[ Artikkelin loppu ]

Suomalainen aines Baltian kirkon ja koulun palveluksessa vuoden 1561:n jälkeen.

A. R. Cederberg.

Suomalaiseen henkilöhistorialliseen kirjallisuuteen hiukankin perehtyneet ovat epäilemättä huomanneet, miten paljon suomalaista ainesta aikojen kuluessa on siirtynyt Suomesta Baltiaan s.o. Eestin- ja Liivinmaalle ja miten jälleen sieltä on siirtynyt Suomeen henkilöitä viipyäkseen täällä vain lyhyen aikaa tai suorittaakseen maassamme pitkän päivätyön ja jäädäkseen eliniäkseen tänne.

Pappisluetteloita seuratessamme huomaamme eritoten selvästi, miten paljon suomalaisia on lähtenyt Baltian kirkon ja koulun palvelukseen joko toimiakseen siellä vain lyhyen aikaa tai jäädäkseen sinne ainaiseksi. Tahdomme koettaa seuraavassa aivan yleisissä piirteissä selvitellä itsellemme, kuinka paljon suomalaista ainehistoa on siirtynyt Baltian kirkon ja koulun palvelukseen vuosisatoina uskonpuhdistuksen jälkeen, missä olosuhteissa siirtyminen on tapahtunut ja mitkä mahdolliset syyt ovat siirtymisen aiheuttaneet. Tahdomme silloin tässä yhteydessä erikoisesti korostaa sitä merkitystä, mikä vastaavilla henkilöhistoriallisilla tiedoilla saattaa olla meidän sukutieteelliselle tutkimuksellemme.

Pitäkäämme silloin kerta kaikkiansa mielessämme, että tämän ilmiön tärkeimpänä edellytyksenä on se, että Eestinmaa noin 150 vuotta ja Liivinmaa satakunta vuotta kuuluivat Ruotsi-Suomen valtakuntaan. Saksalaisen ritarikunnan vallanalaisuuteen joutuneet maakunnat olivat pitkien vuosisatojen kuluessa törkeällä tavalla jätetyt ilman henkistä ja hengellistä hoitoa sekä huolenpitoa; siitä on vakuuttavimpana todistuksena niiden erittäin surkea, epäjärjestystä, mielivaltaa ja laittomuutta todistava tila. Ruotsin hallituksen, ruotsalaisten ja suomalaisten virkamiesten katoamattomaksi ansioksi on luettava, että he ovat koettaneet tehdä voitavansa ja paljon myöskin saaneet aikaan tämän surkean tilan parantamiseksi.

Ruotsalainen hallintomies Anders Persson Lilljehöök, joka 1560-luvun alkupuolella on voutina Pärnussa, kirjoittaa 28/2 1564 kuninkaalle ja pyytää, »että Liivinmaalle saataisiin Suomesta saarnamiehiä raa'an kansan opettajiksi.» Lilljehöök esittää kirjeessään, että kuningas antaisi käskyn Turun piispalle neljän suomalaisen hengellisen lähettämisestä Pärnuun; jos nämä lähetettävät osaisivat suomea, oppisivat he pian eestinkielen [1].

Kuningas lupasikin lähettää pappeja Suomesta Liivinmaalle [2].

On varsin todennäköistä, että tässä suhteessa todellakin jotakin on tehty. Keitä Turun piispa on lähettänyt papeiksi Baltiaan, siitä ei meillä kuitenkaan ole tietoa.

Tekisi mieli olettaa, että niiden suomalaisten pappien joukossa, jotka ruotsalaisten herruuden ensimmäisinä aikoina ovat Baltiassa vaikuttaneet, on ollut Martti Severinpoika Winter Viipurista. Hän oli viipurilaisen porvarin poika; jo 1574 mainitaan hänet saarnaajana Tuomiokirkkovuoren seurakunnassa Tallinnassa (merkintä R.W.A:ssa). Kun hänet vuonna 1582 oli nimitetty Viipurin kirkkoherraksi, peruuttaa kuningas Juhana III hänelle lahjoittamansa talon Tallinnassa ja antaa hänelle siitä korvauksen. Hänen poikansa oli Martti Martinpoika W. Nuoremmasta Winteristä sanotaan nimenomaan, että hän oli syntynyt Tallinnan Tuomiokirkkovuorella, mutta että hän kävi koulunsa Viipurissa tullakseen sitten Eestiin papiksi ja kuolikin Noarootsin (Nuckö) kirkkoherrana. On lähellä ajatus, että Martti Severinpoika Winter on ollut niitä Suomen pappeja, joita hallitusvallan taholta on lähetetty Tallinnaan Ruotsin Baltian vallan ensi aikoina, ehkä aivan ensi vuosina. Tallinnassa on kuningas lahjoittanut hänelle talon ja samassa kaupungissa on hänen poikansa syntynyt. Olisi kiintoisaa todeta, polveutuuko Martti Severinpojasta - ehkä juuri Martti Martinpojan välityksellä - se Winter-suku, joka 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla siirtyy Baltiasta Suomeen. Sen ensimmäinen tunnettu edustaja oli, kuten tiedetään, piispa Johan Gezelius vanhemman kirjanpainaja Turussa Johan Kaarlenpoika Winter († 1705) [3].

Erittäin puutteelliset seurakuntien paimenmuistot eivät salli meidän tehdä mitään johtopäätöksiä siitä, ketkä Eestin kirkon palveluksessa olleet miehet ruotsalaisen valtakauden ensimmäisinä vuosikymmeninä ovat olleet suomalaisia [4]. Ei ole vähintäkään epäilystä siitä, että varsinkin Eestissä ja Ruotsissa säilyneestä painamattomasta asiakirja-ainehistosta, jota näiden rivien kirjoittaja vain satunnaisesti on voinut käyttää hyväkseen, tässä suhteessa voidaan saada paljon täydentäviä tietoja.

Vuonna 1583 nimittää Juhana III suomalaisen miehen Tallinnan piispaksi ja Haapsalun administraattoriksi, Kristian Agricolan. On ilmeistä, että hänelle annettiin tehtäväksi järjestää Eestin kirkolliset olot Suomen ja Ruotsin kirkkojen malliin. Tiedämme, että hänelle annettiin erikoinen lupa ottaa muutamia nuorukaisia Turun koulusta hänelle määrätyn hiippakunnan palvelukseen ja hän tekikin sen määräten m.m. Petrus Clementiksen Rakveren papiksi, mistä tämä myöhemmin tulee Kereveren kirkkoherraksi Lihulan linnan lähellä.

Voimme helposti todeta, että Agricolan toimesta alkaa Eestin kirkko saada palvelukseensa huomattavasti suomalaista ainesta. Agricolan apulaisena tulee hänen kanssansa Tallinnaan Raision kirkkoherra Yrjö Mikonpoika (Jören Michilsson), Agricolan officialina ja Tallinnan rovastina toimii Juho Olavinpoika [5]. Agricolan kappalaisena palvelee myös jonkun aikaa Henricus Petri, joka kertoo suorittaneensa papin tehtäviä sekä Länsipohjassa että Liivinmaalla ja Agricolan kuoleman jälkeen pyrkii Hiiumaalle papiksi [6]. Nähtävästi Agricolan toimesta tuli Pärnun koulunopettajaksi ja sitten kirkkoherraksi Laurentius Jacobi, Wiburgensis, joka ilmeisesti kotipaikkamerkinnästä päättäen oli suomalainen [7].

Agricolan toiminta-aika Eestin piispana ei ollut mitattu varsin pitkäksi. Mutta varmaan kannattaisi se tulla yksityiskohtaisen tutkimuksen kohteeksi. Tehtävä piispana ja administraattorina oli erittäin vaikea ja Agricola valittaa vaikeuksiansa. Hän kirjoittaa Eestinmaalle tultuansa ja hiukan perehdyttyään työhönsä: »Difficile non fuit Ecclesiæ e mediis bellorum faucibus ereptæ conditionem explorare. Laboriosum erit ad normam Ecclesiasticam nobilitatem, clerum et populum reducere - - - »[8].

Suomalaisten tuloa Eestiin jatkuu yhä. On kyllä todettavissa, että Agricolan seuraajana tunnettu David Dubberch ei samalla tavalla suosi suomalaisia kuin edeltäjänsä. Äskenmainittu Petrus Clementis valittaa katkerasti, että Dubberch oli sysännyt hänet pois Kereveren seurakunnasta, jonka ei-saksalainen asujamisto mielellään olisi hänet pappinaan pitänyt, ja että D. oli ottanut mainitun seurakunnan itsellensä [9]. Suomalaiset olivat varsin sopivia pappeina eestiläisissä seurakunnissa ja heitä oli siis otettava Eestin kirkon palvelukseen. Vuonna 1591 mainitaan tunnettu Sigfrid Aronus Forsius Tallinnan koulun opettajana ja on myös ainakin myöhemmin suoranaisesti Eestin kirkon palveluksessa. Voisiko hän mahdollisesti olla se Sigfridus Gregorii Forsius, joka 1593 mainitaan Wormsin kirkkoherrana? Tiedonantoa on kaikissa tapauksissa pidetty epätodennäköisenä [10]. Samoihin aikoihin mainitaan Bartholdus Georgii Harjun Jaanin seurakunnan kirkkoherrana, nimittäin vuodesta 1594. Hän on ilmoituksen mukaan ollut Viipurista kotoisin. Vuosisadan lopulla on Martinus Ranthanius (Rantanen?) Vigalan kirkkoherrana, aivan seuraavan vuosisadan alussa Johannes Henrikinpoika Schäfer l. Skepper, joka oli Porvoon pitäjästä kotoisin, pappina Wormsin seurakunnassa, muita esimerkkejä mainitsematta.

Tulee ehkä lisätä, että näinä vuosikymmeninä - ja semminkin tietysti 1583 jälkeen - tulee suomalaista ainesta Baltiaan myöskin Rooman kautta. Kuuluisin näistä suomalaisista on tietysti Olaus Marci Sundergelteus, joka vuonna 1600 on Tarton prepositus. Toisena mainitsemme Laurentius Aboensiksen, joka vuonna 1583 lähetetään katolisen johdon taholta Tarton kollegin opettajaksi [11].

Mutta vasta sitten kun kuningas Kustaa II Adolfin aikana tositeolla ruvettiin Baltian kirkollisia oloja parantamaan, alkaa suomalaisten osuus Baltian kirkon ja koulun palveluksessa tulla huomattavasti näkyviin. Nyt toimitetaan erikoisen mielellään ruotsalaisia ja suomalaisia miehiä Ruotsi-Suomen valtakunnan merentakaisiin alusmaihin [12] . Esimerkkejä on meillä paljon. Toteamme esim., että tuomiorovasti Nicolaus Gaza vihkii vuonna 1612 Michael Michaeliksen ja Andreas Henricin papeiksi Tallinnassa. Molemmat ovat Viipurista kotoisin ja käyneet siellä koulua. Edellisestä tulee aikanaan Lüganusen, jälkimmäisestä Nigulisten kirkkoherra. Samoihin aikoihin, »nach 1610», tulee Laurentius Erici Maaria Magdalenan seurakuntaan papiksi ja on siinä toimessa vielä 1627. Hän oli Helsingistä syntyisin [13].

Tallinnan ja Eestinmaan kuvernööri Gabriel Pentinpoika Oxenstjerna kehoittaa vuonna 1613 Baltian aatelistoa paremmin huolehtimaan kirkoista alueillaan ja pitämään huolta siitä, että heidän valtapiiriinsä kuuluviin seurakuntiin saataisiin hyviä saarnamiehiä [l4].

Ruotsalaisen hallintomiehen kehoitukset ja toiminta ovat vaikuttaneet. Niin toteamme, että Johannes Matthiae Viipurista vuonna 1613 tulee Tallinnan koulun palvelukseen ja vihitään muutamia vuosia myöhemmin papiksi, palvellen Madisen ja sitten Ristinkirkon pappina. Hän kuoli 1638 [15]. Vuonna 1614 vihki Nicolaus Gaza Petrus Jacobin Viipurista Tallinnassa papiksi ja tuli hänestä aikanaan Joelehtmen (Jögeleht) kirkkoherra. Erään tiedonannon mukaan oli hän opiskellut yhdeksän vuotta Viipurissa ja Tukholmassa [16]. Bartholdus Martini, hänkin Viipurista, vihitään v. 1615 Eestissä papiksi ja tulee sitten Simunan ja Väike-Maarian kirkkoherraksi [17].

Seuraavalta vuosikymmeneltä on meillä hyvinkin runsaasti esimerkkejä siitä, miten suomalaista ainehistoa tulee Eestiin ja Liivinmaalle. Niin kutsutaan Simon Pess (Pässi?), joka oli Suomessa syntynyt, 1620 jälestä Jaakubin seurakunnan kirkkoherraksi ja elää seurakunnassa vielä 1627. [18] Hänen veljensä toimi seurakunnan lukkarina samaan aikaan. Vuonna 1625 tulee Paulus Andreae Lempelius Suomesta Reigin seurakunnan kirkkoherraksi. Hän oli Lempäälän kirkkoherran Antti Pietarinpojan - joka Leinbergin arvelun mukaan oli ennen Lempäälään tuloansa ollut Naantalissa pappismunkkina - poika, käynyt koulua Turussa ja Tallinnassa ja tuli 1620-luvun alussa Tallinnaan koulun opettajaksi ollen Domschulen rehtorinakin jonkin aikaa. Hän kuoli täällä pappina vuonna 1665. [19] Tallinnan koulun rehtorina oli Paulus Andreaen jälkeen Henrik Bartholin, joka oli Turusta kotoisin. Hänet määrättiin 1627 Keilan seurakuntaan papiksi, mistä tuli 1639 Pühäleppän seurakuntaan ja sieltä Joelehtmen papiksi. [20] Simon Andreae Pelconius, jonka ilmoitetaan olevan kotoisin Viipurista, missä myös oli käynyt koulunsa, vihittiin papiksi Tallinnassa 1623 ja oli myöhemin Vaivaran ja Lagenan kirkkoherrana. [21]

Kuvaavana esimerkkinä mainittakoon, että kun (piispa Rudbeckin ollessa tarkastusta suorittamassa?) Tallinnassa elokuussa 1627 vihittiin viisi nuorta miestä papiksi, oli niistä kolme suomalaista, nimittäin

Simon Henrici, Tavasto-Finno.

Arvidus Nicolai, Viburgensis.

Georgius Johannis, Nylandus, Kimitoensis.

Heistä sanotaan vastaavassa luettelossa, joka oli säilynyt meidän päiviimme:

2. Simon Henrici, Tavasto - Finno, 24 Annorum Patre inquilino, Abogiae 10 annos versatus, audivit grammaticam Philippi, Epistolas Ciceronis ad familiares, P. Terentium, Compendium Haffenrefferi, Revaliae duabus septimanis fuit.

3. Arvidus Nicolai, Viburgensis, 28 Annorum Patre provinciae Savolaxensis majoris Scriba sen Notario, Viburgi Studuit 12 annos, Revaliae triennium. Viburgi audiuit locos Theologicos Haffenrefferi, Revaliae Epistolas Ciceronis, Cathecesin Chytraei, Carmina Catonis.

5. Georgius Johannis, Nylandus Kimitoensis, 21 Annorum Patre Scriba provinciali, Abogiae operam litteris dederat 6 annos, Revaliae I annum fuit, Abogiae Grammaticam Philippi, Epistolas Ciceronis ad familiares, Epitomen Haffenrefferi, Carmina Catonis audivit, Revaliae Eptas Ciceronis.

Keitä mainitut henkilöt olivat, ei sukunimien puuttuessa valitettavasti ole tiedossamme, ei myöskään, niissä Baltian seurakunnissa he mahdollisesti ovat palvelleet. Heidän kanssaan samalla kertaa olivat tutkittavina Michael Sartorius, Cheruscus Germanus, ja Johan Faber, Amblan seurakunnan papinpoika, joista edellinen määrätään Haljalaan, jälkimmäinen taas tulee isänsä apulaiseksi Amblaan. Koska molempien näiden mainitaan tehneen virkavalan syyskuun I päivänä 1627 ja siis juuri samaan aikaan tulleen vihityiksi virkoihinsa, on varsin todennäköistä, että edellämainitut suomalaiset myös tähän aikaan vihittiin papeiksi ja mahdollisesti määrättiin Tallinnan hiippakunnan palvelukseen.

Ala laajenee. Vuosikymmeniä kestäneen kamppailun jälkeen joutuu Riika vuonna 1621 ruotsalaisten käsiin, Tartto vuonna 1625. Tämän jälkeen tulee meidän seuraavan vuosisadan kuluessa pitää silmällä koko Baltiaa, jonka eri seurakuntien ja koulujen palvelukseen tulee runsaasti suomalaisia miehiä.

Onhan aivan luonnollista, että Ruotsin hallitus ja kirkollinen johto heti koettaa toimittaa ruotsalaisia ja suomalaisia miehiä Liivinmaan kirkon palvelukseen. Tämähän oli erittäin tarpeellista. Puolan katolilaiset olivat nyt kuusi vuosikymmentä huolehtineet Liivinmaan hengellisestä hoidosta ja heidän kirkollisen politiikkansa päämääränä oli etupäässä ollut uusien proselyyttien voittaminen katolisuudelle, ei luterilaisen väestön hengellisten tarpeiden tyydyttäminen. Historialliset lähteet kertovatkin hyvin selvästi, millainen epäjärjestys Puolan ajan lopulla Liivinmaalla vallitsi. Erittäinkin oli suomalaisia hengenmiehiä tarpeen, koska linnojen läheisyyteen muodostui lukuisia suomalaisia siirtokuntia, jotka tietysti tarvitsivat sielunhoitajansa omasta maastaan. [22]

Niin me tiedämme, että Riiassa heti sen jälkeen kun kaupunki oli valloitettu, on ollut ruotsalaisia ja suomalaisia pappeja. On arveltu, että sittemmin hyvin tunnettu ruotsalainen pappismies Petrus Arvidi Guthemius jo samana vuonna, kun kaupunki joutui Kustaa II Adolfin joukkojen valtaan, »vielleicht, schon 1621», on ollut Riian Jaakopinkirkon kirkkoherrana [23]. Suomalaisia pappeja tapaamme myös jo 1620-luvulla Liivinmaalla. Sellainen on Christiernus Henrici. Hän oli Suomessa syntynyt, vihitään papiksi 1625. Hän hoitaa 1626 Wastseliinan kirkkoherran virkaa ja on sitten sielunpaimenena myöskin Raugessa ja Pölvessä. Myöhemmin palvelee hän kirkkoherrana Palamusessa, Maaria Magdaleenassa ja Äksissä [24]. Jacobus Schoman, Finno, mainitaan Antsekylän kirkkoherrana jo ennen vuotta 1627 [25], Claudius Sigfridi mainitaan suomalaisten pappina Wolmarissa 1620-luvulla, ainakin sen lopulla ja kuolee siellä 1633. Hänet mainitsee jokunen lähde ruotsalaiseksi, minkä kuitenkaan ei tarvitse pitää paikkaansa [26]. Hänen jälkeensä tulee Wolmarin suomalaisen seurakunnan papiksi Sigfridus Georgii, josta tarkemmin ei ole mainittu, oliko hän suomalainen vai ruotsalainen, mutta joka todennäköisesti oli Suomesta kotoisin, koska hän tuskin muuten olisi kyennyt suomalaisten pappina toimimaan. Hän kutsuu itseänsä kirjeessä Axel Oxensjernalle 10/8 1636 »Pastor Finnonum» (Kirje R.W.A.). Andreas Georgii mainitaan Tarvastun pappina 1632. Hän oli Viipurista kotoisin. Konsistorin tarkastuspöytäkirjoissa 1637 mainitaan hänen papillisista toimistansa ja niistä palkkaehdoista, mistä hän oli seurakuntalaistensa kanssa sopinut [27]. Tarvastun kirkkoherrana mainitaan Andreas Georgiin jälkeen Christian Kerner 1. Körner. Hän oli syntynyt Turussa 1593, käynyt siellä 12 vuotta koulua, tullut nähtävästi 1630-luvun ensimmäisellä puoliskolla sotilaspapiksi Baltiaan, oli neljä vuotta Tarvastun kirkkoherrana ja tuli sieltä Katkülään, missä kuoli 1676 [28].

Jopa mainitaan 1630-luvulla eräs suomalainen pappismies Melchior Kennitius olevan virastaan erotettu »seines Verbrechens halber» [29].

Hallitsevissa piireissä oltiin hyvin tietoisia siitä, että Baltian kirkolliset olot olivat heikolla kannalla. Tästä huomautetaan usein ja toivotaan, että ruotsalainen ja suomalainen pappisaines voisi kohottaa tasoa tässä suhteessa. Etenkin suunnitellaan kykenevien miesten saamista valtakunnan päämaista kirkon johtaville paikoille. Vuonna 1621 esittää Viipurin hiippakunnan papisto, että eräs Viipurin koulun opettajista määrättäisiin huomattavalle paikalle Tallinnaan tai Inkeriin. Mitä virkatoimeen Tallinnassa tuli, tähtää se siihen, että mainitun koulun opettaja Matthias Jacobi Tollja, »en skickeligh Person och wäll förfaren in Theologia» voisi tulla Tallinnan superintendentin Nicolaus Gazan sijaan, joka oli aivan kelvoton tärkeällä paikallaan [30]. Tämän esityksen takana piilee ilmeisesti se ajatus, että Suomen kirkkoa uhkasi vaara Baltian taholta siinä suhteessa, että kaikki se heikko ja kelvoton aines, joka ei löytänyt itselleen mahdollisuuksia Suomessa, tulvasi Baltiaan, pääsi siellä helposti pappisvirkoihin ja pyrki sitten kotimaahan takaisin. Piispa Isak Rothovius lausuu kerran eräässä kirjeessä Axel Oxenstjernalle, että ellei esteitä aseteta, rientävät kaikki heikot Viipurin teinit Tallinnaan ja Riikaan j.n.e. ja vihitään siellä papeiksi, »såsom här skedde ante meum adventum [31]». Vuonna 1626 pohtivat valtakunnan piispat jälleenkin, miten tarpeellista olisi saada Tallinnaan superintendentti »som hade Inspection öffwer den deelen aff Estlandh, som lågo der omkringh, Att de hade nödhtorfftige Predicanter, Och Församblingarna blefwo i wåre Christelige Trooes Artickler rätt lärde och vnderwiiste - - - ». Tähän toimeen ajateltiin Upsalan yliopiston professoria Laurentius Walliusta, josta sanottiin, että hän myöskin osasi jotenkuten saksaa [32]. Vasta vuosisadan lopulla tai juuri seuraavan alulla tuli suomalainen mies Baltian kirkon johtavalle paikalle, kun tohtori Jacob Lang, joka oli ollut Narvassa superintendenttinä vuodesta 1688, tuli Riian kenraalisuperintendentiksi 1700. Kymmenen vuotta myöhemmin tuli hän Tallinnan piispaksi, mutta pakeni pian venäläisten tieltä Ruotsiin, missä tuli Linköpingin piispaksi [33].

Varmaa on, että niiden joukossa, jotka Suomesta tulivat pappisvirkoihin Baltiaan, oli koko joukko heikkoa ainesta, sellaisia, joille oli osoittautunut vaikeaksi tai mahdottomaksi tulla kotimaassaan toimeen. Mainitaksemme yhden esimerkin, oli sellainen huono yksilö Lajuisten kirkkoherra Bartholdus Erici, joka sitten tuli vastaavaan toimeen Kodaveressä, missä hän oli kirkkoherrana 1634. Hän sai kaikista muistutuksista huolimatta hoitaa virkaansa aina vuoteen 1642, jolloin hänet vihdoinkin erotettiin »seinen vielfältigen groben Excessen vnd ärgerlichen Lebens wegen» [34]. Riian superintendentti Samson huomauttaa kirjeessään valtakansleri Axel Oxenstjernalle 13/8 1629, että suomalaisten pappien joukossa on paljon huonoa ainehistoa, jotka sopimattomalla elämällään tahraavat heille uskottua virkaa. Yhden heistä, jonka nimi oli Jacobus Sommerus, oli superintendentti karkoittanut Liivinmaalta; tämä teki sitten itsensä syypääksi varkauteen ja hirtettiin Narvassa [35].

Joskin Suomesta siis tuli, kuten edellisestä näemme, huonoa ja vähemmän edustavaa ainehistoa Baltiaan - siitähän suomalaiset johtomiehet itsekin olivat huomauttaneet - ei näin varmaan ollut säännönmukaisesti asian laita. Myös paljon kelvollista ainesta on saapunut Suomesta Baltiaan. Kysymme itseltämme, mitkä ne seikat ovat olleet, jotka aiheuttivat suomalaisten miesten tulon Baltian kirkon ja koulun palvelukseen ja näemme silloin, että tavallisimmat syyt olivat: suomalaiset tulivat sotapapeiksi, apulaispapeiksi, kotiopettajiksi ja koulunopettajiksi tai opiskeltuaan Tarton tahi Tarton-Pärnun yliopistoissa jäivät Baltiaan. Erikoisesti kiinnitämme vielä huomiota siihen, että eräisiin suomalais-ruotsalaisiin tai suomalais-eestiläisiin seurakuntiin suoraan hankitaan pappeja Suomesta tai Inkeristä. Aikaa myöten vaikuttivat sitten sukulaisuussuhteet uusien miesten saapumiseen Suomesta Suomenlahden eteläpuolella oleviin maakuntiin. Oli helppo monin esimerkein todeta, että Baltiassa vaikuttaneiden pappien ja koulunopettajien läheiset tai kaukaiset sukulaiset etsivät elämisen mahdollisuuksia Baltiassa.

Kun on puhetta suomalaisista, jotka ovat olleet sotilaspappeina Baltiassa, toteamme, että heidän lukumääränsä oli ollut hyvin suuri. Baltian kaupungeissa majailevissa varusjoukoissa oli miltei säännönmukaisesti suomalaisia joukko-osastoja ja näillä oli tietysti omat suomalaiset pappinsa. Olihan Pohjanmaan rykmentti, jonka pappeina tavallisesti oli pohjalaisia miehiä, vakinaisesti Riiassa varusväen tehtäviä täyttämässä. Kuvaava esimerkki on meillä eräässä Turun tuomiokapitulin kirjeessä vuodelta 1681. Suositellessaan erästä pappismiestä, joka oli palvellut sotilaspappina Liivinmaalla, kertoo tuomiokapituli, että tämä pappismies oli ollut mukana Riian piirityksessä 1656, jolloin rutto kaupungissa pääsi raivoamaan ja mainittu pappi oli ainoa, joka kaikista suomalaisista papeista jäi eloon, »när pestilentien där grasserade, tå han allena aff alle Finlandz Präster wedh liffwet bleff - - - [36].» Huomattava on, että juuri tämän sodan aikana Riian puolustusjoukkoihin kuului etupäässä suomalaisia.

On tässä yhteydessä turha koettaa laatia näistä suomalaisista sotilaspapeista minkäänlaisia täydellisiä luetteloita, sitäkin suuremmalla syyllä, koska tiedossamme on, että on valmistumassa tutkimus suomalaisista sotapapeista, mihin tutkimukseen liitettänee luettelo kaikista suomalaisista sotilaspapeista ennen Uudenkaupungin rauhaa. Mainitsemme vain muutamia esimerkkejä, jotka valaisevat lausuntoamme.

Ensimmäisiä näistä mainituista, joita tunnemme Eestistä, ovat herra Ericus Olai ja herra Martinus Petri, joista edellinen on Rakveren linnan pappina 1582 ja jälkimmäinen piispa Kristian Agricolan määräämänä samassa toimessa vuonna 1584. Vuonna 1585 mainitaan Johannes Thomae Pontus de la Gardien pappina, siis samana vuonna kuin kuuluisan sotapäällikön päivät päättyivät [37].

Näitä nimiä oli sitten tavattoman pitkä rivi, josta poimimme seuraavat esimerkit.

Vuonna 1598 palvelee herra Morthen Ambrosius Henrikssonin lippukunnassa. Hän on mahdollisesti sama kuin se Morthen Aronis, joka 1601 palvelee Kaarle herttuan joukoissa ja jolle herttua Pärnussa päivätyssä kirjeessä käskee antamaan avustusta. Vuonna 1606 ilmoittaa hän saaneensa kuninkaallisen valtakirjan Suur-Savon kirkkoherran virkaan. Mutta kuinka olikaan, tuomittiin virka toiselle miehelle ja lausuttiin epäilys, että herra Martti Aaronpoika oli väärentänyt kuninkaallisen valtakirjan - ja Martti jäi ilman myös Sysmän kirkkoherran virkaa pysyen edelleen sotapappina kunnes 1608 tuli Savonlinnan liiinansaarnaajaksi. Hän ilmestyy jälleen nähtäviimme seuraavalla vuosikymmenellä, jolloin Kustaa II Adolf vuonna 1615 päivätyssä kirjeessä myöntää pitkän aikaa palvelleelle sotilaspapille Mårthen Aaronis'elle muutamia tiloja Rantasalmella ja Säämingissä. Jokseenkin suurella varmuudella voimme sanoa, että tämä mies on sama, joka vuodesta 1613 mainitaan Säämingin kirkkoherrana ja sittemmin on Juvan seurakunnan esipappina [38].

Vuonna 1609 on Matthias Laurentii Rakveren linnan pappina. Kaksi vuotta myöhemmin on hän saarnaajana Richert Isakssonin lippukunnassa ja saa silloin vapauskirjan erääseen tilaan Ulvilassa [39].

Vuonna 1614 mainitaan Matthias Michaelis ja Paulus Johannis, jotka molemmat ovat toimineet sotapappeina Liivinmaalla. Edelliselle käskee kuningas hankkimaan jonkun sopivan seurakunnan, jälkimmäinen, joka ilmeisesti on Sysmän kirkkoherran Johannes Matthiaen poika ja näin muodoin kuuluu Teetgrenien sukuun, jälleenkin saapi vapauskirjeen erääseen tilaan Raisiossa [40]. Vuotta myöhemmin mainitaan sotilaspappina Sigfridus Olai, jonka sanotaan olleen kotoisin Pohjanmaalta ja palvelleen eversti Hans Rechenbergin komppaniassa [41].

Heti Riian valloituksen jälkeen on siellä sotilaspappina suomalainen Carolus Olai Pictorius. Hänen mainitaan olleen Turusta kotoisin, maalarinpoika sieltä. Hän tuli sittemmin hospitaalin saarnaajaksi Suomeen. Hän julkaisi vuonna 1622 Riiassa kirjasen »Ristist ja kiusauxest» etc., josta on tavattu muutamia tärkeitä tietoja suomalaisen Raamatun käännöstyöstä. Ruotsin Valtakunnan Arkistossa, Oxenstjernan kokoelmassa, tapaamme kirjeen, jonka Pictorius on kirjoittanut valtiokanslerille [42].

Voisimme sen jälkeen mainita sotapapeista Johannes Henrici Schäferin, l. Skepperin, Jeremias Agricolan, Christian Kernerin 1. Körnerin, Gregorius Matthiaen, Franciscus Matthiaen, joista Napiersky, Paucker tai Leinberg kertovat. Vuonna 1627 on Ericus Nicolai, joka oli Sääksmäeltä kotoisin, piispa Rudbeckin tarkastuksen aikana varusväen pappina Tallinnassa. Hän oli käynyt koulua Turussa, siellä vihitty papiksi vuonna 1622, minkä jälkeen palveli suomalaisissa joukoissa sotilaspappina [43]. Maisteri Johannes Arvidi Frisius, joka oli Länsi-Suomesta kotoisin ja toiminut Turun akatemian notaarina, mainitaan vuonna 1645 Riian varusväen saarnaajana ja tulee myöhemmin Kangasalan kirkkoherraksi [44]. Raumalta kotoisin oleva Abraham Henrici Sonck mainitaan sotilaspappina Riiassa 1660- ja 1670-luvulla. Hän on vainajana jo v. 1676 [45]. Johannes Gregorii Favorinus, suomalaisen Raamatun kääntäjän poika, joka oli tullut ylioppilaaksi Turussa 1650 tai 1651, tuli rykmentinsaarnaajaksi Baltiaan 1656, mutta pääsi 1661 Hämeenkyrön kappalaiseksi ja saman pitäjän kirkkoherraksi 1668 [46]. Hänen poikansa Johannes Johannis F., jonka ilmoitetaan syntyneen 1664 ja olleen Turussa ylioppilaana 1680-luvulla, tulee aikanaan sotapapiksi Baltiaan, mutta palaa takaisin kotimaahansa, tulee Perniön kappalaiseksi 1702 ja Ikaalisten kirkkoherraksi 1711. Venäläiset kiduttivat häntä pahasti v. 1716, minkä pahoinpitelyn seurauksista F. kuoli samana vuonna [47]. Vuonna 1662 mainitaan Johan Hammer 1. Hammar suomalaisena rykmentinsaarnaajana Tartossa; hän teki mainittuna vuonna itsensä syypääksi virkarikkomukseen Tartossa [48]. Ilmeisesti on se Martinus Petri Costianus, joka 1660- ja 1670 lukujen vaihteessa oli Liivinmaalla sotapappina ja haudataan Riiassa tammik. 1671 (oli kuollessaan 40-vuotias), sama henkilö, joka 1648-1649 merkitään Turun yliopiston kirjoihin ja oli stipendiaattina lukuvuonna 1655-56 [49]. Martinus Rivel(l)ius mainitaan 1691 Pohjanmaan rykmentin saarnaajana Riiassa, mutta pääsee pian sen jälkeen Maalahden kirkkoherraksi, missä toimessa oli kuolemaansa asti 1711 [50]. Mahdollisesti oli hänen välittömänä seuraajanaan Riian sotilaspappina tunnettu Bartholdus Vhael, joka toimi myöskin Riian linnankonsistorin asessorina [51]. Kuka se Johannes Henricius oli, joka mainitaan 1699 Tarton »suomalaisena pappina», millä ilmeisesti tarkoitetaan sotilaspappia, ei ole tiedossamme. Laguksen mainitsema Jonas Henrici Heinricius l. Henricius hän tuskin saattaa olla [52]. Hieman tavallisuudesta poikkeavaa tietä tuli Eric Candelin sotapapiksi Baltiaan. Hän oli kollegana Viipurin trivialikoulussa 1705-1706, kun sota tempasi hänet mukaansa, hän tulee rakuunoiden papiksi, tavataan sitten palvelemassa pappina Inkerinmaalla ja tulee vuonna 1716 Rannun (Randen) kirkkoherraksi. Hän lienee kuollut v. 1716 [53]. Mikael Cavonius jälleen, joka oli turkulaisia ylioppilaita, palvelee sotilaspappina Baltiassa, mainitaan Wastseliinan Neuhausen) seurakunnan palveluksessa 1698 ja tulee 1713 Raugen kirkkoherraksi, siis ilmeisesti venäläisten hallintoviranomaisten määräämänä. Hänen mainitaan kuolleen vuonna 1728 [54]. Venäläisten palvelukseen antautui myös sotapappina Baltiaan tullut Henricus Hertz. Hän oli ilmeisesti Käkisalmen koulunopettajan, sittemmin Jaakkiman kirkkoherran Reinhold Hertzin l. Hartzin poika. Hänestä mainitaan, että häntä jo vuonna 1707 oli suositeltu Wastseliinan kirkkoherraksi. Pärnun antautumisen jälkeen 1710 määräsi kenraali Bauer hänet Paistun kirkkoherraksi ja lienee H. kuollut vasta 1732 [55].

Kuvaavana esimerkkinä siitä, kuinka paljon näitä Baltiassa palvelleita sotilaspappeja oli, on tapaus vuodelta 1681. Silloin oli täytettävänä Kiskon kirkkoherrakunta, johon vanha ansioitunut pappismies Abraham Costenius, joka oli palvellut monta vuotta Baltiassa, oli saanut luvan päästä. Mutta ilmestyipä toinen mies Gabriel Melartopaeus, joka myös oli palvellut sotapappina Itämerenmaakunnissa, vielä ollut 1670-luvulla sotaretkellä Brandenburgin vaaliruhtinasta vastaan ja tahtoi anastaa Costeniukselta paikan [56].

Näistä jäivät myös useat, kuten jo edellämainituista esimerkeistä näkyy, Baltian kirkon ja koulun palvelukseen. Petrus Momerus, joka oli 1600-luvun ensipuoliskolla palvellut useita vuosia suomalaisen rykmentin saarnaajana Tallinnassa, tulee kai 1630-luvun alussa Jaaman seurakunnan kirkkoherraksi Inkerinmaalle, - siinä toimessa hän on kesällä 1634, jolloin muutamien muiden Inkerin pappien kanssa allekirjoittaa erään papiston palkkausta koskevan anomuksen - mutta siirtyy sieltä Tallinnan suomalais-eestiläisen seurakunnan papiksi ja mainitaan siinä toimessa 1643. Hänen mielensä teki Suomeen takaisin ja hänet esitettiinkin 1654 Sundin seurakunnan kirkkoherraksi Ahvenanmaalle, mutta ei saanut virkaa. Hän kuoli ruttoon Tallinnassa vuonna 1657 [57]. Henrik Martinpoika Luccander, joka oli Laitilasta kotoisin ja joka opiskeli Turussa 1650-luvulla, tuli sitten sotapapiksi Liivinmaalle, palvellen eversti Zögen rykmentissä Kukennoisissa (Kokenhusen) ja Dünamundessa. Hänet mainitaan Kukennoisten kirkkoherrana Liivinmaalla, jolla kuitenkin mahdollisesti tarkoitetaan, että hän on ollut siellä rykmentin kirkkoherrana. Hänestä tulee Turun kappalainen 1673 ja Längelmäen kirkkoherra kymmenkunta vuotta myöhemmin [58].

Näin oli laita myöskin Gabriel Rubelliuksen, jota Turun akatemian luetteloissa vielä joskus kutsutaan isännimellä Särki. Opiskelut päätettyään,tuli hän 1670-luvulla ratsuväen papiksi Baltiaan, mainitaan Lohusuun seurakunnan kirkkoherrana jo 1678. Vuonna 1680 annetaan hänestä huono todistus ja kerrotaan hänen tehneen itsensä syypääksi useihin karkeihin sopimattomuuksiin, mutta jo seuraavana vuonna sanotaan hänestä, että hän on hyvästi oppinut eestinkielen ja on seurakunnalle hyvänä esimerkkinä Hänet mainitaan Baltiassa pappina vielä 1701 [59]. Nicolaus Indraeuksen kutsui kenraalisuperintendentti Fischer vuoden 1680 paikkeilla eversti Pistohlekoisin rykmentin saarnaajaksi, mistä hänet 1685 kutsuttiin Tallinnan eestiläisen ja suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi [60]. Hänestä mainitaan vielä seuraavassa. Hänen veljensä Johannes Olai Indraeus, josta sittemmin tuli Marttilan kirkkoherra ja mainitaan kuolleen v. 1695, ilmoitetaan v. 1682 olevan rykmentin pappina Riiassa. [61] Henrik Rosengren, joka oman ilmoituksensa mukaan oli Turussa syntynyt, palveli Karjalan rakuunoissa ja tuli sitten Vaivaran seurakunnan papiksi vuonna 1717, mutta erotettiin papinvirasta vuonna 1721. Jo aikaisemmin oli Liivinmaan kenraalisuperintendentti selittänyt hänet hengelliseen virkaan arvottomaksi [62].

Tavallinen tapa oli, että äskenvihityt suomalaiset nuorukaiset tulivat papiston apulaisiksi Baltiaan. On varsin luonnollista, että ne Baltiassa toimivat papit, jotka olivat Suomesta taikka Ruotsista kotoisin mielellään ottivat itselleen apulaisia Suomesta. Niin mainitaan, että Gabriel Kepplerus, joka oli tullut Turussa ylioppilaaksi vuonna 1702 muutamia vuosia opiskeltuansa tuli Tallinnan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherran Karl Raaben apulaiseksi, »viikkosaarnaajaksi», missä toimessa oli vuoteen 1710, jolloin sekä Raabe että Kepplerus venäläisten tieltä pakenivat Tallinnasta [63].

Kotiopettajaksi tuleminen baltilaisiin sivistyneisiin perheisiin oli toinen tavallinen tie, mikä johti suomalaisia nuorukaisia kotimaastaan Suomenlahden eteläpuolelle. Tästä on useitakin esimerkkejä. Laurentius Petri Malm tulee, tosin ensin Tarton yliopistossa opiskeltuaan, kotiopettajaksi Tallinnaan ja sitten Wormsin saarelle saarnaajaksi. Anders Mennander, joka oli kotoisin Ilmajoelta, tuli aikansa opiskeltuaan Turussa kotiopettajaksi Tallinnan ruotsalaisen kirkkoherran Abraham Ruuthin perheeseen, hänet kutsuttiin sitten Tallinnan koulun rehtoriksi ja tuli 1707 Vigalan kirkkoherraksi, mistä toimesta täytyi venäläisten tullessa Tallinnan ulkopuolelle 1710 paeta Suomeen. Samoin tuli Johannes Roos Pohjanmaalta kotiopettajaksi kirkkoherra Matthias Simolinin perheeseen Tallinnassa ja sitä kautta aikanaan sekä Simolinin vävyksi että hänen seuraajakseen Tallinnan Pyhän Mikaelin seurakunnan kirkkoherrana. Matthias Hysing tulee Suuren Pohjan sodan kestäessä kotiopettajaksi Liivinmaalle, sitten sotapapiksi ja Wormsin kirkkoherraksi. Eric Frondelius Suomesta on v. 1709 kotiopettajana kirkkoherra Kristian Hasselblattin perheessä Wormsissa. Sota ajoi hänet nähtävästi pois Baltiasta. Hän on myöhemmin koulunopettajana ja pappina Suomessa. [64] Ja vielä mainitaksemme esimerkin kerrotaan ylioppilas Johan Lithanderin, josta sitten tuli Reigin ja Noarootsin kirkkoherra, olleen kotiopettajana 1700-luvulla vapaaherra v. Stackelbergin perheessä. Nähtävästi on näihin kotiopettajiin myös luettava ylioppilas Johan Salmelius, jonka vuonna 1699 mainitaan pitävän koulua Tallinnassa. Hän oli Pohjanmaalta kotoisin, tullut Turussa ja sitten Upsalassa - tai päinvastoin - ylioppilaaksi ja satamoitunut tavalla taikka toisella Tallinnaan, missä oleskelee 1699 ja pitää koulua Olof Hartzin talossa. Tallinnan konsistori kutsuu hänet tutkittavakseen ja antaa hänelle luvan opettaa tyttölapsia; poikia opettamaan hän ei ollut pätevä.

Useat suomalaiset tulevat koulunopettajiksi Baltiaan ja monet heistä jäävät sitten eliniäksi tänne pysyen joko koulun palveluksessa taikka siirtyen kirkollisiin toimiin.

Kuvaavan esimerkin tarjoaa tässä suhteessa Tallinnan tuomiokirkkokoulun (Domschule) opettajaluettelo.

Ensimmäinen Tallinnan tuomiokirkkokoulun opettaja, jonka voimme todeta suomalaiseksi, on Sigfrid Aronus Forsius. Hänet mainitaan täällä koulunopettajana jo 1591 ja on yhä edelleen neljä vuotta myöhemmin, syksyllä 1595, koulussa opettajana, mutta syyskuussa 1596 mainitaan hänet, joka sillävälin oli tullut Tallinnaan papiksi, »entiseksi koulunopettajaksi» [66].

Seuraava, jonka mainitsemme, on Martti Martinpoika Winter, jo edellisessä nimetty, joka vuonna 1613 tulee koulunopettajaksi Tallinnaan, mutta jo samana vuonna pääsee Noarootsin kirkkoherraksi [67].

Hänen seuraajansa Johannes Matthiae oli Viipurista kotoisin, Tuntemiemme tietojen nojalla on hän ollut koulun rehtorina vuosina 1613-1622 ja tuli viimeksimainittuna vuonna Madisen seurakunnan kirkkoherraksi [68].

Hänen jälkeensä tuli elokuussa 1624 koulun rehtoriksi Paulus Andreae Lempelius, josta myös jo edellisessä oli puhe. Hän ei nähtävästi ollut varsin sopiva koulunopettajan toimeen, erotettiin siitä, mutta pääsi myöhemmin Hiiumaalle Reigin seurakuntaan papiksi. Hänestä on Aino Kallas kirjoittanut tunnetun romaaninsa. Lempeliuksen jälkeen tuli Henricus Bartholinus vuonna 1625 koulun rehtoriksi, mutta muutti jo 1627 Keilan kirkkoherraksi [69].

Senjälkeen on muutamia vuosia, joiden kuluessa tuomiokoulun rehtoreista ei ole tietoa, mutta vuonna 1634 ehdotetaan paikalle Johannes Haquini, joka siihen toimeen tulikin. Turun tuomiokapituli kutsuu häntä »then lärde och skickelige man» ja mainitsee, että hän tähän asti oli toiminut Helsingissä (koulun palveluksessa?) [70]

On varsin todennäköistä, että Johannes Haquinin työn suoranainen jatkaja Tallinnan koulun rehtorina on ollut Johan Forselius, joka mainitaan rehtorina vuodesta 1638. Hänet kutsutaan myöhemmin Madisen seurakunnan kirkkoherraksi [71].

Myös kolme viimeistä Tallinnan tuomiokirkkokoulun rehtoria Ruotsin vallan aikana ovat olleet suomalaisia. Ensimmäinen heistä Daniel Sarcovius, joka oli Turusta kotoisin, toimi rehtorina vuosina 1689-1695, jolloin tuli Tarton yliopiston professoriksi, missä virassa oli kuolemaansa asti. Hänen seuraajansa oli äskenmainitsemamme Anders Mennander, joka oli rehtorina vuosina 1695-1706, toimi myöskin rykmentinpastorina Tallinnassa ja tuli sitten lokakuussa 1706 Vigalan seurakunnan kirkkoherraksi. Viimeinen mainitsemistamme koulun rehtoreista oli Isak Abrahaminpoika Siponius, Laguksen arvelun mukaan Helsingistä kotoisin, joka oli jonkun aikaa opiskellut Turun yliopistossa. Hän on koulun rehtorina vuosina 1707-1710 [72].

Sitäpaitsi on mainitun koulun muina opettajina lyhyemmän tai pitemmän aikaa ollut suomalaisia. Niin kutsui superintendentti Lang maisteri Petrus Miltopaeuksen koulun vararehtoriksi 1699, missä toimessa M. oli vain vuoden, siirtyen kimnaasin jumaluusopin lehtoriksi ja sitten Narvan koulun rehtoriksi. Koulun rehtorin Daniel Sarcoviuksen veljenpoika Johan S. kertoo toimineensa jonkin aikaa koulussa opettajana j.n.e. [73]

Vuonna 1632 perustetussa Tarton yliopistossa opiskelee runsaasti suomalaisia ylioppilaita. Sen ensimmäinen toimikausi kestää, kuten tunnettua, sodan alkamiseen 1656, minkä jälkeen se, tosin varsin puutteellisin voimin, jatkaa kymmenkunta vuotta toimintaansa Tallinnassa. Toinen toimikausi kestää sitten vuodesta 1690 vuoteen 1710, ensin Tartossa ja sen jälkeen vuodesta 1699 Pärnussa. On varsin luonnollista, että näistä ylioppilaista osa joutui Baltian kirkon ja koulun palvelukseen. Ruotsin hallituksen kannalta oli tietysti varsin toivottavaa, että ruotsalaisia ja suomalaisia ylioppilaita Tarton yliopiston välityksellä tuli Baltian kirkon ja koulun palvelukseen niiden saksalaisten sijaan, joita Suomenlahden ja Itämeren eteläpuolella olevissa maakunnissa oli haitaksi asti. Eräässä alamaisessa memoriaalissa, joka on jätetty kuninkaalle ilmeisesti Ruotsin vallan loppuaikoina ja niissä pohditaan kysymystä, miten sivistys saataisiin Eestin ja Liivinmaan rahvaan keskuudessa kohoamaan, sanotaan nimenomaan: »Nu emedan af den Est- och Lijflänske Nationen heel få äro, som här tills studerat Theologiam och till läroämbetet sig cabables giort, alltså woro önskeligit ded af den Finska och Ingermanska Nationen, och i synnerhet dee, hwilka wid Dorpts Academie studerat, de skickeligaste blefwo till vacerande Pastorater befordrade, hälst efter Est- och Lijflänske språket allenast till dialecten från Finskan differerar» [74]. Vanhinta yliopiston luetteloa tarkastaessamme näemme, että [Henrik] Samuel Austermannus, Neolandus, joka kirjoitettiin Tarton yliopiston kirjoihin 1649, on sittemmin pappina Audrussa (Audern) Liivinmaalla. Jacobus Andreae Cupraeus, joka oli Porvoosta kotoisin ja tullut ylioppilaaksi Tartossa 1656, toimii sittemmin pappina Ottepäässä ja Sangastessa, kunnes vuonna 1666 tulee Tallinnan tuomioseurakunnan kirkkoherraksi. Hänestä lähemmin seuraavassa. Johannes Martini Keniander, Tavastensis, joka oli tullut Tallinnassa ylioppilaaksi 1663, mainitaan myöhemmin eestiläis-suomalaisen seurakunnan kappalaisena Tallinnassa, kun taas hänen vuositoverinsa yliopistossa, Samuel Thomae Trenander, kotoisin Janakkalasta, myöhemmin mainitaan saarnaajana Kihnun saarella, »aber nicht ordinirt», ja vielä mainitaksemme esimerkin tältä aikakaudelta toteamme, että Johannes Martini Windhemius, Wiburgensis, on tullut Tartossa ylioppilaaksi vuonna 1656, toimii aikanaan Palamusen (St. Bartholomaei) ja sitten Maaria Magdalenan seurakunnissa pappina [75].

Samanlaisia esimerkkejä voimme mainita Tarton-Pärnun yliopiston aikakirjoista 1690-1710. Zacharias Brenner, joka Tarton yliopiston matrikkelissä 1690 kutsutaan turkulaiseksi, on jo 1695 papiston apulaisena Puhjan (Kavelecht) seurakunnassa. Hänestä tuli Saarden (Saara) kirkkoherra 1696. Venäläiset vangitsivat hänet 1704; oltuaan monet vuodet vankeudessa Venäjällä, palasi Brenner Liivinmaalle ja anoi 1722 päästä Räppinän seurakunnan kirkkoherraksi [76] . Nicolaus Limatius, joka oli tullut ylioppilaaksi 1690 ja mainitaan saavuttaneen maisterin arvon Tartossa 1693, ilmoitetaan palvelleen jonkin aikaa Torman seurakunnan pappina [77]. Ericus Timmerman, joka tuli ylioppilaaksi Tartossa 1691, tuli aikanaan Kambian seurakunnan kirkkoherraksi Liivinmaalla ja toimi myöskin Wastseliinan (Neuhausen), pappina. Hänen mainitaan kuolleen 1725. Hänen poikansa oli tunnettu laamanni Arvid Zimmerman, joka pikku vihan aikana palveli kenraalikuvernööri von Campenhausenin kansliassa [78]. Ericus Petri Masalinus, joka ilmeisesti oli Tyrön kirkkoherra Petrus Christierni M:n poika, tuli v. 1692 ylioppilaaksi Tartossa, missä isäkin aikoinaan oli opiskellut. Hän on jonkin aikaa Kambian seurakunnan apulaispappina, palvelee sitten Viron aatelislippukunnassa saarnaajana ja kutsutaan 1720-luvulla Paidelinnan kirkkoherraksi [79]. Ericus Erici Mollenius, joka mahdollisesti oli Räisälän kirkkoherran Ericus M:n poika, tuli ylioppilaaksi Tartossa 1695, pääsi papistonapulaiseksi Helmen seurakuntaan ja toimi sitten sotapappina Baltiassa [80]. Andreas Choringius, Aboensis, joka tuli Tarton yliopistoon 1697, meni jo ylioppilaana naimisiin erään liivininaalaisen papinlesken kanssa, tuli Vändraan (Fennern) papiksi 1700 ja palveli sitteli eräissä toisissa seurakunnissa, kunnes sopimattoman elämän takia erotettiin papinvirasta 1728. Buchholtz mainitsee hänen kuolleen vasta 1753. Isänmaalleen erikoiseksi kunniaksi ei myöskään ollut Elias Johannis, Kexholmensis, joka oli tullut ylioppilaaksi Tartossa 1692. Hänet mainitaan papin sijaisena Nöon (Nũggen) seurakunnassa 1697, on sitten sotilaspappina ja tulee Katkũlan seurakuntaan papiksi 1706. Hän kuoli ruttoon 1710. Laurentius Petri Malm, kotoisin Vehkalahdelta, joka oli tullut opiskelemaan Tarttoon 1691, oli ensin kotiopettajana Tallinnassa, tullen sitten 1695 Wormsin kirkkoherraksi. Hän pakeni Ruotsiin 1710 ja eli siellä pappina lähes neljä vuosikymmentä [81].

Myöskin oli muutamia suomalaisia tähän aikaan Tarton yliopiston professoreina. Mainitsemme heistä ensimmäisenä Mikael Johanneksenpoika Savoniuksen. Hän oli opiskellut ulkomailla ja saavuttanut siellä maisterinarvon, ollut sitten muutamia vuosia Helsingin koulun palveluksessa, kun hänet kutsuttiin Tarton koulun opettajaksi ja oli jonkin aikaa koulun rehtorina. Jo syksyllä 1631 saa hän valtakirjan Tarton yliopiston logiikan ja etiikan professoriksi. Tässä toimessa oli hän kauan aikaa; kuninkaallisella kirjeellä elokuun 22 päivältä 1650 luvataan hänelle koko palkkansa 300 hopeatalaria eläkkeeksi. Savonius on ikävä kyllä syystä taikka syyttä tullut tunnetuksi varsin riitaisena ja taistelunhaluisena miehenä [82]. Toinen suomalainen professori oli maisteri Daniel Sarcovius Turusta. Oltuaan muutamia vuosia koulun rehtorina ja Tallinnassa tuli hän v. 1695 Tarton yliopiston logiikan ja fysiikan professoriksi, millä paikalla menestyksellä toimi. Hänen kuolinvuodekseen on merkitty 1704. Hänen kirjallinen toimintansa on sangen huomattava [83].

Kuten jo sanoimme on erikoisesti todettava muutamia seurakuntia, joissa väestö, suureksi osaksi oli suomalaista tai ruotsalaista ja joissa papisto sentähden myös oli joko Suomesta tai Ruotsista. Sellaisia olivat Riiassa ja Tartossa olevat ruotsalais-suomalaiset tai eestiläis-suomalaiset seurakunnat, Wormsin saarella oleva Pyhän Olavin seurakunta, Riian lahdessa olevan Ruhnun saaren (Runö) seurakunta, Tallinan tuomiokirkkovuoren ruotsalainen ja eestiläis-suomalainen seurakunta sekä Tallinnan Pyhä Mikaelin seurakunta. Näissä kaikissa on ollut huomattavasti Suomesta tulleita pappismiehiä joko vakinaisina pappeina tai virkaa toimittavina.

Riian ruotsalais-suomalaisessa seurakunnassa mainitaan v. 1630 pappina Sigfridus Petri, mahdollisesti sama, jonka Napiersky ilmoittaa olevan Riian linnankirkon pappina vuoden 1650 tienoilla. Häntä kutsutaan v. 1630 painetussa onnittelukirjoituksessa »concionator Svecorum et Finnonum Rigae Livonum morantium». Ilmeisesti on puhetta suomalaisesta miehestä, mikä tuntuu käyvän selville suomalaisten miesten kirjoittamista onnitteluista. Kysymys on vain siitä olisiko herra Sigfridus vuoden 1630 tienoilla ainoastaan ollut rykmentin pappina Riiassa vai oliko hän jo silloin Riian ruotsalais-suomalaisen seurakunnan palveluksessa. Ilmeisesti on hän sama henkilö, jolle Kustaa Adolf v. 1629 käskee Suomen gubernaattorin antamaan jonkin sopivan kirkkoherrakunnan siinä läänissä, missä Sigfridus Petri itse tahtoo. [84] Sitten mainitaan Riian arkkidiakoonina v. 1652 Jeremias Jeremiae Agricola Suomesta. Hän oli kauan palvellut sotapappina Baltiassa: jo 1632 sanoo hän olleensa Riiassa sotilaspappina. Joskus 1640-luvulla oli hän pappina Henrik Sass'in rykmentissä ja rakennuttaa itselleen - tai ainakin ilmoittaa aikovansa sen tehdä - talon Riian esikaupunkiin. Hän oli vainajana 1659. [85] Vuonna 1671 mainitaan Jeremias Georgii Raumstadius Riian suomalaisten pappina. Tarkoitetaanko tällä vain, että häli on Riikaan sijoitettujen suomalaisten sotilaiden sielunhoitajana vai suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana, saa jäädä ratkaisematta. Jeremias Georgii, joka oli Rauman kirkkoherran Grels Clementis Finnon poika, oli tullut ylioppilaaksi Turussa 1647-1648 ja mainitaan 1665 kuverrööri Fersenin rykmentin saarnaajana Riiassa. [86]

Vuosina 1726-1754 tavataan Johan Forsman Riian ruotsalais-suomalaisen seurakunnan palveluksessa. Hänestä mainitsee pappismuistojen kirjoittaja, että hän oli syntynyt vuonna 1672, tuli vanhoilla päivillään Riikaan ja palveli Pyhän Jakobili seurakunnassa, jonka jäsenet eivät kohdelleet häntä suosiollisesti. Hän on mahdollisesti se Nevanlinnasta kotoisin oleva Johannes Henrici Forsman, joka kirjoitettiin Turun yliopiston kirjoihin 1693, lukeutui viipurilaiseen osakuntaan ja, jos tiedonanto on oikea, on yliopiston kirjoissa vielä vuonna 1710. Tavallisten sukutietojen mukaan ei häntä voi sijoittaa tunnettuun pohjalaiseen Forsman-sukuun. Hänen poikansa Johan Fredrik Forsman, joka oli Riiassa syntynyt, tuli Ascheradenin papiksi 1748, lienee viettänyt epäsäännöllistä elämää ja mainitaan kuolleen 1775. [87]

Riian Jaakobin seurakunnan palveluksessa on 1759-1760 Karl Hothenius l. Hodenius, jonka Napiersky ilmoittaa kuolleen 1760. Hän on ilmeisesti se Carolus Hodenius l. Hodeen, Turkulainen, joka opiskelee Turun katedraalikoulussa 1730-1740-luvun taitteessa ja tulee sitten Turun yliopistoon, mutta katoaa heti näkyvistämme [88].

Riian ruotsalaisen seurakunnan pappina mainitaan 1777-1805 Johan Ytter, joka ilmoitetaan syntyneen Turussa 1743, käyneen syntymäkaupungissaan koulua ja opiskelleen 5 vuotta yliopistossa ja tulleen kandidaatiksi 1763. Hän oli senjälkeen palvellut papistonapulaisena Huittisissa ja toiminut pappina myöskin Espoossa, kunnes hänet 1777 lokakuussa kutsutaan Riian suomalais-ruotsalaisen seurakunnan papiksi. Turun yliopiston matrikkelin mukaan oli hän tosiaankin turkulaisia, isän nimi oli Mikael, poika oli tullut ylioppilaaksi 1763, väitellyt 1765 ja saanut todistuksen papiksi vihkimistä varten kaksi vuotta myöhemmin. Hänet nimitettiin Marttilan seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 1804, mutta kuoli ennenkuin ennätti astua uuteen virkaansa.

Edellisen poika Johan Adolf Ytter, joka oli syntynyt Huittisissa 1772, kävi koulunsa Riiassa ja opiskeli Jenassa ja Greifswaldissa, tuli sen jälkeen isänsä apulaiseksi Riikaan ja tämän seuraajaksi. Hänen mainitaan kuolleen Riiassa 1814.

Tarton ruotsalais-suomalaisessa seurakunnassa mainitaan myöskin useita suomalaissukuisia pappeja. Edellisessä tuli jo mainituksi Henricus Martini Kemner, joka sanotaan oleva Tarton suomalaisen seurakunnan pastorina vuodesta 1630 (valtakirja 4/6 1630. RWA Liv. II. 145-146.) Hänestä mainitaan v. 1630, että hän oli ollut muutaman vuoden sotapappina; hän oli nähtavästi Wiipurista kotoisin, koska hänellä oman ilmoituksensa mukaan on ollut perintömaata (ärftliga Tompter) Wiipurissa, mikä on jäänyt käyttämättä, koska hän kauan on ollut poissa Suomesta. [89] Eräässä onnittelukirjoituksessa ystävänsä Sigfridus Petrin häihin (kts. tätä, siv. 133) merkitsee hän nimensä Pastor R. T. Kirjoittaessaan onnittelukirjoituksen Ambrosius Andreae Storchin, Svecus, Tartossa v. 1638 pitämään puheeseen hän nimittää itseänsä Praesidii Dorpat. Pastor [90]. 1630-luvulla lienee myöskin Mikael Savonius, Tarton yliopiston jumaluusopin professori, toiminut suomalaisten pappina Tartossa. Mistä Nicolaus Martini Lavonius, joka mainitaan suomalaisena pappina Tartossa vuosina 1644-1647, oli kotoisin, ei käy lähteistä ilmi [91]. Buchholtzin merkintöjen mukaan olisi Jeremias Raumstadius, joka ehkä on sama kuin Riian pappien joukossa mainittu tämänniminen pappismies, ollut Tarton pastorina v. 1673. Napiersky tuntee hänet myös, joskin vahingossa nimittää häntä Tarton pappien joukossa nimellä Baumstadius [92]. Se Andreas Wallenius, jonka Napiersky mainitsee olleen Tarton Johanneksenkirkon diakoonina 1677 tienoilla, voisi olla sama henkilö, kuin Turun yliopiston pöytäkirjoissa usein mainittu Andreas Matthiae Wallenius, Aboensis, joka oli tullut Turussa ylioppilaaksi 1668 ja mainitaan viimeisen kerran yliopiston luetteloissa 1676, jonka jälkeen hän mahdollisesti juuri on poistunut Liivinmaalle. Hänen myöhäisemmät vaiheensa ovat tuntemattomat [93]. Vielä mainitaan Tarton Maariankirkon ruotsalaisena saarnaajana Johannes Tomtelius 1682-1693. Napierskyn arvelun mukaan on hän todennäköisesti sama pappi Johannes, joka vuonna 1682 palvelee Tarton eestiläisessä seurakunnassa saarnaajana. Turun yliopiston luetteloista emme ole häntä tavanneet [94]. Se Laurentius Quist, joka mainitaan ruotsalaisen seurakunnan pappina Tartossa vuonna 1695, on Inkerinmaalta kotoisin, opiskellut Turun yliopistossa jonkun aikaa ja tullut sitten kappalaiseksi Inkeriin, mistä siirtyy Tarttoon papiksi [95]. Hänen jälkeensä pyrkii Johannes Sarcovius Tarton varuskunnan saarnaajaksi.

Wormsin seurakunnan pappina oli 1500- ja 1600-lukujen taitteessa edellisessä mainittu Sigfrid Georgii l. Gregorii Forsius. Hänet mainitaan täällä saarnaajana 1593, ja hän eli vielä 1606. Oliko hän viimeksi mainittuna vuonna vielä Wormsin saarella pappina, ei käy ehdottomalla varmuudella selville. Hänen jälkeensä tuli Johannes Henrikinpoika Schäfer l. Skepper, jonka jo mainitsimme puhuessamme sotilaspapeista. Hänen kerrotaan syntyneen Porvoon pitäjän Lyköpbyssä (?), käyneen Helsingissä ja Viipurissa koulua, tulleen papiksi 1600-luvun alkuvuosina, olleen ensimmäiset neljä vuotta sotilaspappina ja sitten vuodesta 1610 palvelleen Wormsin seurakuntaa. Täällä hän kuoli v. 1636.

Sittenkuin eräät henkilöt, jotka eivät olleet kotoisin Suomesta, olivat välillä olleet Wormsissa pappeina, tuli vuonna 1695 Laurentius Malm tänne papiksi. Hän oli Wehkalahdelta, missä oli syntynyt vuonna 1668. Opiskeltuansa Tartossa ja oltuaan Tallinnassa koti- ja koulunopettajana tuli hän tänne papiksi. Hänestä on jo edellä mainittu [96].

Hänen seuraajansa oli Johannes Nygren 1. Nyengren, nimestä päättäen Nevanlinnasta kotoisin. Hän kutsuukin itseänsä Neoviensis. Hän tuli Turussa ylioppilaaksi 1689, lähti sitten opiskelemaan Tarttoon, mistä kuitenkin erotettiin cum. infamia. Hän tuli kaikesta huolimatta kotiseudulleen papiksi, mutta täytyi hänen paeta vihollisen tieltä v. 1702 Suomeen, mistä tulee 1709 Eestinmaalle päästen Laurentius Malmin jälkeen tämän sijaiseksi Wormsin saarelle. Täälläkään ei hänen käytöksensä ollut moitteetonta ja olisi hänet erotettu toimestaan, ellei kuolema olisi tullut väliin marraskuussa 1711 [97].

Nygrenin seuraaja Laurentius Nezenius oli myös turkulaisia ylioppilaita, mutta Ruotsista kotoisin. Oli täällä vain lyhyen aikaa. Hänen jälkeensä tuli Wormsin saarelle papiksi Matthias Hysing, joka oli Ahvenanmaalta kotoisin. Venäläisestä sotavankeudesta tuli hän tänne papiksi v. 1717 ja oli täällä kuolemaansa asti. Hänestä mainitaan tarkemmin vielä seuraavassa [98].

Vuonna 1830 kutsuttiin tänne papiksi William Alexander Nordgren, joka oli syntynyt Turussa 1797, opiskellut sikäläisessä yliopistossa ja tullut Virunmaalle kotiopettajaksi, mistä käsin hänet pyydettiin Wormsin saarelle saarnaajaksi. Hän oli täällä kuolemaansa asti vuonna 1858.

Hänen jälkeensä on ainakin kolme seuraavaa pappia ollut Suomesta, nimittäin Jakob Edvard Petersen vuosina 1859-1868, Aleksander Wilhelm Lyra 1869 ja Julius Aleksander Nordgren vuodesta 1869.

Myös voitaneen mainita,että Noarootsin (Nuckö) pappien joukossa paitsi jo edellisessä mainittua Martti Martinpoika Winteriä, on suomalainen Johan Lithander, joka oli Korppoosta kotoisin, syntynyt 1742, tullut Turussa maisteriksi ja Noarootsin kirkkoherraksi 1774. Siellä hän kuoli 1789. Hän on tullut tunnetuksi eestin kirjakielen ahkerana edistäjänä ja on m.m. kääntänyt Kajsa Wargin keittokirjan eestin kielelle (Painettu Tallinnassa 1781) [99].

Ruhnun saarelta merkitsemme ainakin kaksi suomalaista, jotka ovat toimineet täällä pappeina, nimittäin Gustaf Magnus Elephantin ja Fredrik Joakim Ekmanin. Edellinen oli Itä-Suomesta kotoisin, ilmoituksen mukaan syntynyt Lappeenrannassa 1781, ja tullut tänne papiksi 1807. Täällä oli hän pappina aikaiseen kuolemaansa saakka vuonna 1819 [100]. Jälkimmäinen oli Uudestakaupungista kotoisin, syntynyt 1798, opiskellut Turussa, missä tullut maisteriksi, palvellut koulunopettajana ja pappina, kunnes vuonna 1841 tuli Ruhnun seurakunnan papiksi ja oli täällä vuoteen 1848, jolloin lopullisesti siirtyi Suomeen. Hän kuoli vuonna 1872. Ekman on julkaissut arvokkaan kuvauksen Ruhnun saaresta, sen asukkaista ja oloista [101].

Tallinnan Tuomiokirkkovuoren ruotsalaisessa seurakunnassa on myös muutamia suomalaisia ollut pappeina. Sellaisena mainittakoon Ericus Nicolai, Saxmontanus, edellisessä jo sotilaspappien joukossa nimetty. Hän oli täällä pappina mahdollisesti vain 1630-luvulla. Hänen seuraajansa Peter Turdinus, joka oli ruotsalaisia, tuli nimittäin seurakuntaan papiksi vuonna 1639. Vuonna 1705 tulee Tallinnan koulun rehtori Andreas Mennander seurakunnan diakooniksi ja on tässä toimessa vuoteen 1707, jolloin hänet kutsutaan Vigalan kirkkoherraksi.

Tuomiokirkkovuoren eestiläis-suomalaisessa seurakunnassa on tietysti koko joukko pappeja ollut suomalaisia. Ensimmäisenä nimeämme heistä Petrus Momeruksen, jo edellisessä mainitun, joka palveltuaan sotapappina ja saarnaajana Inkerinmaalla oli tullut Tallinnaan papiksi 1643 ja kuoli täällä 1657 [102]. Häntä seurasi Benedictus Rothovius, »ein Finnländer aus Småland», kuten Paucker häntä kutsuu, ilmeisesti piispa Rothoviuksen sukulaisia, joka mahdollisesti oli oleskellut jonkin aikaa Suomessa ja ehkä siellä oppinut suomen kielen. Oliko tämän seuraaja suomalaisena saarnaajana Johannes Forselius Suomesta kotoisin, ei ole tiedossa; mahdotonta se ei ole, vaikka luultavampaa on, että hän oli ruotsinmaalainen. Hän oli seurakunnassa pappina vuosina 1659-1665. Häntä seurasi sielunpaimenena Jacobus Cupraeus, joka ilmeisesti on sama kuin se Jacobus Andreae C., joka opiskeltuaan Tallinnassa vihittiin siellä papiksi ja tuli Ottepäähän kirkkoherran viransijaiseksi, missä toimessa oli syyskuuhun 1661. Hän oli sitten lyhyen aikaa v. 1661 Sangastessa, tullen 1666 Tallinnaan papiksi. Täällä hän kuoli 1674. Häntä ei ole sekoitettava 1600-luvun lopulla Porvoon kappalaisena toimineeseen Jacobus Cupraeukseen [103].

Hänen seuraajanaan Tallinnan Tuomiokirkkovuoren seurakunnassa mainitaan Johannes Keniander, joka kenraalikuvernööri Bengt Hornin suosittelemana oli tullut vuonna 1674 tänne. Hän on kaiken todennäköisyyden mukaan se Johannes Martini Keniander, Tavastiensis, joka vuonna 1663 tulee Tallinnassa ylioppilaaksi. Mistä hän oli kotoisin, ei ole todettavissa; mainittakoon, että häntä deponeerattujen luetteloissa kutsutaan Savoniukseksi [104].

Kenianderin jälkeen tulee Tallinnan Tuomiokirkkovuoren seurakunnan papiksi Henricus Elosinius, joka aikaisemmin oli palvellut pappina Liivinmaalla. Hän oli nähtävästi uusmaalaisia ja sama joka vuonna 1652 merkitään Turun yliopiston kirjoihin. Hän esiintyy respondenttina Turussa vuonna 1653, mutta häviää sitten näkyvistä, on virkaatoimittavana pappina Äksin seurakunnassa 1660, mutta täytyy luopua paikastaan, koskei osaa saarnata saksaksi. Wönnun (Vendau) seurakunnassa on hän pappina syyskuussa 1663, mutta kun ei saanut seurakuntaa, lähti hän Tallinnaan, minne oli kutsuttu suomalaisen seurakunnan palvelukseen jo vuonna 1666, jolloin kuitenkin toinen mies tuli hänen sijaansa. Kreivi Custaf Leijonhufvud tahtoo määrätä Elosiniuksen Inkoon kappalaiseksi 1670-luvun alussa, mutta toinen mies määrätäänkin paikalle. Pian sen jälkeen saa hän kuninkaallisen valtakirjan Tallinnan Tuomiokirkkovuoren seurakunnan papiksi ja kuolee siinä virassa vuonna 1685 [105].

Vuonna 1685 tulee Nicolaus Indraeus Tallinnan eestiläis-suomalaisen seurakunnan papiksi ja oli tässä toimessa kuolemaansa asti 1707. Hän oli Porin raatimiehen Olavi Pentinpojan poika ja oli palvellut, kuten edellisessä on mainittu, jonkin aikaa sotilaspappina Baltiassa [106]. Hänen kuoltuaan tulee maamiehemme Johannes Levanus Tallinnan Tuomiokirkkovuoren suomalaisen seurakunnan armovuoden saarnaajaksi. Jokseenkin samaan aikaan tulee Edvard Nybäck Tallinnan suomalaiseen seurakuntaan. Hän oli syntynyt Inkerinmaalla, opiskellut Turun yliopistossa, ollut koulun opettajana Narvassa ja sitten Järvisaaren kirkkoherrana kotiseudullaan. Sota ajoi hänet Tallinnasta Suomeen, missä hän vuonna 1712 on tullut Kirkkonummen pitäjänapulaiseksi. Täältä pääsi hän Finnströmin kirkkoherraksi Ahvenanmaalle 1713, mutta täytyi hänen jälleen paeta vihollisten tieltä, tällä kertaa Ruotsiin. Täällä tuli hän Resmon och Morbolundan seurakunnan kirkkoherraksi Ölannissa [107].

Tallinnan ruotsalais-suomalaisessa Pyhän Mikaelin seurakunnassa ovat kaikki kirkkoherrat vuodesta 1710 lähtien olleet suomalaisia.

Kesällä vuonna 1710 tuli Matthias Simolin, joka oli Turusta kotoisin ja opiskellut sikäläisessä yliopistossa useita vuosia, tämän seurakunnan armovuoden saarnaajaksi. Kaksi kuukautta Tallinnan antautumisen jälkeen lokakuussa 1710 nimittävät venäläiset hänet seurakunnan vakinaiseksi kirkkoherraksi, missä toimessa hän oli 43 vuotta. Hänen poikiansa olivat tunnetut venäläiset diplomaatit Karl Magnus ja Johan Matthias Simolin [108].

Simolinin jälkeen tuli seurakunnan kirkkoherraksi hänen vävynsä Johannes Roos. Tämä oli Pohjanmaalta kotoisin, Lapväärtin kirkkoherran poika, ja opiskellut aikanaan Turun yliopistossa. Roos kuoli vuonna 1789. Häntä seurasi hänen vävynsä, maisteri Reinhold Johan Böning, Tammisaaressa syntynyt, hänkin opiskellut Turun yliopistossa. Tunnemme hänet Henrik Gabriel Porthanin kirjeenvaihdosta ja hengellisenä kirjailijana. Hän oli myös Tallinnan kaupungin konsistorin asessorina ja kuoli 1821. Hänen seuraajansa oli Henrik Johan Holmberg, Turusta syntyisin ja opiskellut siellä. H. toimi pappina Ahvenanmaalla ja Kökarissa, kunnes vuonna 1821 kutsuttiin Tallinnan kirkkoherraksi, missä virassa kuoli 1840. Häntä seurasi virassa Nicolaus Aejmelaeus, Isonkyrön kirkkoherran poika, joka opiskeltuaan Turussa ja Helsingissä ja palveltuaan useissa Suomen seurakunnissa ylimääräisenä pappina, tuli Tallinnan kirkkoherraksi 1842 ja kuoli täällä 1853.

Aejmelaeuksen seuraaja oli Karl Edvard Aspelund, kotoisin Kuopiosta. Palveltuaan Maarian seurakunnan papistonapulaisena Pietarissa tuli hän Tallinnan kirkkoherraksi 1853, mutta palasi Suomeen jo 1858, jolloin tuli Suomen Virallisen Lehden toimittajaksi ja sitten Mäntsälän kirkkoherraksi, missä virassa kuoli vuonna 1902.

Aspelundin seuraaja Tallinnassa oli Lars Erik Mozelli, joka oli Kuopiosta kotoisin. Palveltuaan Suomessa pappisviroissa tuli hän Aspelundin apulaiseksi ja sitten vuonna 1859 hänen seuraajakseen. Hän kuoli Tallinnan kirkkoherrana 1896. Hänen seuraajansa jälleenkin oli Johan Valdemar Gustafsson, kotoisin Turusta, joka palveltuaan jonkun vuoden pappina Suomessa tuli Pietarin hiippakuntaan ja sieltä Tallinnaan papiksi 1896. Täällä oli hän pappina, mikäli voimme todeta, vielä maailmansodan alkaessa.

Saman seurakunnan diakoonien eli apulaispappien joukossa toteamme myös olleen useita suomalaisia.

Suuren Pohjan sodan kestäessä ja Tallinnan valloittamisen aikana tulee seurakuntaan papiksi Henrik Rautelius, mutta on ainoastaan lyhyen aikaa seurakunnan palveluksessa. Hän on ilmeisesti sama Henricus Rautelius, Tavastensis, joka 1694 tuli Turussa ylioppilaaksi, mainitaan Sahalahden pitäjänapulaisena 1698, toimii virkaatekevänä kirkkoherrana ison ja pikku vihan aikana sekä tulee venäläisten nimittämänä seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 1742, mutta ei saa valtakirjalleen vahvistusta. Hänen mainitaan kuolleen 1745.

Rauteliuksen jälkeen mainitaan seurakunnan diakoonina Mikael Levanus, hänkin Suomesta kotoisin. Hänet kutsuttiin Lihulan seurakuntaan vuonna 1727.

Levanuksen jälkeen tulee diakooniksi vuonna 1734 Johannes Roos, josta sittemmin tulee kirkkoherra vuonna 1753. Johan Reinhold Böning toimii myöskin jonkin aikaa kappalaisena ennenkuin tulee kirkkoherraksi.

Lyhyen aikaa toimii seurakunnassa kappalaisena Karl Gustaf Mandelin, joka oli kauppamiehen poika Raumalta, syntynyt 1767. Hän oli tullut Turussa ylioppilaaksi 1786 ja opinnot päätettyään saanut kutsun Narvan ruotsalaisen kirkkokoulun opettajaksi 1791. Hän tulee vuoden lopulla 1792 Tallinnaan, mutta kutsutaan jo seuraavana vuonna Maarian suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi Pietariin. Tästä virasta hänet odottamatta erotetaan vuonna 1822, tapaus, joka aikanaan herätti hyvin suurta huomiota.

Mutta on myös useita esimerkkejä suomalaisista, jotka eivät, ainakin mikäli olemme voineet todeta, niistä syistä, mitä edellisessä olemme maininneet, ole tulleet Baltian kirkon tai koulun palvelukseen. Näistäkin muutamia sanoja.

Sellainen oli Stephan Callenius, joka vihitään papiksi Tartossa 1655 ja mainitaan Tarvastun kirkkoherrana 1658. Hän on asessorina Pärnun konsistorissa 1679, on sittemmin toiminut lääninrovastina ja mainitaan vainajana 1699. Hän on varmaan se Stephanus Nicolai, Kiuloensis, joka merkitään Turun yliopiston kirjoihin 1646; hän on kai elämäntavoiltaan jonkin verran hurja, koska häntä parikin kertaa sakoitetaan kaksintaistelusta. Hän pitää akatemiassa vuonna 1658 puheen juoppouden haitoista, jotka hän ehkä omassa elämässään on tullut tuntemaan [110].

Andreas Ståhlfoot mainitaan Röngun (Ringen) kirkkoherrana 1680 paikoilla, on myöskin Puhjan kirkkoherrana suuren Pohjan sodan aikana, jolloin on kirjoittanut seurakunnan kirkonkirjat Suomeksi. Pärnun antautumisen jälkeen pyytää hän saada palata seurakuntaansa, on sen jälkeen Tarvastun kirkkoherrana, mainitaan lääninrovastina 1713 ja on kuollut kesäkuussa 1715. Hän on varmaan se Andreas Andreæ Slåhlfoot, Alandus, joka mahdollisesti oli Andreas Benedicti St:n poika ja tullut ylioppilaaksi Turussa 1676. Hän on stipendiaattina Turun yliopistossa 1679-1684, mutta häviää silloin näkyvistämme ja on nähtävästi syystä taikka toisesta joutunut Liivinmaalle [111].

Matthias Mollerus mainitaan Wönnun (Wendau) kirkkoherrana 1689 ja saa vahvistuskirjansa seuraavana vuonna. Hän on allekirjoittanut uskollisuuden valan 1697 ja arvellaan kuolleen ennen maaliskuuta 1700. Hän on varmaan se Matthias Christierni Mollerus, Livonius, joka vuonna 1681 on kirjoitettu Turun yliopiston kirjoihin. On todennäköistä, että hän on kuulunut suomalaiseen Mollerus-sukuun, jonka jäseniä tähän aikaan mainitaan maamme kirkon palveluksessa [112].

Johan Matthias Arvelius, joka oli Rauman koulun opettajan ja kappalaisen poika sekä opiskellut jonkin aikaa Turun yliopistossa, lähti 1700-luvun ensi vuosina Eestiin, missä sitten toimii eri seurakunnissa pappina, mutta erotetaan syystä taikka toisesta papinvirasta. Hän ei ilmeisestikään ole ollut Herran lauman parhaimpia paimenia ja varmaan ei vain sota ole ollut syynä hänen onnettomuuksiinsa. Hän oli kirkkoherrana Madisen seurakunnassa, kun hänet erotettiin 1717, minkä jälkeen hän lähti Ruotsiin. Siellä pälyilee hän uutta seurakuntaa itselleen pyytäen m.m. päästä Huittisten kirkkoherraksi Johan Keckoniuksen kuoleman jälkeen v. 1719, mutta ilman suotuisaa tulosta. Hänet tapaamme sitten 1720-luvulla Pietarissa, mutta tulee hän myöhemmin Suomeen, missä palvelee eri seurakuntien pappisviroissa. [113] Myös hänen veljensä Martinus Arvelius tulee opiskeltuaan Turussa papiksi Eestiin ja on lopulla Nigulan seurakunnan kirkkoherrana, missä virassa kuolee 1732. Tämän poika on Nigulan kirkkoherra Friedrich Immanuel A., joka on tunnettu eestiläisenä hengellisenä kirjailijana, kuollut 1780. Tämän poika jälleen on Friedrich Gustaf A., Tallinnan kimnaasin uskonnon ja latinankielen opettaja, hänkin tunnettu eestiläisenä kirjailijana ja kuollut 1806 [114].

Toisen esimerkin tarjoavat Levanus-sukuun kuuluvat papit. Johan L., joka oli Suomesta kotoisin, Sauvon kappalaisen poika, tuli opiskeltuaan Rostockissa Tallinnan Kaarli-kirik'un armovuoden saarnaajaksi ja kutsuttiin sitten Lihulaan kirkkoherraksi; hän toimi myöskin pappina Kireveressä. Hänen veljensä Gustaf L., joka oli tullut ylioppilaaksi v. 1719, tuli rauhan jälkeen veljensä apulaiseksi Lihulaan ja oli sitten kotiopettajana vapaaherra Nierothin perheessä vuoteen 1725. Sieltä lähtee hän papiksi vihittäväksi Viipuriin ja toimii senjälkeen pappistoimissa Pietarissa ja Inkerissä. Kolmas veli Mikael L., joka oli opiskellut Turun yliopistossa, tuli Tallinnan ruotsalaisen seurakunnan palvelukseen ja sitten veljensä Johanin jälkeen Lihulan kirkkoherraksi. Viimeksimainitun poika Friedrich L., joka oli opiskellut Hallessa, Göttingenissä ja Helmstedtissä, tuli Lihulaan isänsä apulaiseksi ja sitten saman seurakunnan kirkkoherraksi [115].

Myös on esimerkkejä siitä, että jotkut suomalaiset väkivaltaisin keinoin ovat olleet pakoitetut antautumaan Baltian kirkon palvelukseen.

Euran pitäjänapulaisen Anders Chaleniuksen kuljettivat venäläiset ison vihan aikana vangiksi Venäjälle Paucker ilmoittaa vuodeksi 1716, Strandberg jälleen 1718 - ja joutui hän sitten kenraaliluutnantti Czernytševin toimesta Lüganusen seurakunnan kirkkoherraksi Pohjois-Eestiin, missä hän tuli olemaan kuolemaansa asti vuonna 1734 [116]. Kaiken todennäköisyyden mukaan olivat känen poikiansa Erik Chalenius, joka aikanaan opiskeli Hallessa ja kuoli Warblan seurakunnan kirkkoherrana, sekä Johan Chalenius, josta tuli Pühaleppän kirkkoherra. Viimeksimainitusta sanoo Paucker, että hän oli »aus Finnland gebürtig».

Toisen esimerkin tarjoaa Matthias Hysingin kohtalo. Hän oli Ahvenanmaalta kotoisin, Sundin pitäjästä, missä oli syntynyt 1684 ja tullut Turussa ylioppilaaksi vuonna 1704, mistä kaksi vuotta myöhemmin lähti Tarttoon opiskelemaan. Hänestä tuli ruotsalais-suomalaisen armeijan rykmentinsaarnaaja, mutta joutui vangiksi - mahdollisesti Pultavan taistelussa - ja määrättiin vuonna 1717 »yhdeksän vuotta vankina oltuaan» Wormsin kirkkoherraksi. Siellä hän kuoli vuonna 1735 [117].

Hiukan samanlainen on Johannes Sennbergiuksen kohtalo. Hän lienee ollut Lohjalta kotoisin, kirjoitettu Turun yliopiston kirjoihin 1694 ja jokunen vuosi myöhemmin Tarton yliopiston, palvellut sitten sotapappina Liivinmaalla. Siellä oli hän joutunut vangiksi ja kuljetettu Moskovaan, mistä kuitenkin pääsi pakenemaan. Vuonna 1712, siis venäläisvallan aikana, tulee hän Rakveren papiksi, mutta pakenee Suomeen 1715, minkä jälkeen ruhtinas Galitzin määrää hänet Lohjan kirkkoherraksi. Häntä vastaan esitetään erinäisiä syytöksiä, hänet teljetään Turun linnaan ja kuljetetaan sitten Siperiaan. Rauhan jälkeen palaa hän Ruotsiin ja kuningas määrää, että Turun tuomiokapitulin on esitettävä hänelle jokin sopiva seurakunta. Hänen viimeiset vaiheensa ovat tuntemattomat. Se tiedetään, että hän kuoli vuonna 1726 [118].

Kuten näiden rivien kirjoittaja jo on huomauttanut, eivät edelläolevat muistiinpanot suomalaisesta aineksesta Eestin ja Liivinmaan kirkon ja koulun palveluksessa - Inkerinmaata ei ymmärrettävistä syistä ole otettu lukuun - suinkaan ole tyhjentävät eivätkä ole tarkoitetutkaan sitä olemaan. Useat painetut ja painamattomat merkinnät osoittavat, että etenkin Eestissä ja Latviassa säilyneissä asiakirjakokoelmissa on saatavana lisiä edellisillä sivuilla julkaistuihin muistiinpanoihin. Tahdon vielä erikoisesti korostaa, että kun edellisessä pääasiallisesti on tahdottu todeta, mitä suomalaista ainesta Baltian kirkon ja koulun palveluksessa kolmen ja puolen tai miltei neljän vuosisadan kuluessa on ollut, ei juuri laisinkaan ole voitu kuvata maamiestemme toimintaa Baltiassa. Tällainen selvitys, jolta varmaan ei puuttuisi mielenkiintoa, on jätettävä tulevien tutkijoiden tehtäväksi.

Esitelmä pidetty Suomen Sukututkimusseuran vuosikokouksessa huhtikuun 10 päivänä 1935 ja sittemmin täydennetty.

[1] C. SCHIRREN, Verzeichniss livländischer Geschichts-Quellen in schwedischen Archiven und Bibliotheken, s. 109. Vrt. myös CLAES ANNERSTEDT, Grundläggningen af svenska väldet i Livland 1558-1563, s. 126, missä kuitenkin tieto on erehdyttävä.

[2] THURE ANNERSTEDT, Svenska väldet i Livland 1564-1570, s. 69; G. O. F. WESTLING, Meddelanden om kyrkoförfattningen i Estland under det svenska väldets tid, s. 31.

[3] AXCEL BERGHOLM, Sukukirja Suomen aatelittomia sukuja II s. 1387.

[4] Suuressa määrässä perustuvat tietomme suomalaisista papeista ja koulunopettajista Baltiassa H. R. PAUCKERIN teokseen »Ehstlands Geistlichkeit in geordneter Zeit- und Reihefolge zusammengestellt» (Reval 1849; täydennysvihko Reval 1885) sekä C. E. NAPIERSKYN teokseen »Beiträge zur Geschichte der Kirchen und Prediger in Livland» I-IV (Riga-Mitau 1843-1852). Huomattava on kuitenkin, että molemmat puheenaolevat teokset, niin hyödyllisiä kuin ne ovatkin tutkijoille, ovat sangen puutteelliset ja paikoitellen myöskin epäluotettavat.

Tahdon erikoisesti tässä yhteydessä huomauttaa, että paimenmuistojen puutteelliset tiedonannot eivät ole sallineet vetää mitään varmoja johtopäätöksiä eräiden pappien suhteen, jotka hyvin saattaisivat olla suomalaisia. Mainitsen vain esimerkkinä Merjamaan kirkkoherran JOHAN IGNATIUKSEN, joka varsin hyvin on saattanut kuulua suomalaiseen sukuun, tai Tarton eestiläisen seurakunnan papin MARCUS SCHÜTZIN, jota vahvasti epäilen suomalaiseksi.

[5] K. G. LEINBERG, Handlingar rörande finska kyrkan och presterskapet I. s. 210-211: Sama Åbo stifts herdaminne 1554-1640, s. 156-157; FREDRIK WETLING, Estlands kyrka 1571-1644 (Kyrkohistorisk Årsskrift 1921). s. 187.

[6] HENRICUS PETRIN päiväämätön anomus, kirjoitettu nähtävästi heti Agricolan kuoleman jälkeen, RVA:ssa.

[7] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, siv. 277.

[8] AGRICOIAN kirje Juhana III:lle 14/9 1584. Tallinnan tuomiokapitulin kirjeet kuninkaalle. RVA.

[9] PETRUS CLEMENTIKSEN valituskirje Kaarle herttualle (päiväämätön, mutta 1593 jälkeen). RVA Livonica II, 35.

[10] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 316; FREDRIK WESTLING, Moned lisandused Tallinna doomkooli ajaloole (Ajalooline Ajakiri 1923).

[11] Vert. HENRY BIAUDET, Om Finske Studerande i Jesuit-Collegier. (Historiallinen Arkisto XIX).

[12] Vert. WESTLING, Estlands kyrka 1571-1644 ja Sama, Meddelanden om kyrkoförfattningen s. 32.

[13] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, siv. 162, 166, 225. -Michael Michaelis kuoli Lüganusen kirkkoherrana v. 1630 ja on hänen hautakivensä säilynyt seurakunnan kirkossa (J. JUNG. Muinasajateadus eestlaste maalt III, s. 141).

[14] WESTLING, Estlands kyrka s. 193.

[15] Beiträge zur Geschichte der estländischen Ritter- und Domschule zu Reval. (Reval 1869); WESTLING, Moned lisandused s. 64. PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 111.

[16] PAUCER, Ehstlands Geistlichkeit s. 121.

[17] PAUCKER, m.t.s. 202.

[18] Eräästä Simonin omakätisestä tiedoituksesta päättäen, päivätty Jaakubissa 28/12 1624, oli hän isän nimeltä Laurinpoika. (Liv. II. 229. RWA).

[19] PAUCKFR, Ehstands Geistlichkeit s. 322; WESTLING Moned lisandused s. 64.

[20] Tiedonantojen mukaan olisi Bartholinus »sine omni justa causa» syrjäyttänyt Lempeliuksen rehtorin paikalta ja tullut itse hänen sijaansa. PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 322, 101, 121, 329-330; WESTLING, Moned lisandused, s. 64-65.

[21] PAUCKER, Ehstlands Geisthchkeit s. 156, 161.

[22] RAGNAR LILJEDAHL, Svensk förvaltning i Livland 1617-1634, siv. 68.

[23] NAPIERSKY, Beiträge II, s. 88.

[24] NAPIERSKY, Beiträge III, s. 12; ERNST Hj. J, LUNDSTRÖM, Bidrag till Livlands kyrkohistoria under den svenska tidens första skede, s. 160.

[25] Hänestä on useissa lähteissä säilynyt omituinen tieto, että hän olisi polttanut Antsekylän kirkon (Buchholtzin sukutieteell. kokoelmat Riian kaupungin kirjastossa).

[26] LUNDSTRÖM, Bidrag s. 175. Claudius Sigfridistä sanoo hänen seuraajansa Wolmarin suomalaisten pappina SIGFRIDUS GEORGII, että herra Claudius oli pappina valtakansleri Axel Oxenstjernan alueilla, mutta »försörgde medh Gudz rena ordh både untyska och finska församlinghen», (Kirje esitetty 24/9 1633. Axel Oxenstjernan kokoelma RVA).

[27] LUNDSTRÖM, Bidrag siv. 158.

[28] NAPIERSKY, Beiträge III, s. 32. - LEINBERG ei mainitse häntä suomalaisten sotapappien luettelossa.

[29] NAPIERSKY, Beiträge III, s. 32. - KENNITIUS oli mahdollisesti Nousiaisten kirkkoherran MELCHJOR ESCHILLI K:n poika (STRANDBERG, Herdaminne I. s. 150).

[30] LEINBERG, Handlingar I, s. 439.

[31] LEINBERG, Handlingar II, s. 23.

[32] LEINBERG, Handlingar I, s. 481.

[33] FR. WESTLING, Einige Mitteilungen über die Bischöfe und Superintendenten in Estland 1561-1710. s. 151.

[34] LUNDSTRÖM, Bidrag till Livlands kyrkohistoria under den svenska tidens första skede s. 55. - NAPIERSKY, Beiträge, II, s, 63.

[35] Kirjeen on julkaissut, mutta nähtävästi sangen virheellisesti, LUNDSTRÖM e.m.t. s. 225-227. - On todennäköistä, että kysymyksessä oleva henkilö oli Someron kirkkoherran JOHANNES BARTHOLDIN poika, joka jo aikaisemmin oli Ruotsissa joutunut ristiriitoihin lain kanssa.

[36] LEINBERG, Handlingar VII, s. 205-207.

[37] LEINBERG, Herdaminne 1554-1640, s. 260-266.

[38] LEINBERG, Herdaminne 1554-1640; s. 261, 263, 269; LEINBERG, Handlingar I, s. 323, II, s.20, 418, III. s. 302; AKIANDER, Herdaminne. I. s. 273, II. s. 112, 331; ALBIN SIMOLIN, Wiborgs stifts historia s. 31-32; EINAR W. JUVELIUS, Sysmän pitäjän historia I. s. 338. Tästä monivaiheisesta sotapapista, joka on CRANTZFELT-suvun esi-isä, on ajan asiakirjoissa runsaasti tietoja.

[39] LEINBERG, Herdaminne 1554-1640, s. 263, LEINBERG, Handlingar III, s. 253-254.

[40] LEINBERG, Herdaminne 1554-1640, s. 263; LEINBERG, Handlingar I, s. 371, III, s. 294.

[41] LEINBERG, Herdaminne 1554-1640, s. 264.

[42] LEINBERG, Herdaminne 1554-1640, s. 81; 148; HEIKKI OJANSUU, Onko 1642 vuoden raamatun käännöstä pidettävä plagiaattina? (Päivä 1908).

[43] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 76; LEINBERG, Herdaminne 1554-1640 s. 266.

[44] STRANDBERG, Herdaminne I, s. 268.

[45] AINA LÄHTEENOJA, Rauman kaupungin historia II. Sukutaulut.

[46] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 48; STRANDBERG, Herdaminne I, s. 259.

[47] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 198; STRANDBERG, Herdaminne I, s. 263.

[48] NAPIERSKY, Beiträge III, s. 2.

[49] Buchholzin sukutieteell. muistiinpanot Riian kaupungin kirjastossa; LAGUS, Studentmatrikel I. s. 39. - Lagus kirjoittaa nimen COSTENIUS.

[50] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 157; STRANDBERG, Herdaminne II, s. 42.

[51] Vrt. esim. Kansallinen Elämäkerrasto V, s. 607-608; Buchholtzin sukutieteelliset muistiinpanot Riian kaupungin kirjastossa.

[52] NAPIERSKY, III, s. 12; LAGUS, Studentmatrikel. I. s. 287.

[53] AKIANDER, Skolverket inom fordna Wiborgs och nuvarande Borgå stift, s. 329; NAPIERSKY, Beiträge II. 1, s. 35. Buchholtzin sukutieteellisissä muistiinpanoissa Riian kaupungin kirjastossa on tieto, että C. olisi kuollut vasta 1720.

[54] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 256; NAPIERSKY, Beiträge II, s. - 38. C:n leski Helene Molofsky ostaa itselleen miehen kuoleman jälkeen Lajuisten piirikunnasta maatilan, joka sitten on yli puolen vuosisataa suvun hallussa.

[55] LAGUS, Studentmitrikel I, s. 292; NAPIERSKY, Beiträge III, s. 13-14.

[56] LEINBERG, Handlingar VII, s. 205-207, 209-210.

[57] LEINBERG, Handlingar IV, s. 44-45; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 80.

[58] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 71; NAPIERSKY, Beiträge III, s. 61.

[59] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 121; NAPIERSKY, Beiträge IV, s. 21.

[60] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 81.

[61] Buchholtzin sukutieteell. muistiinpanot Riian kaupungin kirjastossa.

[62] PAUCKER, m.t., s. 158.

[63] LAGUS, Studentmattikel I, s. 311; STRANDBERG, Herdaminne I.382. - Gabriel Kepplerus on kirjoittanut latinankielisen onnittelurunon (»Salve Castalidum Proles Clarissime Dahlman! ») Abraham Joh. Dahlmanin väitöskirjaan »Positiones quaedam de aestu maris reciproco» (Pernaviae 1709). Runo on päivätty Tallinnassa. Kappale runoa on säilynyt Upsalan Yliopiston Kirjastossa.

[64] LAGUS, Studentmatrikel I. s. 353; AKIANDER, Skolverket inom fordna Wiborgs och nuvarande Borgå stift s. 293; AKIANDER, Herdaminne II. s. 151.

[65] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 325.

[66] WESTLING, Moned lisanduded Tallinna toomkooli ajaloole. s. 64.

[67] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit. s. 310.

[68] WESTLING, m.t. s. 64.

[69] WESTLING, m.t. s. 64-65. - WESTLING mainitsee, että Bartholinuksen seuraajaksi rehtorina tuli SIMON, josta ei mitään tiedetä. Olisiko mahdollista, että tarkoitetaan SIMON ANDREAE PELCONIUSTA, joka hiukan aikaisemmin oli vihitty papiksi Tallinnassa.

[70] LEINBERG, Handlingar II, s. 66.

[71] WESTLING, Moned lisandused, s. 65; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 107; A. R. CEDERBERG, Eesti Biograafiline Leksikon I, Forselius.

[72] WESTLING, Moned lisandused, s. 100; LAGUS, Studentmatrikel I, S. 313, Suppl. s. 48.

[73] Miltopaeuksen päiväämätön memoriaali. Livonica II, 208; Johan Sarcoviuksen päiväämätön anomus. Livonica II, 145-146. RVA.

[74] Mainittu asiakirja on RVA Livonica II. 145-146.

[75] TH. BEISE, Beitrag zur Geschichte der ältesten Universität Dorpat (Riga Mittheilungen VIII); NAPIERSKY, Beiträge IV, s. 102.

[76] A. R. CEDERBERG, Suomalaiset ja inkeriläiset ylioppilaat Tarton-Pärnun yliopistossa v.v. 1690-1710, s. 10-11. (Historiallinen Arkisto XXIX); NAPIERSKY Beiträge II, s. 29.

[77] CEDERBERG, m.t. s. 25-26; NAPIERSKY, Beiträge III, s. 55.

[78] CEDERBERG, Suomalaiset ja inkeriläiset ylioppilaat, s. 36-37; NAPIERSKY, Beiträge IV, s. 71.

[79] CEDERBERG, m.t., s. 27; NAPIERSKY, Beiträge III, s. 66.

[80] CEDERBERG, m.t., s. 29; NAPIERSKY, Beiträge III, s. 79.

[81] TH. BEISE, Beitrag zur Geschichte der zweiten schwedisch-livländischen Universität (Riga Mittheilungen XII); CEDERBERG, Suomalaiset ja inkeriläiset ylioppilaat s. 15, 21, 26-27. Päiväämättömässä kirjeessä kuninkaalle - on nähtävästi vuodelta 1712 - kertoo Malm kärsimystensä historian Baltiassa ja miksi hän oli paennut raakamaisen vihollisen tieltä. Hän oli perheensä kanssa ollut kaksi vuotta Ruotsissa ja pyytää nöyrästi, että hänelle annettaisiin Askerydin seurakunta Linköpingin hiippakunnassa, minkä seurakunnan kirkkoherra Petrus Vigeus juuri oli kuollut. Pyytämäänsä seurakuntaa hän ei saanut, mutta pääsi vuonna 1714 Klockriken kirkkoherraksi ja vuonna 1725 Södra Vin seurakuntaan vastaavaan toimeen. Siellä hän kuoli 1749 (Livonica II.35 R.W.A.; J. I. HÅHL, Linköpings stifts herdaminne II, s. 363).

[82] AKIANDER, Skolverket s. 182, 239; AUG. BUCHHLTZ, Verzeichniss sämmtlicher Professoren der ehemaligen Universitäten zu Dorpat und Pernau und der ademischen Beamten (Riga Mittheilungen VII;) LUNDSTRÖM, Bidrag, s. 98; LILJEDAHL, Svensk förvaltning i Livland, s. 399, 405.

[83] IAGUS, Studentmatrikel I, s. 163; RECKE-NAPIERSKY, Schriftstellerlexicon IV, s. 36.

[84] Onnitteluruno Sigfridus Petri'n ja Maria Bruningian häihin 18/10 1630. (Riga 1630). Fotostaattijäljennös Hels. Yliop. Kirjastossa; NAPIERSKY, Beiträge I. s. 23; LEINBERG, Herdaminne 1554-1640 s. 265.

[85] NAPIERSKY, Beiträge II. s. 2, Buchholtzin sukutieteelliset kokoelmat Riian kaupungin kirjastossa; Agricolan päiväämätön anomus, Liv. II, 145-146. R.W.A.

[86] AINA LÄHTEENOJA, Rauman kaupungin historia II, s. 301-302; LAGUS, Studentmatrikel I, s. 36; Riian ylikonsistorin pöytäk. 29/5 1671, siteerattu Buchholzin sukutieteellisten muistiinpanojen mukaan Riian kaupungin kirjastossa.

[87] Voinee tässä yhteydessä mainita Reigin (Röicks) kirkkoherran KARL FORSMANIN, josta aikaisemmin ei ole ollut puhetta. Hän oli synt. Suomessa 1755, kävi Porvoon kimnaasin ja tuli ylioppilaaksi Turussa 1772 tai 1773 ja kutsuttiin Reigiin papiksi 1775. Täällä hän oli kuolemaansa asti v. 1812. Tietoa ei ole, mihin Forsman-sukuun hän on kuulunut. (LAGUS, Studentmatrikel II. s. 206; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 325-326.)

[88] NAPIERSKY, Beiträge I, s. 22, III, s. 21; JALAVA, Liber scholae aboensis s. 134; 190. LAGUS, Studentmatrikel I, s. 472, Supplement, s. 73.

[89] Kemmerin päiväämätön anomuskirjelmä kuningatar Kristiinalle. Liv. II. 145-146. R.W.A.

[90] Puhe on Tukholman Kunink. Kirjastossa.

[91] NAPIERSKY, Beiträge I. s. 25, III. s. 50.

[92] Buchholtzin sukutieteell. muistiinpanot Riian kaupungin kirjastossa; NAPIERSKY, Beiträge IV. s. 4.

[93] Kenr. kuvernööri Gustaf Horn antaa 1/12 1676 valtakirjan Andreas Walleniukselle Tarton Johanneksen kirkon diakoonin toimeen. - LAGUS, Studentmatrikel I. s. 126; NAPIERSKY, Beiträge I. s. 26.

[94] NAPIERSKY, Beiträge I. s. 25; IV. s. 72: K. F. GADEBUSCH, Livländische Jahtbücher III. 2. s. 298.

[95] NAPIERSKY, Beiträge IV. s. 1-2; Studentmatrikel I. s. 223.

[96] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 317; CEDERBERG, Suomalaiset ja inkeriläiset ylioppilaat, s. 26-27.

[97] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 318; LAGUS, Studentmarikel I. s. 236: CEDERBERG, Suomalaiset ja inkeriläiset ylioppilaat s. 30.

[98] PAUCKER, m.t.s. 318.

[99] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 313-314; 324-325; LAGUS, Studentmatrikel II, s. 146. - Huomaa Alopaeuksen eriäviä tietoja Borgå Gymnasii Historia s. 558, alaviitta.

[100] F. J. EKMAN, Beskrifning om Runö i Liffland (Tavastehus 1847), siv. 218-219; KAARLO TERÄSVUORI. Elephantin ja Tarvoniuksen suvuista, (Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja 1935-1936), s. 173.

[101] Kansallinen Elämäkerrasto I. s. 557.

[102] AKIANDER, Ingermanland, s. 75; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 80.

[103] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 81; NAPIERSKY, Beiträge, II. s. 46-47. AKIANDER, Herdaminne I, 115; NEOVIUS, Ur Alopaeiska pappren, s. 549-550. - Sekä Paucker että Napiersky kutsuvat häntä Johanneksen pojaksi (Johannis), jolloin kuitenkin Napiersky huomauttaa ilmeisestä erehdyksestä.

[104] Tarton yliopiston vanhin matrikkeli ja deponeerattujen luettelo. Tarton yliopiston kirjastossa; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 81.

[105] LAGUS, Studentmatrikel I. s. 56; NAPIERSKY, Beiträge II, s. 60-61; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 81; LEINBERG, Handlingar IV. s. 359. ALF BRENNER. Ingå, Fagervik, Degerby I. s. 97.

[106] VILHO SELINHEIMO, Indrenius, Indren, Indrelius, Indrell ja Indraeus-sukujen alkuperä ja vaiheet (Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja 1934), s. 135-136.

[107] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 82-83; STRANDBERG, Herdaminne II, s. 5.

[108] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 323; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s, 373.

[109] PAUCHDR, Ehrtlanas Geistlichkeit, s. 377; LAGUS, Studentmatrikel I s. 272; STRANDBERG, Herdaminne I, s. 312.

[110] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 34; NAPIERSKY, Beiträge II, s. 35 - Buchholtzin sukutieteellisissä muistiinpanoissa Riian kaupungin kirjastossa annetaan C:n perhesuhteista runsaasti tietoja.

[111] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 163; NAPIERSKY, Beiträge IV, s. 56-57.

[112] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 195; NAPIERSKY, Beiträge III, s. 80.

[113] LÄHTEENOJA, Rauman kaupungin historia II. s. 303; LAGUS, Studentmatrikel I. s. 290-291; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 177; 240. - ANTTI INKINEN, Vanhan Suomen uskonnollisista oloista venäläisvallan alkuaikoina, s. 204-205 (Suomen Kirkkohist, Seuran Vuosikirja 1932). - Arveliuksen kirjeet Kun. Majest. R.W.A. Livonica, II. 35. (päiväämättömät, mutta nähtävästi 1720-luvun ensi puolelta).

[114] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 324; PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s 168; 171; 205; CEDERBERG, Eesti Biograafiline Leksikon. I. Arvelius.

[115] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit s. 82, 274; LAGUS, Studentmatrikel I s. 364.

[116] PAUCKER, Ehstlands Geistlichkeit, s. 163-164; STRANDBERG, Herdaminne I s. 214; LAGUS, Studentmatrikel I, s. 297; O. LIIW, Jooni Lüganuse minevikust kirikukroonika järgi, s. 119-120, (Eesti Kirjandus 1926). - Carlblomin Prediger-Matricelin mukaan kuoli Ch. vasta 23/2 1735.

[117] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 326; PAUCKER Ehstlands Geistlichkeit, s. 318; NAPIERSKY, Beiträge III, s. 23-24; CEDERBERG, Suomalaiset ja inkeriläiset ylioppilaat, s. 20.

[118] LAGUS, Studentmatrikel I, s. 273; AD. NEOVIUS, Lojo sockens kyrkliga förhållanden (Suomen Kirkkohist. Seuran pöytäkirjat liitteineen X); NAPIERSKY, BEITRÄGE IV s. 47.

SSV 21(1937-1939), s. 110-145

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Hakemisto Vuosikirjaan 21 | Vuosikertahakemisto