GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Artikkelin loppu ]

KITEEN KANGASJÄRVEN MATIKAISET VUOTEEN 1700

Fil. maist. OLLI MATIKAINEN, Jyväskylä

Ensimmäisen suuren Pohjan sodan jälkeisen maakirjan (1722) mukaan Kiteen Kangasjärven kylässä isännöivät Erkki Matikainen (1650-1746), Esko Matikainen (1686-1749) ja Paavo Matikainen (1668-1724).1 Sukututkijan edessä on tuttu pulma: olisi kyettävä etenemään kirkonkirjoja edeltävälle aikakaudelle.

Matikainen on tyypillinen etunimestä muodostettu sukunimi, joka on muotoutunut Matin kutsumanimestä Matikka. Vanhimmat keskiaikaiset maininnat sukunimimuodosta tunnetaan Länsi-Suomesta.2 Nykyisistä Matikaisista suuren osan juuret lienevät kuitenkin Itä-Suomessa Taipalsaaren ja Jääsken kihlakunnissa, mistä vanhimmat merkinnät on löydettävissä Viipurin läänin maakirjasta vuodelta 1543. Tällöin maksoi Taipalsaaren Jänhiälässä, myöhemmän Joutsenon pitäjän alueella veroa Matti Matinpoika, josta vuoden 1546 voudintili käyttää nimimuotoa Mattz Mattz(on) Matin(poi)ka.3 1550-luvulta lähtien Matti Matinpoika ja hänen sukulaisensa mainitaan Matikaisina.4

Hauhialan seudulta Jääsken kihlakunnan kaakkoisosasta vuoden 1543 maakirjaan vietiin Lasse ja Olli Matika,5 jotka Aulikki Ylönen on kirjannut Jääsken seudulta tavattavan Matikka-suvun esi-isinä.6 Huomionarvoista onkin, että Jänhiälän Matin tapaan myös edellä mainitut Olli ja Lasse mainitaan kerran pelkästään patronyyminimellä Matinpoika.7 Myöhemmin lähteet käyttävät käräjilläkin esiintyneestä Ollista myös kirjoitusmuotoja, jotka viittaavat sukunimen olleen -nen-päätteinen, ts. Matikainen.8 Hauhialan savu sortui vuosina 1570-95 raivonneen ns. pitkän vihan hävityksiin, mutta muistoksi varhaisista asuttajista seudulle jäi kylännimi Matikkala.9 Paikanimenä Matikkala tunnetaan myös Ruokolahden Salonsaaresta, jonne Matikaisia siirtyi 1500-luvun lopulla.10 Joutsenon ja Ruokolahden Matikaisten keskinäistä sukulaisuutta ja yhteyttä harvinaisempaan Matikka-nimimuotoon ei tunneta. Poissuljettuna ei voida pitää sitäkään, että sama sukunimi olisi kehittynyt kahdessa näinkin läheisessä paikassa erikseen osoittamaan joidenkin tiettyjen Mattien sukua.

Matikaiset eivät näytä juurikaan osallistuneen 1500-luvulla pohjoisen erämaihin suuntautuneeseen muuttoliikkeeseen, mutta Savossa Matikaisia asui jonkin aikaa 1560-luvun alusta lähtien Rantasalmella.11 Vaikuttaa todennäköiseltä, että tähän suuntaan siirtyminen liittyy Jääsken ja Taipalsaaren talonpoikien Itä-Savon vesiä koskeneeseen ikimuistoiseen kaukokalastusoikeuteen. Niinpä vuoden 1571 hopeaveroluettelon tuntemat Matti ja Paavo Matikainen voisivat hyvinkin olla alkujaan Jänhiälän Matikaisia.12

Sukunimen esiintymisen painopiste siirtyi vähitellen Käkisalmen lääniin vuoden 1617 Stolbovan rauhan jälkeen, kun Taipalsaaren ja Jääsken Matikaiset levittäytyivät voittomaan pogostiin: esimerkiksi Ruokolahdelta vuoden 1635 henkikirja ei enää tunne Matikaisia Salonsaaresta tai muualtakaan. Antti Martinpoika Matikainen asui Tiurulan Kaupinrannassa jo vuonna 1618.13 Vuoteen 1631 mennessä Matikaisia oli muuttanut joukolla Kurkijoen (myös Jaakkiman) Kokonniemeen,14 ja samoihin Joukion Oravaniemeen asettuivat Mikko ja Heikki Matikainen.15 Nykyisen Pohjois-Karjalan alueelle ehti ensimmäisenä Nurmeksessa vuonna 1637 mainittu Antti Matikainen.16 Vuosien 1656-58 ruptuurisodan jälkeisen väestömurroksen jälkeen sukunimi tuli tunnetuksi suuressa osassa Käkisalmen lääniä.17

 

Saimaan rannoilta Savon kautta voittomaille

Kangasjärven Matikaisten taustaa selvitettäessä jäljet johtavat Taipalsaaren Jänhiälässä asuneeseen Suni Hannunpoikaan, joka mainitaan ensimmäistä kertaa vuoden 1600 autioluettelossa.18 Samainen Suni Hannunpoika paljastuu sukunimeltään Matikaiseksi vertailtaessa vuoden 1614 jälkeen kerättyjen ns. Älvsborgin toisten lunnaiden maksuluetteloita, joissa hänet arvioidaan "rutiköyhäksi".19 Viimeisen kerran Suni Matikainen esiintyy Jänhiälässä vuoden 1633 maakirjassa.20 Samana vuonna hänet mainitaan ensimmäistä kertaa karjaveron maksajana Säämingin Ritosaaressa, josta hän oli poikineen ottanut Jurvasen suvulle vanhastaan kuuluneet tilukset viljelykseensä.21 Muuttoa vauhdittivat ilmeisesti 1630-luvun alun katovuodet, sillä muista Jänhiälän Matikaisista Tapani Matikainen mainitaan vuonna 1634 "rutiköyhäksi" ja Tönne Matikainen "poiskaranneeksi".22 Yksi Ritosaaren aikaisemmista asujista, Matti Jurvanen, oli kirjoitettu nihdiksi vuonna 1629, mutta hän oli paennut pian tämän jälkeen Käkisalmen lääniin. Olikin luontevaa, että Matikaisten asetuttua paikalle vuonna 1633 kirjoitettiin Jurvasen tilalle rullaan Olli Suninpoika. Nihtiä ei tosin hänestäkään näytä tulleen.23

Vuonna 1635 Suni Matikaisen taloudessa asuivat vanhan parin lisäksi pojat Olli ja Tuomas perheineen, joista jälkimmäinen mainitaan vuonna 1638 "keppisokeaksi".24 Vuoden 1635 henkikirja luonnehti Sunin vaimoa Kaisa Ollintytärtä "vanhaksi", eikä itse isäntääkään mainita enää tämän vuoden jälkeen: pariskunnan syntymävuodet lienevät tällä perusteella vuoden 1570 tienoilla. Ruokakunnan päämiehenä esiintyy tämän jälkeen Olli Suninpoika, joka häviää henkikirjoista vuoden 1650 jälkeen. Maakirjoissa hänet mainitaan kuitenkin isäntänä aina 1660-luvun alkuun.25 1650-luvulla taloutta edustavat henkikirjoissa kolmas veljes Paavo Matikainen ja Heikki Hiljakainen, jonka Olli Suninpoika oli ottanut kotivävykseen.26

Ritosaaren Matikaiset ajautuivat monien muiden sääminkiläisten tavoin taloudellisiin vaikeuksiin 1650-luvulla. Paavo Matikainen oli ottanut verohelpotusten vuoksi rakuunavelvollisuuden ja Kokonsaaresta Klemetti Ahmaisen aution viljelykseensä.27 Veroedut lunasti Antti Paavonpoika Matikainen kaatumalla rakuunana Puolan sodassa.28 Velkaantuminen kävi ylivoimaiseksi, ja Matikaiset muuttivat Ritosaaresta vuoden 1661 kuluessa. Pari vuotta myöhemmin Pertti Hirvonen oli ottamassa Olli Suninpojan autioitunutta tilaa käyttöönsä, jolloin lautamiehet todistivat kovan verotuksen ja velkaantumisen olleen edellisen asujan poismuuton syy.29

Ritosaaren epäselvyydet otettiin esille vielä Matikaisten uusilla asuinsijoilla Käkisalmen läänissä. Kiteen käräjillä marrakuussa 1667 lautamiehet antoivat Paavo Matikaisesta todistuksen, jonka mukaan lainlukija oli jo aiemmin vahvistanut rykmentinkirjuri Heikki Pölhön hakeman velan maksetuksi. Talonpoika oli kertoman mukaan velan vuoksi "perikadossa." Tilannetta ei parantanut, että Paavo Matikainen oli samana vuonna menettänyt tulipalossa muutamia tynnyreitä viljaa. Kiteen vapaaherrakunnan jokaisesta talosta määrättiin maksettavaksi tavan mukaan kappa viljaa palo-apuna.30 Rykmentinkirjuri oli jo aiemmin samana vuonna lähestynyt velan tiimoilta Paavon veljenpoikaa Matti Tuomaanpoika Matikaista, joka oli asettunut Sortavalaan.31 Paavo Matikaisen poika Olli Paavonpoika kävi vielä varmemmaksi vakuudeksi esittämässä Pälkjärven käräjillä 1670 kuitin siitä, että raskas velka oli maksettu. Jakoveljien kesken oli syntynyt erimielisyyksiä: Pälkjärvelle asettunut Heikki Hiljakainen vapautettiin Olli Paavonpojan perintövaatimuksista, sillä vilppiä perinnönjaossa ei pystytty osoittamaan.32

Säämingissä sukuoikeuden menettämisen mukana kruununtilalliseksi pudonnut Paavo Matikainen päätyi aatelin lampuodiksi, sillä Kangasjärvi oli vuonna 1651 osana Kiteen eteläosat käsittänyttä Kiteen vapaaherrakuntaa läänitetty ruotsalaiselle ylhäisaateliselle Axel Lillielle. Lillie vuokrasi verotulonsa edelleen ns. arrendaattoreille. Järjestelystä oli seurauksena runsaasti riitoja toisaalta läänityksenhaltijan ja hänen veronvuokraajiensa, toisaalta veronvuokraajien ja talonpoikien välille.33 Niinpä vuonna 1667 Paavo Matikainen oli yhdessä muiden talonpoikien kanssa niskoitellut arrendaattori Jacob Ruuthin verojen toimittamisessa Viipuriin.34 Reduktion jälkeen 1680-luvun alussa Kangasjärvellä isäntänä mainitaan edelleen Paavo Matikainen, joskin tämä voi olla hänen samanniminen poikansa.35

Tilien, tuomiokirjojen ja Kiteen vanhimpien kirkonkirjojen avulla Kangasjärven isäntien taustalle hahmottuu seuraavanlainen sukujohto:36

sukutaulu

 

Kasken raatajia luonnon ja kruunun puristuksessa: Säämingin Matikaisten tilukset Lorenz Röösin vuoden 1643 kartoissa

Itäsuomalaisia elinkeinoja havainnollistavat maanmittari Lorenz Röösin vuonna 1643 piirtämät kartat Säämingin-Kerimäen alueelta, joihin myös Matikaisten käytössä olleet tilukset on merkitty.37 Karttalehdellä näkyvät Purnunniemi sekä Pöngönlahden ja Ritolahden välinen kannas: nykyinen asutus on osapuilleen samoilla sijoilla kuin 1640-luvullakin. Röös on erehtynyt haltijoiden sukunimestä, sillä savun D Antti Antinpojan ja savun F Olli Suninpojan sukunimen pitäisi olla Matikainen, ei Jurvanen. Virhe on ymmärrettävä, sillä kartan esittämän ns. arviokunnan maat olivat olleet Jurvasen suvun hallussa jo varhaisimmista verokirjoista 1540-luvulta asti.38 Kolmikymmenvuotisen sodan vaikeuksien myötä paikalle olivat tulleet uudet yrittäjät. Savun E kohdalla ilmoitetaan, että talo oli jo "hyvän aikaa" ollut autiona ja asuinrakennus oli "täysin romahtanut." Tätä edellä mainitun Matti Jurvasen osuutta maista käytti Antti Matikainen. Lisäksi arviokuntaa olivat jakamassa savun G Tuomas Toivanen ja Ikoinniemessä asunut Matti Toivanen.

kartta
Ote Lorenz Röösin vuonna 1643 piirtämästä kartasta. MHA C1:67.

Mittakaavoina kartoissa on kyynärä (59,38 cm). Kartan tiedot havainnollistavat hyvin aikansa savolaista verotusjärjestelmää ja maatalouden tilaa. Savossa maaverotus perustui arviokunnille, jotka oli määritelty vuoden 1561 maantarkastuksessa. Niinpä tekstiosassa viitataan "vanhaan maakirjaan," jota on käytetty apuna selvityksen laatimisessa. Arviokunnan maat olivat määrän ja tuoton mukaan arvioitu yhdeksitoista veromarkaksi, jotka jakautuivat siis neljän savun kesken. Olli Suninpojan osuus oli liki puolet veromarkoista. Varsinaisista maakirjataloista voikin Savossa puhua oikeastaan vasta vuoden 1664 maantarkastuksen jälkeen, josta lähtien arviokuntien yhteismaat pyrittiin jakamaan selkeästi talojen kesken.39

Kartoissa on kuvattu savujen käytössä olleet lähipellot, jotka sijaitsivat itä-suomalaiseen tapaan lohkomaisina möhkäleinä; Länsi-Suomessahan noudatettiin yleisesti tangolla mitattua sarkajakoa. Kunkin savun yhteydessä on mainittu niiden käytössä ollut peltoala tynnyrinaloina (n. ½ ha). Näin esim. Olli Suninpojalla oli kaksivuoroviljelyksessä pari hehtaaria peltoa ja toinen osa kesannolla. Kartan laatija arvioi myös peltolohkojen kuntoa. Ainoastaan Antti Antinpojan peltokappaleen arvioitiin olevan "hyvää" hiekkamaata, useampi lohko oli huonoa ja palanutta hiekkamaata. Toisaalta kaskiviljelyn merkitys oli Itä-Suomessa huomattava peltoviljelyn ja karjatalouden rinnalla. Matikaisten talous Ritosaaressa oli ajan keskimääräistä savolaista tasoa suurempi, ja karjaakin löytyi hieman tavallista enemmän. Vuoden 1635 karjaveroluettelon mukaan Suni Matikaisen tallista löytyi orihevonen, peräti kolme tammaa, varsa, neljä lehmää, vasikka, kuusi lammasta, kaksi karitsaa ja porsas.40

Kartan selitysosassa on lueteltu arviokunnan tilukset vielä nimillä (mm. Kotkatmäki, "kotkamäcki" ja Tuoresniemi, "Torassniemi"), joita kaikkia ei tosin onnistu identifioimaan nykyisen peruskartan avulla. Arvion mukaan mailla oli melko hyvää kaski-, tukki- ja tervasmetsää sekä laidunmaata Ritosaaressa. Läheisellä Moinselällä olivat kalavedet. Olli Suninpojalla oli lisäksi osuudet Kaartilassa ja Sulkavan Ruokoniemessä sijaitsevissa arviokunnissa. Tilusten sijainti hajallaan ja kaukanakin varsinaisesta asuinpaikasta liittyi Savon varhaisempaan asutushistoriaan. Parhaat nautinta-apajat oli vallattu sukukunnan haltuun jo hyvissä ajoin aikana, jolloin valtaaminen ja kaskeaminen oli ollut melko vapaata.41

 

Välähdyksiä leivättömän pöydän ääreltä

Tiedot ihmisten arkipäivän elämästä 1600-luvulla rajoittuvat paljolti käräjäpöytäkirjoihin, joita on säilynyt jokseenkin yhtenäiset sarjat Turun hovioikeuden perustamisesta (1623) asti. Luonnollisesti esille tulevat korostetusti elämän ristiriitatilanteet, ja pöytäkirjojen välittämä kuva on suodattunut kirjurin kynän ja oikeudenhoidon kysymyksenasettelun kautta. Toisaalta juuri poikkeuksellinen ja siihen suhtautuminen paljastaa usein yhteiskunnan yleiset arvot ja asenteet, eikä yksittäisiä tapauksia pidä nähdä vain kuriositeettina. Yksi nykyaikaisen oikeus- ja rikoshistoriallisen tutkimuksen perusmetodeista on laatia ns. rikosrakenne, jonka muutoksia seuraamalla voidaan hahmottaa yhteiskunnan sosiaalisen kontrollin ja ihmisten käyttäytymisen kehitystä.42

Käkisalmen läänin osalta on käytettävissä ns. tuomiokirjakortisto, josta tehdyn nimihaun perusteella voidaan tarkastella suvun esiintymistä käräjäjuttujen yhteydessä.43 Huomionarvoista on muutenkin kovin patriarkaaliseksi isäntien historiaksi muodostuvassa sukututkimuksessa, että naiset jäävät käräjien julkisuudessa paljolti sivuun. Vaikka naiset esiintyvät Itä-Suomessa yleisesti omalla sukunimellään (esim. vuoden 1650 Säämingin henkikirjassa mainitaan itsellisnainen Anna Matikatar, ks. viite 47), mainitsee kortisto vain kolme suvun naispuolista edustajaa.

 

Käkisalmen läänin Matikainen-suvun tuomiokirjamainintojen konteksti 1600-luvulla

Rikokset, rikkomukset (24 %)
Tappo 1
Tappelu, pahoinpitely 9
Kunnianloukkaus 5
Varkaus 4
Siveysrikos 2
Noituus 1
Sapattirikos 2
Esivalta, velvollisuudet 10
Poissaolo 11
   
Riita-asiat (41 %)
Velka 32
Kaski 22
Niitty 11
Pelto, rajat 7
Kalavedet 2
Perintö 5
   
Hallinto-asiat (17 %)
Lautamiehet 21
Muut "virkatehtävät" 8
Palo-avut, autiotilat 4
   
Muut (18 %)
Todistajat 14
Sivumaininnat 20
Yhteensä 191

 

Sukunimen perusteella saatu poikkileikkaus kuvastaa hyvin 1600-luvun itä-suomalaisen käräjätuvan arkea. Tavallista huomiota herättävimmiksi voi luonnehtia vain muutamaa tapausta, sillä suurin osa jutuista käsitteli pikkurikkeitä tai tavanomaisia riita-asioita. Varhaisin suurempi tapaus on vuodelta 1624, kun Joutsenon Jänhiälän Matti Matikainen oli puukotettu kuoliaaksi kevättalvella 1623. Juttua käsiteltiin ylimääräisillä käräjillä Viipurin raastuvassa hieman toista vuotta tapahtuneen jälkeen, jolloin oikeutta oli hakemassa uhrin poika Matti Matinpoika.44

Matti Matikaisen seurue oli poikennut noin peninkulman päässä Viipurista Simo Akselinpojan krouviin oluelle, jonne oli saapunut heidän jälkeensä muutamia nihtejä. Kertoman mukaan seurueet olivat jutelleet pöydässä sopuisasti siihen saakka, kunnes muuan nihdeistä, Antti Pekanpoika lähti ulos. Palattuaan hänelle kerrottiin, että Matti Matikainen oli juonut olutta hänen tuopistaan. Asiasta oli syntynyt suukopua, ja Matti Matikainen oli lyönyt nihtiä suulle. Sekasorrossa Antti Pekanpoika oli lopulta iskenyt Matti Matikaista sydämen alle, ja "viiltänyt vaaksan mittaisen haavan siten, että maksa ja keuhkot olivat näkyneet." Kolmen yön kuluttua uhri oli menehtynyt. Tekijä otettiin kiinni, mutta hän onnistui vielä pakenemaan Viipurin linnasta. Lopulta nihti tavoitettiin vasta Oulun läänistä. Tapaus kuvastaa hyvin yhtä tavallisimmista henkirikoksen taustoista: tulkinta loukkauksesta johti suukopuun, jota seurasi ensin "tukkanuotan vetoa," suullelyöntejä tai korvapuusteja vailla varsinaista vahingoittamisen tarkoitusta. Joissakin tapauksissa - mukana oli yleensä alkoholi - vähäisestä syystä lähtenyt konflikti ei pysynyt aisoissa ja seuraukset olivat vakavia.45

Paavo Matikainen - kyseessä oli hyvinkin mahdollisesti suvun Kiteen haaran kanta-isä - joutui virumaan Säämingissä Olavinlinnan vankityrmässä, kun hänet vangittiin odottamaan juttunsa käsittelyä vuonna 1648.46 Paavo Matikainen oli hyökännyt tarkemmin yksilöimättömästä syystä ja säätyrajoja kunnioittamatta Liistonsaaren säteriä isännöineen korpraali Antti Munckin kimppuun solvaten tätä mm. kelmiksi. Munckin ratsupalvelija Olli Pekonen oli tullut rauhoittelemaan ystäväkseen luonnehtimaa riehujaa, jolloin syntyneen tappelun seurauksena Paavo Matikainen oli mm. menettänyt palan korvastaan ja Pekonen saanut ikuisen käsivamman. Vammojen mukaan lasketut sakot olivat melkoiset. Lautamiesten mainetodistus ei mairitellut Paavo Matikaista: "on aina ollut yltiöpäinen lurjus, joka on aikaisemminkin haavoittanut kahta miestä puukollaan" (...Pååll Mattikain är een öfuergifuen bof, dett han alle sine dagar warit haar och tilförene twenne karlar med sin knif illa lytte giort").

Vuonna 1644 Paavo Matikainen mainitaan tällä suunnalla Sääminkiä Telalahden kymmenyksessä itsellisenä. Toran taustoihin saattaa liittyä myös se, että Antti Munck oli ottanut autiotilan viljelyynsä läheisestä Sulkavan Ruokolahden kylästä, jossa myös Matikaisilla oli osuus viereisestä arviokunnasta.47

Kangasjärvellä Matikaisten käräjäjutut liittyivät pääasiassa tavanomaiseena naapurikinaan. 1680-luvun alussa Olli Paavonpoika Matikainen valitti, että Olli Pirhonen oli väkivalloin käyttänyt vuosien ajan hänelle kuuluvaa peltosarkaa.48 Pirhosen mukaan Paavo Matikainen olisi aikanaan mitannut saran jaossa hänelle, mutta tähän ei löytynyt todisteita. Hopmanni Sakarias Maununpojan ja lautamies Juho Simonpojan arviointi kallistui Matikaisen eduksi. Myös aiemmin tilalla asunut riihijärveläinen Olli Karhinen todisti, että ko. neljän kapanalan tilkku kuului Matikaiselle.

Pirhoselle langetettiin neljänkymmenen markan sakko väkivaltaisesta nautinnasta, mutta osapuolilla oli muutakin hampaankolossa. Olli Matikaisen mukaan Pirhonen olisi pystyttänyt aitansa hänen saunansa ovennurkalle, kun oikea sijainti olisi ollut päätynurkkaus. Olli Pirhonen iski takaisin väittäen, että Matikainen oli kaatanut hänen kaskiaan ja hänen poikansa oli hajottanut aidanseipäitä ja leikannut ruohoa hänen niityltään. Kaksi lautamiestä määrättiin tutkimaan näitä lisäsyytöksiä, mutta asia ei tule enää esille. Samoilla käräjillä Olli Matikaiselle oli myönnetty paloapua, sillä tulipalo vienyt aitan mukana peräti neljäkymmentä tynnyriä viljaa.

Itä-Suomessa loputon riidanaihe oli kaskeaminen, josta löytyy Kangasjärven Matikaisten osalta muutamia tietoja. Vuonna 1690 Paavo Matikainen ja Tuomas Litmanen hakivat vahvistusta sille, että Härkinmäellä sijainnut pykälikkö oli heidän parikymmentä vuotta aiemmin merkitsemänsä.49 Erkki Paavonpoika Matikainen valitti vuonna 1692, kuinka Paakkulanvaaralla Samuel Muttosen kaskeaminen oli riistäytynyt käsistä, ja Muttonen oli samassa rytäkässä kaatanut puolisen tynnyrinalaa Matikaiselle kuulunutta pykälikkömaata.50 Vaatimus todettiin oikeutetuksi, vaikka Muttonen ei ollutkaan vaivautunut paikalle. Tuloksena oli sakot poissaolosta, tulen irtipäästämisestä ja vahingonkorvaukset. Samankaltaisia ongelmia oli Olli Matikaisella muutama vuosi myöhemmin Tervalamminmaalla Satulavaarassa.51

 

Sukuhistoriaa ennen kirkonkirjoja: sirpaleista hahmottuva kuva

Kangasjärven isäntien taustalta paljastuneita vaiheita on pidettävä varsin tyypillisinä itäsuomalaisille suvuille. Saimaan rannoilta lähteiden Matikaisten liikkuvuuden taustalla heijastuvat katovuosien köyhyys ja kruunun kiristyvä ote alamaisistaan. Sukututkija joutuu samalla toteamaan oikeaksi vanhan lähdekriittisen varoituksen: voudin- ja läänintilien tositteita ei laadittu väestön tarkkaa identifioimista, vaan verotuksen tarpeita varten. Tuomiokirjat sisältävät korvaamattoman täydentävää tietoa sukujohtoihin, elävän elämän välähdyksistä puhumattakaan. Tuomiokirjakortiston laajentaminen olisikin jatkossa sukututkimukselle erittäin hyödyllistä.

 

Viitteet

[1] Kiteen kirkonarkiston (KiKA) syntyneiden ja kuolleiden luettelot 1699-1759 (mf TK 2147) ja lastenkirjat 1750-1832 (mf TK 2145); Kari Pitkänen, Kiteen ja Rääkkylän talonhaltijaluettelo v. 1722-1850. Pitäjä rajojen mailla. Kitee ja Rääkkylä vuoteen 1870. Jyväskylä 1994, s. 571-573.

[2] Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Suomalaiset sukunimet. Juva 1983, s. 316.

[3] KA 5000:70; 5009:24v.

[4] Esim. KA 5086:78v (Madz Mattikayne); Suomen hopeaveroluettelot 1571. VII. Karjala. Toim. Matti Walta. Helsinki 1987, s. 97 (Madz ja Staffan Matikan). Vuoden 1588 nälänhädässä menehtyivät Taipalsaarella mm. Hendrich ja Tönnij Maticain (KA 5604: 28). Marginaaliin on heidän kohdallaan merkitty vasemmalle "ifrå Jousenus" (Joutseno) ja oikealle "Matickala by," joten he voivat myös Hauhialan suunnalta lähteneitä.

[5] KA 5000: 80v.

[6] Aulikki Ylönen, Jääsken kihlakunnan historia I. Vuoteen 1700. Forssa 1957, s. 178. Etenkin voudintileissä näitä nimimuotoja voi olla vaihtelevan lyhennyskäytännön vuoksi vaikea erottaa toisistaan (esim. Koivistolla vuoden 1571 hopeaveroluetteloihin (s. 32) merkitty Hendrich Mattickan lienee kirjattava Matikkana: ks. myös Mikkonen & Paikkala 1983, s. 316) ja kysymys Matikaisten ja Matikoiden suhteesta on tässä jätettävä auki. 1600-luvun käsialoissa lyhennyksiä käytettiin vähemmän, joten Ruokolahden Purnujärvellä vuonna 1635 (KA 8549: 413) mainittu Michell Maticka lieneekin Mikko Matikka. Käkisalmen läänin tuomiokirjakortisto antaa Räisälästä vuosien 1669 ja 1682 väliltä mainintoja nimistä Anders ja Matz Maticka.

[7] KA 5003:74v (Olli ja Lau Matinca ).

[8] Esim. KA 5026:33 (Lau ja Olli Matikan); 5033: 34 (Lau ja Olli Mattika); 5083:246v-247 (Olli Mattikan, Matticka) 5136:19 (Olli Matikain).

[9] KA 5510:17v; 5661:17; 5760:18.

[10] KA 5760:32; 5844:20; 5985:30; 6051:36 (Anders ja Nils Matikain).

[11] Kauko Pirinen, Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Savon historia II:1. Pieksämäki 1982, s. 771. Vuoden 1614 osalta Kauko Pirinen on Tavinsalmelta lukenut nähtävästi Martikaisen Matikaiseksi, joten sukunimeä ei Savosta enää tällöin tavata (Pirinen 1982, s. 787; vrt. KA 483 gc 5v-6; 483 gl 5v-6). Veijo Saloheimo (Pohjois-Karjalan historia II. Joensuu 1976, s. 417; vrt. KA 483 go; KA 6776) on vuoden 1617 osalta tulkinnut jonkin muun kirjoitusasultaan lähellä olevan nimimuodon Matikaiseksi, joten sukunimen esiintymispaikoiksi Stolbovan rauhaa edeltävinä vuosina jäävät Taipalsaari ja Jääski (Joutseno ja Ruokolahti).

[12] Suomen hopeaveroluettelot 1571. V:8. Savo. Helsinki 1996, s.141; Kaukokalastuksesta ks. Ylönen 1957, s. 303-304; Pekka Lappalainen, Säämingin historia I:1. Pieksämäki 1970, s. 226-249.

[13] Asiakirjoja Karjalan historiasta 1500-1600-luvulta I (AKH I). Joensuu 1987, s.289, 406; Asiakirjoja Karjalan historiasta II (AKH II). Käkisalmen läänin maakirja 1637. Toim. Sari Hirvonen ja Kimmo Katajala. Joensuu 1991, s. 379.

[14] AKH I, s. 417.

[15] AKH I, s. 442.

[16] AKH II, s. 256.

[17] KA Käkisalmen läänin tuomiokirjakortisto: www.narc.fi.

[18] KA 5784:54.

[19] KA 483 gm:36v, 51v, 58, 74.

[20] KA 6131:124.

[21] KA 6131:154; 6132:262-262v. Lähdetietojen poikkeuksellisen hyvän yhteensopivuuden ja jo harvinaistuneen etunimen perusteella on pidettävä hyvin todennäköisenä, että kyseessä on sama henkilö. On hyvinkin luultavaa, että Matikaisilla oli aikaisempia suhteita Ritosaaren Jurvasiin: vakiintuneen asutuksen alueelle tuskin lähdettiin umpimähkään. Voi tietysti olla sattumaakin, että Jurvasia asui myös Taipalsaarella (Hopeaveroluettelot Karjala, s. 79-80) ja vuoden 1561 maantarkastuskirjan (kopio KA 6331 a- b: 242) laatimisen aikoihin Rantasalmen Matikaisten naapurissa!

[22] KA 6132:188, 193v.

[23] Krigsarkivet (KrA), Roterings- och utskrivningslängder Viborg, Nyslott 1626-31, 609c: "Een ländh oppå (1)629 åhrs uttskiffne knechtar aff Säminge sockn". Arvoitukseksi jää ko. lähdesarjan viittaus siihen, että Olli Suninpoika olisi teloitettu vuonna 1633 yhdessä kolmen muun sääminkiläisen kanssa profossin hukuttamisesta (Pekka Lappalainen, Säämingin historia I: 2. Pieksämäki 1971, s. 283, 352). Näin ei ilmeisimmin ollut, sillä Olli Suninpoika esiintyy tämän jälkeen monissa lähteissä, säännöllisten tilien lisäksi ainakin vuonna 1639 sillan- ja teidenrakennusvelvollisuudesta sakotettuna (Sääminki 14-16.10.1639. KA oo 1). Rullaan kirjoitetun nihdin tie sotakentille oli kolmikymmenvuotisen sodan aikana monen mutkan takana, sillä yleisen palvelun välttelemisen tai suoranaisen karkaamisen lisäksi rullaan kirjoitettu saatettiin vapauttaa terveydellisistä syistä tai hän saattoi palkata sijaisen tilalleen. Tästä ks. Nils-Erik Villstrand, Anpassning eller protest. Lokalsamhället inför utskrivningarna av fotfolk till den svenska krigsmakten 1620-1679. Ekenäs 1992, jossa on analysoitu myös kyseisiä Säämingin lähteitä.

[24] KA 8549: 684-685; KrA, Roterings- och utskrivningslängder Viborg, Nyslott 1637-1638, 611:144v.

[25] "Siirtymäkautena" Matikaiset ja Jurvaset sekoitetaan lähteissä usein keskenään. (esim. KA 6132:262: Klemetti "Matikainen" (Jurvanen), KA 8553:944: Olli Suninpoika "Jurvanen" (Matikainen). Vuoden 1635 henkikirja mainitsee kaikki nimiltä, mutta tämän jälkeen tyyli muuttuu ylimalkaisemmaksi. Todellisuudessa lankoussuhteessa olleet Paavo Matikainen ja Heikki Hiljakainen on eri vuosina merkitty mm. seuraavasti: Paavo Matikainen ja "veli" Heikki (KA 8604:155); Paavo Matikainen ja "vävy" (KA 8613:1288); Heikki Matikainen ja "veli" Paavo (KA 8615:1740v); Heikki Hiljakainen ja "veli" Paavo (KA 8618:631v); Mahdollisesti myös entiset isännät saattavat elää elämäänsä maakirjoissa vielä kuolemansa jälkeenkin; toinen selitys Olli Suninpojan tapaukselle on se, että hänet poistettiin henkikirjoista ikääntymisen tai työkyvyn menettämisen vuoksi - isännän toimi oli joka tapauksessa elinikäinen (ks. Väinö Voionmaa, Suomen karjalaisen heimon historia. Porvoo 1969 (1915), s. 421).

[26] Kotivävy sai usein täydet perillisen oikeudet appensa omaisuuteen (ks. Voionmaa 1969, s. 432-434). Hiljakaisen asemaan kotivävynä ja Paavo Matikaisen sukulaisuussuhteeseen Suni Matikaisen poikana viittaa myöhempi Pälkjärvellä käsitelty velkaa ja perinnönjakoa koskenut riitajuttu (viite 32): "Alldenstundh Pååll Matikainens son Olle medh qvitto bref bewijsar sig ... opå den skullden hans fadher och fadher broder Oluff Suensson Matikainen opå edt hemman i safwolax warade till Hendrich Pölhö skyldige blifwit..." Paavo Matikainen oli kaikesta päätellen jo vuonna 1635 henkirahaiässä, vaikka tämän vuoden henkikirja ei häntä tunne. Ilmeisesti hän muutti Ritosaareen vasta muita veljeksiä myöhemmin (ks. viite 47).

[27] KA 8609:364; Ahmaisen autiosta ks. myös Lappalainen 1970, s. 709.

[28] KA 8618:938v.

[29] Sääminki 22-26.8.1663. KA oo 3. Antti Matikainen menehtyi Ritosaaressa "köyhyyteen" suurten kuolonvuosien 1696-97 aikana (Lappalainen 1970, s. 526).

[30] Kitee 28-29.11.1667. KA gg 1:961v.

[31] Sortavala 2-4.10.1667. KA gg 1:841v.

[32] Pälkjärvi 18-19.2.1670. KA gg 1:395v. Yhteydestä Pälkjärvelle kertoo sekin, että vuonna 1685 Paavo Matikaisen mainittiin yhdessä nimeltä mainitsemattoman veljensä kanssa myyneen Pälkjärven Sorsasaaresta saunan Tuomas Auviselle (Kitee 11-18.2.1685. KA gg 4:20-20v).

[33] Ks. Saloheimo 1976, s. 135-137.

[34] Pälkjärvi 5-6.2.1667. KA gg 1:496.

[35] KA 9744:568c.

[36] Nimen patronyymimuoto on mainittu siinä tapauksessa, että sitä on jossain käytetyistä lähteistä ko. henkilöstä käytetty. Läheskään aina tätä selvennystä ei tehdä, mikä tekee joskus yleisimpien etunimien kantajien (Olli, Paavo, Antti, Heikki jne.) erottamisen toisistaan mahdottomaksi. Sukujohto on näin osin tulkinnanvarainen. Kangasjärveltä tunnetaan kaksi Mikko Paavonpoikaa (s. 1649 ja 1669: jälkimmäisestä tätä patronyymimuotoa käytetään ainakin FM Anu Koskivirran tutkimusaineistostaan tekijälle ystävällisesti osoittamassaan oikeustapauksessa 1750-luvun alusta (tiedonanto 13.4.1999). Vaikuttaa todennäköiseltä, että Paavo Matikaisella on ollut myös samanniminen poika. Nuorempi Mikko Paavonpoika asui samalla tilalla kuin vuonna 1724 kuollut Paavo, joten kyseessä olivat ilmeisesti veljekset. Esko Matikainen on pääteltävissä vanhemman Mikko Paavonpojan pojaksi, koska Mikko-nimi periytyi Eskon vanhimmalle pojalle.

[37] Maanmittaushallituksen arkisto (MHA) c 1:67.

[38] Lappalainen 1970, s. 401-402.

[39] Ks. Lappalainen 1971, s. 243-256; Veijo Saloheimo, Savo suurvallan valjaissa 1617-1721. Savon historia II:2. Jyväskylä 1990, s. 32-44.

[40] KA 8549:71; karjavarallisuudesta ks. Lappalainen 1970, s. 750-760; Saloheimo 1990, s. 244-261.

[41] Ks. Lappalainen 1970, s. 362-394; Pirinen 1982, s. 50-54.

[42] Ks. esim. Seppo Aalto, Miksi rikosrakenne muuttui? Väkivalta- ja seksuaalirikokset 1500-1600-luvulla. Tie tulkintaan. Heikki Ylikankaan juhlakirja. Juva 1997, s. 179-195.

[43] Kansallisarkiston tuomiokirjakortisto www.narc.fi; Käkisalmen läänin renovoidut tuomiokirjat KA gg I-II; 1-. Puutteineenkin kortisto on sukututkijalle mainio apuväline, sillä järjestämällä viitteet kronologisesti suurikin määrä tapauksia on mahdollista tarkastaa melko nopeasti lähteistä. Tässä on tilastoitu kortiston mainitsemien henkilöiden esiintymiskontekstit, joitakin korteissa olleita päällekkäisyyksiä on poistettu.

[44] Viipuri 19.4.1624. KA jj 2: 28-29.

[45] Tästä ks. Jonas Liliequist, Violence, Honor and Manliness in Early Modern Northern Sweden. Teoksessa Mirkka Lappalainen & Pekka Hirvonen (eds.). Crime and Control in Europe from the Past to the Present. Helsinki 1999, s. 186-202.

[46] Sääminki 16.2.1648. KA oo 2: 710-711.

[47] MHA c 1:198. Hyökkäys tapahtui Tuohisaaressa asuneen Heikki Munckin luona. Paavo Matikainen mainitaankin tällä suunnalla vuonna 1644 Telalahden kymmenyksessä itsellisenä (KA 8572:129v). Mielenkiintoinen lisä Matikaisten ja Jurvasten erottamattomaan ja lähdekriittisesti ongelmalliseen suhteeseen on, että Munckin varjossa Tuohisaaren (ks. MHA c 1:92) asukiksi 1640-luvulla mainitaan Paavo Matinpoika Jurvanen (esim. vuonna 1639: KA 8560:355; 1644: 8572:129v), joka häviää Tuohisaaresta 1650 tai 1651 eli samoihin aikoihin kun Paavo Matikainen mainitaan ensimmäistä kertaa Ritosaaressa (KA 8598:775v; 8604:155).

[48] Kitee 2-3.12.1681. KA gg 2:604v.

[49] Kitee 20-25.10.1690. KA gg 9:139v.

[50] Kitee 6-11.11.1693. KA gg 12:166v-167.

[51] Kitee 27-31.10.1696. KA gg 15:80v.

 

Referat

Olli Matikainen: Släkten Matikainen från Kangasjärvi i Kides till år 1700

De tidigaste företrädarna för den östfinska släkten Matikainen påträffas på 1500-talet i Taipalsaari och Jääski härad. Släktens namn kan härledas från Matikka, ett smeknamn för Matti, som också förekommer som ett separat släktnamn i Karelen. Fogderäkenskapernas förkortningspraxis gör det dock svårt att skilja dessa namn från varandra. Matti Matinpoika som år 1543 betalade skatt i Jänhiälä i Joutseno och hans efterkommande bär senare entydigt namnet Matikainen. Olli och Lasse Matinpoika, som dyker upp vid samma tid i Hauhialatrakten i Ruokolax, hörde sannolikt också till släkten Matikainen. Släktskapen mellan medlemmarna av släkten Matikainen i Joutseno och släkten Matikainen i Ruokolax är emellertid inte bevisad, liksom inte heller anknytningen till den mer ovanliga namnformen Matikka. I slutet av 1500-talet flyttade medlemmar av släkten Matikainen till Salonsaari i Ruokolax. I 1635 års mantalslängd för Ruokolax förekommer dock inte längre någon med namnet Matikainen. I Hauhiala- och Salonsaaritrakten lämnade bosättarna dock efter sig bynamnet Matikkala.

I Savolax bodde medlemmar av släkten Matikainen fr.o.m. 1560-talet en tid i Rantasalmi, vilket troligen hängde samman med de karelska böndernas gamla rätt att bedriva fiske i östra Savolax. Efter freden i Stolbova (1617) förekommer släktnamnet också i Kexholms län, dit medlemmar av släkten Matikainen flyttade från Joutseno och Ruokolax. Under 1600-talet förekom släktnamnet allmänt i Parikkala, Kronoborg, Sordavala, Kides och Tohmajärvi.

Spåren av släkten Matikainen i Kangasjärvi leder till Suni Hannunpoika Matikainen. Han bodde i Jänhiälä och omnämns första gången år 1600. År 1633 flyttade den redan ålderstigne Suni Matikainen med sina söner till Ritosaari i Säminge, släkten Jurvanens gamla ägor. Av hans tre söner var Paavo Matikainen den sista husbonden på Ritosaari. Han skötte ägorna tillsammans med brodern Olli Suninpoikas svåger Heikki Hiljakainen ända till år 1661. Vid denna tidpunkt flyttade hela det svårt skuldsatta hushållet i likhet med många andra sämingebor till Kexholms län där Paavo Matikainen slog sig ner i Kangasjärvi i Kides.

Den släktforskning som gäller tiden före kyrkböckerna kan liknas vid läggandet av ett fragmentariskt pussel. Särskilt domböckerna från 1600-talet skulle kunna utnyttjas bättre inom släktforskningen, i synnerhet om Riksarkivet utvidgade sitt dombokskartotek. I dombokskartoteket för Kexholms län påträffades sammanlagt 191 separata omnämnanden av personer med namnet Matikainen, 24 % av dessa i samband med brottmål och förseelser, 41 % i samband med tvistemål, 17 % i samband med förvaltningsmål och 18 % i andra sammanhang.

 
Genos 70(1999), s. 202-210, 236

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1999 hakemisto | Vuosikertahakemisto