihin on Jääskessä verotettu Ikävalkoja, esim. 1558 Hen Ikäualko, 1545 Mags Ikaualko = 1566 Monns Ikewalkon = 1561 M Ikeualkoin, sakkoluettelossa 1562 Heick Ikäualkoinen. Uuden ajan alussa ovat siis muodot Ikävalko ja Ikävallkoinen vaihdelleet samasta henkilöstä.

Lähde: Sukuviesti 1985:6, s. 26-27.

© Pirjo Mikkonen

[ Artikkelin alku ]