Vuoden sukutarinakilpailun 2022 voittajat

27.11.2022

Sukutarinakilpailun 2022 voittajat julkistettiin ja palkittiin Seuran syyskokouksessa 26.11.2022 Tieteiden talolla. Voittajat valittiin yleisöäänestyksellä kilpailun esiraadin valitsemien kahdeksan tarinan joukosta. Esiraatiin kuuluivat Seuran hallituksen jäsenet Mervi Lampi ja Jukka Partanen. Esiraati painotti valinnoissaan tarinallisuutta ja sitä, että tarinalla oli selkeä punainen lanka ja perustellusti rajattu aihe. Kaiken kaikkiaan Vuoden sukutarinakilpailuun 2022 lähetettiin määräaikaan mennessä 119 tarinaa.

Vuoden sukutarinaksi 2022 valittiin nimimerkin Saaga eli Satu Riikosen tarina Tänään hän joutuisi kulkemaan kotiin yksin. Tarina sai 32,5 % annetuista äänistä. Toiseksi tuli nimimerkin Rannaton eli Hannu Tervon tarina Enoni Jukka Ranta, jota en koskaan tavannut 22,3 % ääniosuudella ja kolmanneksi nimimerkin Olavi eli Antti Okon tarina Eräänlainen sotasankari 17,2 % ääniosuudella. Vuoden sukutarinaa äänesti 157 henkilöä. Äänestäneiden kesken arvottiin lahjakortti Tiedekirjaan. Äänestyksen voittaneelle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Seuran onnittelee kaikkia voittajia lämpimästi!