Sukututkimuksen peruslähteet

Kirkonkirjojen ohella sukututkimuksen peruslähteisiin kuuluvat henkikirjat sekä erilaiset veroluettelot. Henkikirjojen ja vanhempien tiliasiakirjojen avulla sukututkimuksessa voidaan päästä jopa 1500-luvulla eläneisiin henkilöihin. Tällä sivulla on esiteltynä lyhyesti sukututkimuksen peruslähteitä, joiden olemassaolosta ja perustiedot sukututkijan olisi hyvä tietää jo tutkimuksen alkuvaiheessa. Kirkonkirjat sukututkimuksen lähteenä on esitetty omalla tietosivullaan.

 

Henkikirjat

Henkikirjat ovat pitäjittäin tai kunnittain pidettyjä luetteloita väestöstä ja kiinteistöistä, jotka laadittiin vuosittain pidetyn henkikirjoituksen perusteella. Lääneittäin kootut henkikirjojen sarjat alkavat vuodesta 1634 tai sen jälkeen. Henkirahan, joka pohjautui alun perin vuonna 1625 säädettyyn myllytulliin, piti alun perin olla tilapäinen vero, mutta sitä kannettiin aina vuoteen 1924. Tämän jälkeenkin henkikirjoja laadittiin väestä- ja kiinteistöluetteloina. Vuotuiset henkikirjoitukset lopetettiin vuonna 1990 ja henkikirjat poistuivat kokonaan käytöstä vuonna 1993.

Vanhimmat henkikirjat voivat olla varsi niukkasisältöisiä ja joskus niihin on kirjattu vain talouden päämiehen nimi ja asema sekä verovelvollisten luku. Luetteloista tuli myöhemmin täydellisempiä, varsinkin sitten, kun myös verosta vapautetut alettiin kirjata niihin. Myöhemmistä henkikirjoista löytyy yleensä tiedot muun muassa henkilön nimistä, ammatista, syntymävuodesta ja asuinpaikasta. Henkikirjoissa tiedot on esitetty kiinteistöittäin.

Sukututkijalle henkikirjat ovat tärkeä lähde, sillä ne voivat korvata tuhoutuneet kirkonkirjat, niistä saa tietoja kirkonkirjoja edeltävältä ajalta tai ne voivat täydentää kirkonkirjojen tietoja. Suurin osa henkikirjoista on digitoitu vuoteen 1920 saakka ja ne ovat vapaasti tutkittavissa Kansallisarkiston Digitaaliarkiston kautta. Alla 100 vuotta vanhoja henkikirjoja pääsee tutkimaan tutkimusluvalla Kansallisarkiston toimipisteissä. Lisää tietoa henkikirjoista löytyy Arkistojen Portista.

 

Tuomiokirjat

Tuomiokirjoilla tarkoitetaan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja aina 1500-luvulta 1800-luvun keskivaiheille, jonka jälkeen ne tunnetaan yleisemmin oikeus- tai käräjäpöytäkirjoina. Tuomiokirjoihin voidaan lukea myös saman ajanjakson raastuvan- ja kämnerinoikeuksien pöytäkirjat sekä laamanninoikeuksien pöytäkirjat. Alin oikeusaste oli maaseudulla kihlakunnanoikeus ja kaupungeissa raastuvanoikeus, ja ne toimivat aina vuoden 1993 käräjäoikeusuudistukseen asti.

Tuomiokirjojen sisältävät kolmenlaisia oikeustapauksia: hallinnollisia asioita, riita- ja siviiliasioita sekä rikosasioita. Aluksi käräjät olivat se hallinnollinen instituutio, jossa kruunu julisti päätöksiään ja vaatimuksiaan, mutta myöhemmin hallinnolliset asiat jäivät pois käräjiltä. Riita- ja siviiliasioina käräjillä käsiteltiin muun muassa maanjakoja, perintöasioita ja velkakysymyksiä. Kolmannen pääryhmän muodostivat puolestaan rikosasiat, joihin kuuluu niin omaisuus- ja väkivaltarikokset kuin siveysrikkomuksetkin. 1700-luvulta lähtien on tuomiokirjat jaettu kahteen osaan: varsinaiset asiat eli rikos- ja riita-asiat sekä ilmoitusasiat, eli lainhuudot, kiinnitykset, holhoukset sekä avioehdot.

Monipuolisesta sisällöstä ja esitystavasta johtuen tuomiokirjat ovat antoisa lähdesarja paitsi historiantutkimukselle myös sukututkijoille. Vuodesta 1623 alkavia renovoituja tuomiokirjoja säilytetään Kansallisarkistossa Helsingissä ja alkuperäisiä konseptituomiokirjoja säilytetään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa alioikeuksien omissa arkistoissa.

Tuomiokirjoja etsiminen tapahtuu Astia-palvelussa, josta löytyy hakemistotiedot kaikkiin Kansallisarkistossa säilytettäviin aineistoihin. Pitäjien kuuluminen tuomiokuntiin selviää erillisestä hakemistosta. Digitoituja tuomiokirjoa pääsee tutkimaan Kansallisarkiston Digitaaliarkiston kautta ja Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku-verkkopalvelussa on mahdollista hakea 1800-luvun tekstitunnistettujen tuomiokirjojen sisällöstä. Lisää tietoa tuomiokirjoista löytyy Arkistojen Portista.

 

Läänintilit

Ruotsin valtakunnan hallinto uudistettiin 1600-luvun alkupuolella, jolloin alue- ja paikallishallinnossa vähitellen muodostui jako lääneihin. Lääninhallinto vahvistettiin vuoden 1634 hallitusmuodossa. Lääninkonttoreissa laadittiin vuosittain koko lääniä koskevat tilit kahtena kappaleena, joista toinen lähetettiin Tukholmaan kamarikollegioon tarkastettavaksi ja toinen jäi lääninhallituksen arkistoon. Käytäntö jatkui Suomen keisariajan alkuun asti.

Suomeen myöhemmin luovutetut Ruotsin vallan aikaiset tiliasiakirjat on järjestetty kahteen osaan, voudintileihin eli vanhempaan tilikirjasarjaan (1537–1634) ja läänintileihin eli nuorempaan tilikirjasarjaan (1635–1808). Läänintilien asiakirjat on järjestetty 1800-luvulla kronologisesti numerojärjestyksessä eteneväksi sarjaksi ja niihin sisältyy vuosittain läänintilikirja, maakirja ja tositekirja sekä 1700-luvun puolesta välistä lähtien henkikirja.

Läänintilit ovat tärkeä lähde Ruotsin ajan tutkimuksen kannalta ja niiden aineistot ovat keskeisessä asemassa taloudellisten olojen, asutuksen sekä sosiaalisten olojen tutkimisessa. Sukututkimuksen kannalta ne ovat tärkeä lähde 1600-luvun osalta ennen kuin kirkollinen väestönkirjanpito alkaa. Läänintilien erikoistileistä voi löytää hyvinkin kiinnostavia tietoja, esimerkiksi ylellisyysveroluetteloissa voi olla tietoja esivanhemman nuuskan käytöstä. Läänintilien asiakirjat on digitoitu ja ne ovat tutkittavissa lääneittäin Kansallisarkiston Digitaaliarkiston kautta.

 

Voudintilit

Ruotsin valtakunnan hallintoa uudistettiin ja tehostettiin Kustaa Vaasan (1523–1560) aikana. Kruunun tavoitteena oli, että keskushallinto olisi perillä veronkantoperusteista kaikissa Ruotsin osissa ja pystyisi valvomaan voutien veronkantoa ja kerättyjen varojen käyttöä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Ruotsin valtakunnassa otettiin 1530-luvun loppupuolella käyttöön saksalaisten esikuvien mukainen kirjanpitojärjestelmä, joka tuotti tiliasiakirjoja.

Voudintilit koostuvat vuosien 1537–1634 aikaisista Suomea koskevista tiliasiakirjoista. Ne on järjestetty 1800-luvulla kronologisesti numeroittain eteneväksi sarjaksi. Numerot 1–483 muodostavat yleisten koko maata tai useampaa maakuntaa koskevien asiakirjojen ryhmän ja numerot 484–6807 maakuntien ja niiden sisältämien voutikuntien ryhmän. Voudintilit sisältävät voutikuntien vuotuiset tilit tositteineen. Kirjeiden ja kuittien ohessa keskeisiä tositteita ovat muun muassa maakirjat, sakkoluettelot, kymmenysluettelot, autioluettelot, myllyluettelot, karja- ja kylvöveroluettelot sekä vuoden 1571 hopeaveroluettelot.

Voudintilit ovat Suomessa käytännössä ainoa laajempi lähdekokonaisuus 1500-luvun historian osalta. Voudintilit ovat luettelomuodostaan huolimatta varsin sisältörikkaita ja niitä voi käyttää lähteenä myös sukututkimuksessa. Voudintilit antavat monipuolisemman historiallisen kuvan kuin mitä pelkkä tiliasiakirja sanana antaa ymmärtää. Voudintilit on kokonaisuudessaan digitoitu ne ovat tutkittavissa voutikunnittain Kansallisarkiston Digitaaliarkiston kautta.

 

Muut lähteet ja arkistot

Edellä mainittujen sukututkimuksen peruslähteiden lisäksi sukututkimuksessa voidaan käyttää lähteenä laajasti myös muita eri arkistoissa ja kirjastoissa säilytettäviä aineistoja. Sukututkimuksen kannalta keskeisimmät arkistot ja kirjastot on esitelty omalla tietosivullaan.

 

Kerro sukututkimuksen peruslähteistä kaverille!

facebook sharing button
twitter sharing button
email sharing button
sharethis sharing button

tiedekirja mainos (mainos 1 - Tiedekirja.png)