Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Kiuruvetisiä nimiä ja sukuja: Suomalaisuusmiehen sukua

Jarmo Paikkala

1770-luvun lopulla Kiuruveden pappilan alustalaiseksi saapui vanha suutari jälkikasvuineen. Tuota suutaria kutsuttiin Puolakan Matiksi. Kun käsityöläisten sukunimet 1700- ja pitkälle vielä 1800-luvulla olivat aina vierasperäisiä, hänen nimekseen merkittiin kirkonkirjoihin Polack. Pian Matti kuitenkin kuoli (1780) ja kirjoihin merkittiin hänen iäkseen 102 vuotta. Tosin aikaisemmilla kotipaikoillansa hänelle merkittyjen syntymäaikojensa perusteella hän oli ilmeisesti liki kymmenen vuotta nuorempi - toki kunnioitettava ikä sekin.

Sukutarinan mukaan suku polveutuisi Galizian (?) puolalaisista. Toinen tarinan versio kertoo vain, että Matti Polack olisi alun perin krakovalainen suutari, joka olisi tullut isonvihan aikoihin Lappeenrantaan. Tiedoille ei kuitenkaan löydy minkäänlaista vahvistusta. Vanhin maininta, jonka olen löytänyt Matista, on 1720-luvulta Ristiinasta, siis kyllä varsin läheltä Lappeenrantaa. Missään asiakirjassa ei mainita mitään hänen mahdollisesta ulkomaisesta syntyperästään. Ilmeisesti puolalaisperäisyys on päätelty hänen nimestään, polack = puolalainen.

Suutari Matin vanhan kotiseudun tienoilla (Ristiinassa, Mikkelissä, Säämingissä, Kerimäellä) asui 1700-luvun alulla paljon Polack-nimisiä. He olivat enimmäkseen juuri käsityöläisiä. Ensimmäinen maininta nimestä Ristiinan seudulla on jo 1600-luvun alulta. Puolakoita asui Karjalan kannaksella jo 1500-luvun lopulla (Käkisalmi) ja samoihin aikoihin myös Pohjois-Pohjanmaalla Iissä. Samannimisiä sukuja lienee useita, sillä ainakin sotilaille annettiin usein eri kansallisuuksien nimiä. Polack-nimisiä sotilaita on ollut jo Ruotsi-Suomen armeijassa 1600-luvulla, ja myöhemmin ruotukaudella nimi yhä yleistyi.

Tämä vierasnimi vääntyi kansan suussa moneen asuun, jotka näkyvät nykyisessäkin sukunimistössämme: Puolakka, Polakka, Pulakka, Poljakka, Paljakka. Kiuruveden Paljakanvuoren nimi ei kylläkään johdu tuollaisesta lisänimestä, vaan suomalaisesta sanasta paljakka, joka merkitsee paljaslakista.

Suutari, suntio, pappi

Joka tapauksessa suutarin poika (Johan) Friedrich eli Fredrik (s. 1746) oli ensin pappilan renkinä, sitten Kiuruveden suntiona. Naimisissa hän oli lukkari Paavo Kärkströmin Anna-tyttären kanssa. Suntion poika - hänkin nimeltään Fredrik - lähti sitten jo opintielle, Oulun kouluun, jossa hänen nimekseen kirjattiin latinalaisittain Polenius. Yliopistoon mentäessä (1804) nimeä täytyi taas vaihtaa ja hänestä tuli Polen.

Opintie oli kuitenkin ohdakkeinen. Hän joutui varattomuuden vuoksi pois yliopistosta ja osallistui sitten Suomen sotaan. Sodan päätyttyä hän onnistui saamaan opettajan paikan Pieksämäeltä. Sikäläisen kirkkoherran avustuksella hän jatkoi opintojaan ja valmistui viimein papiksi.

Polen avioitui vielä Kiuruvedellä ollessaan alkuperäiseen säätyynsä kuuluneen suntion tyttären Severina Blidbergin kanssa. Suntio Blidberg kuului vanhaan kiuruvetiseen Hyväristen sukuun ja oli saanut nimensä tähän kirkolliseen ammattiin ryhtyessään, kuten tuohon aikaan oli tapana rahvaasta erottuakseen.

Pappi-Fredrikin jälkeläisistä vanhin syntyi Kiuruvedellä, muut Pieksämäellä. Tunnetuin heistä oli niin ikään Fredrik tai, kuten hän itse nimensä myöhemmin suomensi, Rietrikki Polen (1823-1884). Hänethän me tunnemme historiasta monipuolisena oppineena, ensimmäisen suomenkielisen väitöskirjan tekijänä, sanomalehtimiehenä, kouluasiain edelläkävijänä ja hartaana suomalaisuuden puolestapuhujana.

Syntymäpaikastaan huolimatta Rietrikki Polen liittyy monin sitein Kiuruveteen. Olivathan hänen äitinsä ja isoäitinsä vanhoista kiuruvetisistä suvuista, ja asuivathan hänen esi-isänsä kolmessa polvessa Kiuruvedellä. Tosin kukaan esi-isistä ei elänyt suurinta osaa ikäänsä täällä. Pisimpään asui hänen isänsä Viljo Hytönen, joka on kirjoittanut Rietrikki Polenista lyhyen elämänkerran (v. 1917 teossarjassa Suomalaisia merkkimiehiä. Samassa toisessa niteessä on myös Paavo Tikkasen elämänkerta), on arvellut, että Polen omaksui sanomalehtityölleen tyypillisen kansanomaisuuden juuri isältään.

Toimittajana

Ollessaan Suomettaren toimittajana Polen kehoitti talonpoikia lähettämään lehteen kertomuksia oman paikkakuntansa asioista. Leikillä sanottiin, että Suometar on lehti, jota koko Suomen kansa toimittaa. Maalta tulleen avustuksen suurin merkitys oli se, että se toi esiin kansan harrastukset ja mielialat. Ja sitä paitsi edisti kansan lukuhalua. Kirjeenvaihtajille oli tavallaan kunnia-asia saada naapurit lukemaan, mitä heidän kynästään oli lähtenyt, mikä teki heistä innokkaita lehden levittäjiä. Sitäpaitsi pelkkä uteliaisuuskin kehoitti ottamaan selkoa, mitä kuulumisia omasta pitäjästä lehteen oli lähetetty, jonka vuoksi sitä oli tilattava ja luettava.

Varsinkin sanomalehtimiehenä Rietrikki Polenin taival kulki monesti samoja latuja kuin Hingunniemen Paavo Tikkasen. Avustettuaan muutaman vuoden Suometarta hän ryhtyi lehden varsinaiseksi toimittajaksi 1851. Lehteä kustansi tuolloin Paavo Tikkanen. Polenin toimittajakautena (vuoteen 1856) lehden levikki kasvoi 91:stä 4 600:aan. Pitkäaikaisesta ystävyydestään huolimatta Polenin ja Tikkasen välit aika ajoin rakoilivat, mikä johtui paitsi taloudellisista seikoista myös linjaerimielisyyksistä. Varsinkin julkaistessaan Mehiläinen-lehteä (1859-1863) Polen kävi yhdessä Yrjö Koskisen kanssa monia väittelyjä Paavo Tikkasen kanssa.

Mehiläinen

Mehiläisessä Rietrikki Polen kävi kamppailua suomalaisuuden ja suomenkielen aseman puolesta. Polenin mielestä sivistys Suomessa on muutettava suomalaiseksi tinkimättä ja viivyttelemättä. Suomenkieltä oli ruvettava käyttämään perheissä (useimpien oppineitten kotikieli oli ruotsi, ja heidän suomenkielen taitonsakin saattoi olla heikkoa), kouluissa ja yleensä kaikkialla julkisen elämän alalla.

Kielensä takia ei sivistyneellä luokalla ollut oikeutta katsoa olevansa eri kansallisuutta kuin maan suomenkielinen väestö. Polen huomauttaakin, "ettei niitä suomalaisia, jotka latinan vallan aikana latinaa kirjoittivat, voida roomalaisiksi kutsua. Niinpä ei myöskään nykyisenä ruotsalaisuuden aikana niitä Suomen miehiä käy ruotsalaisiksi sanominen, jotka ruotsia tai muuta muukalaista kieltä viljelevät kirjoituksissansa".

Monista Polenin kirjoituksista Mehiläisessä käy selville, ettei hänen pyrkimyksenään ollut yksinomaan suomenkielen aseman parantaminen. V. 1863 Mehiläisen tammikuun numerossa hän puhui eduskuntamuutoksesta, valittaen ettei säätylaitoksella ollut kyllin lujia juuria kansan laajoissa kerroksissa. Kiinnittipä hän huomiota työväenkysymykseenkin, mikä siihen aikaan oli harvinaista.

Alkuinnostuksen jälkeen Mehiläisen levikki laski nopeaa vauhtia, ja kesken vuoden 1863 sen julkaiseminen jouduttiin lopettamaan. Kun lukee Mehiläisen vuosikertoja, voi hyvin kuvitella ne syyt, miksi tilaajakanta väheni.

Yrjö Koskisen linjoilla

Vuonna 1864 hän ryhtyi Suomettaresta Uudeksi Suomettareksi muuttuneen lehden päätoimittajaksi. Kohta hän joutui kansallisuuspoliittisissa kysymyksissä riitoihin. Toisaalta hän ei mennyt vaatimuksissaan yhtä pitkälle kuin nuoremmat ns. "suomikiihkoiset", mutta toisaalta hän ei hyväksynyt myöskään ns. "vähäverisyyttä" tai "puoliruotsalaisuutta", jota esim. Paavo Tikkanen ja August Ahlqvist tuona aikana edustivat. Niin mielenkiintoinen aihe kuin Polenin ja Tikkasen kansallisuus- ja kielipoliittisen linjan tarkastelu olisikin, se ei liene tässä yhteydessä paikallaan.

Puolakoiden jälkeläisiä

Rietrikki Polenin liittävät nykyiseenkin Kiuruveteen jotkut hänen isänpuolen lähisukulaisensa, joista on jäänyt pysyvämpiäkin tälle seudulle. Rietrikin isoisän sisko Saara Liisa Polack avioitui koskenkyläläisen Jaakko Hyvärisen kanssa. Isoisän veli Kustaa ei aikanaan tullut muun perheen mukana Kiuruvedelle, vaan vasta 1790. Hän asettui perheensä kanssa Rytkylle Laukkalan talon maille sotilastorppaan. Sotilasnimenä hänellä oli Willig, jolla nimellä hänen jälkikasvunsakin tunnettiin. Tyttäret avioituivat lähitaloihin Rytkylle ja Sulkavalle. Sekä Saara Liisa Polackin, että Kustaa Willigin jälkeläisiä asuu tänäkin päivänä Kiuruvedellä.

Toinen Rietrikin isoisän veljistä, Pekka, oli sairaalloinen eikä koskaan avioitunut. Hän asusteli pitkään veljensä luona pappilan mailla, mutta tämän muutettua Pieksämäelle ryhtyi torppariksi Remesten maille Koskenjoen alajuoksulle. Hänen asumansa torppa kasvoi myöhemmin nykyiseksi Puolakan taloksi, joka lieneekin ainoa nimellinen perintö tuon suvun olosta Kiuruvedellä, mistä alkoi suvun sosiaalinen nousu.

Lähde: Kiuruvesi 12.11.1986

© Jarmo Paikkala ja Suomen Sukututkimusseura

[ Artikkelin alku ]