[ Artikkelin loppu ]
†
Muistopuhe, jonka kamreeri Osmo Durchman esitti Suomen Sukututkimusseuran kokouksessa tiistaina helmik. 14 p:nä 1928.
Suomen Sukututkimusseuraa on kohdannut suru, raskas suru. Tammikuun 7 p:nä 1928 vaipui ijäisyyden lepoon seuran esimies miltei tasan 11 vuoden aikana, seuran perustamisesta saakka, seuran kunniajäsen, Helsingin yliopiston täysinpalvellut Pohjoismaiden historian ylimääräinen professori, filosofian tohtori ja teologian kunniatohtori Kustavi Grotenfelt. Jo kauan oli G:ssa havaittu voimien heikkenemista eikä hän viime aikoina enää voinut ottaa osaa seuran ja johtokunnan kokouksiin - viimeisen kerran johti hän puhetta seuran kokouksessa maalisk. 15 p:nä 1927 -, mutta vaikkakaan kuolema siten ei tullutkaan odottamatta, on se seuran toimihenkilöitten ja jäsenten piirissä herättänyt vilpitöntä kaipausta. G:n sydämellinen, aina ystävällinen olemus on sen pitkän ajan kuluessa, jona seuralla on ollut onni lukea hänet parhaimmaksi ystäväkseen, niin erottamattomasti liittynyt seuran käsitteeseen ja syöpynyt jokaisen mieleen, että on vaikeata tottua siihen, että hän ainaiseksi on poistunut keskuudestamme ja että emme enää milloinkaan saa nähdä häntä johtamassa seuran keskusteluja. Hänen paikkansa on nyt tyhjä seuran neuvospöydässä.
Kustavi Grotenfelt, mainehikkaan suvun jäsen, jolle aikaisemmin sotilasura antoi leiman, oli syntynyt Helsingissä huhtikuun 27 p:nä 1861 ja oli siis kuollessaan 67:llä ikävuodellaan. Hänen vanhempansa olivat vankeinhoitohallituksen ylitirehtööri, hovioikeudenneuvos, molempien oikeuksien kandidaatti Adolf Grotenfelt, tunnettu kriminalisti ja vankeuslaitoksemme uudistaja, ja hänen vaimonsa Ida Gustava Wilhelmina Rein, historian professori Gabriel Reinin tytär. Eräästä sivistyneimmistä kodeistamme lähteneenä G. Jo aikaisin sai lämpimän harrastuksen kaikkea hengenviljelystä ja mitä moninaisimpia kulttuurikysymyksiä kohtaan sekä vilkkaan mielenkiinnon isänmaan valtiollisyhteiskunnallisiin kysymyksiin. Vuonna 1879 pääsi G. ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta yksityislyseosta, suoritti filosofian kandidaattitutkinnon 1883 ja seppelöitiin maisteriksi 1886. Filosofian lisensiaatiksi tuli hän 1887 puolustettuaan väitöskirjaansa "Suomen kaupasta ja kaupungeista ensimmäisten Vasa-kuninkaitten aikana"ja sai filosofian tohtorin arvon 1888, tultuaan jo edellisenä vuonna nimitetyksi Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian dosentiksi. Pohjoismaiden historian henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi tuli G. 1905 ja erosi tästä toimesta virkaikälain perusteella elok. 1926. Näiden kuivien virkanimitysten ja vuosilukujen puitteisiin sisältyy työtä, intensiivistä työtä, niin runsasta kuin vain harvoille on suotu suorittaa, ja mikä merkittävämpää, se ei ollut yksipuolista vaan mitä moninaisimpia aloja koskettelevaa. Kaikessa työssä mitä G. otti suorittaakseen esiintyivät hänessä selvinä ominaisuuksina, kuten hänen paariensa ääressä sanottiin "ehdoton vilpittömyys, pelkäämätön totuudenrakkaus, altis uhrautuvaisuus yhteisen hyvän puolesta, uupumaton alttius auttamaan kaikissa niissä melkeinpä lukemattomissa tapauksissa, joissa hänen apuaan tarvittiin ja pyydettiin, äärimmäinen tunnollisuus ja tarkkuus hänelle uskottujen tehtävien suorittamisessa, valmius uhraamaan kaikkensa oikean asian puolesta, väärän sietämättömyys missään muodossa". Ylioppilaana G. innokkaasti otti osaa Savo-Karjalaisen osakunnan rientoihin ja erittäinkin kansanvalistustyöhön sen piirissä. Pääosan elämäntyöstään omisti G. historiantutkimukselle ja historian opetukselle yliopistossa. Tutkimuksissaan hän liikkui mitä moninaisimmilla historiatieteen aloilla, mikään ei hänelle ollut vierasta. Paitsi varsinaisen historian alalta hän julkaisi tutkimuksia ja kirjoituksia talous- ja kirjallisuushistorian, paikannimitutkimuksen, kielitieteen, kansanrunouden, arkeologian ja monen muun tutkimuksen alalta. Tärkeä osuus on G:llä ollut eri asiakirjakokoelmien painosta toimittamisessa. Erikoisesti harrasti G. 1500- ja 1600-lukujen historian tutkimusta sen eri muodoissa, aikaa, jolloin oikea usko ja yhteiskunnallinen järjestys vakiintui maassamme. G:lle uskottiin niitä erilaisimpia tehtäviä. Yliopistossa hän eri määräyksistä hoiti edustamansa aineen vakinaista professorinvirkaa, huolehti lainopin ylioppilasten historianopetuksesta, toimi ylioppilastutkintolautakunnan jäsenenä ja oli kauan yliopiston kirjaston keskeisemmän osaston, Fennica-osaston, hoitajana. Viipurilaisen osakunnan inspehtorina toimi G. lähes 20 vuotta.
Mitä moninaisimmissa eri komiteoissa, toimikunnissa ja suurten kokoelmateosten toimituskunnissa hän toimi milloin puheenjohtajana, sihteerinä tai muuna jäsenenä. Kaikissa näissä on tullut näkyviin G:n verraton ahkeruus, tunnollisuus ja väsymättömyys. Niinpä hän oli 1899 vuoden arkistokomitean sihteeri ja toimitti siinä ominaisuudessa sen tärkeän mietinnön painosta. G. on kuulunut m.m. Tietosanakirjan, Maailmanhistorian, Suomenmaan, Vapaussodan historian, Biografisen nimikirjan, Kansallisen Elämäkerraston, Valvojan ja Historiallisen Aikakauskirjan toimituskuntiin ja kaikissa näissä suorittanut merkittävää työtä.
Valtiolliseen elämään otti G. ritariston ja aatelin jäsenenä osaa säätyvaltiopäiviin aina v:sta 1888 paitsi valtiopäiviin 1904-05, jolloin hän yliopiston edustajana kuului pappissäätyyn. Yksikamarisessa eduskunnassa G. oli Mikkelin vaalipiirin edustajana 1908-09.
Erikoisesti eri tieteelliset seurat ovat saaneet käyttää hyväkseen G:n kykyä ja niiden toimintaan hän ehkä on uhrannut enimmän aikansa ja parhaimmat voimansa. Suomen Historiallinen Seura kutsui hänet jäsenekseen jo 1889 ja toimi hän sen rahainvartijana kolmeen eri otteeseen, yhteensä toistakymmentä vuotta, sihteerinä vuosina 1898-1904 ja esimiehenä vuosina 1891 ja 1910. Grotenfelt olikin tämän seuran hartaimpia jäseniä eikä juuri milloinkaan laiminlyönyt saapua sen kokouksiin. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen työskentelevänä jäsenenä oli G. v:sta 1898, kuului Suomalaisen Tiedeakatemian perustajiin 1908 ja toimi akatemian esimiehenä 1919-20. Suomen Kirkkohistoriallisen seuran toimikunnan jäseneksi kutsuttiin G. 1908 ja toimi v:sta 1920 seuran varaesimiehenä. Vielä oli G. Suomen Maantieteellisen seuran jäsen v:sta 1916, jotapaitsi hän toimi Suomalaisen Kirjallisuuden seuran kirjastonhoitajana pitkät ajat ja oli seuran varaesimiehenä v:sta 1910. Sitäpaitsi oli G. Muinaistieteellisen toimikunnan jäsenenä v:sta 1891 ja sen puheenjohtajana 1912-1918 sekä Tieteellisen Keskusvaliokunnan jäsen v:sta 1925.
Helsingin yliopiston jumaluusopillinen tiedekunta antoi G:lle 1924 v:n promotsiossa teologiantohtorin arvon. Täyttäessään 60 vuotta omistettiin hänelle Historiallisen Aikakauskirjan juhlavihko.
Ei ole ihmeteltävä, että niin moniharrasteinen mies kuin Kustavi Grotenfelt aikaisin mieltyi myös henkilöhistoriantutkimukseen. Hän oli voimakkaasti tietoinen genealogian merkityksestä historiantutkimukselle ja sen kasvattavasta merkityksestä kansakunnalle. Jo nuorena ylioppilaana hän toimi Biografisen nimikirjan toimitussihteerinä ja kirjoitti siihen n. 80 artikkelia. V. 1893 ilmestyi Historiallisessa Arkistossa I. osa Grotenfeltin ehkä arvokkainta henkilöhistoriallista julkaisua "Suomalaiset ylioppilaat ulkomaan yliopistoissa ennen v. 1640", josta toinen osa julkaistiin painosta 1902, jolloin teos myös toimitettiin helpommin tutkijain käytettäväksi eripainoksena. V. 1898 G. julkaisi Historiallisessa Arkistossa "Muutamia lisiä Suomen keskiaikaisen aateliston genealogiaan" käsitellen siinä Fleming, Horn, Balk- ja Lindelöf-sukujen sukulaisuussuhteita, jotapaitsi arkistossa julaistuissa Historiallisen Seuran pöytäkirjoissa tavataan lukuisia genealogisia ja henkilöhistoriallisia tiedonantoja (Härkäpää-suvusta: XV: 2, ss. 49-53; Lisiä Speitz-, Stutæus ja Suomalais-sukujen genealogiaan: XV: 2, ss. 99-102). "Omassa maassa" julkaisi G. 1908 ja 1909 m.m. kirjoitukset "Suomen aatelisto keskiajalla ja uuden ajan alussa", "Fleming-suvusta" ja "Horn-suvusta". Historiallisessa Lukukirjassa on häneltä v. 1913 kirjoitus "Kurjet". Yhdessä sukulaistensa N. Karl ja Erik Grotenfeltin kanssa hän 1917 julkaisi oman sukunsa monografian, suurikokoisen ja laajan teoksen "Ätten Grotenfelt". Myöhemmin on hän Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirjassa, julkaissut muutamia ansiokkaita kirjoituksia: "Piispa Paavali Juustenin jälkeläisistä (1917) ", "Muutamia tietoja keskiaikaisesta Balk-suvusta" (1918) ja "Ruotsin ritarihuoneeseen kirjoitetuista suvuista, joita ei ole Suomen ritarihuoneessa" (1923). Sitäpaitsi on G:n historiallisten julkaisujen joukossa useita kirjoituksia, jotka osaltaan sisältävät runsasta, arvokasta genealogista ainehistoa, samoin on hän toimittanut painosta henkilöhistoriantutkimuksellekin tärkeitä bibliografioja y.m. kokoelmia. Erikoisesti ovat mainittavat muutamat hänen toimittamistaan asiakirjajulkaisuista, jotka ovat verrattomia genealogian lähteitä: "Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan v. 1555-56" ja "Suomen ratsupalvelus- ja läänitysluetteloita 1537-75".
Kun Suomen Sukututkimusseuran perustavassa kokouksessa tammik. 30 p:nä 1917 oli valittava seuran ensimmäinen väliaikainen johtokunta, oli aivan luonnollista, että Grotenfeltin oli siinä saatava sija ja johtokunnan valitessa keskuudestaan esimiehen ei voinut tulla kysymykseenkään, että kenellekään toiselle olisi tämä tehtävä uskottu. Seuran ensimäisessä vuosikokouksessa, joka pidettiin huhtik. 10 p:nä s.v. valittiin väliaikainen johtokunta vakinaiseksi ja tuli G. tällöin myös vakinaiseksi esimieheksi. Vuosi vuodelta on hänet sitten yksimielisesti valittu uudelleen.
Sopivampaa miestä esimiehen paikalle ei seura olisi voinut saada. On ollut suoranainen onni, arvaamattoman merkityksellistä, että seuralla ensimäisenä kymmenvuotiskautenaan on keskeytymättä ollut esimiehenään sama, yleistä, mitä suurinta arvonantoa nauttiva mies, mies, joka koko toiminnallaan ja sydämellisellä olemuksellaan on saavuttanut kaikkien seuran jäsenten rajattoman kiintymyksen. Mutta ennen kaikkea mies, jonka henkilö ja olemus on herättänyt luottamusta, jonka nimi on ollut takeena siitä, että seuran toimintaa on ohjattu oikeitten ja tieteellisten periaatteitten mukaan. Monet ovat ne tapaukset, joissa Grotenfeltin sana ja nimi on ollut se "sesam", joka on avannut oven, joka muuten olisi jäänyt suljetuksi.
Arvokkaimman työn on Grotenfelt suorittanut johtokunnassa, työn, joka ei ole aina näkynyt ulospäin, mutta, joka, jos se olisi jäänyt tekemättä, olisi jättänyt suuren aukon seuran toimintaan. Ymmärtäväisempää, humaanisempaa esimiestä kuin on ollut Kustavi Grotenfelt, saa etsiä. Hän on ollut se keskeinen henkilö, jonka mielipide ja ääni on löytänyt sen ratkaisun, mitä muut ehkä ovat turhaan etsineet. Häntä me saamme suurelta osalta kiittää siitä, että seuran toiminnassa ei milloinkaan ole esiintynyt mitään ristiriitoja, että seuran toiminta on tapahtunut rauhallisesti, hiljaisen arvokkaasti, jossa ainoastaan töitten tulokset ovat puhuneet puolestaan. Hän ei ole rakastanut suuria eleitä, vaan itse tiedemiehenä hän on halunnut, että Sukututkimusseuran, mikäli se tahtoo käydä tieteellisestä yhdistyksestä, on ainoastaan töittensä tuloksilla ja vain niillä näytettävä mihin se pystyy. Kun seuran vuosikokous huhtik. 16 p:n 1926 ulkonaisena todistuksena siitä arvonannosta hänen henkilöänsä hänen henkilöhistoriallista toimintaansa ja hänen suuriarvoista työtään kohtaan seuran esimiehenä kutsui Grotenfeltin kunniajäsenekseen, niin hän 65:nä syntymäpäivänään huhtik. 27 p:nä, jolloin johtokunta in corpore vei perille vuosikokouksen päätöksen, vastauksessaan niihin tunnustuksen sanoihin, joita hänelle silloin osoitettiin seuran puolelta, kauan viipyi seuran, hänelle niin rakkaaksi käyneessä toiminnassa. Hän erikoisesti tässä vastauspuheessaan, joka lähtemättömästi on jäänyt niiden mieliin, jotka tilaisuudessa olivat läsnä, painosti sitä yhteisymmärrystä mikä on vallinnut seuran piirissä, korostaen sitä hänelle erinomaisen mieluista seikkaa, että Sukututkimusseura kaksikielisenä yhteisönä on saanut ilman mitään soraääniä työskennellä isänmaan hyväksi. Hän toivoi, että näin aina vastedeskin tulisi olemaan ja että eripuraisuus mikä "pahassa maailmassa" niin usein on havaittavissa, ei milloinkaan pääsisi Sukututkimusseuran, hänen "viimeisen rakkautensa" toimintaa häiritsemään. Hän käsitti, kuten eräs toinen seuran johtokunnan jäsen (professori A. V. Koskimies) seuran adressissa piispa O. I. Colliander-vainajalle on sanonut, "kuinka voimakasta se sääty- ja verenkierto on ollut, jonka tulee yhdistää Suomen kansa eheäksi, yhteisten sukutunteiden elähyttämäksi kokonaisuudeksi".
Ne vuodet, joina Grotenfelt on seuran esimiehenä toiminut, ovat olleet voimakasta ja vilkasta toiminnan ja kehityksen aikaa. Vaatimattomasta taimesta on kehittynyt voimakas puu. Tässä kehityksessä on G:lla ainoalaatuinen osuus. Hän on ohjannut toiminnan sen oikeisiin uomiin, hän on karsinut pois siitä kaikki kasvannaiset. Hän on vaatinut seuran julkaisuilta ehdotonta tieteellisyyttä, mutta ei ahdasta, hyperkriitillistä suhtautumista painatettaviin artikkeleihin ja tutkimuksiin. jos ne ovat olleet herättäviä, uusia tutkimusaloja avaavia, jotakin uutta viittovia, on hän ne hyväksynyt, vaikkeivät ne joka suhteessa olisikaan ankaraa tieteellistä arvostelua kestäneet. Vaikka seura on tieteellinen, on hän hyväksynyt, että sen toiminnan samalla on oltava populäärinen. Hän on ymmärtänyt, että ainoastaan sitä tietä on Sukututkimusseuran tarkoitus - sukutunnon kehittäminen, menneitten polvien muiston kunnioittaminen - syövytettävä kaikkiin kansanluokkiin ja -piireihin. Että tässä suhteessa jo on jotakin aikaansaatu, siitä saamme alati olla kiitolliset Kustavi Grotenfeltille.
Ei kukaan ole vilpittömämmin iloinnut seuran saavutuksista. Häntä ilahutti etenkin seuran jäsenluvun kasvu ja siitä seurannut yhä laajempi tutkimus- ja julkaisutoiminta, mikä on ilmennyt vuosikirjojen yhä runsaammassa sisällyksessä. Mitä innostuneimmin on hän suhtautunut suurisuuntaiseen seurakuntain historiakirjojen kopioimistyöhön täysin oivaltaen sen merkityksen ei vain genealogian tutkimukselle, vaan myöskin kaikelle muulle historian-, kotiseutu-, paikallis-, nimi- y.m. tutkimukselle. Mitä suurimmalla mielenkiinnolla hän aina seurasi tietoja seurakuntain suhtautumisesta kysymykseen ja on nähnyt asian kansanliikkeen tapaan saavuttavan ymmärtämystä asianomaisissa piireissä. Samoin oli G:lle ollut selvillä, mikä suuri merkitys on erinäisten henkilöhistoriantutkimukselle tärkeitten asiakirjakokoelmien, kuten koulujemme vanhimpien oppilasluetteloiden, painosta toimittamisella.
Kustavi Grotenfeltin ansiota on, että Sukututkimusseura jo heti alussa on tunnustettu tasa-arvoiseksi tieteellisten seurain piirissä ja että seuraan ja sen toimintaan ei arkaillen suhtauduta, vaan että sen on todettu suorittavan tärkeätä sivistystehtävää maassamme. Lähtemättömästi on hän piirtänyt nimensä seuran historiaan.
Kustavi Grotenfelt oli vilpittömästi kiintynyt seuraan ja viihtyi sen piirissä: johtokunnan kokouksista ei hän voimiensa päivinä ollut poissa kuin pari kertaa. Yksityisessä seurustelussa oli G. sydämellisimmistä sydämellisin. Ken hänen avuliaisuuteensa vetosi, ei turhaan G:n puoleen kääntynyt. Aina oli hänellä neuvo keksittynä tai tieto annettavana. G:lle ominaista oli herkkä tunteellisuus ja runollinen mielenlaatu, joka ilmaiseikse jo nuoruudessa niissä runoissa ja runokokoelmissa, joita hän "Leimun" nimellä julkaisi.
Grotenfeltin muisto velvoittaa. Kannustakoon se meitä jokaista jälkeenjäänyttä, joille nyt on langennut suuri vastuu, tekemään parhaamme kulkeaksemme hänen viitoittamaansa tietä. Kannustakoon Grotenfeltin muisto meidät yhä uusiin ponnistuksiin. Seuratkaamme hänen esimerkkiään ahkeroitsemisessa. Ratkaistessamme genealogian vaikeita kysymyksiä, pitäkäämme seuraa, sen menestystä ja isänmaan kunniaa silmämääränämme. Toimikaamme niin, että työmme saavuttaisi jälkeentulevienkin arvonannon.
Puhe
jonka Suomen Sukututkimusseuran sihteeri kamreeri Osmo Durchman piti Seuran esimiehen professori K u s t a v i G r o t e n f e l t i n ruumiinsiunaustilaisuudessa Helsingin Vanhassa kirkossa tammik. 12 p:nä 1928.
Syvästi surren seisoo Suomen Sukututkimusseura professori Kustavi Grotenfeltin paarien ääressä. Seura on kadottanut suuresti rakastetun esimiehensä, kunniajäsenensä. Kun seura tammikuulla 1917 perustettiin, kutsuttiin G. seuran väliaikaiseksi esimieheksi ja muuttamia kuukausia myöhemmin ensimäisessä vuosikokouksessa seuran vakinaiseksi esimieheksi. Tähän toimeen on hänet sitten aina vuosi vuodelta yksimielisesti valittu uudelleen. G. on nähnyt seuran vaatimattomasta alusta kehittyvän voimakkaaksi yhteisöksi, jonka toiminta on saavuttanut yhä laajenevien kansalaispiirien kannatuksen. Tämä on vaatinut paljo työtä, huolta ja vaivaa, se on vaatinut viisasta harkintaa ja kaukonäköisyyttä. Juuri näistä ominaisuuksista sekä hänen voimakkaista henkilöhistorian harrastuksistaan, jotka ilmenevät hänen lukuisissa ansiokkaissa tutkimuksissaan tältä alalta, saa Sukututkimusseura etupäässä kiittää esimiestään. Hänen ansionsa seuran toiminta- ja julkaisumuotojen kehittämisessä ovat erinomaisen suuriksi arvioitavat ja seuran menestyminen ja sen vaaliminen on ollut hänen sydämenasiansa: jokaisesta edistyksestä, jokaisesta voitosta on hän iloinnut. G:n sydämellinen, eheä, kaikesta alhaisesta vapaa olemus on voittanut kaikkien niiden seuran jäsenten jakamattoman suosion ja arvonannon, jotka ovat joutuneet hänen kanssaan tekemisiin. Unohtumattomana säilyy Kustavi Grotenfeltin muisto Sukututkimusseuran piirissä ja kalliina kätkeytyy hänen muistonsa seuran jäsenten ja toimihenkilöiden sydämiin. Vaikeasti on hänen jättämänsä paikka täytettävissä. Levätköön rauhassa. Vaatimattomana tunnustuksena prof. G:n pitkäaikaisesta työstä seuran hyväksi laskemme tämän seppeleen hänen arkulleen.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Hakemisto Vuosikirjaan 12 | Vuosikertahakemisto