Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Muuan ryhmä raamatullisia henkilönimiä

A. F. Puukko

Niinkuin tunnettu, sisältää Raamattu, eritotenkin Vanha Testamentti, suuren joukon henkilönimiä. Niistä on suurin osa hebreankielisiä ja vain vähäinen osa Uuden Testamentin nimistä on kreikan-ja latinankielisiä. Mutta raamatullisten henkilönimien selittäminen on yhtä vaikea kuin mielenkiintoinen tieteellinen tehtävä. Aineen tavattoman laajuuden vuoksi voin seuraavassa kirjoituksessa kosketella yksityiskohtaisesti vain erästä rajoitettua ryhmää.

Melkoinen osa raamatullisia henkilönimiä, niinkuin uskontomme peruskirjan nimistöltä sopiikin odottaa, on sellaisia, jotka tavalla tai toisella viittaavat uskonnollisiin käsityksiin. Hyvin tavallisia ovat n.s. teoforon nimet, s.o. sellaiset nimet, joihin Jumalan nimi sisältyy nimen osana tai jotka sisältävät jonkin uskonnollisen ajatuksen. Kun Jumalasta Vanhassa Testamentissä käytetään hebrealaista yleisnimitystä El (Jumala) tai ominaisnimeä Jahve (kirkkoraamatussamme korvattu sanalla »Herra»), ovat näistä jommastakummasta ja jostakin teko- tai nimisanasta yhdistetyt nimet kaikkein tavallisimpia. Sellaisia ovat esiin. nimet Israel (Jisra-el = »Jumala taistelee»), Ismael (Jisma-el = »jumala kuulee»), Samuel (Semu-el = »Jumalan nimi», tai niinkuin se I Sam. k. I: 20 selitetään: »Jumalan kuulema»), Joosua (Jehosua = »Jahve on pelastus»; johdoltaan on sama Vapahtajamme nimi Jeesus), Johanan (Jahve on armahtanut»), josta on muodostettu uustestamentillinen Johannes, Jesaja (Jesa-jahu = »Jahve on pelastanut»), Asarja (Azar-ja ja Azar-jahn = »Jahve on auttanut») j.n.e. Nimeen Elia (Elijahu = »minun Jumalani on Jahve») sisältyy ajatus, että vain profeetta Elian julistama Israelin Jumala Jahve on todellinen jumala ja nimi Miika (Mi-ka-jahu = »kuka on niinkuin Jahve») lausun ajatuksen, ettei mikään muu jumala ole Israelin Jumalan veroinen. Nimen toisintomuoto on Miikael. Sangen usein teoforon-nimet lyhennetään niin, että jumalannimeä osoittava osa jätetään pois. Siten on syntynyt suuri joukko nimiä esim. Naatan (oikeastaan Natan-jahu = »Jahve on antanut»), jonka toisintomuoto kuuluu Jonatan, ja Hanan (Hanan-ja Jahve on armahtanut). Samoin kuin kuuluisa puunilainen nimi Hannibal merkitsee »minun armoni on Baal», niin Israelissakin oli nimi Haniel (Hanni-el = »minun armoni on jumala»). Samaan ajatuspiiriin näyttää myös kuuluvan naisnimi Hanna (»armo»), josta nimen siirtyessä alueelle, jossa ei voitu lausua kovaa seemiläistä kurkkuäännettä, tuli Anna.

Vanhassa Testamentissa on kuitenkin suuri joukko henkilönimiä, joilla ainakaan ensi silmäyksellä ei näytä olevan mitään tekemistä uskonnollisten käsitysten kanssa. Eräät niistä, varsinkin ne, jotka merkitsivät eläimiä, muodostavat oman ryhmänsä, ja katsaus niihin ei suomalaisenkaan nimitutkimuksen kannalta liene aivan vailla mielenkiintoa.

Sangen tavallisia, eläimiä merkitseviä henkilönimiä ovat esim.: Hamoor (aasi), Kaaleb (koira), Raakel (emälammas), Leea (villilehmä), Egla (vasikka), Beker ja Gemalli (kameeli), Heesir (karju), Suval (kettu), Seeb (susi), Lais (leijona), Simeon (suden ja hyeenan sekasikiö; toisen mutta epätodennäköisemmän selityksen mukaan nimi merkitsisi »kuuleminen»), Sibja ja aramealainen Tabita (gaselli), Hulda (lumikko), Nuun (kala), Aija (haukka), Oereb (kaarne), Joona (kyyhkynen), Sippoora (varpunen), Deboora (mehiläinen), Hagaba (heinäsirkka) j.n.e.

Herää nyt kysymys, minkä vuoksi vanhemmat ovat antaneet lapsilleen tällaisia nimiä. Onko ajateltu lapsella olevan tai toivottu lapsen saavan joitakin vastaavalle eläimelle luonteenomaisia ominaisuuksia tai onko nimenantaminen tapahtunut tuon eläimen kunniaksi ja siis n.s. sen palvomiseksi? Eräät uskontotieteilijät ovatkin kehittäneet n.s. totem-teorian, koettaen sovittaa sitä Israelinkin uskontoon ja ottaen sen todistukseksi juuri eläimiä merkitsevät henkilönimet.

Sana totem on peräisin indiaanien kielestä ja voi merkitä jotakin luonnonesinettä tai -ilmiötä, tavallisimmin eläintä tai kasvia. Totemismin kannalla oleva heimo luulee polveutuvansa esim. jostakin eläimestä, pitää sitä pyhänä, vieläpä nimittää itsensä sen mukaan. Kun edelläluetelluista nimistä ainakin Kaaleb ja Simeon ovat varmasti olleet myös heimonimiä, olisi teorian sovittaminen niihin jossain määrin ymmärrettävä. Lisäksi tulee, että Vanhassa Testamentissa j a sen mukaan vielä nykyaj ankin juutalaisilla tavataan oppi puhtaista ja saastaisista eläimistä. Kun esim. koira ja susi olivat saastaisia eläimiä, eikä niiden lihaa saanut syödä, olisi tämä niiden ominaisuus johtunut siitä, että ne alkuaan olisivat olleet vastaavan .heimon totem-eläimiä ja siis pyhiä, joihin ei saanut koskea. Vasta Jahveuskon vallalle päästyä Israelissa olisi ne selitetty epäpyhiksi, saastaisiksi. On myös paikannimiä esim. Eglon (vasikka), Nimra (pantteri), Aijalon (hirvi), joiden on arveltu alkuaan olleen myös .henkilö- ja heimonimiä ja juontavan alkuperänsä heimon totemista. Vihdoin tämän teorian kannattajat vetoavat siihen, että arabialaisilla, jotka ovat seemiläinen kansa niinkuin israelilaisetkin, tavataan käsitys, jonka mukaan eräät heimot johtavat alkuperänsä jostain eläimestä, pitävät sitä pyhänä ja nimittävät itsensä sen mukaan.

Mitä Israeliin tulee, näyttää tämä hypoteesi minusta kuitenkin sangen epävarmalta ja haetulta. On ensiksikin huomattava, että useimmat israelilaiset eläinten mukaan otetut nimet ovat selviä henkilönimiä, eikä heimonimiä. Sellaiset nimet voivat olla valittuja eri syistä, joita emme enää tunne. On myös mahdollista, että nimien valitsemiseen ovat vaikuttaneet jotkin tilapäiset syyt. Kuuluisa tutkija ja matkailija Ludwig Burckhardt kertoo, että jos arabialaisen poikalapsen syntyessä koira sattuu olemaan lähettyvillä, pojalle annetaan nimi Kaaleb (koira). Ainakin eräät arabialaiset nimet on valittu niiden yhteisten ominaisuuksien mukaan, jotka näyttävät olevan lapsella ja vastaavalla eläimellä. Niinpä erittäin vilkkaalle, nopsaliikkeiselle lapselle voidaan panna nimeksi Kird (apina). Eräissä tapauksissa lienee eläinnimien käyttämisessä henkilöniminä myös havaittavissa vanhaa taika-uskoa. Muinaisten arabialaisten niinikään kerrotaan nimittäneen poikalapsensa kernaasti iljettävien eläinten tai pistävien pahanmakuisten kasvien mukaan sillä muka aikaansaadakseen, että pojat saisivat olla rauhassa. Vanhan itämaisen käsityksen mukaan on näet nimellä ja nimenkantajalla aina läheinen, olemuksellinen yhteys keskenään. Joka tapauksessa viimeksimainittu näkökohta jossakin määrin selittäisi eräitä vanhatestamentillisia henkilönimiä, jotka muutoin näyttävät perin eriskummallisilta. Sellaisina mainittakoon henkilönimet Naahas (käärme), Paaros (kirppu), Toola (mato), Saafan (kalliomäyrä), Koos (orjantappura), ja ehkä myös Saaraf (tulinen käärme). Hyvä Serafina nimemme palautuu etymologisesti tuohon hebrealaiseen sanaan, mutta sitä annettaessa tyttölapselle on varmaan pikemminkin ajateltu taivaallista henkiolentoa, jota Saraf-sana myös merkitsee, kuin tulista käärmettä.

Mitä vihdoin tulee oppiin puhtaista ja saastaisista eläimistä, jota on koetettu käyttää totem-teorian tukena, on kyllä luultavaa, että se pohjautuu joihinkin ikivanhoihin uskonnollisiin käsityksiin, mutta tuskin on luultavaa, että sillä olisi tekemistä totemismin kanssa. Puhtaita Vanhan Testamentin mukaan ovat vain ne nelijalkaiset, jotka märehtivät ja joilla on kokonansa halkinaiset sorkat, sekä yleensä linnut, lukuunottamatta peto- ja haaskalintuja, vesieläimistä taas ne, joilla on evät ja suomukset. Kaikki muut eläimet lukemattomine lajeineen pienimpiä pikkueläimiä myöten ovat sen sijaan saastaisia (vert. 3 Moos. k. II ja 5 Moos. k. 14 Saastaisia eläimiä on siis monin verroin enemmän kuin eläinkunnasta otettuja, helposti lueteltavia henkilö- ja heimonimiä. Ja totem-teoriaan sopii erittäin huonosti, että henkilönimiä on otettu esim. gasellin ja peuran mukaan, jotka nimenomaan sanotaan puhtaiksi eläimiksi ja joiden lihaa sai syödä. Jos tuo teoria olisi johdonmukainen, odottaisi, että nämäkin eläimet olisivat Israelissa saastaisia, mutta asianlaita on aivan päinvastoin. Mikä jakoperuste siis sillä papillisella kirjailijalla lieneekään ollut, joka on laatinut Vanhassa Testamentissa tavattavat luettelot puhtaista ja saastaisista eläimistä, on jokseenkin selvää, ettei se ole voinut olla totemistinen. Nähtävästi on muilta tahoilta, varsinkin Austraalian, Polyneesian ja Amerikan uskonnoista saatu analogia houkutellut tutkijoita sovittamaan Israelin uskontoon kaavoja, joiden hyväksi Vanha Testamentti itse ei tarjoa mitään selviä todistuksia.

Kysymykseemme miksi Raamatussa eläinten nimet ovat henkilöniminä verraten suosittuja, emme siis ole saaneet mitään varmaa vastausta. Todennäköistä on kuitenkin, että näitä nimiä annettaessa ovat vaikuttaneet paitsi yleisinhimilliset, sielutieteelliset syyt, myöskin uskonnolliset tekijät. Mikäli tällaisia tekijöitä todella on ollut olemassa, voivat ne palautua hyvin vanhaan, osittain esihistorialliseen aikaan. Muinaisseemiläisten uskonnollisissa tavoissa, kultissa, on näet eläimillä kaikkina aikoina ollut huomattava sija.

Niinkuin kaikki tiedämme, on suomalaisilla - eikä suinkaan vähimmin savolaisilla - koko joukko eläinten nimien mukaisia sukunimiä. Mainitun totem-teorian mukaan se merkitsisi, että suku johtaa alkuperänsä vastaavasta eläimestä. Mutta arvelen, etteivät hyvät Kettusemme, Karhusemme, Sikasemme - puhumattakaan mainiosta »Sianpäästämme» - tunne mitään sensuuntaista sulkutarinaa eivätkä tahdo tietää mitään sellaisesta hypoteesista. Tietääkseni ei kuitenkaan kukaan tutkija ole tyydyttävästi selittänyt tämäntyyppisten suomalaisten nimien alkuperää. Olisikohan liian rohkeaa ajatella, että tässäkin kohdin, niinkuin nimien antamisessa ja ottamisessa yleensä, olisi raamatullista vaikutusta. Kysymyksessäolevien raamatullisten nimien merkitys ei kansallekaan liene ollut aivan vieras, sillä vanhemmissa suomalaisissa raamatunlaitoksissamme tapaa usein pitkiä luetteloja, joissa Raamatun nimet selitetään. Ero henkilö- ja sukunimien välillä ei ole suuri, ja Raamatun nimistössä ne seemiläiseen tapaan sulavat yhteen. On tietysti otettava huomioon myös muilla kansoilla tavattavat analogiat, sillä eläinten nimiä tavataan henkilö- ja sukuniminä hyvin monella kansalla. Vihdoin olisi ajateltavissa, että kysymyksessäolevat suomalaiset sukunimet kuvastaisivat käsityksiä ja uskomuksia, jotka palautuvat pakanuuden aikaan. Mutta silläkin edellytyksellä olisi tehtävä mielenkiintoinen.

Jos tämä lyhyt katsaus eräisiin raamatullisiin nimiin voisi antaa jollain tavoin herätettä suomalaiseen nimitutkimukseen, olisin saavuttanut tarkoitukseni.

Lähde: Savotar. Savolaisen osakunnan 25-vuotisjulkaisu 1905-1930, 1930:2, s. 135-139.

[ Artikkelin alku ]