Suomalaisen sukututkimuksen kultainen ansiomitali Tytti Voutilaiselle

15.03.2024

Suomen Sukututkimusseura hallitus myöntää vuosittain yhden Suomalaisen sukututkimuksen kultaisen ansiomitalin. Se on sukututkimuskentän korkein huomionosoitus ja voidaan myöntää henkilölle tunnustuksena sukututkimuksen hyväksi tehdystä erityisen ansiokkaasta työstä. Suomen Sukututkimusseuran hallitus on päättänyt myöntää vuoden 2024 kultaisen ansiomitalin FM Tytti Voutilaiselle. Voutilainen oli pitkään Karjala-tietokantasäätiön varapuheenjohtaja ja Karjala-tietokannan tallennustyön kantava voima. Karjala-tietokanta sisältää luovutetun alueen kirkonarkistotietoja 1600-luvulta 1900-luvulle. Vuonna 2019 Karjala-tietokantasäätiö luovutti tietokannan aiemmin tehdyn suunnitelman mukaisesti Kansallisarkiston ylläpidettäväksi. Kultainen ansiomitali julkistettiin Suku 2024-tapahtumassa.

Nauhasta rintaan kiinnitettävä Suomalaisen sukututkimuksen kultainen ansiomitali on kullattua hopeaa. Sen etupuolella on Suomen Sukututkimusseuran heraldinen puutunnus ja takapuolella teksti PRO GENEALOGIA. Mitalin on suunnitellut Petteri Järvi ja lyönyt kultaseppä Tuomas Hyrsky. Ansiomitalin saajalle luovutetaan lisäksi kunniakirja.

Suomen Sukututkimusseura onnittelee lämpimästi Tytti Voutilaista tämän saamasta huomionosoituksesta.