Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Sananen Itä-Karjalan ja Suomen sukunimistä

Pentti Eskola

Aunuksen ja Vienan karjalaisen kansan sukulaisuus meidän kanssamme on niin läheinen, etteivät yhteiset esi-isät saata olla ajassa kaukana takanapäin. Tämä on viime aikoina käynyt yhä selvemmäksi historiallisilla ja arkeologisilla perusteilla. Varsinkin J. Jaakkola on löytänyt tukea sille käsitykselle, että nykyisten itä-karjalaisten esi-isät ovat suureksi osaksi siirtyneet nykyisille asuinsijoilleen lännestä päin, ja samaan suuntaan viittaavat arkeologiset löydöt A. M. Tallgrenin ja A. Äyräpään mukaan.

Se ero, mikä meidän ja itä-karjalaisten aineellisen tai henkisen kulttuurin välillä on olemassa, johtuu suurimmalta osalta siitä, että me olemme saaneet vaikutuksia lännestä, he taas idästä päin. Kulttuurin tuomien esineiden ja käsitteiden nimet osoittavat alkuperää. Meillä lasi, sänky, sokeri ovat lainasanoja ruotsista, Itä-Karjalassa näitä vastaavat venäjästä lainatut sanat stakana, kravatti, saahari. Se, mikä ei Itä-Karjalassa ole venäläistä perua, on alkuperäistä ja omintakeista suomalaista, samoinkuin meillä se, mikä ei ole ruotsalaista.

Suomessa meillä on alkuperäiset suomalaiset sukunimet, -nen-päätteiset ja muut, ikivanhana kulttuuriperintönä. Itä-Karjalassa on asianlaita aivan samoin, ja, mikä tärkeintä, siellä on olemassa sama kantanimistö kuin meilläkin. Haluan tällä kirjoituksella saada huomioon tämän tosiasian, jolla ilmeisesti on suuri historiallinen merkityksensä. Kun käyn kirjoittamaan tästä puhtaasti historiallis-filologisesta aiheesta, niin ei minua niinkään arveluta se, ettei nyt suutari pysy lestissään, kuin se, että nyt täytyy kirjoittaa kovin vähäisen aineiston perusteella. Kolmen kesän matkoillani Aunuksessa en älynnyt erityisesti kysellä tai kerätä karjalaisia sukunimiä, joita ilmeisesti on olemassa satoja. Täydellinen luettelo niistä tietenkin valaisisi asiaa paljon paremmin. Sattumoisin muistiin kirjoittamani nimet kumminkin riittävät todistamaan edellä mainitun pääasian. Jos seuraavassa teen jonkun kielitieteellisen tai historiallisen erehdyksen, niin ei siitä koitune suurta vahinkoa, sillä toivoakseni kielimiehet tai historiantutkijat oikaisevat erehdykseni (eräitä on jo oikaistukin!), ja silloin on tämä kirjoitus saavuttanut tarkoituksensa: asia tulee huomioon. Nyt juuri on helppo TK-kirjeenvaihtajien sekä muiden Itä-Karjalan kävijöiden ja kohta kai varta vasten sinne matkaavien tutkijoiden kerätä yltä kyllin nimiäkin samoin kuin muuta kieli- tai kansatieteellisesti tärkeää aineistoa.

Kun Aunuksessa kysyin jokun henkilön nimeä, sain useimmiten kuulla venäläisen nimen ja tyydyin siihen. Sattumalta, useinkin vasta toisena kesänä, sain sitten kuulla samasta henkilöstä puhuttavan suomalaisella nimellä. Säännöllisesti onkin karjalaisilla virallisen venäläisen nimen ohella omakielinen, suusanallisessa käytössä säilynyt nimensä. Venäläisiä nimiä ovat heille antaneet papit tai virkamiehet. Munjärven Lahden kylässä kerrottiin, että itse Pietari Suuri, joka on siellä kerran asunut ja sinne omin käsin rakentanut mökin paikalle, missä vieläkin on muistokappeli Dvorjets samannimisessä pikkukylässä, on antanut talonpojille nimiä sellaisia kuin Kukšinov, Kolbakov, Orehov. Vain venäläiset nimet ovat jääneet kirjoihin, siis aivan samoin kuin Suomessa ruotsinkieliset sukunimet. Mutta Itä-Karjalassa ovat toisin kuin meillä alkuperäiset nimetkin säilyneet jokapäiväisessä käytännössä nykypäiviin saakka.

Venäläistetty nimi on usein väännös alkuperäisestä. Tiaisesta eli Diaisesta (Metsäpappisen kylässä) on tullut Dianov, Tšiasalmen Suonikko (laaja suku) on tullut kirjoihin Sonnikovina ja saman kylän Lyttä on Ljuttin, Pyhäniemen suuri Kyrsän suku on Kjuršin, Selliin kylän Lyytinen (myös hyvin laaja suku)1 oli kirjoissa Ljudin, Ahvenjärven Mokkonen Mokkojev, Sagarvojan kylässä Munjärven lähellä Hurskainen Hurškalov, Vienan puolella Šarovaaran kylässä Pakku on saanut "valtakunnalliseksi" nimekseen Pakkujev samoin kuin Vuokkiniemen Remsusta on tehty Remsujev.

Toisinaan taas on venäläinen nimi käännös karjalaisesta. Niin on Jänkäjärven Lokka saanut kirjoihin nimen Tšaikov (lokki, karjalaksi Lokka, on venäjäksi tšaika). Tämä näyttää kumminkin olevan verraten harvinainen tapaus; ilmeisesti eivät papit ole ymmärtäneet tarpeeksi karjalaa tajutakseen nimen merkitystä, eivätkä useimmat nimet enää ole meille itsellemmekään ymmärrettävissä.

Harvoin niinikään sattui tietooni tapauksia, jolloin karjalainen nimi on säilynyt sellaisenaan kirjoissakin. Sellainen oli Veskelyksen Maaselän Porokka, kirjoissa Poroka.

Hyvin yleisiä taas ovat sellaiset karjalaisasuiset nimet, jotka on johdettu venäläisperäisistä ristimänimistä. Semmoisia olen merkinnyt: Suontelosta Timonen-Timofejev, Koikarista Hiloinen-Filipov, Munjärveltä Oleksjainen-Aleksejev. Näissä tapauksissa johto näyttää varmalta; nimet lienevät alkuaan olleet isännimiä 1. patronymejä, kuten johanssonit ja petterssonit. Joskus on tämänlaisen nimen rinnalla säilynyt nähtävästi alkuperäisempi aitokarjalainen, kuten Selliinkylässä Sirkonen, jota myös sanottiin Tiittoseksi-Titov. Toisissa tapauksissa täytyy jäädä kielimiesten ratkaistavaksi, onko karjalainen nimi näin syntynyt, vai onko se ehkä alkuperäinen, esim. Kumssujärven Hovattainen-Fedotov ja Koikarin Kaurilainen-Gavrilov; Muujärven Ipatti-Ipatov.

Venäjällä on kaikilla ihmisillä ristimänimen lisäksi isännimi puhuttelunimenä käytännössä, ja sukunimi tulee kolmantena lisäksi: Nikolai Ivanovitš Bobrikov. Suomessa on mahdollisesti joku nen-loppuinen sukunimi alkuaan johtunut isännimestä. Itä-Karjalassa tämä on yleistä; tapa saattanee olla johtunut venäläisestä vaikutuksesta. Runonlaulaja Arhippa Perttusen poika oli Arhippanji (=Arhippainen, s.o. Arhipanpoika) Miihkali. Tulemajärven Suonan kylässä kuulin erästä miestä mainittavan Poavilan Mihailoksi ja myös Poavilainji Mihailoksi. Mutta ei Poavila eikä Poavilainen ollut hänen sukunimensä, vaan Andrejev. Tarkoitettiin vain, että hän on Paavalin poika, ja kirjoissa nimi oli Mihail Pavlovitš Andrejev. Idempänä Aunuksessa kuulin karjalaakin puhuttaessa tavallisesti käytettävän venäläistä vitš-loppuista patronymimuotoa.

Päiväkirjoissani on myös muunlaisia kuin ristimänimistä johdettuja sukunimiä, joista en pysty sanomaan, kumpi on alkuperäinen, karjalainen vaiko venäläinen muoto, esim. Lasarevan Stuigu-Stuigujev, Pieningän Ohrei-Ohrijev, Jänkäjärven Kalikka-Kalikin (esiintyy yleiseen nimenä Venäjällä)2, Maaselän Ratsukainen-Ratšugin. Eräällä matkallani Pieningästä Tušniaan sain oppaakseni miehen, joka sanoi nimekseen Prokkoja, joka johtunee venäläisestä ristimänimestä Prokopij. Vienassa ja myös Aunuksessa on kylän nimenä Prokkola tai Prokkoila. Kummakseni mies sanoi nimensä kirjoissa, siis venäläisessä muodossa, olevan Prokopé!

Mainitsen vielä nimiä, jotka olen pannut muistiin vain venäläisessä muodossaan. Eräissä niistä saattaa ehkä kielimies tuntea suomalaisen perusasun: Kenjakossa Vazin, Joenkylässä (Jogenkylä Munjärvestä länteen) Mikulin, Palä-ärvellä Fadjejev, Seesjärven Ukkosensaarella Lukin (läheisyydessä on Lukkovaara-niminen selkämaa!), Semtšijärvellä Kokovtšov, Plakunvaarassa Minjin, Tšobinan kylässä Ifantjev, Kurhananselässä Destefejev. Yleisempiä vielä ovat venäläisistä ristimänimistä johdetut nimet, kuten Arhipov, Ivanov, Andrejev jne. Monella ei karjalaista nimeä ensinkään ole enää muistissa. Niinhän lienee ollut laita monen Vienasta polveutuvan Suomeen kotiutuneen tunnetunkin suvun, kuten Uhtuan Sofronovit ja Mitrofanovit.

Olen edellä maininnut vain itse merkitsemiäni etupäässä Aunuksen puolen nimiä. Kirjallisuudesta niitä varmaankin saisi lisää, ja Itä-Karjalassa matkustaneilla lienee tiedossa paljonkin. Mainittakoon kumminkin eräitä Vienan Karjalan Kalevalan laulumaiden sukunimiä, joita vanhojen runojemme kokoelmassa esiintyy suurin joukoin. Lönnrotin ja muiden runonkerääjien runonlaulajista ja muista tuttavista huomattavalla osalla on sukunimiä, jotka myös Suomessa ovat vallan yleisiä, kuten Ahonen, Malinen, Hukkanen, Huovinen, Lehtonen, Tuhkanen, Jamanen, Vatanen, Kettunen, Nykänen, Lipponen. Toiset ovat oudompia, mutta selvästi suomalaisia: Ryysä, Lesonen, Sirkeinen, Harkkonen, Huotarinen, Sailinen, Joukkonen, Karppanen, Kieleväinen, Kormilainen, Homonen, Harmoinen, Mätsiläinen. Esiintyy myös jokin venäläisperäisestä ristimänimestä johtuva nimi, kuten Kuismanen (<Kuzjma), Jyrkinen (<Georgios), Riikonen (<Grigor <Gregorius). Toiset nimet johtuvat germaanilaisperäisistä tai länsimaiskristillisistä ristimänimistä, kuten Lönnrotin parhaan runonlaulajan Arhippa Perttusen sukunimi, samoin nimet Laurinen ja Marttinen. Nämä suvut ovat ilmeisesti nimineen tulleet Suomesta kristinuskon tulon ja Ruotsin vallan vakiintumisen jälkeen, mutta niinpä tiedetäänkin Perttusten ja monen muun suvun vallan myöhään muuttaneen rajan taa. Kun viime aikoina on muilla perusteilla päätelty koko Vienan laulumaiden rahvaan esivanhempien siirtyneen Suomesta vain muutamia vuosisatoja takaperin, niin saa tämä johtopäätös vahvaa tukea Vienan sukunimistöstä.

Mutta myös Aunuksessa on samoja sukunimiä, jotka Suomessakin ovat hyvin tuttuja: Lyytinen, Sirkonen, Lokka, Tiainen, Hurskainen, Hoskonen. Prof. Tunkelo on minulle maininnut lyydiläisalueelta muistiin panneensa nimen Dzoroinen (=Joroinen), joka meillä nyt on pitäjännimi, mutta alkuaan on varmaan ollut sukunimi. Eläinten nimistä johdettujen nimien, kuten Lokka, Tiainen, Kettunen, Reponen, Kontio (Kondia) saattaisi tietenkin olettaa olevan eri seuduissa toisistaan riippumatta syntyneitä, mutta tuskinpa sellaisten erikoisten vanhanaikaisten nimien kuin Hurskainen tai Lyytinen. Tällaisten nimien aunukselaiset omistajat ovat todella suomalaisten kaimojensa sukulaisia, ja heidän nimensä ovat yhteistä perua. Kun vähäsenkin tarkastelee myös omia sukunimiämme niin näyttää vallan uskottavalta, että moni vanha sukunimi on syntynyt jo ennen heimoveljien eroamista ja saattaa palautua Länsi-Suomeen saakka.

Olemme tottuneet pitämään nen-päätteisiä nimiämme savolaisina tai karjalaisina ja la-päätteisiä länsisuomalaisina. Ilmeisesti kumminkin on Länsi-Suomessa ollut paljon nen-nimiä ennenkuin la-nimet tulivat käytäntöön, alkuaan talojen niminä. Aina Lähteenoja on arkistolähteistä saanut selville, että Ala-Satakunnan la-päätteisiä talonnimiä voi seurata ajassa taaksepäin ainakin 1600-luvun alkuun saakka. Voinee arvata, että kuningas on veronkannon ja sotaväenoton helpottamiseksi määrännyt, että asukkaat on luetteloitava nimettävien asuinpaikkojensa mukaan ja että Suomessa nimet johdetaan la-päätteellä omistajan ristimänimistä: Eskola, Penttilä, Jussila, Jaakkola, samoin kuin Ruotsissa ja Suomen ruotsalaisseuduilla s-päätteellä: Gunnars, Simons. Ilmenee siis, että jo 1600-luvun alusta lähtien la-nimet ovat olleet nykyisessä asussaan ja siis myös germaanilaisperäiset tai länsimaiskristilliset ristimänimet, kuten Esko, Erkki tai Jussi, Jaakko, ovat jo silloin olleet vakiintuneet suomalaissointuisiksi, ja että suomenkieli oli virkamiestenkin kieli. Tämä suuri nimenotto ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö länsisuomalaisilla olisi jo aikaisemmin ollut oikeita sukunimiä, kuten savolaisillakin, ja ne ovat olleet suurimmalta osaltaan nen-nimiä. Suvut vain olivat tulleet liian suuriksi ja sukunimet liian monen omiksi täyttääkseen tarkoitustaan eri ihmisten tuntomerkkeinä. Niistä tuli senjälkeen pitäjien tai kylien nimiä, kuten Huittinen, Mietoinen tai Auvainen, Komonen. Talonnimiä ja samalla sukuniminä ne ovat säilyneet vain yksinäistaloilla, kuten Tilkanen (Karinaisissa), Paakkonen (Kalvolassa), Männäinen (Kalannissa). Tällaiset nimet ovat kaikki monikkomuotoisia ("Paakkosten talo"), kuten vielä tänään Savossa puhutaan Heiskasista tai Kettusista.

Itä-Karjalassa ei tarvittane läheskään niin paljon nimenmuuttoja kuin Suomessa on tarvittu, sillä siinä suhteessa heimoveljemme siellä ovat suomalaisempia kuin itse suomalaiset maan länsiosissa olivat tämän vuosisadan alussa, ja heidän sukunimistössään on kantaosa samoja nimiä kuin meilläkin. On vain saatava heidän alkuperäiset suomalaiset nimensä kirjoihin ja pelastettava ne joutumasta unohduksiin. Todennäköisesti moni alkuperäinen sukunimi, joka nuoremmalta polvelta jo on unohtunut, on vielä vanhuksien muistissa. Sukunimien samanlaisuus tulee olemaan omansa lujittamaan itäkarjalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta muiden suomalaisten kanssa, sillä koko Suomen kansan sukunimistö kuvastaa yhteistä alkujuurta.

1 Prof. Tunkelo on minulle huomauttanut, että nimi Lyytinen on ilmeisesti samaa juurta kuin heimonosan nimi lyydiläiset tai lyydiköt.

2 Tapasin sen nimisen venäläisen perheen Uikujoella Vojatsun kylässä. Tämäkään ei kumminkaan todista, etteikö nimi voisi olla alkuperältään karjalainen. Karjalaista asutusta on ennen ollut kaukana Äänisen takana: "Taipaleentaustan tšuudit". Luultavasti olisi nykyään täysin venäläisistä seuduista löydettävissä paljonkin suomalaisperäisiä sukunimiä samoinkuin siellä on paikannimiä ja yleiskielessä suomalaisia lainasanoja.

Lähde: Suomalainen Suomi 1941:6-7, s. 282-286.

[ Artikkelin alku ]