Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Kiuruvetisiä nimiä ja sukuja: Nimimuoteja

Sirkka Paikkala

Nimenantoon on kaikkina aikoina vaikuttanut muoti, jotkut nimet ovat eri aikoina saaneet osakseen enemmän suosiota kuin muut. Parhaiten tuo suosio - ja suosionvaihtelu - näkyy etunimissä. Tiedämme ilman muuta, että Hilda ja Hilma ovat "mummoikäisten" nimiä kun taas esim. Jarkko kuuluu "tietenkin" nuorelle pojalle.

Mutta ikäihmistenkin nimet ovat heidän lapsuudessaan voineet olla senaikaisia muotinimiä. Lisäksi monet nimet välillä "vanhenevat", välillä taas palaavat uudestaan käyttöön. Esim. sellaisia vanhoja, tukevia nimiä kuin Mikko, Antti, Juho ja Tuomas olisi vielä muutama vuosikymmen sitten pidetty vanhojen miesten niminä, mutta nykyään ne ovat taas yleisiä pienillä pojilla. Ja myös sellaiset "uusvanhat" nimet kuin vaikkapa Eetu, Eemeli, Henteri, Santeri, Susanna, Johanna ja Vilhelmiina ovat kokeneet uuden tulemisen.

Ehkäpä tällä palstalla palataan myöhemmin eri aikojen erityisesti kiuruvetisiin suosikkinimiin, mutta nyt hieman muista nimimuodeista.

Yksi vai useampi etunimi?

Pakanuuden aikaisesta nimikäytännöstä meillä ei ole paljoa tietoa, mutta vaikutuksensa ensimmäisinä vuosisatoina kastoi kirkko vain yhdelle nimelle. Useamman etunimen käyttö levisi muoti-ilmiönä Saksasta Tanskaan ja Ruotsiin kuitenkin jo 1600-luvulla, joskin se rajoittui aluksi vain ylhäisön piiriin.

Arvostettu esimerkki sai pian seuraajia; näkyväthän hallitsijoiden käyttämät nimet nykyisessäkin etunimistössämme. Kuninkaallinen käytäntö lienee tehnyt kahden etunimen käytön tunnetuksi Ruotsi-Suomessakin: Kaarle IX:n (1550-1611) lapset olivat nimiltään Gustav Adolf, Karl Filip ja Maria Elisabet. Pitkään tapa pysyi kuitenkin vain ylemmän yhteiskuntaluokan käytössä.

Ajan mittaan uudennos levisi sitten Suomeen ja Ylä-Savoonkin, jossa esimerkkiä saatiin paikallisella "paremmalta väeltä", kirkollisilta toimihenkilöiltä ja vähäiseltä virkamieskunnalta. Ensimmäisenä Iisalmen seurakunnan syntyneiden luettelossa (jotka alkavat vuodesta 1732) mainitaan kahdelle nimelle kastetuksi vieremäläisen Niklas Åsenbryggen tyttö Anna Maria 30.3.1733. Tämä Åsenbrygg kuoli vielä samana keväänä, ja kuolleiden luettelossa hänen mainitaan syntyneen Inkerinmaalla, osanneen saksaa ja räätälin ammatin sekä muuttaneen venäläisen väkivallan tieltä ja tulleen lopulta Vieremälle, missä hän hankki sitten hyvänlaisesti varallisuuttakin. Hänen yhteiskunnallista asemaansa kuvastaa myös se, että hänet haudattiin kirkkoon.

Seuraavina saivat kaksi nimeä Heinäjärvellä asuneen aatelisen kersantti Erich Wilhelm Tawaststjernan tyttäret Hedvig Kristina (1734) ja Elsa Margareetta (1736). Kiuruveden puolella asuneen pitäjänkirjuri Henric Paldaniuksen lapsista sai kaksi ristimänimeä Brita Elisabeth (1737) ja Anna Katrina (1749).

Ensimmäisenä ei-säätyläisenä antoi Lapvetelässä asunut loinen Antti Korhonen vuonna 1739 lapselleen nimen Margareta Katrina. Sotilas Kalle Wenselin Erik Sy1vester (s. 1740) oli puolestaan ensimmäinen kaksi nimeä saanut poika. Yleensäkin ruotusotilaat välittivät uutta muotia vaikka tavalliseen rahvaaseen kuuluivatkin, sillä he joutuivat kyllä tekemisiin säätyläisten tai ainakin sotilaspäällystön kanssa.

Vielä 1700-luvun puolimaissa kahdella nimellä "koristettiin" lähinnä säätyläislapset. 1760-luvulta alkaen sai Kiuruveden alueella asuneiden tavallisen kansan lapsista vuosittain jokunen kuitenkin kaksi nimeä.

Kolme kastenimeä

Kokonaista kolme nimeä antoi ensimmäisenä tyttärilleen Kiuruvedellä kappalainen Mårten Johan Lyra: vuonna 1805 syntyi Johanna Martina Maria, 1807 Wilhelmina Theresia Ulrica, 1809 Emelie Beata Catarina. Hänen poikansa saivat sen sijaan tyytyä kahteen nimeen. Yleensäkin muoti on vaikuttanut herkimmin tyttöjen nimiin.

Ensimmäinen talonpoika, joka antoi - ja vieläpä pojalle - kolme nimeä, oli Kiuruvedellä Hingunniemen Antti Tikkanen (1785-1858). Hän olikin tavallista huomatumpi pitäjäläinen, kirkonisäntä, ja kantoi "prokuraattorin" arvonimeä. Hänen esikoisensa sai vuonna 1810 nimen Anders Alexius Augustius (Antti Aleksi Aukusti), mutta Antiksi häntäkin vain kutsuttiin.

Viime helmikuussa 97 vuotta täyttänyt mummuni, tämän nuoremman Antin tyttärentytär, kertoi tässä talvella Antin veljiä muistellessaan Paavoa sanotun "viisaustieteen tohtoriksi". Tämä veli oli siis sanomalehtimies ja liikemies, (filosofian tohtori Paavo Tikkanen (1823-73), yksi mm. suomen kielen edistämiseen pyrkivän Suometar-lehden perustajista. Samaa veljessarjaa oli myös valtiopäivämies Heikki Tikkanen (1829-1915), Paavo (Paul) ja Heikki (Henrik) saivat kuitenkin tulla toimeen yhdellä kastenimellä kuten heidän muutkin veljensä, sisarista oli sen sijaan muutamilla useampi nimi.

Toisin kuin kaksinimisyys, joka 1800-luvlla yhä yleistyi, ei kolminimisyys saanut juuri vielä jalansijaa.

Esimerkiksi 1850-luvulla kastetuista 1710 lapsesta kukaan ei saanut kolmea nimeä. Kahdelle nimelle kastettiin tuolloin jo yli neljännes tytöistä ja pojista. Kaksinimisten lasten määrä lisääntyi yhä tämänkin jälkeen.

On arveltu, että kolmannen ja useamman nimen käyttöä olisivat papit jonkin verran jarruttaneet. Siksi siitä ei Suomessa päässyt muotia tulemaankaan ennen kuin vasta 1920-luvulla, eli samoihin aikoihin kun yksinimisyys sai lopullisesti väistyä yleisimpänä nimenantotapana.

Lähde: Kiuruvesi 17.7.1985

© Sirkka Paikkala ja Suomen Sukututkimusseura

[ Artikkelin alku ]