Lähde elämysmatkalle menneisyyteen!
Jossain vaiheessa harrastuspolkuaan useimmat sukututkijat alkavat kaivata asiakirjojen lisäksi jotain muutakin, joka toisi menneiden polvien elämän lähemmäksi. Kaikilla ei kuitenkaan ole tallessa esivanhemmille kuuluneita esineitä. Pelkkä maininta perukirjassa ei auta kuvittelemaan, millainen tai minkä kokoinen kiulu tai vakka on ollut. Apu löytyy museoista.
Hämeenlinnan sukututkimusseura teki toukokuussa kevätretken Lounais-Hämeeseen. Pääkohteenamme oli Loimaalla sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka, joka viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan. Kiersimme paikallisoppaan johdolla läpi kaksi näyttelyä ja kolmanteen tutustuimme itsenäisesti.
Sarkan perusnäyttely Maatalouden aika vei meidät 3 000 vuoden aikamatkalle maatalouden historiaan, ohranjyvästä niittokoneisiin. Sukututkijat löysivät monta tuttua juttua kiinnostavasta näyttelystä. Veroparsellit, sarkajako, isojako ja torpparikysymykset olivat retkeläisillä hyvin halussa; välillä opas oppi opastettaviltaan uusia asioita. Modernin museon tapaan myös Sarkassa oli paljon kokeiltavaa, kuultavaa ja nähtävää. Leikkuupuimurisimulaattorin kyytiin emme ehtineet, mutta viljan jauhamista käsikivillä kokeili useampi.
Ennen koneita -näyttelyssä pääsimme ihmettelemään yli 500 erilaista työkalua, astiaa ja muita maataloudessa käytettyjä tarve-esineitä, joista vanhimmat olivat 1700-luvulta. Peltotöiden lisäksi taloissa ja torpissa on tarvittu monta välinettä karjanhoitoon, metsästykseen, kalastukseen, metsätöihin ja kotiteollisuuteen. Kiinnostavana lisukkeena esineiden sekaan oli ripoteltu niihin liittyviä sanontoja. "Vakka kantensa valitsee" ja "erottaa jyvät akanoista" lienevät kaikille tuttuja, mutta tiesitkö ettei "saada jauhot suuhun" liity leipomiseen vaan sahaamiseen?
Toinen kevätretkemme kohde oli Taidetakomo T. Wirman Humppilassa. Seppämestari Tuuli Wirman piti meille taontanäytöksen kertoen samalla omasta koulutus- ja työhistoriastaan sekä sepän työkaluista ja työstä kautta historian. Näimme miten näppärästi osaavissa käsissä syntyy naula ja miten alasimen kaulaa hyödyntämällä taipuu hiilikola muotoonsa. Samalla opimme erottamaan länsi- ja itäsuomalaiset hiilikolat toisistaan. Ero on pienenpieni, mutta joidenkin mielestä ratkaiseva. Länsisuomalaisessa versiossa kädensijan koukeron pää kääntyy ulospäin, kun itäsuomalaisessa se kääntyy sisäänpäin eikä töki ikävästi sormia.
Taontanäytöstä oli kiinnostava seurata varsinkin meidän, joiden suvussa on ollut seppiä. Työ on pysynyt melko muuttumattomana eikä työvälineissäkään ole suuria eroja. Ahjo, alasin ja vasara muodostavat peruskolmikon, joilla seppä muokkaa terästä haluamaansa muotoon. Seppämestarin pajassa käy edelleen (ki)sällejä työharjoittelussa, mutta 11-vuotiaita oppipoikia ei enää tarvita painelemaan palkeita.
Jos tuntuu siltä, että isot museot on nähty moneen kertaan tai että niissä ei pääse riittävän lähelle omia esivanhempiaan, kannattaa suosia pieniä paikallismuseoita. Kotiseutuliitto on juuri sopivasti kesän kynnyksellä julkaisut uuden palvelun osoitteessa www. paikallismuseot.fi. Se sijoittaa kartalle yli 350 kotiseutu-, lelu-, auto- ja taidemuseota. Käyntikohteita luvataan lisätä palveluun elokuussa.
Mietitkö mukavaa tekemistä kesäksi? Ota tavoitteeksi käydä vaikka yhdessä museossa kerran kuukaudessa, varsinkin jos liikut suvun kotiseuduilla. Ties vaikka törmäisit museon näyttelyssä isomummon rukkiin, papan lapioon tai suvun kantatalon katolla pyörineeseen tuuliviiriin. Ja vaikka vastaan ei tulisi yhtään sukulaisten lahjoittamaa esinettä, voit kuitenkin helpommin kuvitella, millaista oli työnteko ja elämä ennen sähköä ja koneita. Näistä elämysmatkoista menneisyyteen on sukututkijalle iloa ja hyötyä pitkäksi aikaa!
Mervi Lampi