Rautalammin rippikirja BIA1 (1704-1713)

Loppusanat

Tähän päättyy rippikirjojen pito vuonna 1713. Rautalammin seutu joutuu mukaan sodan pyörteisiin. Lopuksi lienee paikallaan lainaukset V.A. Saloheimon ja K.J. Jalkasen Rautalammin historiaa käsittelevistä teoksista:

SALOHEIMO: Sotamiesten harhaillessa vierailla mailla joutui pitäjä venäläisten valtaan. Valloittajat pitivät majaa ainakin kerran Kärkkäälän Marttilassa eli Salonpäässä, josta vietiin kaikki vilja ja työkalut. Perttula oli niinikään ryöstetty kokonaan. Kerkonjoensuun Vesterilä joutui niinikään kovan kohtelun alaiseksi. Talo poltettiin vuonna 1714, jolloin tuhoutui 3 tupaa, talli, kota, 2 navettaa, 2 aittaa, 8 lehmää, 7 hiehoa, 30 lammasta, 4 sikaa, 2 vuohta, vene, puolitoista nuottaa, 150 verkkoa ja 2 lastakin. Pänttärintaipaleenkin talo hävitettiin perusteellisesti. Hautalahden Korholasta vietiin elukat ja kaikki muu irtaimisto, samoin Pielaveden Laukkalasta, josta myös parhaat rakennukset poltettiin. Varmaan vahinkolista olisi pitempi, elleivät useimmat olisi saaneet irtainta omaisuuttaan ajoissa turvaan. Suurin osa kansaa lienee ollut venäläisiä paossa saloilla ja saarissa.

JALKANEN: Syvälle ovat tämän ajan tapahtumat ja kärsimykset painuneet ihmisten mieliin, vielä kahden vuosisadan takaa elää niiden muisto lukuisissa tarinoissa paikkakunnan väestön keskuudessa. Ne ovat omansa täydentämään sitä kuvaa, jonka asiakirjain nojalla olemme luoneet.

Lokon talossa Keitelepohjassa olivat venäläiset kiduttaneet asukkaita siten, että polttivat olkia heidän silmäinsä edessä. Ja Untisenniemen muorilta Pihtiputaalla olivat he lyöneet käden poikki. Erittäin peljättyjä olivat "munkit" ja "koirankuonolaiset", joilla oli koiran vainu ja jotka eläimellisessä raakuudessaan imivät veren uhreistaan. Toisilla venäläisistäkin oli toki joskus enemmän inhimillisyyttä. Siidesniemen nenässä Kivijärvellä oli vihan aikaan pirtti. Tänne tuli venäläisiä sotamiehiä, joiden mukana oli myös eräs koirankuonolainen ja tapasivat siellä lapsivuoteessa olevan vaimon. Kaikki muu väki oli näet paennut Pikkaluksen saareen ja sinne he olivat vieneet kaikki venheet piiloon, jotta venäläiset eivät pääsisi sinne. Koirankuonolainen olisi tahtonut tehdä pahaa vaimolle, vaan toiset kumppalinsa eivät sitä sallineet. Vieläpä olivat he antaneet leipää ja silakoita vaimolle lähtiessään.

Mutta palatkaamme taas perimätiedoista tosiasioihin eli virallisten asiakirjojen maailmaan. Sota on aina raakaa, mutta tuskinpa vastapuolella kuitenkaan oli "koirankuonolaisia", kuten perimätieto kertoo. Suullinen perinne muuttuu väkisinkin aikojen kuluessa, mutta meidän nykypolven ihmisten tulee kuunnella tarkkaan mitä vanhemmilla ihmisillä on sanottavana. Vuosisatojen ja -tuhansien aikana syntynyttä elämänviisautta tuskin pystytään korvaamaan korkeillakaan opinnäytteillä.