Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Kososia on kosolti

Pirjo Mikkonen

Kosonen on jo vanhastaan laajalle levinnyt sukunimi, jonka haltijoita on nykyään yli viisi tuhatta. Nimelle on esitetty monia selityksiä, joita voi pitää ainakin mahdollisina, mutta aina on kuitenkin yritettävä löytää jokin muita todennäköisempi vaihtoehto. Nyt Kososten sukukirjan ilmestyessä on sukuseuran piirissä esitetty arvailuja nimen alkuperästä ja sisällöstä. Olen nähnyt Irmeli Kososen pikku kirjoituksen, jonka perusteella näyttää aiheelliselta puuttua joihinkin ilmeisesti yleisempiinkin - väärinkäsityksiin.

Kum nimen Kosonen selvittäjä sanoo, että sana koso on "ostjakilaista alkuperää ja tarkoittaa vaurautta", on hän ilmeisesti lukenut Suomen kielen etymologista sanakirjaa, mutta epätarkasti. Siinä nimittäin suomen kielen koso-sanalle esitetään ostjakista vastine, jota käytetään kertosanana "hyvinvointia, varallisuutta" merkitsevälle sanalle. Ei siis sanota, että koso merkitsee "varallisuutta". Lisäksi todetaan, että eräin mainitun ehdoin rinnastus suomen koso-sanaan on mahdoton. Sitä paitsi, etymologista sanakirjaa lukiessa on hyvä tietää, että kun siinä luetellaan sanan vastineita eri sukukielistä, ei voi tulkita, että sana on lähtöisin jostakin mainitusta kielestä, vaan on ymmärrettävä niin, että ssasna on näissä sukukielissä yhteistä alkuperää, joko alkuaan suomalais-ugrilainen sana tai se on tullut lainana johonkin sellaiseen kielimuotoon, josta mainitut sukukielet polveutuvat.

Kysymysmerkillä on etnomologisessa sanakijassa varustettu myös rinnastus lapin "rikasta" merkitsevään sanaan. Suomen murteissakaan ei ole mitään kiistatonta, mihin voisi vedota, jos etsitään nimen Kosonen pohjaksi jotain kielessä tunnettua sanaa. Tosin on adverbi kosolta, kosolti "runsaasti", ja mm. Kiteellä on ainakin ennen sanottu kossoi mitta "runsas mitta".

Takautuvasti voisi päätellä, että kielessä on ollut runsasta tms. merkinnyt sana kosoi. Pohjois-Suomessa sanaa koso käytetään kylmästä, kosteasta ilmasta ja tuulesta; on vaikea kuvitella, miten sen merkityksisestä sanasta kehittyisi ihmisen lisänimi.

Viljo Nissilä on Suomen Karjalan nimistö -teoksessa (1975) rinnastanut Karjalan Koso-nimet venäjän sanaan kosoj "vino, kiero", joka merkitykseltään luontuu liikanimeksi, mutta suomen itämurteistakaan ei tällaista sanaa tunneta. Suomalaisten keskuuteen olisi siis täytynyt levitä Kosoi nimet sen sijaan ovat jo 1500-luvun lähteiden mukaan levinneet laajalle. Ongelmallista olisi myös selittää adjektiivin kosoi "vino, kiero" muuttuminen nimessä asuun Kosu.

Koso- ja Kosu-nimet on nimittäin liitettävä samaan kantanimeen, sillä ne esiintyvät vanhoissa lähteissä vaihdellen. Tämän tapainen äänteiden vaihtelu on hyvin yleistä lainanimissä. Jo siinä kielessä, mistä nimiaines on lainattu, on ollut erilaisia muunnoksia, mutta lisäksi vieraat nimet muuntuvat helposti lainanottajienkin suussa. Kun ottaa huomioon Koso ja Kosu-nimien laajan levikin Etelä ja Pohjois-Karjalassa, Savossa, Kainuussa ja Pohjanmaalla, on lähes pakko olettaa, että nimet ovat kehittyneet eri tahoilla sukunimiksi eri kantaisistä lähtien.

Kososien esi-isiä Etelä ja Pohjois-Karjalasta ovat mm. Bertil Koson 1554 ja L Koszon 1553 Viipurin pitäjästä, Poll Kosonen 1555 ja Lasse Kosa 1570 Jääskestä, Thomas Kåsoine 1563 Muolaasta, Marti Kosoin 1552 Uudeltakirkolta, Carpa Cosoinen 1646 ja Mikifar Cåsoinen 1642 Sakkolasta, Anders Kossonen 1651 Kurkijoelta, Ondrei Peckoieff Kosonen 1618 Uukuniemeltä, Madz Kosoinen 1631 Parikkalasta ja Clemett Kåssoin 1631 Liperistä.

Johtimeton muoto Koso on vakiintunut sukunimeksi Säkkijärvellä ja Miehikkälässä.

Savolaistein Kososien esi-isiä ovat Poual Kosoinen 1564 Juvalta, Henrik Koszonn 1559 Rantasalmelta, Ollij Kosoin 1559 Säämingistä ja Bertiil Koszon 1561 Tavinsalmelta. Sääminki, Kerimäki ja Ristiina ovat nimen savolaista kanta-aluetta. Nimen voi oletta levinneen Savosta Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle, missä se esiintyy 1500-luvun puolivälistä alkaen.

Alkuaan rinnakkaismuotona vaihdellut Kosunen oli vakiintunut erityisesti savolaiseksi sukunimeksi (Mikkelissä, Joroisissa, Leppävirralla, Rantasalmella, Tuusniemellä, Kaavilla ja Muhoksella).

Talonnimeen pohjautuva sukunimi Kosola on eteläpohjalainen, erityisesti ylihärmäläinen ja kauhavalainen.

Tavallisimpia lisänimien aiheita ovat olleet kansallisuudennimitykset. Niitä ovat myös erästä germaanikansaa, gootteja, tarkoittavat lisänimet, joita oli poimittu monenmuotoisina mm. muinaisten saksalaisten lähteistä: Gauto, Gauzo, Gozo, Cozo, Kosso, Goza, Gossa ym. näistä useita on kulkeutunut suomalaiseen nimistöön; esim. Kausa ja Kautia-nimet on yhdistetty tähän ryhmään. Yhtä hyvin siihen voidaan yhdistää Koso- ja Kosu-nimet.

Ei saisi unohtaa myöskään kaikkein yleisintä sukunimien syntytapaa, isän ristimänimestä kehittymistä. Sekä itäisen että läntisen kirkon piirissä käytetystä ristimänimestä Konstantin on tunnettu muunnokset Koso ja Kosu. Niiden pohjalta sukunimien on ollut luontevaa kehittyä. Kun nen-aines on käsitetty lisänimeä muodostavaksi elementiksi, on se liitetty isän ristimänimeen: Kosonen (alkuaan Kosoinen) = Koso(i)n perheeseen tai taloon kuuluva. On turha yrittääkään varmasti todistaa, onko ollut vain yksi Kosoi, josta kaikki myöhemmät Kososet polveutuvat, vai oliko heitä ollut useita. Kun kuitenkin Etelä-Pohjanmaan ja Karjalan asutus on erilähtöistä, tekee mieli olettaa, ettei Kauhavan ja Ylihärmän Kosoloilla ja Savon Kososilla voi olla yhteiestä kantaisää eikä itse nimenkään tarvitse selittyä samalla tavalla.

Lähde: Sukuviesti 1986:4-5, s. 22-23.

© Pirjo Mikkonen

[ Artikkelin alku ]