Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Vieraskielisistä sukunimistä Suomessa

Jalmari Finne

Vieraskielisten sukunimien ottamiseen ovat Suomessa voimakkaasti vaikuttaneet yliopisto ja sotalaitos. Lukualalle menneet miehet melkein poikkeuksetta alkoivat käyttää latinan ja kreikan kielen avulla muodostettuja sukunimiä. Sukunimen ottamista pidettiin välttämättömänä, sillä eihän Hämeessä ja Lounais-Suomessa yleensä sukunimiä aikaisemmin oltu käytetty, vaan henkilö kutsuttiin omalla ristimänimellään, johon sitten liitettiin hänen isänsä nimi, joten syntyi tuo tavallinen nimittämismuoto: Henrik Jaakonpoika jne. Kirkonmiehetkään eivät käyttäneet tavallisesti sukunimeä, vaan eroitukseksi rahvaasta ottivat nimille latinaisen muodon, jolloin syntyi: Henricus Jacobi ym. Savossa yleisesti käytettiin suomalaisia liikanimiä. Kun nyt alettiin muodostella noita vieraskielisiä ja vieraspäätteisiä nimiä, niin eivät suinkaan savolaisetkaan olleet siihen tarttumatta, vaan. liittivät suomalaiseen alkutavuun latinaisen päätteen, jolloin syntyi sellaisia nimiä kuin Asikaisesta Asicanus. Koko 1600-luvun aikana ei liikanimiä tapaa muualla kuin aatelisperheillä ja oppikouluja käyneillä, eivätkä aina aatelisetkaan käyttäneet sukunimiään vaan tyytyivät ristimänimeensä ja isänsä nimeen.

Oikea nimenmuuttamisvimma syntyy Ruotsista saapuneen mallin mukaan 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alulla ja se ilmenee sotaväessä. Tuskin sotilaat itse aina ovat edes tienneet, mitä heidän uusi nimensä merkitsi, vaan. luottivat nimen antajaan, sillä siksi hullunkurisia nimiä tapaa aivan tuhkatiheään. Toisinaan muutettiin nimiä oikein summakaupalla. Siitä on todistuksena Savon jalkaväen rykmentin sotilasluettelo vuonna 1735. Siellä täällä tapaa rykmentin eri komppanioissa äsken muodostettuja sukunimiä, mutta tiheässä esiintyy vielä puhtaasti savolaisia nen-päätteisiä nimiäkin, paitsi majurin rykmentissä, jossa nimien muuttaminen on ollut täydellinen ja suorastaan johdonmukainen.

Kuka tämän huimaavan hullunkurisen ristimisen on toimittanut, siitä ei enää voi saada tietoa, mutta hauskaa sillä miehellä varmaankin on ollut kaikesta päättäen. Tämä ristijä päätti jakaa nimet eri ryhmiin sen mukaan, mihin komppanian korpraalikuntaan mies kuului. Hän. päätti antaa ensimäiselle korpraalikunnalle puiden nimiä. Tietysti hän alkoi jaloimmasta puusta ja ensimäinen mies sai nimekseen Ek (Tammi), toiselle hän antoi nimeksi Buxbohm (Orapihlaja). Seuraavista miehistä, otan nimet aivan siinä järjestyksessä, missä ne luettelossa esiintyvät, oli muutamalla kai jo ennestään vieraskieliset nimet, ehkä olivat ruotsalaisia tai jo aikaisemmin itsensä ristittäneet, sillä luettelossa seuraa: Sönnerberg, Fagerberg, Oxell, mutta Cederbohm (Setripuomi) sai kai sillä kertaa nimensä. Ja nyt ristijä lähtee oikein perusteellisesti jakamaan puiden nimiä miehille. Hän antaa nimet: Pihl (Raita), Asph (Haapa), Grahn (Kuusi), Tall (Mänty), Lindh (Lehmus), Biörk (Koivu), Ahl (Leppä), Ehn (Kataja), Böök (Pyökki) ja Röhn (Pihlaja). Mutta nyt kai häneltä loppui hetkiseksi sanavarasto, sillä seuraava mies saa saksalaisen nimen Holtz (Puu), jonka sihteeri kuitenkin kirjoittaa Hållts. Mutta jopa löysi ristijä puuttuvat puulajit kolmelle miehelle: Hägg (Tuomi), Hassell (Pähkinäpuu), Vidh (Paju), viimeinen saa kummallisen nimen, Tryhl.

Joutipa nyt toinen korpraalikunta ristittäväksi. Ristijä päätti käyttää villipetojen nimiä. Korpraali sai heti ensimäiseksi eläinkunnan kuninkaan nimen, Leijon (Leijona). Seuraavalla oli kai ennestään nimi Garde, mutta sitten alkaa sadella ulkomaan elävien nimiä. Siellä on Pantter (Pantteri), Tiger (Tiikeri), Camel (Kameli), Elephant (Elefantti) ja Ehnhörning (Sarvikuono). Nyt ristijä katsoi kai parhaaksi etsiä suomalaisten petoeläinten nimiä, sillä muuten olisi luettelo voinut tulla aivan liian kummalliseksi. Hän otti seuraaville nimet: Björn (Karhu), Wargh (Susi), Räf (Kettu), Järf (Ahma). Seuraava saa saman eläimen, ahman, nimen saksalaisena Fihlfirasina. Taas keksii ristijä uuden alan metsänpetoja, Biur (Majava), Bäfver (Majava), Utter (Saukko), Sobell (Soopelikärppä), Mårdh (Näätä), Härmeljn (Kärppä). Ja nyt hän päättää käyttää sarvieläimiä ja siksi tämä ryhmä päättyy nimiin: Elgh (Hirvi) Råbåck (Kauris), Hiorth (Saksanhirvi), Rehn (Peura).

Kolmanteen korpraalikuntaan ristijä päättää tuhlata lintumaailman nimiä. Korpraali on kyllä Sierman, mutta seuraava saa jo nimekseen Gam (Korppikotka). Hänen jälkeensä astelevat Stårck (Haikara) ja Trana (Kurki). Rosendahl ja Tawast katkaisevat hetkiseksi säännöllisen luettelon, mutta kohta jälleen, alkaa tulla taas lintumaailmaa esiin: Kårp (Korppi), Tieder (Metso), Orre (Teeri), Jerpe (Pyy), Finck (Sirkku), Giöck (Käki) ja Höök (Haukka). Tässä Marttinen pujahtaa väliin, mutta hänen jälkeensä tulevat: Öhrn (Kotka), Glada (Haarahaukka), Skrika (Närhi), Läderlapp (Lepakko), Kaija (Naakka), Stare (Kottarainen), Steglitza (Tikli).

Kun lintuja on paljon maailmassa, niin ristijä päättää ulottaa niiden määrän neljänteenkin korpraalikuntaan. Korpraali Jack ei luovu nimestään, mutta sitten astelevat kyllä vesilinnut esiin: Gåås (Hanhi), Anka (Ankka), Willgåås (Villihanhi), And (Sorsa), Måsa (Lokki) ja Swärtha (Pilkkasiipi). Tietysti niin komea lintu kuin riikinkukko on saatava joukkoon ja siksi seuraavan miehen nimeksi tuleekin Påfågell Nyt ristijä muistaa syötäviä lintuja, ottaa ne ja käyttää nimet: Kalkon (Kalkkuna), Tupp (Kukko), Kapun (Syöttikukko). Dufwa (Kyyhky) välittää ylimenoa pikkulintuihin. Sitä seuraavat Svala (Pääskynen) ja Särla (Kivitasku). Frifelt, Pynnöin ja Steenberg katkaisevat säännöllisen rivin, mutta heidän jälkeensä lentelevät: Domherre (Punatulkku), Bofincke (Peipponen), Nächtergal (Satakieli), Sparf (Varpunen) ja Gröning (Viheriävarpunen). Wilskman lopettaa joukon.

Ristijä ottaa nyt kotieläimet viidettä korpraalikuntaa varten. Alussa kyllä on pari muuta nimeä, sellaiset kuin Cavaler ja Caball, mutta sitten tulevat: Häst (Hevonen), Walack (Valakka) ja Oxe (Härkä). Smedfelt pistäytyy väliin, mutta heti seuraava Studt (Mulli) vie nimet oikealle tolalle jälleen. Häntä seuraavat: Käbling, Wädur (Oinas), Gumbse (Jäärä), Bagge (Oinas), Bässe (Pässi), Bäck (Pukki), Killing (Kili), Råne (Karju) ja Galdt (Karju). Ristijä ei jatkoksi löydä muuta kuin seuraavan: Igelkått (Siili). Mutta sitten hän muistaa hyvin tavallisen eläimen ja antaa sen nimen seuraavalle. Se on Katt (Kissa). Sitten hän käyttää nimen: Kanijn (Kaniini). Mutta vielä on kaksi miestä jäljellä. Kun ei kotieläimistäkään ole enää muita jäljellä kuin lehmä ja koira, joita hän joko ei tahdo antaa tai ei muista, niin palaa hän metsään ja ottaa kaksi eläintä sieltä: Hare (Jänis) ja Eckorn (Orava).

Kuudes korpraalikunta on vielä jäljellä. Ristijä ryntää vedeneläjiin. Korpraalilla on kyllä tähän ryhmään sopimaton nimi: Jerpe (Pyy), mutta voihan kyllä sen sijaan miehistölle jaella vedenvaltakunnan eläjien nimiä. Ensimäinen saa suurimman nimen: Hwalfisk (Valaskala). Nyt ui esiin koko kalamaailma: Störe (Sampi), Siähl (Hylje) pyrkii tietysti kalojen joukkoon, Lax (Lohi), Tårsk (Turska), Brax (Lahna), Idh (Säynävä), Sjk (Siika), Sill (Silli), Gädda (Hauki) ja Göös (Kuha). Hellgvist tulee hyvin sopimattomaan paikkaan kalalaumaan. Hänen jälkeensä on vesi jälleen puhdas: Mörth (Särki), Simpa (Simppu), Flundra (Kampela), Abbor (Ahven), Nätting (Nahkiainen), Nårs (Kuore), Girss (Kiiski) ja Löija (Salakka).

Tällä tavalla savolaiset luopuivat vanhoista suomalaisista nimistään. Monet tässä esiintyneet nimet ovat vieläkin käytännössä, vaikkakaan tuskin enää missään on sellaisia kuin Påfågel, Nächtergal ja Hwalfisk, ne katosivat epäilemättä hyvin pian sen vuoksi, että miehet eivät itsekään osanneet niitä lausua.

Kun sukunimien joukossa olivat aateliset kaikkein arvokkaimmat, niin otettiin niidenkin nimiä, ja tämä menettely meni viimein niin pitkälle, että erityisellä kuninkaallisella säädöksellä täytyi peruuttaa kaikki täten otetut nimet. Mutta saattoihan nimensä muuttaa aatelissointuiseksi, käyttämättä silti vielä minkään määrätyn suvun nimeä. Felt-pääte oli halutuin ja siksi syntyy sellaisia nimiä kuin Flinckenfelt, Skrubberfelt, Svärdfelt. Hieno nimi jonka merkitystä ei kai sotilas itsekään tiennyt oli Turun läänin henkivartijarakuunaväessä esiintyvä Skitfelt.

Miehen olemuksessa tai ulkomuodossa esiintyvät seikat voivat aiheuttaa liikanimen. Lähinnä oleva oli Frisk, sillä ainahan tarkastusluetteloissa terveen ja kelvollisen miehen kohdalle merkitään: »frisk och duglig karl» (terve ja kelvollinen mies). Hiukan omituinen on sellainen nimi kuin Oansenlig (Vähäpätöinen), samoin kuin Liten (Pieni). Fager (Kaunis), Hurtig (Reima), Wacker (Kaunis), Wred (Kiukkuinen), Trygg (Turvallinen) ja Svartkopp (Mustakuppi) johtuvat epäilemättä jostain silmiinpistävästä seikasta miehessä. Mikä lienee antanut aihetta sellaiseen nimeen kuin Malad, olikohan mies vain kerran sairaana vai aivan aina? Rumpaleilla tapaa sellaisia nimiä kuin Oro (Levottomuus), Virfwel (Pärrytys). Entinen kuppari oli varmaankin se, joka sai nimekseen Koppare. Spelman (Pelimanni) on kai kuulunut soittokuntaan. Komennussanoista johtuvat nimet Spring (Juokse)ja Gåpå (Eteenpäin). Granat (Kranaatti), Krut ja muut senlaatuiset johtuvat ampumavaroista. Stormhatt on myös luettava tällaisten sotilasseikoista johtuvien nimien joukkoon.

Kotiseutu, kotitalo tai se talo, jonka puolesta oli mennyt sotaväkeen, antoivat aihetta runsaasti sukunimiin. Valikoin tähän nimiä ainoastaan yhdestä ainoasta pitäjästä, Kangasalta. Vehoniemestä johtuu Veholin ja Grönudd, Koivuniemestä Björkudd, Joutsiniemestä Svanudd ja Svanstedt, Haapaniemestä Asp ja Aspudd, Herttualasta Hertig. Mutta aina ei edes käännetty toiseen kieleen paikannimeä, vaan siitä otettiin tavu, johon sitten liitettiin vieraskielinen pääte, jolloin nimen merkitystä ei enää kukaan voinut selittääkään. Kautialasta tuli Gaudell, Mängistä Mängström, Kaukolasta Kauckberg, Raikusta Raickman, Riku muodostui Rickmaniksi, Mäyränpesästä tuli Mäyreen ja Mäyerman, Tysnkästä Dynsk. Ohtolasta Ochtman, Lintulasta Lindbom, Apajapohjasta Apell, Kartialasta Kart, Tursolasta Turin ja Ponsasta Ponsel.

Luonto tarjosi runsaasti aihetta nimiin sellaisiin kuin: Örn, Dufva, Granrot, Blixt, Ström, Björk, Gräsmark, Lönnroth jne. Berg-tavun liittämisen kautta saatiin suuri määrä nimiä: Hallberg, Moberg, Friberg, Landberg, Tiberg, Malmberg ym. Ström-päätteen kautta saatiin: Lindström, Stockström. Haluttu oli myös gren-pääte, jolloin saatiin nimet sellaiset kuin Aspegren, Nygren ym. Man-päätteen avulla muodostettiin Vessman, Ledman.

Toisinaan muutti aatelismies nimensä suomalaiseksi, niinkuin muuan Galle-sukuun kuuluva otti nimekseen Kalle. Muutamien nimien johdannaista ei voi selittää, sellaisia ovat esimerkiksi Ratin. Nimi Hytör voisi olla ihmeellinen, ellei tietäisi, että se on johtunut sanasta Hytönen.

Monet nimet sammuivat jo ensimäisessä polvessa, sillä jos miehen poika jäi maalaisoloihin eikä tullut sotilaaksi, ei hän enää käyttänyt laisinkaan isänsä sukunimeä. Tavallisesti taas siirtyi nimi, kummallista kyllä, aivan vieraalle henkilölle siten, että se mies, joka astui eron saaneen sotilaan sijaan rykmenttiin, otti samalla hänen sukunimensäkin.

Yhä lukuisemmiksi tulevat nimien muutokset 1700-luvulla, kunnes ainoastaan talonpoikais-oloihin jääneet henkilöt käyttävät vanhoja isiltään perittyjä suomalaisia nimiään. Useat vieraskielisellä sukunimellä varustetut suvut polveutuvat tällaisista sotilasalalle menneistä henkilöistä. Kun niitä on tahdottu uudelleen muuttaa suomalaisiksi, ei ole enää voitu saada selkoa suvun vanhasta nimestä, koska juuri isonvihan aikana kirkonkirjat hävitettiin ja sen jälkeen tapahtui suuri siirtyminen pitäjästä ja läänistä toiseen, sotilaiden usein jäädessä asumaan siihen taloon, minkä puolesta olivat olleet väessä.

Lähde: Suomalainen Suomi 2(1917), s. 53-57.

[ Artikkelin alku ]