Nimiartikkelit



[ Artikkelin loppu ]

Ovatko savolaiset sukunimet talonnimiä?

Ernst Lampén

Kirjailija Jalmari Finne, joka tähän asti on suurimmalla ahkeruudella ja heltiämättömällä uutteruudella tutkinut Hämeen ja Satakunnan väestön etupäässä sukulaisuus-suhteita, on äsken hetkeksi jättänyt työmaansa ja pujahtanut pikimmältään huvikseen savolaisten sukunimiä penkomaan. »Variatio delectat» (vaihtelu huvittaa), sanoo latinalainen. Ja omaksi erinomaiseksi huvikseen, eikä suinkaan historiallisen totuuden kartuttamiseksi, hän onkin kirjoituksensa laatinut. Häntä rupesi kismittämään savolaisten muka koppavuus, ne kun aina ja lakkaamatta kehuvat olevansa ainoat täällä Suomessa, joilla on ikivanhat sukunimet. Finne tahtoo antaa savolaisille hieman nokalle, hän tahtoo asettaa kysymyksenalaiseksi, onkohan nuo nimet sittenkään oikeita sukunimiä, vai eivätkö ne vain ole, niinkuin hämäläisetkin nimet, yksinkertaisesti paikannimiä. Tämä on hänen lystikäs tarkoituksensa, ja hänen todistelunsakin on enemmän leikkiä kuin totta.

Kirjailija Finneltä ei voi kieltää jonkunlaista perehtymistä savolaisten, eli oikeammin sanottuna yhden savolaisen suvun, historiaan. Hän on jo monta vuotta julaissut teoksen teoksen perästä eräästä savolaisesta Kiljusen suvusta ja perheestä, jota vieläpä nimittää »herrasväeksi». Tottahan on, että siellä Savossa on suuri Kiljusen suku, jonka eräs haara todellakin on kohonnut herrasväeksi ja ottanut itselleen nimen Kiljander, etevä, taiteellinen suku. Nämä hänen teoksensa nyt eivät ole niin kuuluisat sukututkielmina kuin enemmänkin sen aito savolaisen hengen takia, joka niistä uhkuu. Sillä kirjailija Finne on henkinen savolainen syntymäpaikastaan huolimatta; hän rakastaa sutkauksia ja letkauksia juuri yhtä hartaasti kuin kuka tahansa savolainen, niin, vielä paljoa hartaammin kuin suurin osa savolaisia.. Mikäli tiedetään, onkin Finnen suku juuri alkuisin Juvalta. Kaikissa hänen teoksissaan onkin täysin juvalainen tuntu. Erittäin väkevästi se juvalaisuus pilkisti esille juuri hänen viimeisessä kirjoituksessaan. Sentähden olikin Finne uskoton syntyperälleen ja luonteelleen, kun hän julkaisi kirjoituksensa »Historiallisessa Aikakauskirjassa» eikä Savottaressa, johon se henkisesti olisi kuulunut. Ja aikakauskirja ei ollut tilanteen tasalla, kun se painatti kirjoituksen totisen julkaisunsa ensimäiseksi artikkeliksi.

Finne valittaa haikeasti, että Savosta puuttuu lähteitä paljoa enemmän kuin maamme muista osista, että on aukkoja olemassa pitkiltä ajoilta, että tuomiokirjat 1600-luvulta ovat yleensä hävinneet. Näistä aukoista Finne etupäässä puhuu, niihin hän on tuijottanut paljoa enemmän kuin niihin muka harvoihin lähteisiin, jotka ovat säilyneet. Koko pitkässä kirjoituksessaan ei Finne sanallakaan mainitse,. että hän olisi vilaissut Savon lähdekirjoihin. Ja se juuri tekee Finnen kirjoituksen niin perin mielenkiintoiseksi ja niin harvinaisen hauskaksi. Hän turvautuu vain Hämeen lähdekirjoihin ja tekee niistä rohkeita päätöksiä Savoonkin nähden. Onhan se melkein samaa kuin jos luonnontutkija selittäisi kissan elämää ja väittäisi, että koira viettää samanlaista elämää, koska molemmat ovat petoeläimiä ja molemmat sitä paitsi kotieläimiä, jotka asuvat saman katon alla.

Riistääkseen savolaisilta sukunimet on Finne lainannut toisen merkillisen nimen, jota hän sanoo »kutsuntanimeksi». Semmoistahan Savossa ei tunneta. Siellä tunnetaan . vain ristimänimet ja sukunimet. Jollei Finne mahdollisesti tarkoita asevelvollisuus-kutsuntaa. Hän puhuu paljon rakuunarullista ja niissä tavattavista savolaisista nimistä, ikäänkuin Ruotsin valtakunnan sotilasrullat olisivat laaditut savolaisten nimien-käytön perusteella. Mutta Hämeessähän kyllä voidaan puhua kutsuntanimestä, joka talollisella on nyt ja on aina ollut, talonnimi. Nykyiset hämäläisten uudet, muka sukunimethän ovat heidän omasta mielestään vain »liikanimiä», joita käytetään jouluna ja juhannuksena, muuten ei milloinkaan, sillä kutsuntanimenä on sittenkin vain Pekka tai Jussi tai talon nimi. Savossa taas miestä aina sanotaan kotona ristimänimellä, kylässä taas sukunimellä tai sekä ristimänimellä että sukunimellä. Liikanimi taas Savossa ja Karjalassa on aina merkinnyt haukkumanimeä. Jos Finne olisi vähän vilaissut niihin Savon lähteisiin, joita on tallella, olisi hän äkännyt, että Korhosen tytärtä sanotaan Korhottareksi, Laitisen tytärtä Laijittareksi. Finne väittää, että Korholan talon omistaja ottaa Korhosen nimen talonsa mukaan, mutta, minkä mukaan se Korhotar on saanut nimensä? Tietysti ei suinkaan paikan mukaan, vaan isänsä nimen mukaan. Jospa kirjailija vielä olisi hieman selaillut Savon vanhoja asiakirjoja, olisi hän huomannut, että aviovaimoja poikkeuksetta nimitetään isän nimellä eikä miehensä nimellä, kaikkein vähimmin paikan nimellä. Mistä tällainen tapa olisi johtunut, jollei juuri sukunimi olisi savolaiselle ollut kaikkein tärkein nimi tässä elämässä, se on, isältä peritty nimi, eikä mikään tekaistu kutsuntanimi tai paikannimi. Jos paikannimi olisi tunkeutunut miehen silmille, miksi se olisi väistänyt hänen vaimoaan.

Mutta todellisuudessahan Finne ei puhukaan savolaisten nimistä, vaan yksinomaan hämäläisten liikanimistä ja kutsuntanimistä. Kun pidämme tätä silmällä, on Finnen kirjoitus aivan nuhteeton.

Erinomaisen lystikäs on myöskin Finnen selitys savolaisten nimien synnystä. Korhonen on muka alkuaan ollut kutsuntanimi, mutta sitte se on häneltä periytynyt hänen talolleen. Kaikki, jotka hänen perästään ovat joutuneet omistamaan talon, ovat muuttuneet Korhosiksi. En tarvitse savolaisille selittää, kuinka tolkuton tällainen olettamus on. Siellähän käy juuri päinvastoin. Jos esim. Pesonen ostaa Korholan talon, niin Korhola muuttuu Pesolaksi ympäristön asukkaitten suussa. Useinhan on vain isännällä tieto talon oikeasta nimestä, naapurit nimittävät taloa isännän nimellä. Finnen kirjoituksen päällekirjoitus on: Mitä ovat savolaiset sukunimet? Se on kuin kirje väärällä osoitteella; se ei tule perille. Osoite on kuuluva: Mitä ovat hämäläiset kutsuntanimet? On paljon sellaisia ihmisiä, joilla on vaikeaa muistaa oikeita osoitteita. Niiden joukkoon kuuluu myöskin pirteä kirjailija Finne. Hän puhuu kolme kertaa Rautalammista, mutta kirjoittaa kaksi kertaa erehdyksestä Rantasalmi. Aivan niinkuin lukemattomat harjoittelijat meidän postikonttoreissamme, jotka lähettävät Rautalammin kirjeet Rantasalmelle ja päinvastoin, aikaansaaden siten suuria väärinkäsityksiä varsinkin kihlattujen kesken, jotka tämän selkkauksen takia joutuvat hautomaan usein jopa purkaustuumiakin. Sillä kirjeet viipyvät näin kierrellessään viikkomääriä, ennenkuin saapuvat perille.

Jos Finnen väitteissä olisi perää, pitäisi kai talossa tai kylässä aina olla talon ja kylän nimisiä asukkaita, mutta niin ei ole asian laita ollenkaan. Tässä muutama esimerkki. Jo 1600-luvulla ei Hiltulan kylässä ole yhtään Hiltusta, Häyrylän kylässä ei yhtään Häyrystä, Pirilän kylässä ei yhtään Piristä, Reijolan kylässä ei yhtään Reijosta, Sallilan kylässä ei yhtään Sallista, vaan niissä asuu vallan toisia sukuja vallan toisilla nimillä. Finnen keksintöjen mukaanhan niissä pitäisi asua talonnimisiä ihmisiä, niinkuin Hämeessä on tavallista. Mutta niissä asuukin Sopasia, Taskisia ja senkin päitä, aivan sen mukaan, mikä sukunimi heillä sattuu olemaan. Tällaista menoa ei hämäläinen jaksa käsittää eikä sulattaa.

Herkullisimpia kappaleita on se, jossa Finne aivan tosissaan selittelee, miten 1700-luvulta alkaen nen-päätteiset nimet muuttuvat sukunimiksi, vaikka tapa ei vielä alkupuolella vuosisataa ole aivan vakiintunut. Mistä hän tämän omituisen päätelmän on temmannut? Taaskin Hämeen lähdekirjoista ja yksinomaan sieltä. Mutta sehän ei ole edes omituista yksistään Hämeelle, sama on tapa koko suuressa Ruotsin valtakunnassa, paitsi Savossa. Ruotsin emämaassa sukunimet vakiintuivat vasta 1800-luvun alussa. Hämeessä ne eivät vieläkään ole vakiintuneet, nimipakosta huolimatta. Savossa ne ovat olleet vakiintuneita jo monta vuosisataa aikaisemmin.

Mikä nyt on antanut kirjailija Finnelle aiheen tepastella tällä hänelle niin oudolla alalla? Tietysti hän jostakin on saanut sysäyksen tähän hauskaan kirjoitukseensa. Syy käy selville samasta kirjoituksesta. Finne on joutunut selailemaan Pohjois-Satakunnan erämaitten vero- ja manttaalikirjoja. Täällä hän tapasi savolaisia uudisasukkaita kosolta. Hän huomasi, että ensimäinen asukas, joka oli raatanut itselleen talonmaat, myöskin oli seudun yleisen tavan mukaan joutunut antamaan rehellisen savolaisen sukunimensä talolleen. Hän huomasi, että Kitusen uudistaloa sanottiin Kituseksi ja Väätäsen taloa Väätäseksi. Näin uudisasukkaat tietysti itse eivät paikkojaan ole nimittäneet, vaan he tietysti ovat sanoneet Kitula ja Väätälä. Eihän mielipuolikaan Savossa sano taloa Kituseksi eikä Väätäseksi. Nehän ovat sukunimiä eivätkä talon nimiä. Savolaisen korvaanhan se tuntuu aivan samalta kuin jos narttukoiraa sanottaisiin »Mansikiksi», joka ehdottomasti on lehmän nimi. Nyt Finne myöskin äkkäsi, että jos talo muutti omistajaa, sai uusi omistaja heti hämäläiseen tapaan kaupanpäällisiksi uuden talonnimen niskoilleen. Ja päätös oli hänellä heti valmis. Sellaisiako ne savolaiset sukunimet ovatkin? Eihän ne näy seuraavan miestä minnekään. Nehän näkyvät tarttuvan kiinni taloihin aivan niinkuin muuallakin Satakunnassa. Ja talonsa myynyt saa lähteä talostaan yhtä nimettömänä kuin lammas tai mikä paikkakuntalainen tahansa. Satakunnan erämaan tapojen mukaan Finne sitte sepitti teoriansa savolaisista sukunimistä.

Joka hiukankaan tuntee Suomen paikannimiä, tietää, että yli Suomen tavataan tällaisia savolaisia sukunimiä paikkain niminä. Turun lähellä on Littoisen kylä, Pöytyällä on Raatikainen, Pohjanmaalla on Mustonen ja Pitkänen, Pesonen ja Tiainen. Ne ovat savolaisten raatamia uudistaloja, jotka ovat saaneet ensimäisen asukkaan nimen. Mutta nämä sukunimettömät naapurit eivät ole osanneet erottaa sukunimeä paikannimestä, vaan ovat kaikessa viattomuudessaan haukkuneet paikkaa miehen nimellä ja kaikkia, jotka siitä lähtien ovat asuneet taloa, taas talon nimellä. Mutta niin ei ole asian laita missään, jossa savolaiset ovat enemmistönä, kaikkein vähimmin itse Savossa.

Jos savolainen taas ostaa Hämeestä jo asutun talon, ei mikään voi suistaa alkuasukkaan kieltä, häntä ruvetaan sanomaan talon nimellä. Todistukseksi väitteelleen Finne tuo esille, että eräs Kekkonen ostettuaan Vässärin talon kadottaa sukunimensä ja muuttuu Vässäriksi. Mies parka! Mutta tämähän todistaa vain, että tällainen tapa vallitsee Satakunnassa eikä suinkaan Savossa. Kuinkas kävi vielä aivan äsken, kun eräs Halinen osti Jämsästä Konkolan talon? Pakanalliset jämsäläiset rupesivat haukkumaan häntä Konkolaksi, mutta jumala katsoi armollisesti hänen puoleensa, niin että hänellä oli menestystä kaikissa muissa edesottamisissaan, paitsi savolaisen sukunimensä säilyttämisessä.

Jo se seikka, että Savossa ammoisista ajoista talon omistajalla on nen-päätteinen nimi, ja talolla la-päätteinen, ja että talon nimi, johdetaan miehen nimestä, eikä miehen nimi talon nimestä, kumoaa kerta kaikkiaan yritykset rinnastaa Hämeen ja Savon tapoja toisiinsa, mitä nimien käyttämiseen tulee. Finnen tuomat todisteet Satakunnasta todistavat vain, miten syvä ja leveä kuilu on näissä suhteissa kiinnitetty Savon ja Länsi-Suomen välille.

Lorujen lopuksi meillä siis kaikilla on syytä iloon tämän kirjoituksen johdosta. Finne on siis tahtomattaan tuonut esille uusia todistuksia savolaisten sukunimien omintakeisuudesta, itse hän on vakiinnuttanut mainettaan etevänä humoristina ja leikinlaskijana sekä todistanut, kuinka sitkeästi juvalaisuus voi säilyä suvussa aina kymmenenteen sukupolveen saakka. Finnen suku on Hämeeseen muutettuaan saanut »liikanimen» eli kutsuntanimen, mutta luonne on pysynyt aito savolaisena, niin vieläpä kehittynyt huippuunsa. Finne on ja pysyy ikänsä loppuun saakka pirteänä, hauskana, henkevänä Kiljusena, joka nimi on voinut ollakin suvun alkuperäinen sukunimi. Jos vielä Historiallinen Aikakauskirja suostuu seuraavaan ehdotukseeni, voi sekin olla tyytyväinen. Voihan se seuraavaan numeroon painattaa tämänlaisen

Oikaisun:

»Edellisen numeromme ensimäiseen artikkeliin, kirjailija Finnen kirjoittamaan, on pujahtanut ikävä painovirhe. Päällekirjoitus kuului: Mitä ovat savolaiset sukunimet? Pitää tietysti kuulua: Mitä ovat hämäläiset ja satakuntalaiset kutsunta- ja liikanimet? Niinkuin lukijat varmaankin ovat huomanneet, perustuvat kaikki päätelmät yksinomaan länsisuomalaisiin lähteisiin, haettuihin seudulta, joka on kaukana Savon rajojen ulkopuolella, jonne savolaisia rönsyjä vain on siirtynyt.»

Kun kirjailija Finneltä joskus liikenee aikaa tutkia savolaisia lähteitä, voimme varmaankin odottaa häneltä vallan mielenkiintoisia tietoja, sillä hän on henkisesti yhtä elävä ja virkku kuin arkistoissa väsymätön ja intohimoinen myyrä.

Lähde: Savotar nro 1921:5-6, 31.12.1921, s. 1-2.

[ Artikkelin alku ]