[ Artikkelin loppu ]
| Pöytäkirja, laadittu Suomen Sukututkimusseuran vuosikokouksessa Helsingissä Säätytalossa huhtikuun 19 p:nä 1932 klo 19. |
1 §.
Seuran esimies professori Gabriel Rein avasi kokouksen palauttaen mieleen, että seura nyt oli tullut toimineeksi 15 vuotta, ja osoitti kuinka seura vaatimattomasta alusta oli kohonnut tekijäksi sivistyselämässämme, jota sen lukuisat julkaisut ja monet eri tehtävät osoittavat. Etenkin huomautti esimies seuran suurisuuntaisesta aloitteesta seurakuntien vanhimpien historiakirjojen jäljentämiseksi, johon jo miltei tasan kaksisataa seurakuntaa on osallistunut, sekä seuran yrityksistä saada maamme vanhimpien koulujen oppilasmatrikkelit ja kaupunkiemme vanhimmat perunkirjat painosta toimitetuiksi, huomauttaen edelleen seuran vastaisista tehtävistä, jotka odottavat ratkaisuaan.
2 §.
Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin metsänhoitaja Karl Brander ja pöytä kirjaa pitämään allekirjoittanut Teräsvuori.
3 §.
Valtionarkeologi, fil. tri Juhani Rinne piti mielenkiintoisen esitelmän aiheesta »Hautatutkimuksen lisiä henkilöhistorialle» osoittaen siinä, miten tutkimus mitä moninaisimmilla tavoilla, esim. anatomian ja antropologian välityksellä, luo valaistusta varsinkin aikoihin, joilta kirjallisia lähteitä puuttuu.
4 §.
Sittenkun kokous oli todettu laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, käsiteltiin seuraavat seuran sääntöjen 10 §:ssä mainitut asiat:
Seuran sihteeri kamreeri Osmo Durchman luki laatimansa kertomuksen kuluneen toimikauden ajalta;
Rahainvartijan sekä kirjaston- ja arkistonhoitajan kertomukset ynnä tilintarkastajain lausunto esitettiin, minkä jälkeen johtokunnalle myönnettiin kiitoksella tili- ja vastuuvapaus;
Johtokunnan erovuoroiset jäsenet professori, fil. tri J. J. Mikkola, kirjailija Jalmari Finne ja kamreeri Osmo Durchman valittiin yksimielisesti uudelleen kolmeksi vuodeksi eli vuosiksi 1932-1935;
Tilintarkastajiksi valittiin hovioikeuden auskultantti Ole Gadolin ja pankinkamreeri Rafael Sumelius sekä näiden varamiehiksi professori Kaarlo Teräsvuori ja ylireviisori Walter Krogerus;
Jäsenmaksut pysytettiin entisinä eli siis lahjoittajajäsenen maksuna vähintään Smk 3,000:-, vakinaisen jäsenen maksuna kerta kaikkiaan Smk 400:- ja vuosimaksuna Smk 30:-, johon lisäksi tulevat vuosikirjan lähetyskulut.
5 §.
Johtokunnan esityksestä valittiin yksimielisesti seuran kunniajäseneksi yliopistonsihteeri vapaaherra Tor Carpelan tunnustuksen osoitukseksi hänen suuriarvoisesta tutkijatoiminnastaan henkilöhistorian alalla.
Samoin kutsuttiin johtokunnan esityksestä yksimielisesti seuran kirjeenvaihtaja jäseniksi:
Valtionarkiston arkistonhoitaja Poul Bredo Grandjean, Kööpenhaminasta,
Kirjastonhoitaja tohtori Georg Paul William Meyer, Königsbergistä, ja
The Institute of American Genealogyn johtaja Frederick Adams Virkus, Chicagosta.
6 §.
Amanuenssi Gunnar Vasenius teki ehdotuksen tutkimusrahaston aikaansaamiseksi siten, että seuran jäsenet heille tärkeitten merkkipäivien, kuten syntymäpäivien, kuolintapausten y.m., johdosta suorittaisivat lahjoituksia erikoista rahastoa varten. Sääntöjen mukaan lykättiin ehdotus johtokunnan lähemmin valmistettavaksi.
7 §.
Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin rautatienvirkamies Einar Stålhandske ja fil. maisteri Väinö V. Borg.
Vakuudeksi:
Kaarlo Teräsvuori.
Tarkistettu:
Einar Stålhandske. Väinö Borg.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Hakemisto Vuosikirjaan 16 | Vuosikertahakemisto