Suomen Sukututkimusseura – Blogi

Suomen Sukututkimusseuran blogi

Seuran blogissa julkaistaan sukututkijoiden, historiantutkijoiden sekä Seuran toimihenkilöiden ja hallituksen jäsenten kirjoittamia sukututkimukseen ja historiaan liittyviä kirjoituksia. Blogissa julkaistaan myös Seuran toimintaan ja sukututkimukseen liittyviä pidempiä tiedotteita ja uutisia. Ennen vuotta 2024 julkaistut blogikirjoitukset löydät blogin vanhalta alustalta täältä.

Uusimmat postaukset


Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietetään 5.12. Lähes 40 % suomalaisista tekee jonkinlaista vapaaehtoistyötä. Myös Suomen Sukututkimusseuran toiminta olisi huomattavasti suppeampaa ja sukututkimuksen tekemisen edellytyksen huonompia ilman vapaaehtoisia. Sukututkijan ehkä tärkein apuväline HisKi-tietokanta on tehty vapaaehtoisvoimin. Sen...

Vuoden 1918 sisällissodassa oli tunnetusti punaisia naiskaarteja, mutta vastaavia valkoisia ei ollut lähinnä siksi, ettei Mannerheim hyväksynyt niitä. Taisteluhalukkuutta valkoisilta naisilta ei olisi puuttunut ja monet tekivätkin osansa tavalla tai toisella. Vaarallisinta mahdollista puuhaa oli vakoojana tai aseiden salakuljettajana toimiminen.

SukuHaku on Suomen Sukututkimusseuran jäsenpalvelu, joka toimii porttina suomalaisen sukututkimuksen aineistoihin, digitoituun kirjallisuuteen sekä arkistoaineistoihin ja julkaisuihin tehtyihin hakemistoihin. Yksi SukuHaussa käytettävissä olevista aineistokokonaisuuksista käsittelee sotilaita ja sotia. Sukututkija törmää tutkimuksissaan jossain...

Kirjoita blogiin!

Mikäli olet kiinnostunut kirjoittamaan Seuran blogiin esimerkiksi omasta sukututkimuksestasi tai jostain kiinnostavasta tekemästäsi löydöstä, ota yhteys Seuran palvelukoordinaattoriin. Seuran toimijoiden yhteystiedot löydät täältä.