Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Kiuruvetisiä nimiä ja sukuja: Remesten nimestä

Sirkka Paikkala

Savon vanhojen talonpoikaisten sukunimien joukossa on vain harvoja, joihin ei liity maakunnan 'aatelistunnusta', nen-johdinta. Kiuruveden vanhimpia sukuja ovat Remekset, joiden nimi kuuluu tuohon vähälukuiseen joukkoon. Vastaavanlaisia 1500-luvun nimiä ovat esim. Ihanus, Kempas, Laukas, Leikas, Kärkäs, ja myöhemmin mainituista mm. Virnes, Kannus, Närväs ja Hyrkäs. Sen sijaan Lappeen tienoilla tällaiset nimet ovat yhä yleisiä: Airas, Raijas, Myllys ja Laukas.

Nen-johtimen puuttumiselle pitäisi löytyä yleensä jokin järkevä selitys, joksi kelpaisi esim. se, että nimi on syntynyt Savon ulkopuolella, nimi on muodostunut verraten myöhään vieraskielisestä lisänimestä, nimen yleisniminen merkitys on ollut selkeä tai nimen äänneasu on helpompi s-loppuisena.

Valtaosa savolaisista ja eteläkarjalaisista sukunimistä sisältää miehen etunimen (esim. Pekkanen, Luukkanen, Hyvärinen), ammatinnimityksen (Seppänen, Rautiainen) tai ruumiilliseen ominaisuuteen pohjautuvan liikanimen (Partanen, Jalkanen). Selitys Remes-nimen ulkoasuun löytyneekin nimen sisällöstä, joka on maistunut luontevimmalta naapureiden suussa s-loppuisena. Tosin vanhoissa asiakirjoissa Remesten nimi usein esiintyy muodossa Remeksinen.

Katolista nimiperinnettä?

Oletettavinta on, että Remesten nimi on johdettu jostakin Rem-kantaisesta, vanhastaan meilläkin käytössä olleesta etunimestä, todennäköisimmin pyhimysnimestä Remigius, josta on esim. saksalaisella taholla käytetty muotoja Remig, Remus ja Remmes. Savosta on mahdollisesti Remigiukseen viittaavista etunimistä tietoja 1500-luvulta, esim. Remi Tuukkanen 1563 Mikkelin seudulla, Remi Kettu 1563 Juvalla. Mikkelissä tästä etunimistöstä olisi voinut muodostua sukunimi Rämänen, Viipurin seudulla Remonen. Myös Länsi-Suomesta on lähes samanasuisista lisä- tai sukunimistä tietoja: Ingo af Remala 1346, Tapani Remainen 1442. Johan Remas 1510, Mårten Remas 1529 Lohjan seudulla.

Joka tapauksessa Remes-nimen synnyn voi ajoittaa myöhäiselle keskiajalle, ja sen voisi katsoa ilmaisevan katolisen kirkon vaikutusta henkilönnimistössämme.

Voisipa ajatella, että Remigius-esi-isän erikoinen etunimi olisi hänen jälkeläisilleen liitetty Remes-muodossa aluksi suvun aikaisempaan nimeen. Siis samaan tapaan kuin Kauko Pirinen Savon historiassaan mainitsee sellaisia yhdysnimiä, joissa etu- tai liikanimi on liitetty vanhaan sukunimeen: Kuosa-Härkönen, Keltto-Laitinen, Pieni-Kekkonen, Pesu-Nikkinen, Parkko-Vanhanen, Puoska-Penttinen, Piltti-Paalanen ja Kärsä-Laitinen, joista kahdesta viimeksi mainitusta tuli ainakin tilapäisesti uudet nimet Pilpalainen ja Kärsäläinen. Kiuruvedeltäkin tunnemme tällaisia esimerkkejä: Pöksä-Kärkkäisestä tuli Pöksyläinen. Mainitaanpa Kiuruveden ensimmäistä Remestäkin joskus Pylkkö-Remekseksi.

Jos ajattelisimme, että nimi Remes olisi muodostunut edellä mainitun laisesta kaksoisnimestä, voisi sen kuvitella alun perin myös liikanimeksi, vaikka kovin yleistä liikanimen vakiintuminen sukunimeksi ei meidän nimikulttuurissamme olekaan. Pirisenkään esittämistä lukuisista kaksoisnimistä ei kovin monesta ole uutta sukunimeä muodostunut. Tällainenkaan kehitys ei silti välttämättä selitä nen-johtimen puuttumista.

Aiempia selityksiä

Aikaisemmin Remesten nimen onkin selitetty (mm. Forsman 1891, Maliniemi 1933 ja Matti Remes 1983 Remesten sukuseurassa pitämässään esitelmässä, josta tiivistelmä julkaistiin Kiuruvesi-lehdessä 1984) pohjautuvan johonkin yleisnimeen tai laatusanaan, kuten remes 'leikkipuheinen'. Matti Remes on esittänyt myös muita sanan sisällön selityksiä ja olettanut remes-sanan olevan lainaa venäjän kielestä, josta se olisi omaksuttu jo kantasuomeen.

Kiistämättömiä esimerkkejä henkisiä ominaisuuksia ilmaisevista sukunimistä ei kuitenkaan ole. Lähes kaikki tapaukset, joissa tällainen ominaisuus on oletettu nimipohjaksi, ovat kielellisestikin epäselviä. Ehkä todennäköisin nimi, jossa tällainen laatusana esiintyy, on Hurskainen. Yleiskielessä tavallisimmin tunnetuista nimityksistä ei juuri ole esimerkkejä sukunimistössämme. Sen sijaan kansanomaiset liikanimet sisältävät arvioivia sanoja runsaasti: Viisas, Tyhmä, Viekas, Ovela, Aimo, Reipas, Oiva, Kelpo, Kunto, Suulas, Uskova, Totinen, Vakava, Valpas, Unelias, Hullu.

On siis hyvin oletettavaa, että ensimmäisen Remeksen isä, joka eli aivan keskiajan lopulla, oli etunimeltään Remi-(gius). Hänen silloista sukunimeään emme tunne, joskin sekin saattaisi olla selvitettävissä. Liikaa mielikuvitusta lienee olettaa, että Remekset olisivatkin alun alkaen Remes-Pylkkösiä eli Pylkkösiä.

Lähde: Kiuruvesi 3.9.1986

© Sirkka Paikkala ja Suomen Sukututkimusseura

[ Artikkelin alku ]