Kirkonkirjat

 

Sukututkimus on nykyään helpompaa kuin koskaan aikaisemmin, sillä keskeisin lähdekokonaisuus kirkonkirjat on digitoitu niiden alusta 1860-luvulle ja suhteellisen kattavasti aina 1910-luvulle asti. Kansallisarkistossa, maakunta-arkistoissa ja kirjastoissa voi edelleen tutkia myös kirkonkirjojen mikrojäljenteitä. Alkuperäisiä kirkonkirjoja ei enää saa tutkia.

 

Kirkonkirjoilla tarkoitetaan lähinnä rippikirjoja, lastenkirjoja ja historiakirjoja eli kastettujen, vihittyjen, haudattujen ja muuttaneiden luetteloita. Rippikirjoihin kirjattiin kinkereillä testattu kristinopin osaaminen ja lukutaito sekä merkittiin ehtoolliskäynnit. Vaihtevasti käytössä olleisiin lastenkirjoihin merkittiin lapset perheittäin ja rippikoulun jälkeen heidät siirrettiin rippikirjaan.

 

Rippikirjassa henkilöt on järjestetty talouksittain eli heidän asemansa ilmoitetaan suhteessa talon tai talonosan isäntään. Taloudet puolestaan on järjestetty rippikirjaan taloittain ja kylittäin. Vuokraviljelijät, palvelusväki ja muu isäntäsukuun kuulumaton väki merkittiin rippikirjaan sen talon sivulle, joka omisti maan. Kun henkilöt muuttivat seurakunnan sisällä paikasta toiseen, heidät siirrettiin vastaavasti rippikirjassa. Muutot seurakuntien välillä merkittiin sekä rippikirjaan että muuttaneiden luetteloon. Rippikirjat kattavat noin seitsemän vuoden jakson ja sen tultua täyteen, otettiin uusi kirja, jonne henkilöt kirjattiin vanhan kirjan viimeisimmän tiedon mukaan.

 

Sukututkimuksen perusmenetelmä kirkonkirjoja käytettäessä on edetä ajassa taaksepäin rippikirjojen mukaan. Rippikirjoihin merkittiin 1700-luvun loppupuolelta lähtien henkilöiden kohdalle tulo- ja lähtöviitteet, ts. miltä sivulta ja milloin henkilö saapui ko. sivulle sekä minne ja milloin hän lähti ko. sivulta. Näiden viitetietojen mukaan rippikirjassa on helppo edetä. Seurakuntien välisissä muutoissa merkittiin seurakunta ja lähdettäessä muuttokirjan päiväys ja tultaessa päivämäärä, jolloin muuttokirja jätettiin uuden seurakunnan kirkkoherralle.

 

Rippikirjojen ilmoittamat syntymä-, vihki- ja kuolinajat tarkistetaan aina ao. luetteloista. Erityisesti rippikirjojen ilmoittamiin syntymäaikoihin on syytä suhtautua varauksella, sillä henkilöidet siirrot sivulta toiselle aiheuttivat runsaasti virheellisiä syntymämerkintöjä. Kun seurakunnan sisäiset muuttomerkinnät puuttuvat kokonaan 1700-luvun ensimmäisen puoliskon rippikirjoista, on välttämätöntä tutkia vihittyjen luetteloa, jotta saadaan selville, esimerkiksi mistä talon nuori emäntä oli kotoisin. Sen jälkeen esipolvitutkimusta on mahdollista jatkaa rippikirjoissa hänen sukutaustansa osalta.

 

Kastettujen luetteloon merkittiin seurakunnassa syntyneet lapset siinä järjestyksessä kuin heidät kastettiin. Samalla periaatteella tehtiin merkinnät vihittyjen luetteloon ja haudattujen luetteloon. Kastettujen luettelo sisältää tiedot lapsen vanhemmista ja kummeista kotipaikkoineen. Vihittyjen luettelossa on sulhasen ja morsiamen nimi ja kotipaikka vihittäessä. Haudattujen luettelossa on nimen ja kotipaikan lisäksi kuolinsyy, joka tavallisesti on yhden sanan kuvaus vainajan oireista ennen kuolemaa.

 

 

Digitoitu kirkonkirja-aineisto


HisKi

Kirkonkirja-aineiston digitoimisen aloitti Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokanta 1980-luvun puolivälissä. HisKi tulee sanasta historiakirjat ja se viittaa tietokannan sisältöön eli kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloihin. HisKin tallennustyötä tehtiin aluksi vain ns. mustista kirjoista eli Suomen Sukututkimusseuran toimesta 1920–30-luvuilla käsin kopioiduista historiakirjoista, jotka pääsääntöisesti ulottuivat luetteloiden alusta vuoteen 1850. Viime vuosikymmenellä tallennus siirtyi myös 1800-luvun jälkipuoliskolle. HisKi on vapaassa käytössä verkossa.

HisKin tarkoituksena on toimia hakuapuneuvona kirkonkirjojen käytössä. Sen hakutoimintojen avulla sukututkija löytää henkilöitä kirkonkirjoista ja vältytään luetteloiden systemaattiselta läpikäymiseltä. HisKiä käytettäessä on siis tärkeää pitää mielessä, ettei se ole primaarilähde, vaan tutkimuksen apuneuvo. Lisäksi on hyvä muistaa, että kopiointi- ja tallennustyö tuottaa aina jonkin verran virheita. HisKin tallennusta on tehty vapaaehtoisvoimin, joten sen ajallinen kattavuus vaihtelee paljon seurakunnasta toiseen. Useimpien seurakuntien historiakirjat ovat HisKissä jo vuoteen 1850, mutta moni poikkeus vahvistaa säännön.

 

Karjala-tietokanta

Karjala-tietokantaan on syötetty vuodesta 1990 lähtien luovutetun Karjalan seurakuntien kastettujen, vihittyjen, haudattujen ja muuttaneiden luettelot niiden alusta kokonaisuudessaan siihen asti kunnes siirtoseurakunnat vuonna 1949 lopetettiin ja siirtoväki merkittiin asuinpaikkakuntiensa kirkonkirjoihin. Viime vuosina tietokantaan on syötetty rippikirjoja ja lastenkirjoja. Karjala-tietokannan laajuus on noin 9,4 miljoonaa tietuetta ja puolitoista miljoonaa tietuetta on vielä tallentamatta.

Karjala-tietokantaan tehdään hakuja sitä varten kehitetyllä hakuohjelmalla, KATIHA:lla. Se on monessa suhteessa samanlainen kuin Suomen Sukututkimusseuran historiakirjojen hakemistotietokanta HisKin hakuohjelma. Molemmissa voi samanaikaisesti tehdä haun yhden seurakunnan kaikkiin luetteloihin tai useiden seurakuntien yhteen luetteloon. KATIHA:ssa voi haun kohdistaa myös useiden seurakuntien kaikkiin luetteloihin, mutta tällöin haun aikarajoitukset tehdään luettelokohtaisesti. Rippikirja- ja lastenkirja-aineisto on Karjala-tietokannan suurin ero HisKiin nähden.

Karjala-tietokanta ja HisKi tarjoavat kirkonkirja-aineistoa tutkimuksessa helposti käytettävässä tietokantamuodossa. Vaativassa tutkimushankkeessa tutkijan ei tarvitse itse kerätä tutkimusmateriaaliaan tai palkata siihen sukututkijaa. Kumpikin tietokanta sisältää useita sosiodemografisia tekijöitä ja on siten hyvin käyttökelpoista materiaaliaa yhtä hyvin luonnontieteissä kuin humanistisissa tieteissäkin tehtävään tutkimukseen. Karjala-tietokannan erityispiirre on sen tarkka maantieteellinen ja ajallinen rajautuminen.

Karjala-tietokannan hakuohjelma on käytettävissä koko aineistoon kohdistuvissa hauissa ainoastaan Mikkelin maakunta-arkiston tutkijasalissa. KATIHA:n verkkoversio on vapaassa käytössä ja sillä voi tehdä hakuja 100 vuotta vanhempaa aineistoon.


Digiarkisto

 

Kirkonkirjojen digikuvaamisen aloitti Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys ry (SSHY) vuonna 2004. Sen toiminnan tarkoituksena on organisoida vapaaehtoistoimintana toteutettavaa kirkonkirjojen digikuvaamista mikrojäljenneskannerilla ja asettaa aineisto tutkijoiden käyttöön verkossa. SSHY:n kuvatietokannassa Digiarkistossa on aineistoa noin 500 seurakunnasta noin neljä miljoonaa kuvaa.

 

Digiarkisto on 125 vuotta vanhemman aineiston osalta vapaassa käytössä verkossa ja 100 vuotta vanhempi aineisto (25 vuoden jakso) on jäsenetu.

 

Digitaaliarkisto

 

Arkistolaitos digitoi vuosina 2009–10 kaikki ns. mormonimikrofilmeillä olevat kirkonkirjat, ts. kirkonkirjojen alusta noin 1860-luvulle. Noin 28.000 kirkonkirjasta kertyi yli kuusi miljoonaa kuvaa. Aineisto on käytössä arkistolaitoksen kuvatietokannassa Digitaaliarkistossa.

 

Kirkonkirjat ovat Digitaaliarkiston verkkopalvelussa vapaasti käytettävissä 100 vuotta vanhemman aineiston osalta. Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa voi asiakaspäätteillä tutkia myös 100 vuotta ja sitä nuorempia kirkonkirjoja. Tutkimuslupaa haetaan tätä tarkoitusta varten olevallla käyttölupamenettelyllä.

 

Jos kirkonkirjasidoksessa on sekä 100 vuotta vanhempaa että nuorempaa aineistoa, se ei ole käytettävissä verkossa lainkaan.

 

100 vuotta ja sitä nuorempien nuorempien väestörekisteriaineistojen käyttö

 

Evankelis-luterilainen kirkkohallitus antoi vuonna 2011 kirkkoherroille suosituksen, jonka mukaan sukututkijoita ei pitäisi päästää henkilökohtaisesti tutkimaan 100 vuotta nuorempia kirkonkirjoja tai niiden mikrojäljenteitä. Käytännössä tämä tarkoittaa noin vuosien 1910–60 kirkonkirjoja. Useimmat seurakunnat ovat toimineet Kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti.

 

Arkistolaitos on luonut hallussaan olevaa 100 vuotta ja sitä nuorempaa väestörekisteriaineistoa varten käyttölupamenettelyn, jossa tiettyä, tavalla tai toisella määriteltyä tutkimushanketta varten haetaan määräaikainen käyttölupa 100 vuotta nuorempien kirkonkirjojen tutkimista varten. Käyttölupamenettely koskee Kansallisarkiston omistamia lakkautettuja seurakuntia, joista valtaosa sijaitsi Neuvostoliitolle luovutetulla alueella, sekä evankelis-luterilaisten seurakuntien arkistolaitoksen yksiköihin tallentamia kirkonkirjojen mikrojäljenteitä.

Tiedekirja mainos 2016 (Tiedekirjan mainos 180px.png)