KOULUTUSPALVELUT

Sukututkijan jatkokurssi

Suomen Sukututkimusseura on tarjonnut Sukututkijan jatkokurssilla asiantuntijaluentoja vuodesta 2009 lähtien. Kaikille avoimet ja maksuttomat luennot järjestetään pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisen ja kolmannen viikon keskiviikkoiltana. Noin tunnin kestävät luennot käsittelevät erilaisia sukututkimuksen lähdeaineistoja sekä sukututkimukseen liittyvistä kulttuurihistoriallisista aiheita. Tarkoituksena on esitellä sukututkijoita kiinnostavia ja hyödyllisiä aiheita helposti lähestyttävällä tavalla. Suomen Kulttuurirahasto tukee Sukututkijan jatkokurssin järjestämistä. 


Luennot kevätkaudella 2023


LUENTO: Nimistö asutushistoriallisen tutkimuksen lähteenä, esimerkkinä Etelä-Pohjanmaan Kyrönjokilaakso

Luento käsittelee Pohjanmaan Kyrönjokilaaksoa, jota luennoitsija tutkii tuoreessa väitöskirjassaan Kyröläisten juuret. Nimistöhistoriallinen tutkimus Kyrönjokilaakson asutusksesta keskiajalta 1600-luvulle. Luennolla Leiviskä kertoo nimistöntutkimuksen lähteistä ja menetelmistä sekä Kyrönjokilaakson nimistöhistoriallisen tutkimuksen antamista uusista tiedoista.

  • Aika: Keskiviikko 4.1.2023 klo 18.00-19.30
  • FL (väit.) Matti Leiviskä on Oulun yliopistossa työskentelevä historiantutkija. Leiviskä on perehtynyt etenkin nimistöhistoriaan, Pohjois-Suomen asutushistoriaan ja pohjoiseen paikallishistoriaan. Hän on tutkinut mm. Etelä-Pohjanmaan Kyrönjokilaakson ja Pohjois-Pohjanmaan Siikajokilaakson asutushistoriaa sekä Pyhännän kunnan paikallishistoriaa.
  • Katso Videokirjastossa


LUENTO: Käsin kirjoitetun tekstin tunnistuksen käytön laajentamisesta ja uusista aineistoista Kansallisarkistossa

Ilkka Jokipii kertoo käsin kirjoitetun tekstin tunnistuksen käytön laajentamisesta ja uusista aineistoista Kansallisarkistossa. Jokipii työskentelee tutkijana Kansallisarkiston digitaalisten tutkimuspalveluiden tiimissä. Jokipiin vastuisiin kuuluvat Kansallisarkiston käsin kirjoitetun tekstin tunnistuksen palvelut sekä niihin liittyvät joukkoistushankkeet.

  • Aika: Keskiviikko 18.1.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: FM Ilkka Jokipii työskentelee tutkijana Kansallisarkiston digitaalisten tutkimuspalveluiden tiimissä. Jokipiin vastuisiin kuuluvat Kansallisarkiston käsin kirjoitetun tekstin tunnistuksen palvelut sekä niihin liittyvät joukkoistushankkeet.
  • Katso Videokirjastossa


LUENTO: Aatelissuvut ja niiden tutkimus

Sukututkimuksessa törmää usein aatelisiin nimiin, kun sukupolvissa edetään taaksepäin. Ritarihuoneille Ruotsissa ja Suomessa kirjatut aatelissuvut ovat hyvin dokumentoitu sukutauluihin, ja sukujen elossa olevista jäsenistä julkaistaan kalenteri joka kolmas vuosi. Luennolla käsitellään aatelissukujen tutkimusta, siihen liittyviä erityispiirteitä sekä painettuja ja painamattomia lähteitä. Luennolla perehdytään myös aatelissukujen tutkimuksen historiaan.

  • Aika: Keskiviikko 1.2.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: FM Mikko Kuitula on historiantutkija, joka on erikoistunut henkilö- ja sukuhistorian tutkimukseen. Tutkimuksissaan hän on perehtynyt muun muassa eurooppalaisiin hallitsija- ja aatelissukuihin. Kuitula työskentelee Suomen Sukututkimusseurassa verkkopalveluasiantuntijana ja Karjalan Liiton sukututkijana.
  • Katso Videokirjastossa


LUENTO: Kansallisarkiston uudistunut Arkistojen Portti - kohti modernia ja monipuolisempaa arkisto-opasta

Kansallisarkiston arkisto-opas ja oppimisympäristö Arkistojen Portti on siirtynyt uudelle alustalle, josta sisällöt löytyvät aiempaa helpommin ja joustavammin. Myös Portin sisältöjä on laajennettu, ja tulevaisuudessa sisältöjen on tarkoitus laajentua entisestään. Luennolla tutustumme uudistuneeseen Arkistojen Porttiin ja sen käyttöön, sekä teemme samalla katsauksen palvelun tulevaisuuteen: millaiset uudet sisällöt olisivat tarpeen ja miten niitä tuotetaan?

  • Aika: Keskiviikko 15.2.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: FM Jan-Erik Engren toimii tutkijana Kansallisarkiston digitaalisissa tutkimuspalveluissa. Hän vastaa Arkistojen Portin kehittämistyöstä sekä työskentelee myös korkeakouluyhteistyön, joukkoistamisen ja automaattisen tekstintunnistuksen parissa.
  • Katso Videokirjastossa


LUENTO: Oppia ja kokemuksia Euroopan matkoilta - 1600-luvun suomalaisten virkamiesten ulkomaiset opinnot

1600-luvun alun Ruotsissa siviilihallintoa ja oikeuslaitosta kehitettiin kiihtyvään tahtiin. Mutta mistä löytää päteviä virkamiehiä, kun kotimainen yliopisto-opetus oli juuri vasta käynnistymässä? Katse kääntyi eurooppalaisissa yliopistoissa opiskeleviin nuorukaisiin. Luennolla käsitellään sitä, missä yliopistoissa nämä tulevat lakimiehet opiskelivat, millaisiin tehtäviin he päätyivät kotimaahansa palattuaan sekä sitä, millaista pääomaa ulkomaanopinnot olivat.

  • Aika: Keskiviikko 1.3.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: OTT Marianne Vasara-Aaltonen on oikeushistorian yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan (2017) hän tutki ruotsalaisten lakimiesten opintoja ulkomailla 1600- ja 1700-luvuilla.
  • Katso Videokirjastossa.


LUENTO: Sukuyhteyksiä varmentamassa ja kumoamassa: Y-DNA testien yllätykset, katkeavat isälinjat ja sukulaisuuksien vahvistajat

Viimeisen vuosikymmenen aikana sukututkijat ovat saaneet käyttöönsä uuden työkalun perinteisten asiakirjalähteiden rinnalle, kun DNA-testit ovat tulleet tavallisten ihmisten saataville. DNA-testien merkitys sukututkimukselle on erityisen tärkeä asiakirjoissa näkyvien sukuyhteyksien vahvistajana ja kumoajana. Tällä luennolla tullaan perehtymään erityisesti isälinjaisiin Y-DNA-testeihin sukuyhteyksien varmentamisen ja kumoamisen näkökulmasta. Mihin isälinjaisia testejä ottavan tai isälinjaista tutkimusprojektia käynnistävän yksittäisen sukututkijan tai sukuseuran tulisi varautua? Mitä keskenään yhtenevät tai toisaalta erilaiset Y-DNA-testitulokset voivat kertoa sukupolvien ketjuista niiden takana? Luennolla käsitellään yleisellä tasolla Y-DNA-testien tulkintaan liittyviä kysymyksiä ja perehdytään syvällisemmin siihen, mitä Y-DNA-testien tulokset meille voivat kertoa suvuista testitulosten takana.

  • Aika: Keskiviikko 15.3.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: FM Jere Markkanen on geneettisen sukututkimuksen asiantuntija, joka on erityisen kiinnostunut DNA-testien tarjoamista mahdollisuuksista tuntemattomien sukulaisten jäljityksessä. Markkanen on lisäksi ollut mukana sukuseurojen Y-DNA -testiprojektien valmistelussa ja tulkinnassa. Sukututkimusharrastuksen ohella Markkanen on opiskellut Suomen historiaa Turun yliopistossa ja toimii Kotkan kaupungin asianhallintapäällikkönä.
  • Katso Videokirjastossa.


LUENTO: Karjalainen siirtoväki toisessa maailmansodassa

Toinen maailmansota pakotti kodeistaan noin 410 000 karjalaista, joista käytännössä kaikki evakuoitiin pysyvästi muualle Suomea. Uusien kotien ja asuinpaikkojen löytäminen uusilla paikkakunnilla ei aina onnistunut helpolla, vaan pahimmillaan lopullinen koti saattoi vaatia kymmenenkin muuttoa. Lisäksi karjalainen siirtoväki ei ollut tasapäinen joukko, vaan siihen kuului kaupunkilaisia, karjalankielisiä rajakarjalaisia, kannaslaisia pientilallisia, Valamon luostarin munkkeja, Suomenlahden kalastajia ja niin edelleen. Osa heistä kotiutui nopeastikin, jotkut eivät koskaan. Luennolla tarkastellaan erilaisten ryhmien asettumista Kanta-Suomeen ja siihen vaikuttaneita tekijöitä sukututkijaa kiinnostavista näkökulmista.

  • Aika: Keskiviikko 5.4.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: Katja Tikka on 1600-luvun ruotsalaisista kauppakomppanioista väitellyt oikeustieteen tohtori. Lisäksi hän on Genoksen päätoimittajana. Tikka on kirjoittanut Karjalan Liiton 80 vuotishistorian Politiikkaa ja piirakkaterapiaa (SKS), joka julkaistaan 5.4.
  • Katso Videokirjastossa 

LUENTO: Tietoja Suomen seurakunnista

Seuran HisKi-tietokannan yhteydessä oleva Tietoja Suomen seurakunnista -tietokanta on monelle sukututkijalle tuttu ja paljon käytetty verkkopalvelu. Tietokanta sisältää tietoja esimerkiksi suomalaisten seurakuntien historiasta, papeista ja kirkonkirjoista. Luennolla esitellään uudistettua tietokantaa, sen ominaisuuksia ja käyttöä, sekä kerrotaan tietokannan täydentämisestä tulevaisuudessa. 

  • Aika: Keskiviikko 19.4.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: FM Mikko Kuitula on historiantutkija, joka on erikoistunut henkilö- ja sukuhistorian tutkimukseen. Tutkimuksissaan hän on perehtynyt muun muassa eurooppalaisiin hallitsija- ja aatelissukuihin. Kuitula työskentelee Suomen Sukututkimusseurassa verkkopalveluasiantuntijana ja Karjalan Liiton sukututkijana.
  • Katso Seuran YouTube-kanavalla

LUENTO: Suojeluskunta- ja Lotta Svärd järjestöt - toiminta ja lähteet

Suojeluskuntajärjestö oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, joka perustettiin virallisesti 1918. Järjestöön kuului enimmillään noin 150 000 jäsentä. Sen tukijärjestönä toimi naisten vapaaehtoinen Lotta Svärd-järjestö, jossa oli jäseniä noin 240 000. Molemmat järjestöt lakkautettiin syksyllä 1944. Luennolla käsitellään järjestöjen toimintaa ja perehdytään niitä koskeviin henkilö- ja muihin lähteisiin. 

  • Aika: Keskiviikko 3.5.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: Jukka Partanen on historiantutkija, joka on tutkimuksissaan perehtynyt Itä-Suomen alueen historiaan sekä julkaissut tutkimuksia erityisesti Suomen väestö- ja sotahistoriasta sekä osallistunut paikallishistoriallisiin hankkeisiin. Hän on lisäksi ollut kirjoittamassa ja ohjannut useita suku- ja kyläkirjoja. Jukka Partanen on Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen.
  • Katso Seuran Videokirjastossa


LUENTO: Löysiä, loisia ja joutolaisia: Mitä tuomiokirjat kertovat maaseudun työväestön toimeentulosta 1800-luvulla?

Tilattoman väestön kasvu 1800-luvulla on yksi suomalaisen sosiaalihistorian keskeisimpiä ilmiöitä. 1700-luvulla Suomi oli vahvasti talonpoikainen maa, mutta 1900-luvun alussa peräti 40 % maaseudun kotitalouksista oli työläisruokakuntia: mäkitupalaisia, itsellisiä, muonamiehiä, loisia, saunakestejä jne. Esitelmässä tarkastellaan, kuinka maaseudun työväestö tuli toimeen eri puolilla Suomea. Minkälaista palkkatyötä heille oli tarjolla ja missä määrin työläisperheet saattoivat turvautua omavaraistalouteen? Lisäksi esityksessä pohditaan, mistä sukututkimuksen harrastaja voi löytää tietoa itsellisväestöön kuuluneista esi-isistään.

  • Aika: Keskiviikko 17.5.2023 klo 18.00-19.30
  • Luennoitsija: FT Petri Talvitie on maatalouden ja maanomistuksen historiaan erikoistunut tutkija Talous- ja sosiaalihistorian laitokselta Helsingin yliopistosta. Hän väitteli isojaosta Helsingin yliopistossa 2013 ja on sen jälkeen tutkinut mm. sotilaiden rikollisuutta, kruununtilojen perinnöksiostoja ja maaseudun työväestön elinoloja 1800-luvulla.
  • Katso Seuran Videokirjastossa


Osallistuminen jatkokurssille

Sukututkijan jatkokurssin kaikki luennot striimataan suorana Seuran YouTube-kanavalle. Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, erillistä osallistumislinkkiä ei lähetetä ja osallistuminen kurssille on kaikille maksutonta. Mikäli sinulla on kysyttävää osallistumisesta, voit lähettää viestin Seuran sähköpostiosoitteeseen seura@genealogia.fi.


Jatkokurssin luentojen tallenteet

Etäyhteydellä järjestettävien Sukututkijan jatkokurssin kaikki luennot tallennetaan ja ne tulevat jäsenten vapaasti katseltaviksi Seuran videokirjastoon. Videokirjaston hakemisto löytyy SukuHausta ja sen käyttö vaatii kirjautumisen SukuHakuun. Sukututkijan jatkokurssin luentojen hakemistoon videokirjastossa pääset klikkaamalla tästä.

Opastusvideo: Seuran videokirjasto

Alla olevalla opastusvideolla Seuran palveluvastaava Juha Vuorela kertoo Seuran videokirjastosta sekä käytöstä ja sisällöstä. Seuran kaikki opastusvideot löydät omalta listalta Seuran YouTube-kanavalta.