Ajankohtaista

25.11.2020

Seuran kirjasto suljetaan toistaiseksi

...

Seuran kirjasto suljetaan toistaiseksi Helsingin kaupungin suositusta noudattaen. Tämä tarkoittaa, että myös vuoden viimeinen etukäteen ilmoitettu aukiolo 2.12.2020 perutaan. Seuraamme tiiviisti Helsingin kaupungin ja Suomen hallituksen tiedotusta ja ohjeistusta julkisten tilojen, erityisesti kirjastojen ja yleisötapahtumien, osalta. Kirjaston avaamisesta ja tulevista aukioloista tiedotetaan heti, kun niistä on päätetty. Lainassa olevat kirjat voi huoletta pitää kirjaston seuraaviin aukioloihin asti. Kirjastoon voi kuitenkin lähettää Vuoden Sukukirjakilpailun kirjoja. Kirjastoon, lainoihin ja Vuoden Sukukirjakilpailuun liittyviin asioihin vastaa tarvittaessa tiedottaja Laura Aho, laura.aho@genealogia.fi.

23.11.2020

Släktforskningspublikationer i fokus

...

Se Släktforskningspublikationer i fokus -seminarium nu på Samfundets webbsidan och YouTube.

23.11.2020

Syyskokous kutsui uuden kunniajäsenen

...

Syyskokous kutsui lauantaina 21.11.2020 Suomen Sukututkimusseuran kunniajäseneksi FT Heikki Vuorimiehen. Vuorimies toimi vuosina 2013–2014 Aikakauskirja Genoksen toimittajana, vuosina 2015–2016 toimituspäällikkönä ja vuosina 2017–2019 vastaavana päätoimittajana. Vuorimies on kirjoittanut runsaasti suku- ja henkilöhistoriaa käsitteleviä artikkeleita sekä osallistunut aktiivisesti Seuran esitelmä- ja neuvontatoimintaan.

Syyskokouksessa todettiin, että Heikki Vuorimies on sääntöjen 5 §:n mukaisesti toiminnallaan erityisen huomattavalla tavalla edistäneen Seuran toimintaa ja sen edustamien tutkimusalojen kehitystä sekä ansainneen siten tulla kutsutuksi Seuran kunniajäseneksi.

21.11.2020

Syyskokous valitsi Seuran hallituksen vuodelle 2021

...

Syyskokous valitsi 21.11.2020 Seuran uudeksi puheenjohtajaksi lehtori Jouni Elomaan. Elomaa on toiminut Suomen Sukututkimusseuran hallituksessa viimeiset kymmen vuotta. Hän on ollut pitkään myös hallituksen työvaliokunnan jäsen ja Seuran juridisen toimikunnan puheenjohtajana. Lisäksi Elomaa on toiminut Turun Seudun Sukututkijoitten hallituksessa viimeiset 15 vuotta sekä Rautalammin Rossien sukuseurassa.

Edelleen Seuran hallitukseen valittiin uudelle kaudelle FT, dosentti Christer Kuvaja, FM Mervi Lampi, FT Jukka Partanen, atk-suunnittelija Liisa Raatikainen, FM Kari Salo ja uutena jäsenenä FM Tomi Ahoranta, joka toimii Kansallisarkiston kehittämispäällikkönä. Hallituksessa jatkavat edellä mainittujen lisäksi DI, KTM Margit Lumia, TaM Sara Lundén, sukututkimuskouluttaja Riikka Piironen ja sukututkimuskouluttaja Juha Vuorela.

21.11.2020

Sukutarinakilpailun 2020 voittajat julistettiin - Vinnarna i Släktberättelsetävlingen 2020 premierades

...

Sukutarinakilpailun 2020 yleisöäänestyksen voittajaksi nousi nimimerkki Vaarinpoika eli Kaisla Savolan tarina Kaksivooninkisen suojissa 24,4 % ääniosuudella. Toiseksi tuli nimimerkki Eeli eli Vesa Ämmälä tarinalla Fredrik Jalmar 13 % ääniosuudella ja kolmanneksi nimimerkki Lo Farnedal, joka haluaa pysytellä anonyyminä, tarinalla Amerikankirje, joka sai 8,9 % äänistä. Voittajat palkittiin Seuran syyskokouksen yhteydessä 21.11.2020. Kilpailun tarinoita äänestettiin taas vilkkaasti ja kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin lahjakortti Tiedekirjaan. Voittajille on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti.

Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan huimat 125 tarinaa, joista esiraati valitsi 16 yleisöäänestykseen. Esiraatiin kuuluivat lausuntataiteilija Riitta Vasenkari ja Turun Seudun Sukututkijat ry:n aktiivi Riitta Särkijärvi. Valinnassaan esiraati kiinnitti erityistä huomiota tarinallisuuteen eli siihen, että teksti on nimenomaan tarina, jossa on juoni ja punainen lanka, sekä ajankuvaan. Sukutarinakilpailun finalistit ovat luettavissa osoitteessa www.genealogia.fi/sukutarina-kilpailu.

Lämpimät onnittelut kaikille voittajille sekä kiitokset kaikille osallistujille ja tarinoita äänestäneille!

 ***

Segern i publikomröstningen i Släktberättelsetävlingen 2020 gick till berättelsen Kaksivooninkisen suojissa av signaturen Vaarinpoika, det vill säga Kaisla Savola, med 24,4 procent av rösterna. Tvåa kom berättelsen Fredrik Jalmar av signaturen Eeli, det vill säga Vesa Ämmälä, med 13 procent av rösterna och trea berättelsen Amerikankirje av signaturen Lo Farnedal, som vill vara anonym, med 8,9 procent av rösterna. Vinnarna premierades på Samfundets höstmöte den 21 november. Deltagandet i omröstningen var igen livligt och bland alla som röstade utlottades presentkort till Vetenskapsbokhandeln. Vinnarna har meddelats personligen.

Hela 125 berättelser skickades in och förhandsjuryn valde ut 16 av dem till publikomröstningen. Förhandsjuryn bestod av recitationskonstnär Riitta Vasenkari och Riitta Särkijärvi från Åbonejdens Släktforskare. Förhandsjuryn lade särskild vikt vid textens berättelsekaraktär, det vill säga att texten verkligen var en berättelse med en intrig och en röd tråd, samt vid tidsbilden. Finalbidragen i Släktberättelsetävlingen kan läsas på adressen www.genealogia.fi/sukutarina-kilpailu.

Varma gratulationer till vinnarna och ett stort tack till alla som skickade in berättelser eller deltog i omröstningen!

17.11.2020

Marraskuun Jalmari on ilmestynyt

...

Tässä numerossa: Jääkaudesta koronaan - kyläkirjan synty, Sukututkijan tietosuojaohjeistus tulossa, Suku 2021 on sukututkimuksen virtuaalinen suurtapahtuma, Släktforskningspublikationer i fokus -seminarium, Väitöstutkimus Lounais-Suomen isojaosta, Ivan Ponomaroff ja muut venäläiset kauppiaat Turussa, O. F. Nordqvist tutkimus- matkailijana Vega-laivalla, Kuulumisia meiltä ja maailmalta ja Uusia aineistoja SukuHakuun!

Tämä ja aikaisemmin ilmestyneet Jalmarit voit lukea Jäsensivuilta. Jäsensivujen tunnukset löydät Genoksen osoitetarrasta tai Digi-Genoksen sähköpostista. Lue lisää Jalmarista. Mikäli Jalmari ei ole tullut sähköpostiisi, vaikka olet jäsen, otathan yhteyttä Seuraan osoitteella seura(a)genealogia.fi! Huom! Tarkista kuitenkin ensin roskapostikansiosi.

10.11.2020

Huomionosoituksia pitkäaikaisesta palveluksesta Seuran palveluksessa

...

Keskuskauppakamari on Suomen Sukututkimusseuran esityksestä myöntänyt kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainiolle ja julkaisusihteeri Maria Vasenkarille hopeisen ansiomerkin 20 vuoden työskentelystä Sukututkimusseurassa. Pärssinen-Tainio ja Vasenkari tulivat Seuran palvelukseen vuoden 2001 alussa. Varapuheenjohtaja Jouni Elomaa luovutti ansiomerkit saajilleen Helsingissä ja Turussa.

13.10.2020

Tutustu Videokirjastoon temaattisen sisällysluettelon avulla

...

Seura on luonut jäsenten avuksi ja iloksi temaattisen sisällysluettelon Videokirjaston tallenteista. Videokirjasto-sivulta löydät edelleen videot järjestettyinä kronologisesti tapahtuman mukaan, mutta temaattisesta sisällysluettelosta voit tarkistaa, millaisia luentoja on videoitu tietystä aihepiiristä, kuten esimerkiksi geneettisestä sukututkimuksesta, sotilaista tai vaikka siirtolaisista. Videokirjaston anti on suurimmaksi osaksi vain Seuran jäsenille ja videoiden katsomiseksi on ensin kirjauduttava verkkosivuston Jäsensivuille sivuston oikeasta yläkulmasta. Jäsentunnukset löytyvät Genoksen osoitetarrasta tai Digi-Genoksen sähköpostiviestistä. Mukavia hetkiä Videokirjaston parissa!

12.10.2020

Seuran podcastissa ajankohtainen teema

Seuran podcastissa Juha Vuorela kertoilee taudeista ja epidemioista sukututkijan näkökulmasta.

05.10.2020

Genos 3/2020 on ilmestynyt!

...

Genos 3/2020 on ilmestynyt digitaalisena. Kaikki Seuran jäsenet voivat lukea lehden SukuHaun kautta (https://sukuhaku.genealogia.fi/#bookid=1005). Jotta pääset lukemaan lehden, sinun on ensin kirjauduttava SukuHakuun. SukuHaku-tunnukset ovat henkilökohtaiset ja ne on lähetetty sähköpostitse. Ongelmatapauksissa otathan yhteyttä osoitteella seura(a)genealogia.fi. 

Tässä numerossa: Heikki Vuorimies: Kadonneiden sukuhaarojen metsästys Lippumies Carl August Cederstolpe ja hänen perheensä, Ella Viitaniemi: Seurakunnat ja papisto keskushallinnon ja kasvavan väestön välissä 1700-luvulla, Tapio Vähäkangas: Marttilan Juvan rälssioikeuden syntyhistoria ja Timo Verho: Rovasti Gabriel Lauraeus ja Loimaan väestöluettelo.

Mukavia lukuhetkiä!

28.09.2020

Vuoden Sukukirja 2020 -kilpailu - Tävlingen Årets 2020 Släktbok

...

Suomen Sukututkimusseura on vuodesta 1991 lähtien vuosittain järjestänyt Vuoden Sukukirja -kilpailun. Vuoden 2020 Sukukirja-kilpailuun voi ilmoittaa vuonna 2020 ilmestyneen sukukirja, josta toimitetaan yksi kappale tammikuun 2021 loppuun mennessä Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon osoitteella Liisankatu 16 A, 00170 Helsinki.

HUOM! Toivoisimme, että postipaketit ohjattaisiin Postin automaattiin K-Supermarket Kaisaniemeen ja Postille annettaisiin vastaanottajan yhteystiedoksi sähköpostiosoite laura.aho(a)genealogia.fi ja/tai 050 3733 716.

Kilpailun tulokset julkistetaan keväällä 2021 Suku 2021 -tapahtumassa.

Lisätiedot ja yhteydenotot osoitteella tiedottaja(a)genealogia.fi.

****

Tävlingen Årets Släktbok har anordnats sedan år 1991. Till tävlingen kan anmälas en släktbok som utkommit år 2020 och som senast i januari 2021 levererats till Genealogiska Samfundets i Finland bibliotek, Elisabetsgatan 16 A, 00170 Helsingfors.

OBS! Om du skickar ett postpaket, onskar vi att paketet skickas till paketautomaten på K-Supermarket Kaisaniemi med kontaktinformation laura.aho(a)genealogia.fi och/eller 050 3733 716.

Resultatet kungörs vid Suku 2021.

På förfrågningar svarar Genealogiska Samfundets informatör Laura Aho, e-post tiedottaja(a)genealogia.fi.

14.09.2020

Kuuntele uusi Isovaarin isä -podcast!

Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen dosentti Ulla Koskinen johdattelee sukututkimuksen lähdekritiikin jäljille vuosikymmeniä kestäneen tuntemattoman isovaarin etsinnän myötä.

 

19.08.2020

Kirjaston aukioloajat syyskaudella 2020

...

Seuran kirjasto on syksyllä 2020 avoinna seuraavina keskiviikkopäivinä klo 14–18: 9.9.2020, 7.10.2020, 4.11.2020 ja 2.12.2020. Tartuntatilanteen vaikeutuessa Seura voi kuitenkin päättää, että kirjastopalvelujen tarjoaminen lopetetaan kokonaan toistaiseksi.

Säännöt:

- Sisään pääsee kerrallaan enintään neljä asiakasta – varaathan tarpeeksi aikaa kirjastokäyntiäsi varten.
- Kirjastossa on käytettävä suojamaskia.
- Noudata turvaväliä – vain yksi henkilö kerrallaan hyllyvälissä.
- Huolehdi käsihygieniasta.
- Yski oikein.
- Älä tule kipeänä kirjastoon.

Kirjastoon voi tulla ainoastaan lainaamaan ja palauttamaan kirjoja. Lukusali ja käytävän tietokoneet eivät ole käytettävissä. Kirjaston tarjontaa voit tutustua etukäteen kirjastotietokannassa ja näin sujuvoittaa kirjastokäyntiäsi. Lainaamisessa ei käsitellä kirjastokortteja vaan kirjat lainataan omalla nimellä (päivystäjä voi kuitenkin pyytää nähtäväksi henkilöllisyystodistuksen). Lainattavat kirjat jätetään pöydälle, josta päivystäjä noutaa ne ja vie takaisin lainaamisen jälkeen. Palautettavat kirjat jätetään toiselle pöydälle niille varattuun laatikkoon. Palautettavat kirjat voi kirjaston aukioloaikana jättää myös laatikkoon oven ulkopuolella.

Tervetuloa asioimaan turvallisesti!

29.06.2020

Kun sukututkimus alkaa kiinnostaa -podcast

Seuran uudessa podcastissa Seuran hallituksen jäsen Mervi Lampi pohtii, mitä pitäisi tehdä, kun sukututkimus alkaa kiinnostaa.

08.06.2020

Podcastissa Suomen ritaristo ja aateli

Mitä aateluus ja aateloiminen tarkoittavat? Miten sukututkimus liittyy aateliin ja Ritarihuoneen toimintaan? Mikko Kuitula kertoo Suomen ritariston ja aatelin historiasta ja nykypäivästä.

 

25.05.2020

Tuntemattoman isän etsinnästä

Jere Markkanen kertoo tuntemattoman isän etsinnästä tässä Suomen Sukututkimusseuran podcastissa. Kuuntele, miten mm. DNA-tutkimus voi tässä auttaa.

15.04.2020

Vuoden sukukirja 2019 valittu

...

Suomen Sukututkimusseura on valinnut Vuoden sukukirjaksi 2019 teoksen Rautalammin Rossien suku 1. Rossit Ruotsin valtakunnassa. Sen on kirjoittanut HTM Tommy Koukka ja kustantanut Rautalammin Rossien sukuseura ry. 

350-sivuinen sukukirja alkaa 1630-luvulla silloiseen Rautalammin pitäjään kuuluneeseen Kärkkäälän kylään tulleesta Brusius Matinpoika Kaipaisesta, jolle vakiintui 1600-luvun puolivälissä sukunimeksi Rossi. Sukukirja kertoo Brusius Rossin elämänvaiheista ja sisältää suku- eli perhetaulut. 

Sukukirjassa esitellään myös muualla Suomessa (Akaalla, Jääskessä, Mouhijärvellä ja Tyrväällä) esiintyneitä Rossi-sukuja, joilla ei ole todettu olevan yhteyttä Rautalammin Rossien kanssa. 

Rautalammin Rossien suku 1 edustaa perinteistä sukukirjatyyppiä ja täyttää laadukkaan sukututkimuksen kriteerit, mm. lähdeviitteet on tehty esimerkillisesti. Teoksen sisältö on selkeästi rajattu ja se perustuu pitkäjänteiseen ja perusteelliseen sukututkimukseen, jossa on käytetty ansiokkaasti monipuolista lähdeaineistoa. Kovakantinen teoksen taitto on selkeä ja kuvitus onnistunut.

Vuoden sukukirja valittiin 29. kerran ja kilpailuun osallistui 35 teosta. Raatiin kuuluivat Mikko Kuitula (puheenjohtaja), Eeva Hasunen, Matti Lehtiö ja Pirjo Terho.

Tiedekirja mainos 2016 (Tiedekirjan mainos 180px.png)